Kun sain kutsun tulla tutustumaan uudistettuun ravintola Linnankellariin Katajanokan entiseen vankilaan, olin toki kiinnostunut mukavasta illasta, ruoasta (aivan mielettömän hyvää!) ja ehkä viinistäkin (erinomainen valkkari!), mutta erityisesti halusin nähdä, miltä entisessä vankilassa näyttää nyt. Olen opiskeluaikana käynyt siellä, ja koska valmistumisestani on vierähtänyt jo kotvanen, voinet päätellä, että silloin muurien sisäpuolella nukuttiin aikalailla eri tavalla ja eri syistä, ja ruoallakin oli jokin muu funktio kuin olla makuelämys syöjälleen.
Silloin ensimmäisellä kerralla en voinut vaellella käytävillä vapaasti, mutta tutulta paikka vielä näytti. Avoimet käytävät ja portaikot on säästetty, eikä miljöön entisestä käytöstä voi erehtyä. Arkkitehtuurista huomaa, että rakennus ei alun perin ole ollut hotelli, mutta uudistusten myötä vankilamaisuus on tietenkin täysin poissa, joten rakennuksessa käymätön tuskin liittää sen seiniin niitä tarinoita, joita minä liitän.
Ravintola Linnankellarin perimmäisessä nurkassa on säilytetty eristysselli jokseenkin sellaisessa asussa, kuin se on ollut vankila-aikaan. Sen seinäkirjoitukset toki kertovat nykyisistä kävijöistä, meistä vapaista ihmisistä, mutta kun tilassa vietti edes hetken, vaikkakin viinilasi kädessä herkullinen possun tuoksu nenässä, ei tullut mieleenkään pohtia, miten Suomen vankilat ovat kuin hotelleja -ajatuksia, joihin ihmiset helposti sortuvat. Toisaalta onneksi Suomen hotellitkaan eivät ole kuin vankiloita…
Amerikkalaisten elokuvien kohtaukset vankiloiden pihoilta, rinkiä kiertävistä tai ryhmissä pahojaan tekevistä vangeista, saattoivat tulla mieleen terassilla muurien aitaamalla pihalla. Toisaalta avoimet portit ja pihan poikki koiriaan ulkoiluttavat skattalaiset saivat taas unohtamaan rakennuksen historian. Viileänä syyskesän iltana terassilla saattoi kietoutua lämpimään peittoon, ja näen jo itseni ensi kesänä nauttimassa aurinkoisesta päivästä siellä, poissa ihan keskustan pakokaasuista ja hälinästä. Nelosen ratikka ajaa aivan hotellin portille (Vyökadun pysäkki).
Vanhimmat osat hotellirakennuksessa ovat 180-vuotiaita. Näihin osiin kuuluu mm. kirkko, joka on säästetty. Sitä käytetään edelleen alkuperäisessä tarkoituksessaan, lähinnä häihin. Saimme illan aikana kuulla kirkossa osan Liisa Eskelisen esittämästä Kirjailija kaltereiden takana -monologista, joka kertoo Hella Wuolijoen tarinan alkaen hänen tulostaan Virosta, avioliistosta, rauhantyöstä, maanpetossyytteistä ja vankeusajasta Skattalla. Tätä vaikuttavaa esitystä voi tilata erilaisiin hotellissa järjestettäviin tilaisuuksiin.
6 comments
Ihana kuva tuo eritysselliotos! Hauskaa kontrastia luo tuo hieman ränsistynyt taso ja todella freesi nainen viinilasin kanssa 🙂
Pimeys tekee vanhasta ja kulahtaneestakin freesin. 😉 Mutta joo, eristysselli oli melkoinen kokemus.
Vau, onpa siisti paikka! Pisteet tosiaan tuolle erityissellille. Purtavatkin näyttää muuten oikein herkullisilta. Kiva, että tuosta paikasta on entisöity hotelli.
Ruoka oli erinomaista. Ruokalistan mukaan ihan oman rahan paikka. Ei halpa, muttei mahdoton ollenkaan.
Mä huomautan tässä kohtaa että olen samaa mieltä freesiydestä, ihanan iloinen kuva! Ja ihanan näköistä ruokaa, mutta en tiedä uskaltaisinko nukkua tuolla. 8)
Ei siellä eristyssellissä varmaan saa nukkua. 😉 Meinaatko, että Hella Wuolijoen tai Volvo Markkasen haamut pitäisivät sinut hereillä? Minä mielelläni ottaisin riskin. Seuraavan yön sitten nukkuisin ainakin varmasti hyvin kotona.