Nyt alkaa seikkailu – kaksi kuukautta maailmalla

Aamu alkoi helpotuksen kyynelillä. Löysin timanttiriipuksen, jonka olin uskonut pari päivää aiemmin kadottaneeni. Se löytyi niin mystisestä paikasta, että oli pakko alkaa uskoa kohtaloon. Sen oli pakko olla hyvä merkki, enne, että matkani ainakin alkaisi hyvin.

Jos jonkinlaista säätöä reissuun on liittynyt. Turkish Airlines on fiksaillut lentojani* kolmesti. Ensimmäinen oli ihan kesy: vain vajaa tunti eteenpäin yhtä Turkin sisäistä lentoa. Sitten tuli pommi: odottelua keskellä yötä Istanbulin kentällä 5,5 tuntia ja perillä vasta seuraavana aamuna Muglan kentällä Dalamanissa. Seuraava pommi tuli päivää ennen matkan alkua: lähtö aikaistuu seitsemällä tunnilla. No niin, ei muuta kuin valmistelemaan astetta rivakammin ja varata yksi hotelliyö lisää. Sitten vielä päivää ennen lähtöä kuulin päässeeni VR:n Reilireportteriksi. Ehdin kuitenkin hakea reilipassini ja ohjeet. Jiihaa!

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa asioita. No okei, joitain on, mutta tällaisia matkailuun liittyviä. Nelikymppisenä voi lähteä reilaamaan. Sen voi aloittaa ykkösluokassa, edelleen rullata matkalaukkua (ehkä aivan tajuttoman typerä ajatus) ja asua laatuhotelleissa. En minä sentään toiseksi ihmiseksi muuttunut. Reilireporttereita valitaan 15 kaksikkoa ja kuusi oli vielä maanantaina valitsematta. Pitäisikö sinunkin hakea vielä mukaan? Reililippu ratkaisi, miten pääsen kahden kuukauden kuluttua takaisin kotiin.

Tällä hetkellä reittisuunnitelmani näyttää tältä:

Turkista aloitan. Viivyn Dalamanissa yhden yön lentojen muuttumisen vuoksi. Jatkan Fethiyeen ihanaan vain aikuisille -hotelliin, sieltä Dalyanin (vähän historiaa ja kalliohautoja), Pamukkaleen (historiaa ja luonnonihmeitä), Izmirin (kaupunkielämää ja retki Unesco-kohteeseen Efesokseen) Göremeen (kuumailmapallolentelyä ja omalla terassilla istumista), Uchisariin hotelliin, josta en usko kahteen vuorokauteen poistuvani ja toivottavasti Mont Nemrutille (etsin vielä retkeä, koska en halua lähteä ajamaan kahdeksaa tuntia suuntaansa). 

Viivyn Kappadokian alueella aika kauan. Sille on syynsä: se oli tärkeä isälleni. Vaikka hän oli jo huono liikkumaan, hän halusi Göremeen vuosittain. Kun muut kävelivät kylille, isä meni taksilla, mutta hän oli siellä, missä tapahtui. Ehkä tapaan ihmisiä, jotka olivat isälleni tärkeitä. Heitä, joiden vuoksi hän vuosittain palasi. Äiti, jos luet tämän, ehkä lähetät sähköpostilla koordinaatteja, mistä löytäisin heitä. Ehkä lähetät kuvan isästä. Voisin näyttää sitä ja kysellä, tunsiko joku tämän miehen. Kaikissa kuvissa Göremessä hän hymyilee. Minäkin haluan sinne hymyilemään. 

Lennän Turkista Kroatiaan. Zagrebissa tutustun taas yhteen eurooppalaiseen pääkaupunkiin, ajelen Plitviceen, josta olen nähnyt niin paljon ihania kuvia, ja ympäri Istriaa (ei vielä tarkemmin suunnitelmia). Luovutan auton pois ja hengailen pari päivää Pulassa. (Minusta on hauskaa sanoa olevani pari päivää pulassa.)

Pulasta otan lautan Venetsiaan. Vietän viikon omalla Interhome-kämpän terassilla oranssien kattojen yllä ja ehkä vähän kanaalien rannalla, pitkästä aikaa Muranossa, Buranossa. Juon proseccoa San Marcon aukiolla, Belliniä lempilaiturilla. Kävelen kujia, otan satoja valokuvia, kuuntelen gondolieerien laulua, vaporettojen kolahduksia laituria vasten. Venetsia on niin minun paikkani. Rakastan sitä.

Sitten hyppään junaan kohti Sloveniaa ja Brdan aluetta, johon ihastuin pääsiäisenä. Ihana hotelli Grediç viinikellareineen ja sampanjahuoneineen odottaa minua, samoin Brdan viinialueen ulkoilureitit, ehkä sähköskootteri ja seikkailut joka tapauksessa. Laitathan seurantaan Facebookissa VR – yhteisellä matkalla. Olen linjoilla livenä 17.7. kello 18.30. Näytän sinulle Grediçin ja kerron, miten on reilailu lähtenyt sujumaan.

Mutta sitten? Itävaltaa, Tsekkiä, ehkä Puolaa. Mustana hevosena tuli Romania. En todella vielä tiedä. Aivan huima fiilis, että oikeastaan koko Eurooppa on mahdollisuus (paitsi Baltia, koska ei kuulu Interrail-alueeseen). Mutta jossain olen 21. heinäkuuta ja taas livenä linjoilla.

Onko sinulla jotain must see -paikkoja Itävallassa, Tsekissä, ehkä Puolassa, Saksassa? Otan mieluusti vastaan kohdeideoita.

Vaikka Turkish Airlines säätää lentoaikoja, lennolla palvelu on hämmentävän hyvää myös turistiluokassa. Pääruoissa on kaksi vaihtoehtoa, viineissä turkkilainen ja muunmaalainen vaihtoehto, gintoniciakin tarjoillaan – ja luonnollisesti ilman lisämaksua. Sisäisillä lennoilla pääsee iisisti ja edullisesti vaikka minne. Turkkiin voi lähteä seikkailemaan ilman matkatoimiston pakettisysteemiä. Matkamessuilla myydään aivan hullunhalpoja tarjouslentoja. Minä tykkään!

Tämän viikon teen etätöitä. Perjantaina heitän läppärin nurkkaan ja kaivan esille vain reissujuttuja ja bloggaamista varten. Laitan sähköpostiin olen lomalla, palataan asiaan joskus syksymmällä -viestin.

Koskaan en ole ollut yhtäjaksoisesti näin kauaa reissussa. En tiedä, onko mukana liikaa vai liian vähän tavaraa. En tiedä, missä pesen tai pesetän vaatteita. Mutta kai kaikki järjestyy. Teen matkalla jonkin verran yhteistöitä eri tahojen kanssa. Vaikka postauksen lopussa lukisi Yhteistyössä XX:n kanssa, juttu on ihan omani, mielipiteet omiani. Jos jutut vaikuttavat hehkutuksilta, olen vain valinnut kumppanini oikein. Mielipidettäni ei ilmaisilla hotelliöillä voi ostaa. (Ehkä tiesitkin sen jo.)

“One more gin tonic?” kysyy stuertti. Kyllä kiitos. Olen minä ajatellut, että pari kiloa kevyempänä voisin palata kotiin, mutta en aloittanut askeesia vielä ensimmäisellä lennolla. Silloin elämä, aurinko ja edessä häämöttävä loma hymyilivät. Edessä oli paljon stressittömiä viikkoja.

* Yhteistyössä Turkey Ministry of Culture and Tourism