Maailma on tehnyt minusta rohkeamman

Maailma on tehnyt minusta rohkeamman

Aina välillä joku kysyy, onko jatkuva maailmalla kulkeminen muuttanut minua. Itsereflektio on vaikeaa. En minä tiedä! Mikä johtuu siitä, että olen vanhentunut, kypsynyt, kuten viineistäkin sanotaan? Mikä on siis luontaista kasvua, joka ehkä tapahtuisi joka tapauksessa? Johtuuko avarakatseisuus joissain asioissa vain tottumisesta, vai ovatko kokemukset maailmalla kasvattaneet ymmärtämään erilaisuutta (missä minulla vielä paljon opittavaa ja kehityttävää)? 

Aloitin tämän jutun kirjoittamisen kaksi vuotta sitten. Silloin jossain keskustelussa sanoin, että olen muuttunut rohkeammaksi ja olen alkanut ylittää itseäni ja pelkojani (tai ainakin mukavuusalueeni rajoja). Paljon on tapahtunut sen jälkeenkin. Eri ihmisille erilaiset askeleet ovat pieniä tai suuria. Ei niitä kannata vertailla. Joku on jo lapsena kiivennyt vanhempiensa kanssa Kilimanjarolle ja teininä ratsastanut krokotiililla. Minä en ole. Olen pienituloisen perheen lapsi, jolle extremeintä on ollut kulkea Istanbulin kaduilla aamu yksikseni lukioikäisenä tai nähdä varhaisteininä nakuja äijiä Kanarialla, kun vahingossa eksyttiin äidin kanssa nudistirannalle. Elämän raadollisuudesta sen sijaan opin kyllä paljon jo silloin. 

Oikeastaan suurin osa oppimisesta liittyy rohkeuteen. Nynnyjen nynnystä on tullut vain seminynny. Saatan aivan yllättää itsenikin siinä, mihin oikeastaan ryhdyn.  

Ihan ensimmäinen askel kohti rohkeampaa minää oli lähteä reissuun yksin. Ensimmäisestä matkasta on reilut kahdeksan vuotta. Sitä seuraava kerta on muuten Travelloverblogi 1.0:n alkusysäys. Kuinka paljon olenkaan rohkaistunut näiden vuosien aikana. Parin päivän Euroopan-matkat muuttuivat viikkojen reissuiksi Euroopassa, sittemmin kuukausien matkoihin Aasiassa. Pitkä – ja erityisesti antoisa – tämä kasvamani matka on ollut. 

Yksi suuri askel minulle on ollut auton vuokraaminen yksin. Vaikka ajan kotona työmatkojen takia 20 000 kilometriä vuodessa, olen siis kohtuullisen kokenut kuski, ja vaikka olen istunut vieressä (ja antanut ohjeita, myönnän) jo kolmella mantereella, yksin auton vuokraaminen on tuntunut hurjalta. Ensimmäisellä kerralla jännitti, toisella olin jo vanha tekijä. Viimeksi taisin ajella Douron laaksossa Portugalissa. Hyvä auto, kauniit maisemat, mutkaiset tiet. Se oli nautinto. Seuraava askel olisi ehkä ajaa muualla kuin Euroopassa.

Travellover

Travellover

Skootterilla olen kotona päristellyt kymmenkunta vuotta, ehkä enemmänkin. Punainen pikku-Vespani oli suuri rakkauteni. Sanoin kaikille, ettei naisten vapautuminen ole mitään rintsikoiden polttamista torilla vaan skootterilla ajamista. Vaikka sain körötellä vain neljääkymppiä ja ajella pyöräteillä, olin onnellinen. Pyytämättä ja yllättäen Vespani vaihtui moottoripyörätehoiseen ja jouduin hankkimaan A-kortin. Silloin minulle avautui uusi maailma: skootterin vuokraaminen ulkomailla. Monessa paikassa on tullut reissukaverin kanssa ajeltua.  

Silloin pari vuotta sitten tätä miettiessäni olin asettanut haasteekseni vuokrata skootteri yksin, ajella ihan itsekseni. Muutaman kerran olen senkin nyt tehnyt, ja voi vitsit sitä vapauden tunnetta. Eihän sekään (kuten ei mikään muukaan) ole ollut aina pelkkää ihanuutta. Turkissa kaaduin, ja polvessa ja kyynärpäässä on edelleen arvet muistuttamassa. Viime kesänä eksyin ihan huolella ja löysin itseni Vietnamissa ajelemassa rekkojen välissä moottoritiellä. En todella ollut sinne päinkään menossa, mutta se oli niitä maailman surkein kartturi -hetkiä. Kun seuraavana iltana sitten oikealla tiellä ajelin kohti auringonlaskua, oli aika unohtaa edellisen päivän huonot fiilikset.

Travellover

Travellover

Vesi ei ole elementtini. Pelkään sitä, koska olen surkea uimari. Mutta kun löysin sup-laudat, ihastuin. Jokainen kerta laudalle nousua on vähän pelottavaa, ja ilman pelastusliivejä en melo metriäkään – ja olosuhteiden on oltava täydelliset eli veden suunnilleen peilityyni. Sekä tämä että snorklaaminen ovat epäilemättä suunnilleen kaikille muille paitsi minulle ihan perusjuttuja, mutta minulle pelkojeni ylittämistä. En muuten varmaan vieläkään olisi snorklannut kertaakaan, jollen olisi Malediiveilla ollut vähän niin kuin pakotettu siihen. Milloin yhteistyömatkalla on ohjelmaani merkitty jotain, mistä en keksi oikeasti syytä kieltäytyä, en niin tee. (Kauhua en ole toistaiseksi vielä laskenut riittäväksi syyksi.) Tällä tavalla puoliksi pakotettuna olen myös liitänyt zip linella kahden saaren välin Borneolla. Takuulla en olisi hakeutunut moiseen hommaan itse. Tietenkin jälkeenpäin tuntui ihan mahtavalta.

Ehkä extremein kaikista on ollut liitovarjoilu. Réunionilla taivaalla leijailevat varjot näyttivät yksinkertaisesti niin siisteiltä, että en voinut jättää mahdollisuutta käyttämättä. Jostain keräsin rohkeuden. Kyllä minua pelotti vielä ilmassa aivan vietävästi, mutta samalla nautin aivan hirveästi. Toisella kerralla Turkissa oli jo paljon helpompaa. Kolmas oli melkeinpä vain nautiskelua. Ja kyllä minä olen pitänyt itseäni ihan rohkeana, korkeintaan enää seminynnynä näiden jälkeen.  

Travellover

Travellover

Travellover

Tärkein oppini on luultavasti se, että ylipäätään uskallan toteuttaa asioita yksin. Luotan siihen, että pärjään. Yksi hyvä esimerkki tästä on, kun jäin yksin borneolaiseen bambumajaa yöksi. Minulle jäi radiopuhelin, mutta vaikka kuinka olisin hädän tullen siihen huudellut, ei kukaan ehtisi avukseni. Mutta sen yön nukuin kuin tukki. Tulee hetkiä, jolloin tekee mieli ottaa ensimmäinen lento takaisin kotiin, mutta ne menevät ohi. Uskallan haaveilla. Uskallan toteuttaa haaveita. Nämä ovat paljon suurempia asioita kuitenkin kuin yksittäiset teot, mutta pienistä teoista, pienistä askelista kaikki lähtee.

Travellover

Travellover

Next Post:
Previous Post:
There are 4 comments for this article
    • Avatar
      Annika Author at 16:00

      Ehkä nämä ovat jotain reissutyttöjen universaaleja mietteitä. 🙂

  1. Avatar
    Hanneli / toisiinmaisemiin at 08:48

    Kiitos kun puit tämän sanoiksi.

    Viisi vuotta sitten Istriassa mietin, että haluaisin olla sellainen ihminen, joka pystyy hetken mielijohteesta poikkeamaan paikallisella viinitilalla. Silloin en pystynyt, kun en tiennyt etukäteen miten siellä kuuluisi olla.

    Nyt on lennot ja auto vuokrattu, ja lähden viinitiloille Istriaan ja Sloveniaan. Yksin.

    Paljon on viidessä vuodessa tapahtunut. Silti on edelleen opeteltavaa heittäytymisessä, rentoudessa ja ylipäänsä uuden kohtaamisessa.

    • Avatar
      Annika Author at 16:03

      Kuulostaa hienolta! Kyllä vaan me aikuiset naisetkin jännästi muututaan ja kehitytään. Ei ole nuorten ainutlaatuinen oikeus.

      Uskon oppineeni aika paljon heittäytymisestä ja rentoudesta. Pakkokin, koska olen tosi huono suunnittelemaan. Sitten tulee niitä ahdistaviakin hetkiä matkalla, kun en todellakaan tiedä, mihin olen seuraavana päivänä edes menossa. Viime kesänä päädyin sitten Itä-Timoriin. 🙂 Oli muuten aivan huikean hieno kokemus sielläkin mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja todellakin heittäytyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.