Type and press Enter.

Oppitunti tinkimisestä (by Seppo)

Pitänee kertoa ensin vähän taustaa tälle kirjoitukselle. Tinkiminen. Se on minulle kammotus. Olen sanonut monesti ennenkin, että yritän opetella. Seppo. Kaverini Maailmanmatkaajat-yhdistyksestä. On tällä hetkellä yhdeksän kuukauden reissulla ympäri maailmaa. Nykyinen sijainti lienee Thaimaa. Maailmanmatkaajat. Kerran kuukaudessa kokoontuva porukka, joka täyttää 70 TCC-pisteen pääsyrajan. Juha Vakkuri. Kokenut Afrikan-kävijä, Villa Karon perustaja, matkakirjailija, Beninin kunniakonsuli. Oli Maailmanmatkaajissa juuri viimeksi puhumassa kirjoistaan ja matkoistaan. Näiden avulla Sepon matkakirje maailmalta avautuu paremmin – ja tarjoaa erinomaisen oppitunnin tinkimisestä:

“Juha Vakkuri on ollut kovasti esillä Maailmanmatkaajien nettisivuilla (ja kokouksessa) viime aikoina. Toista Afrikka-kirjaa Afrikan halki on pidetty parempana kuin ensimmäistä (Afrikan poikki). Joku meistä esitti toisen kirjan tiimoilta mielestäni hämmästyttävän kommentin, ettei hän voi matkustaa maahan, jossa taksin hinnasta pitää aina tinkiä 2/3. Vähiinpä jäävät silloin maat!

Bangkok ja Yangon 2 030
Tuk-tuk-kyyti vaatii usein neuvottelut, jollei halua maksaa posketonta ylihintaa. Tämä kyyti Bangkokissa tuntui silloin kohtuuhintaiselta, mutta Sepon tekstin luettuani olen tullut toisiin aatoksiin.
Intia 264
Pyöräriksa tuntuu jotenkin nöyryyttävältä. Paitsi New Yorkissa, jossa erehdyimme ottamaan fillaritaksin, kun oli kiire ja hotellin edessä älytön taksijono. Se oli lallinen ryöstö! Hinnat ovat kyllä näkyvillä, että itseään saa syyttää siitä, että muutaman korttelin matkalle tuli niin paljon hintaa, etten kehtaa edes sanoa (kymmeniä dollareita!). Samaan vipuun on onneksi mennyt moni muukin kokenut matkailija, ettei yksin tarvitse omaa tyhmyyttä hävetä. Kuvan kaveri ei suinkaan polje New Yorkissa vaan Intiassa.

Asia tuli mieleeni eilen aamulla, kun tulin tänne Bangkokiin Laosin Vientianesta yöjunalla kello 5.30. Riksataksikuski katsoi ensin minua päästä varpaisiin ja pyysi sitten 450 rahaa eli siis bahtia kyydistä. Härönauru tuli tosi spontaanisti. Virallinen taksa on 50, ja sanoin sen hänelle. Hän ei kiistänyt, mutta vetosi niukkaan tarjontaan ja kellonaikaan. Niihin vedoten minäkin ilmoitin, että voin maksa 50 % yli taksan eli 75 bahtia. Hän tiputti naureskellen tarjouksensa 300 bahtiin, viisi minuttia myöhemmin 250:een ja sitten kahteensataan. Nyt aloimme olla niissä hinnoissa, joita turisteilta täällä nyljetään. Siihen tuli joku muukin, jolle onneksi oli neuvottu, että yli 100:aa bahtia ei tule tuk-tuk-riksalle koskaan maksaa.

Sitten tuli toinen riksa. Huikkasin heti kuskille, että saat 75 bahtia matkasta Ramnbuttrille. Enkö edes satasta, aneli toinen kuski, jolloin ensimmäinen ilmoitti olleensa täällä ennen ja että nyt lähdettiin. ’75?’ varmistin vielä. ’75!’, sanoi kuski, ‘mutta sitten mennään lujaa ja jätän sut Ramnputtrin ja Kao San Roadin kulmaan.’ Sopi minulle, pitihän hänenkin saada voittonsa.

Miehellä oli adrenaliinia yllin kylin veressä, ja vauhti oli kovinta, mitä olen täälläpäin kokenut. Näin peilistä hänen ilkikurisen katseensa, kun joka töyssyssä taoin päätäni riksan kattoraudoitukseen. Perillä hän hyppäsi heti ulos ja alkoi hihkua: ‘Näitsä, miten mä ajoin? Näitsä ne ohitukset?’

Liikenneturvallisuusaspektia hän ei olisi varmaankaan tajunut, joten en vitsinyt saarnata. Nimittelin häntä Schumacheriksi. ‘Saat satasen’, sanoin. ‘Eikä mitä, me sovittiin 75 bahtia, ja siinäkin on jo 50 %:n korotus’, hän yritti iskeä silmää. Olin tinkinyt 83 %. Pahus, kun ei tullut kysyttyä, onko kaveri Facebookissa. (450 bahtia on 9.50 euroa ja 75 bahtia 1,65 euroa, mutta rahastahan tässä ei ole kysymys vaan elämisestä maassa maan tavalla.)

Afrikka 2569
Matkamuistomyymälä Keniassa. Halusimme pienen puisen virtahevon. Lähtöhinta oli 60 euroa! Noin älyttömistä ei voi oikein lähteä tinkimäänkään perinteisillä tavoilla. Oli sanottava, että vitosen maksan, en euroakaan enempää. Lähti vitosella.

Turisteille, varsinkin Afrikassa, hinnat ovat aina kolminkertaiset. Jos niistä tinkii 10 tai 20 prosenttia pois, sinulle nauretaan selän takana. Oikeat hinnat ovat ihan muuta. Eteläafrikkalainen ystäväni kertoi, ettei hänkään pääse koskaan samoihin hintoihin mustien kanssa.

Harmillisinta kaikessa ovat hintojenpilaajat. Kun Papeeten satamaan Tahitilla tuli amerikkalainen risteilyalus, kaikki hinnat nousivat moninkertaisiksi.  Näistä hinnoista amerikkalaiset ‘tinkaisivat’ 10 % pois. Jos jotain tarvitsi ostaa, piti odottaa, että alus häipyi.

Ennätystinkimiseni tein tunisialaisessa basaarissa, jossa sain hienon hiihtopipon 5 rahalla, kun pyyntö oli 90. Lopuksi äijä sanoi, että oli erittäin hauskaa tehdä kauppaa kanssani. Mutta kun kerroin, miten tunisialaisesta pipostani tulisi kuuluisa Tahkolla, hän todella halusi, että saan sen tingittyä häneltä. Voi Ahmed, miten hyvää minttuteetä sinä tarjositkaan!

150
Naisten markkinat Hong Kongissa. Ostin naamiaisasun (Marilynin mekko, peruukki ja kauneuspilkku) mutta liikkeestä, en markkinoilta.
tinkiminen
Tha Khan kelluvilla markkinoilla lähellä Bangkokia nautimme vain atmosfääristä ilman ajatustakaan tehdä kauppaa.

Myanmarissa meni vähän toisin. Lähdin taksilla maaseudulle katsomaan muuatta brittiläistä sotilashautausmaata. Taksi hakisi minut aamulla hotellista, mutta hinnoista ei ollut puhuttu mitään. Hotellin respa veikkasi, että kuski pyytää 20 dollaria, ‘josta te ette tietenkään maksa puoltakaan’. Olin varautunut 6 taalan vastatarjoukseen. Sitten jokin meni pieleen. Kuski pyysikin vain 10 taalaa. Ja minä pässi tarjosin kuutta, vaikka olisi tietysti pitänyt tarjota kolmea. No, kuski sanoi heti 8, ja siinä sitä oltiin! 8 taalan kompromissi tietysti, mutta kuski oli takuulla laskenut saavansa korkeintaan 5. Aina ei voi voittaa, mutta normaali 2/3 tinkiminen johtaa yleensä win-win-tilanteseen, vaikkei sitä ääneen sanota!

tinkiminen1
Kirpparimeininkiä Chisinaussa. En tuntenut tarvetta lähteä edes keskustelemaan hinnoista.

Ja vielä yksi neuvo: jos myyjä kysyy sinulta, paljonko suostut maksamaan, skarppaa! Myyjä myy silloin valtavalla katteella jotain, ja kaupat syntyvät nopeasti. Jos mies, joka myy kokoonpantavaa puista salaattikippoa kadulla 25 rahalla, pyytää sinua sanomaan oman hintasi, sano vain ‘yksi dollari, korkeintaan kaksi’.”

Kiitos, Seppo! Yritän ottaa opikseni. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

4 comments

  1. Avatar

    Oi voi, en voi sietää tinkimistä.. se on niiin rasittavaa. Varsinkin kun sattuu olemaan kalkkilaivan kapteeni valkonaama blondi. Guatemalassakin piti aina lähettää bolivialainen kaveri tinkimään ja ostamaan mulle markkinoilta tavarat, koska mulle lähtöhinnat olivat tuplasti enemmän. Siellä muuten naiset kyselivät aina “no paljonko haluat maksaa neiti?”, jolloin teki tosiaan mieli sanoa, että “no en penniäkään, anna ilmaseksi” 😉

    1. Avatar

      En minäkään tykkää, en yhtään. Ajatus siitä, että pitäisi jonkin tavaran vuoksi istua ja juoda teetäkin, tuntuu niin hullulta. Suomalaiselle hintalappukulttuuri sopii mainiosti. Toisaalta en pidä siitäkään, että minun turistina pitäisi maksaa ihan älyttömiä ylihintoja. Kunpa keskustelu sujuisi jotenkin näin: Millä hinnalla myyt? Okei. Liian kallis. En ota. Tai hyvä hinta, pannaan pakettiin.

  2. Avatar

    Mä en myöskään siedä tinkimistä, enkä toisaalta yleensä matkustakaan paikkoihin jossa niin pitäisi tehdä. 🙂

    Ja piti vielä kertoa, että tunnen Juha Vakkurin vuosien takaa, sillä seurustelin hänen poikansa kanssa useamman vuoden lukioaikana. 🙂 Silloin Villa Karo oli juuri perusteilla hänen toisen syöpään menehtyneen poikansa muistoksi.

    1. Avatar

      Kuten Seppo sanoi, maat ovat rajalliset, jos ei tinkimispaikkoihin halua mennä.
      Vakkuri vaikutti mielenkiintoiselta henkilöltä. Hänellä on uskomattomia kokemuksia maailmalta!