Type and press Enter.

Zombina San Diegossa

Ikuisuuslennotkin päättyvät joskus. Edellisessä jutussani reteästi uhosin vetäväni peiton korville ja nukkuvani loppumatkan, mutta pariin tuntiin jäi. Taisi olla Suomen aikaa noin aamuneljältä, kun pääsimme hotellille (Westin, Broadway, suunnilleen 50 euroa yö). Koska oli vasta alkuilta Kaliforniassa ja aikaeroakin jotenkin yritettävä kuroa normaaliksi, ei voinut jäädä kämpille nukkumaan.

Kuningasideamme oli käyttää perjantai-ilta ostarilla ja lauantai ennen laivan lähtöä kiertelemällä kaupungilla. Fashion Valley Mallilla kaupungin ulkopuolella (taksilla 20 $ suuntaansa) olisi ollut mahdollisuus toisessa vireystilassa tehdä suurikin lovi matkabudjettiin, mutta aamuyön koomassa kaikki näytti yhdeltä massalta. Lähdimme tyhjin käsin takaisin keskustaan. Keskustaostarilla sama juttu: ainoa ajatus oli päästä nukkumaan.

diego

diego1

Kun käy kymmeneltä nukkumaan, aikaeroa on kymmenen tuntia ja rytmi on täysin sekaisin, voi käydä hullusti. Heräsin 3.20, ja siihen jäivät yöunet. Ei vain onnistunut enempää. Onneksi kotona oli jo päivä pitkällä ja saatoin kuluttaa aikaa Facebookissa kommentoimassa jokseenkin kaikkea. Umpiväsyneenä ja unettomana on muuten sietämätöntä kuunnella matkakaverin tyytyväistä unituhinaa. Loputtomiin ei sitäkään kestänyt, ja olimme ulkona jo reilusti ennen kahdeksaa.

Kävelymatkan päässä hotellilta ovat Gaslamp-korttelit, historialliseksi osaksi San Diegoa sanotut kadut. Historiasta en tiedä, mutta hauskannäköistä oli. Ravintoloiden ja baarien lisäksi taloissa oli jonkin verran kauppoja. Gaslamp näytti alueelta, joka herää varsinaisesti henkiin, kun aurinko laskee. Aamutuimaan liikkeellä olivat lähinnä laitapuolenkulkijat ostoskärryineen ja koko omaisuuksineen. Lähempänä yhdeksää alkoivat koiranulkoiluttajat ja hölkkääjät liittyä katukuvaan.

diego2

PAP13629

PAP13633

PAP13636

PAP13641

Edellisiltainen pettymys sai hakeutumaan Seaside Villageen meren rantaan. Hauskemman näköistä ostaria en ole eläissäni nähnyt. Kaupatkin olivat vähän erikoisia, yhteen asiaan keskittyneitä, kuten vaikka pikkupuoti, joka mainosti maailman suurinta valikoimaa erilaisia mukeja.

PAP13647

PAP13649

PAP13651

Ranta-alue oli muutenkin, ainakin mieheni mielestä, kiinnostava sota- ja lentotukialuksineen. Minua miellyttivät enemmän kalastusveneet ja lukuisat patsaat, vaikkapa jättikokoinen hyvästelevä nuoripari ja muistomerkki Bob Hopelle. Vanhoista laivoista kiinnostuneille näkyi olevan myös liuta museolaivoja. Aikaisin aamulla näimme hotellin ikkunasta oman laivammekin rantautuneen samaan riviin.

PAP13657

PAP13659

PAP13662

PAP13666

PAP13669

PAP13671

PAP13672

Kuten Alexander Stubb rikkoo omia matkailuperiaatteitaan, rikoin minä nyt omiani: kaupunkiin tutustumiseen päätetystä lauantaista nipistettiin suuri lovi paluuseen ostarille. Keskustan paikka sai riittää, ja kummasti olivat tavarat kaunistuneet sitten edellisillan. Vaikutti myös olevan joulukauppaa vaihdittava yhden päivän ale, joka teki löydöistä vielä parempia. Hämmästyttävän vähän oli ihmisiä kaupoissa. Suomalaisesta kolme päivää jouluun, kaikki ryysimään ostarille -paniikista ei näkynyt merkkejä.

PAP13685

PAP13690

Oli aika astua laivaan.

Merellä, jossain Kalifornian edustalla 21.12.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 comments

  1. Olipas hauska lukea ja katsella kuvia San Diegosta! Ollaan kans suuntaamas muun muassa sinne ens kesänä. Road tripille ollaan siis läntiseen Amerikkaan menossa. Kaikki vinkit siis on tarpeen. 🙂

    1. Valitettavasti minulla ei ole antaa enempää vinkkejä, koska olimme San Diegossa vain niin lyhyen aikaa. Westin Broadway oli hinta-laatusuhteelta erinomainen hotelli (tosiaan vain 50 euroa) ja sijainniltaan hyvä. Gaslamp-kortteleissa olisin helposti viettänyt paljon enemmänkin aikaa. Ranta-alueet olivat viehättäviä. Aivan mahtavaa matkaa teille! Suunnitelmanne kuulostaa mahtavalta!

  2. Ihania kuvia! Tykkään San Diegon rennosta elämäntyylistä. Turhan harvoin tulee käytyä vaikka ei se nyt kauhean kaukana olisi täältä meiltä Piilaaksosta.

    1. Kiitos Paula! Piti oikein itsekin palata vanhaan juttuun ja sen tunnelmaan. Kauaa ei ehditty olla, mutta San Diego tuntui minusta kyllä kivalta! Kovin paljon en ole Jenkeissä ollut, mutta tykkään juuri tällaisista paikoista, joissa voi kävellä, kuten juuri San Diego ja New York.