Paikkani Helsingissä: Seurasaari

Paikkani Helsingissä: Seurasaari

On aikoja, jolloin en koe polttavaa kaukokaipuuta. Ne ovat päiviä, tuokioita, hetkiä. Tällainen ajatus tuli mieleeni, kun kävelin lumisessa Seurasaaressa, katsoin, miten laskeva aurinko maalasi taivaanrannan vaaleanpunaiseksi. 

Menen Seurasaareen, kun haluan olla ajatusteni kanssa kahden. En huoli sinne seuraa. Seurasaari on minun. Kirpakassa pakkasessakaan siellä ei tietenkään saa ihan yksin olla, mutta lumesta nauttivat koirat omistajineen tai ylipäätään muut ulkoilijat ovat ajatuksilleni aika harmittomia. 

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Seurasaari on kaunis. Seurasaari on minun keitaani Helsingissä.

Olen hirveän vieraantunut luonnosta. En yhtään tiedä, kuinka kauan esimerkiksi merellä kestää jäätyä niin, että kannattelee ihmistä. Olin siis vilpittömän yllättynyt, että jäällä saattoi kävellä. Yksin jäällä olo kuitenkin sen verran hirvitti, että ei siinä mukavalta tuntunut. Aika pian halusin kallion jalkojeni alle. Jouduin myös googlaamaan, mihin aikaa aurinko Helsingissä laskee tähän aikaan vuodesta. Olenhan minä nähnyt milloin minkäkin väriseksi maalautuneen taivaan, harmitellut, ettei ole kameraa mukana tai että olen ajamassa juuri silloin autolla, mutta kelloa olen unohtanut katsoa.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

En ole koskaan tutustunut kunnolla Seurasaaren museoalueeseen, vain ihaillut vanhoja rakennuksia etäältä, tutustumatta enempää niiden historiaan. Oikeastaan sekin on minulle kyllin. Minun Seurasaareni on fiilistelyä. Minun Seurasaaressani ei tarvitse sivistyä, jollei halua.

Untitled

Untitled

Olin yllättynyt, että talvisena lauantaina sillanpielen kahvila oli auki. Se kuitenkin oli mennyt kiinni jo ennen kuin ehdin uudelleen sen kohdalle. Toisaalta tämä oli minun onneni: meninkin Villa Angelicaan kivenheiton päähän Seurasaarentielle. Olen usein katsonut rakennusta, mutta nyt se on herännyt henkiin, kun kahvila muutti siihen Tamminiemestä.

Untitled

Villa Angelica on kuin tuulahdus jostain muualta. Siinä ei ole mitään skandinaavista selkeyttä ja yksinkertaisuutta. Se rönsyilee kaiki tavoin. Sen pitäjä on ihana puolatar, kuten hän kansallisuutensa minulle ilmaisi. Takahuoneessa soi Abba. “Puolan televisiosta tulee Abba. Niillä on niin hyviä ohjelmia. Vitsit”, hän tokaisi. Puhuipa siitäkin, miten hänen nuoruudessaan oli ihan parasta musiikkia: Elvistä, Rollareita, Frank Sinatraa.  

Rouva oli tullut Suomeen reilua viikkoa ennen kuin minä synnyin. Oli ollut yhtä paljon pakkasta mutta enemmän lunta. Kuinka erilaiseksi hän kuvaili maailman silloin. Kuinka avoin se onkaan nykyään.

Untitled

Untitled

Untitled

Suklaakakku- ja kaakaoövereissäni en jaksanut kaikkea. Nyt minulla on pieni folionyssäkkä täällä kotona. Siinä on minulta jäänyt kakun pala. Ranskassa on kuulemma nykyään voimassa uusi laki, jonka mukaan ruokaa ei saa heittää haaskuun, vaan hienoistakin ravintoloista pitää saada dogibägi, jos asiakkaalta jää ruokaa. Koska rouva kannattaa samaa ajatusta, minulla on nyt kakkupalani. 

Onko sinulla omaa paikkaa, johon haluat mennä silloin, kun haluat olla kaksin ajatustesi kanssa?

Next Post:
Previous Post:
There are 38 comments for this article
  1. Avatar
    Laura / Laurasitinerary at 01:08

    AIVAN IHANIA KUVIA! Ja tuo sininen hetki… Mulla tulee ikävä Suomeen juuri tällaisista kuvista. Kaipaan lunta, luontoa ja luonnon hiljaisuutta. Se on terapiaa parhaimmillaan! Kiitos kuin jaoit hetkesi meidän kanssamme!

    • Avatar
      Annika Author at 18:06

      Kiitos Laura! Talvinen Helsinki oli aika kuvauksellinen. 🙂

  2. Avatar
    Tanja/Levoton Matkailija at 01:26

    Onpa tosi ihanan näköinen paikka 🙂 Pakko myöntää ettei mitään käsitystä missä päin Helsinkiä Seurasaari on, taikka mitä nähtävää siellä on. Seurasaaresta olen kyllä muutaman kerran kuullut, pitää varmaan ottaa vähän selvää paikasta 🙂

    • Avatar
      Annika Author at 18:08

      Seurasaari on mainio paikka ihan ulkoiluun, mutta siellä on myös ulkoilmamuseo. Sinne on siirretty tosi vanhoja rakennuksia muualta, ja Karunan puukirkko on kaunis. Taitaa edelleen olla nudistirantakin. Ihan pikkuruinen, aidoin rajattu. Tunnustan, etten ole museoon koskaan tutustunut enkä kyllä nakuillutkaan, käynyt vain ulkoilemassa ja kesällä istumassa laiturilla tai rantakalliolla.

  3. Avatar
    Maarit Johanna at 09:42

    Ymmärrän todellakin tämän postauksen. Mullakin on välillä noita fiiliksiä kun ei jaksa ajatella seuraavia reissuja vaan olla vain omien ajatusten kanssa. En myöskään jaksa jokaisella reissulla ottaa selvää mitä missäkin on ja onko jotain merkittävääkin. Se fiilistely on parasta ja mitäpä joku pienen paikkakunnan historian knoppitiedoilla muuten tekisikään. Tuossa kahvilassa haluaisin käydä! Ihanasti erilainen kuin nykyään niin minimalistiset erikoispaahtimot ja ties mitkä.

    • Avatar
      Annika Author at 18:12

      Sanoin kahvilan pitäjällekin, että paikka on niin överi, että se on ihana. 🙂 Ulkokuva on kökkö, koska jouduin ottamaan sen kännykällä. Kameran linssi huurtui, melkein jäätyi, kun menin sisälle, ja ulos tultuani oli edelleen pois pelistä. Mutta ah, miten ihana vanha huvila.

  4. Avatar
    Heidi / Maailman äärellä at 09:59

    Oi miten ihania tunnelmallisia kuvia ja hurmaava kahvila, ja vielä dogibägikin! Minä olen niin nauttinut näistä pakkasen värjäämistä päivistä ja nytkin huokaillen katselen, kun aamuaurinko on punertanut taivaan, pakkanen paukkuu (25 astetta), puut ovat valkean lumikuorrutuksen peittämiä ja Olavinlinnan virta hohkaa vesihöyryä. Ikkunasta avautuva maisema on tällä hetkellä maailman kaunein taideteos. Muuta en kaipaa ja nyt on hyvä olla täällä Suomessa.

    • Avatar
      Annika Author at 18:15

      Minäkin nautin puhtaan valkoisesta talvesta. Eihän talvi kaupungissa sellaisena kauan pysy, mutta onneksi on nuo keitaat. Olen vasta iän myötä oppinut arvostamaan tällaista, vaikka juuri Seurasaarta ja vähän liian makeaa kaakaota. En muuten arvannut, että folioon käärityn kakkupalani mukana oli kermavaahtokin, mutta hyvin se oli lämpimässä aamuun säilynyt. 🙂

  5. Avatar
    Stacy Siivonen at 10:45

    Seurasaari on kiva paikka, mutta ihmisiä liikaa. Käy toki myös rautakautisessa kauppakylässä Pukkisaaressa, toimin siellä aikoinaan oppaana.
    Minun onneni ja epäonneni on se, että saan olla aina ajatukseni kanssa yksin, joten en tarvitse välttämättä paikkaa sille, mutta jokainen paikka, missä on sorsia kelpaa minulle. Niiden vinkuna, potpotus ja kvaakkuminen rentouttavat minun hermojani. Minusta on tullut aika herkkä ihmisten aiheuttaman stressin kanssa.

    • Avatar
      Annika Author at 18:16

      Pukkisaari on minulle aivan uusi tuttavuus. Pitääpä ottaa selvää mitä ja missä ja joskus mennä. Ehkä itse käyn Seurasaaressa sellaisina aikoina, että siellä on aika hiljaista. En ole kokenut ihmisiä olevan liikaa. Ei siellä toki ihan yksin pääse olemaan.

  6. Avatar
    Meri / Syö Matkusta Rakasta at 19:50

    Mä lähden yleensä ajatuksineni Kaivarin rantaan, ihan vaan siksi että se on lähellä. Yllättävää kyllä siellä, ja Kaivopuistossa, saa usein olla tosi rauhassa. Kotiin palattua pakko päästä pian Uunisaareen. Noloa, mutta olen käynyt Seurasaaressa vain kerran, vuosia sitten. Ostin huoltoasemalta pähkinöitä oraville… 😀

    • Avatar
      Annika Author at 23:19

      Molempiin joudun menemään autolla, joten sen puoleen ei helppousaspektia. Seurasaari on siitä helpompi, että siellä kehtaa hyvin olla toppahousuissa. Kaivariin menee kuin keskustaan. Pitää olla huulipunaakin. 😉

  7. Avatar
    Huli/Meanwhile in Longfield.. at 14:24

    Minä karkaan luonton. Mitä syvemmälle metsään, sen parempi. Siellä on hyvä olla. <3 Seurasaareen olemme sopineet kävelytreffit kaverini kanssa ensi viikolle, toivotaan, että pystyn napsimaan sieltä edes yhden yhtä upean kuvan kuin sinun kuvasi ovat.

    • Avatar
      Annika Author at 12:28

      Menkää auringonlaskun aikaa ja toivo, että on edes melko kirkas sää. Se on kuvieni “salaisuus”. Luonto hoiti kauneuden, minä vain suuntasin kameran oikeaan suuntaan.

  8. Avatar
    Jerry / Pako Arjesta at 23:38

    En ole vielä kertaakaan käynyt Seurasaaressa enkä muissakaan Helsingin lähistöltä löytyvissä luontokohteissa, mutta hienoltahan tuo näyttää :). En oikein tiedä, onko itselläni mitään paikkaa, jonne menisin ajattelemaan, mutta lenkkeilen usein Eiranrantaan tai lähetystöjen alueelle, joten ehkä ne ovat sellaisia paikkoja.

    • Avatar
      Annika Author at 12:26

      Seurasaari on ihan kivenheiton päässä keskustasta, että ei oikeastaan voi puhua edes “lähistöstä”. Pitäisi itse tutustua muihinkin, mutta liian helposti tulee mentyä tuttuihin paikkoihin.

  9. Avatar
    Jenna / Journey Diary -matkablogi at 14:52

    Ihanan levollinen tunnelma näissä kuvissa ja koko postauksessa 🙂 Enpä oo tuolla vielä kertaakaan käynyt!

    • Avatar
      Annika Author at 19:59

      Vaalenpunainen taivas, puhdasta lunta, ei ihmisiä juurikaan. Kyllä, levollista. Siksi menin. Tulin parempana pois.

  10. Avatar
    Sari Saviranta at 21:21

    Herranjestas kuinka upeita kuvia olet saanut! Ja vielä omasta tämänhetkisestä kotikaupungistani. Pitänee siis tutustua vähän enemmän ja valittaa kylmästä talvesta vähemmän. Iso peukku kotimaamatkailulle!

    • Avatar
      Annika Author at 20:03

      Jep, todellista lähiseutumatkailua. 🙂 Eipä olisi näitä näkymiä, jollei kylmä ja lunta. Sen puoleen en tosiaan valita.

  11. Avatar
    Juho/polulta harhaan at 18:32

    Näyttääpä mukavalta. Mukavaa näin Oululaisena nähdä, millaisia rauhoittumispaikkoja sieltä löytyy. Itse tykkään paeta stressiä syksyisin ja keväisin Oulun Meri-Toppilaan, jossa saa sentään pakkasaamuisin pelata frisbeegolfia ihan rauhassa, välissä kupposesta kahvia nauttien.

    • Avatar
      Annika Author at 19:50

      Epäilemättä frisbeegolf enemmän kesälaji. 🙂

  12. Avatar
    Johanna Hulda – Discovering Sunbeams at 19:49

    Hyisen kauniita ja tunnelmallisia kuvia! En ole tainnut koskaan käydä Seurasaaressa. Muutin syksyllä Jyväskylään, enkä ole vielä onnistunut löytämään täältä sellaista omaa rauhoittumisen paikkaani. Portugalissa oma paikkani löytyy Arrábida-vuoren luonnonpuiston ikivihreiltä pusikkopoluilta ja korkkitammien varjosta, siellä sielu lepää joka kerta.<3

    • Avatar
      Annika Author at 19:47

      Korkkitammen varjo kuulostaa aika ihanalta! Siihen vielä lämmin kesäpäivä ja kevyt tuulenvire. Aika täydellistä.

  13. Avatar
    Jenni / Globe Called Home at 01:12

    Mä olen ollut Seurasaaressa viimeksi lapsena. Nämä kuvat saivat toteamaan, että ehkäpä sinne pitäisi lähteä uudestaan.

    Mulla harvemmin tulee tarvetta etsiytyä kodin ulkopuolelle, jos haluan rauhoittua, mutta läheiset vuoret toimivat. Lähden niille kuitenkin mieluummin seuran kanssa!

    • Avatar
      Annika Author at 19:43

      Minulle on tärkeää olla toisinaan ihan yksin. Siksi myös välillä matkustan itsekseni.

  14. Avatar
    Noora | Kerran poistuin kotoa at 21:30

    Mä olen huomannut hakeutuvani täällä Tampereella Pyynikille ja muualle Pyhäjärven rannoille. Luonnon helmaan, maisemaan, joka on kaunis mihin vuodenaikaan tahansa. Muitakin ihmisiä on, mutta saa silti olla rauhassa. Kuvien perusteella nämä paikat muistuttavat varsin paljon toisiaan. Seurasaaressa en ole tainnut koskaan käydä, Helsingissä muutenkin käyn suht vähän. Mutta siellä varmasti viihtyisin myös.

    • Avatar
      Annika Author at 20:20

      En ole Tampereella monta kertaa käynyt, mutta Pyynikille olen mennyt kävelylle ja Pispalaan. Mukavia paikkoja ulkoilla

  15. Avatar
    Thomas | IKILOMALLA at 01:08

    Olipa paras Suomi postaus jonka olen lukenut aikoihin. Tälläisiä tarinoita kuvien kera kaipaa kun irtautuu Suomesta pitkiksi ajoiksi. Mikään ei voita Suomen luontoa. Itselläni oli oma Zen boogie joka aamu ennen töihin saapumista. Kulosaaresta kävellä Hakaniemeen. Fiilistellä auringonnousua, merta ja mustikkamaata. Kyllä se luonto rentouttaa ja välillä eksyn sellaisiin ajatuksiin, että ei sitä ihmistä ole luotu asumaan betoniviidakossa vaan luonnon keskelle. Kiitos tästä yksityiskohtaisesta tarinasta ja mahtavista kuvista.

    -Thomas

    • Avatar
      Annika Author at 20:19

      Minulle kaupunki sopii hyvin noin elämisen paikkana, mutta oikeastaan mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmmän olen alkanut reissussakin hakeutua luontoon. Hälinästä ja hektisyydestä vain pitää päästä joskus irti.

  16. Avatar
    Henna /suurin onni at 16:44

    Hei Annika, tämä oli aivan ihana teksti! Myhäilin sitä lukiessa monessa kohdassa, erityisesti siinä, ettei sinun Seurasaaressasi tarvitse sivistyä, jos ei halua. Upeita kuviakin olit Seurasaaresta ottanut. Asuin ennen siinä aivan vieressä monta vuotta, ja kävin ehkä kerran… hyihyi. Tuolla Villa Angelicassa on sentään tullut käytyä pariin otteeseen (tai sitten siellä Tamminiemessä, menevät sekaisin, peijoonit), todella valloittava paikka, oli sitten kumpi hyvänsä! Pysähdyin ihan miettimään, mihin menen, kun haluan olla ajatusteni kanssa kaksin. En tiedä… suoraan sanottuna haluan hyvin harvoin tehdä niin, sitä tämä ekstroverttiys varmaankin teettää. Menen ehkä uimahalliin? Luonnosta nautin mieluiten seurassa.

    • Avatar
      Annika Author at 20:17

      Villa Angelica on muuttanut. Rouva kerroi toimineensa ennen Tamminiemessä. Hämärästi muistan siellä joskus käyneeni. Mutta tuo sivistyshomma. Kun minusta välillä tuntuu, että fiilistely unohdetaan, kun pitäisi olla niin kamalan kiinnostunut vaikka historiasta. Entä jos en ole? Minua usein kiinnostaa lähinnä vain katsella asioita. Ehkä olen pinnallinen kana, mutta näin on hyvä. 🙂

    • Avatar
      Henna /suurin onni at 00:56

      Ymmärrän oikein hyvin ja tunnustan, että kaivoin esim. viimeisimpää postaustani varten (Hanian vanhasta satamasta) faktat tiskiin – siis vasta nyt, useita kuukausia itse reissun jälkeen. Tykkään jostain syystä kaivaa noita historia- ja muita käytännön tietoja kirjoittaessani, mutta en minä niitä siellä paikan päällä kaipaa enkä tarvitse, pelkkä fiilistely on ihanaa 🙂 Pinnallisena kanana on ihan hyvä olla ♥

    • Avatar
      Annika Author at 09:14

      Joskus minäkin etsin faktoja, varsinkin jos muistan kuulleeni, että paikkaan liittyy jotain erityistä. Seurasaari ei tainnut olla sellainen. 🙂 Terkuin, Kana 🙂

  17. Avatar
    Sanna I Siveltimellä at 23:28

    Huikeasti ikuistettuna tosiaan tuo sininen hetki. Häpeäkseni tunnustan, että ole tuolla juurikaan aikaa viettänyt… Mulle Tervasaari oli ennen se paikka olla, mutta sielläkään ei ole tullut oltua hetkeen. Missä tahansa oikeastaan merenrannassa voin hyvin 🙂

    • Avatar
      Annika Author at 00:11

      Mun taas on myönnettävä, etten koskaan ole käynyt Tervasaaressa. Vasta googlaamalla selvisi, mistä paikasta oikeastaan oli edes kyse. Pitääpä mennä sinne joku kerta. Kiitti vinkistä. Ja kyllä vain, meren läheisyyttä kaipaan minäkin.

  18. Avatar
    Kohteena maailma / Rami at 22:07

    Seurasaari on itsellä käymättä. On se ollut aikoinaan usein harkinnassa, varsinkin silloin, kun pidin Kalastajatorppaa majapaikkani. Kauniina aurinkoisena päivänä olisi Seurasaari varmasti käymisen arvoinen paikka, tai sitten kesällä ilta-auringossa.

    • Avatar
      Annika Author at 22:13

      Kuten huomaat, se on käymisen arvoinen näin talvellakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.