New Yorkin asfalttiviidakko jäi taakse. Reilu viikko oli kylliksi. Kaupungin hektisyys ja siihen jotenkin mukaan meneminen vaatisi melkeinpä lomaltapaluuloman. Olisinko levänneempi, jos olisin kaupunkiloman sijaan ollut luontomatkalla?
Minusta koko luontomatkan määritteleminen on kiinnostavaa. Onko luontomatkailua vasta, kun vetää rinkan selkään ja häviää metsään telttailemaan viikoksi? Jonkin määritelmän mukaan se ei ole luontomatkailua ollenkaan vaan retkeilyä, joka taas on eri asia. Vai niin. Entä rantaloma? Voisiko ajatella, että lähteminen reissuun rantamaiseman vuoksi olisi luontomatkailua? Eikö valkoinen hiekkarantakin ainakin paikoin ole luonnon muovaama, ei ihmisen aikaansaannoksia? Mutta ei kukaan sellaista sano luontomatkaksi. Entä näin hiihtolomien aikaan laskettelumatkat? Jos alppimaisemaan mennään kesällä, aika moni puhuisi luontomatkasta, mutta entä talvella? Samat luontokohteethan ovat kyseessä.
Voiko erilaisia lomatyyppejä yhdistää? Siis tietenkin voi, mutta tarkoitan, että jos olen kaupungissa, laitan ulkoilukengät jalkaan ja ajan parin kilometrin matkan bussilla pois asutuksen keskeltä, liikuskelen kauniissa maisemassa ja mussutan kivellä eväitä, luontomatkailenko silloin vai olenko vain eväsketkellä?
Yhtenä määritelmänä luontomatkailulle ovat palvelut. Umpikorpeen suuntaavaa retkeilijä ei siis tämän määritelmän mukaan luontomatkaile, koska elelee omavaraistaloudessa trangiansa kanssa. Mutta tekeekö yöpyminen autiotuvassa samasta retkestä matkan? Tupa lienee palvelu. Yksi luontomatkailun alalaji on maatilamatkailu. En kyllä tarkalleen tiedä, mitä se tarkoittaa. Jos asun vanhaan navettaan tehdyssä b&b:ssä, saan aamupalalla tilan omia munia ja näen pellolla laiduntavia lehmiä, mikä tekee tästä luontomatkan? Jos syön saman tilan munia kaupungissa ja näen ikkunasta vaikka meren, olen ehkä yhtä paljon luonnossa? Pitäisi joskus Italiassa kurvata agriturismo-kyltein varustettuun paikkaan ja kokeilla, mitä se on.
Safarimatkat ovat kai luontomatkoja? Minäkin siis olen ollut luontomatkalla vieläpä muutaman kerran. Harva lähtisi Ugandaan tai Keniaan haluamatta nähdä yhtään eläintä, savannia tai sademetsää. Voiko näitä maita siis pitää luontomatkakohteina? Ai niin, Mombasa. Siellä lienee moni ollut eikä ole nähnyt vilaustakaan norsusta.
En edelleenkään tiedä määritelmää luontomatkailulle, mutta pitääkö edes? Minusta tavalliselle turistille, matkailijalle, retkeilijälle on sittenkin tärkeintä nauttia luonnosta ihan vain sillä tavalla kuin itse haluaa. Eikö se sittenkin ole luontomatkailussa parasta – kunhan ottaa huomioon luonnon ja eläimet, elelee niiden kanssa sopusoinnussa, ei riistä ja silleen?
—
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Jaa oma Instagram ja matkailu -aiheinen suomenkielinen postauksesi alla olevasta linkistä. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua Travelloverblogin, Rimma+Lauran ja Murumoun kautta. Voit lisätä linkkisi mihin tahansa näistä blogeista, ja se näkyy kaikissa. Muista lisätä postaukseesi linkki vähintään yhteen näistä emoblogeista ja kertoa, että osallistut IGTT-kamppikseen. Tarkempia ohjeita saat tästä linkistä.
Instagram Travel Thursdayn kantava ajatus on sosiaalisuus. Muistathan myös lukea toisten juttuja, osallistua keskusteluun, kommentoida ja tykkäillä muiden mukana olevien kuvista Instagramissa sekä jakaa kuviasi #IGTT- tai #IGTravelThursday-tunnisteella. Minut löydät Instasta nimellä @travelloverblogi.
IGTT-uutiskirjeen (kerran kuussa, muistuttaa kamppiksesta ja tulevista teemapostauksista) voi tilata tästä linkistä.
28 comments
Näitä samoja asioita pohdin itsekin 🙂 En miellä itseäni luontomatkailijaksi, vaikka luonnonympäristö on usein erittäin tärkeä kriteeri matkakohdetta valittaessa. jos ei sitten olla ihan puhtaasti kaupunkilomalla. Luonto on usein hyvin merkittävä osa melkein mitä tahansa (ja kenen tahansa) matkaa, mutta vain harva puhuu olevansa luontomatkalla. Ja ihan totta, miksipä sitä pitäisi edes lokeroida, että millä matkalla on, kunhan nauttii näkemästään ja kokemastaan ja kunnioittaa paikallisuutta 🙂
Minäkään en ole luontomatkailija, mutta juuri tänään vastasin yhteistyötahon kysymykseen vaellanko, että kyllä vain, jos se on enemmänkin kävelyä luonnossa kuin vuorelle kiipeämistä. Yhä useammin hakeudun reissussa luontoon. Ikäkö vai mikä?
Luontoon menemisessä hienointa on heittäytyä hetkeksi pois tästä ihmisen luomasta maailmasta. Silloin kuljetaan luonnon ehdoilla, tarkkailijana ja kunnioitetaan eläimiä sekä niiden ympäristöä. Onhan rantakin luonnon taideteos, mutta harmillisen paljon ihminen on muovannut niitä samalla roskaten ja tuhoten alkuperäistä maisemaa. Itse näen luontomatkailun parhaimmillaan, kun luonto on mahdollisimman koskematonta ja rauhallista. Eväsretki metsän siimeksessä, päiväpatikka vuoren huipulle tai kävely asutiorannoilla ovat niitä luontoelämyksiä, joita on mielestäni turhaa luokitella sen enempää. Ei se repun paino tai ihmisen luoma luontobrändi tee reissusta sen aidompaa luontomatkaa, kuin omatoiminen luontohetki. Pääsasia lienee, että nauttii luonnosta ja ennenkaikkea kunnioittaa sitä.
Hienosti kiteytetty. Valitettavasti vain mitä useampi haluaa niihin koskemattomiin paikkoihin, sitä nopeammin nekin tuotteistetaan. Olen niin samaa mieltä, että jokainen nauttii luonnosta tavallaan, kunhan ei vahingoita.
Samanlaisia ajatuksia on herännyt täälläkin. Että minkä kaiken voi laskea luontomatkailuksi. Ensimmäinen ajatus luontomatkailusta on reipas ulkoilmaihminen telttoineen ja trangioineen koskemattoman luonnon keskellä kalastamassa oman lounaansa ja siihen kategoriaan minua ei kyllä saa ihan helposti osumaan. Tarkemmin ajateltuna luontomatkailuun kuuluu kuitenkin niin paljon muutakin ja huojentavaa on myös se, ettei kaikkea matkailua tosiaankaan tarvitse luokitella. Kuten totesit, ei luontomatkailun tarkkaa määritelmää tarvitsekaan tietää. Kunhan nauttii matkailusta, oli se sitten luonnossa, kaupungissa tai jossain siinä välillä. Hauskaa muuten että mainitsit agriturismot. Tein niistä nimittäin oman Instagram Travel Thursday- postaukseni. 🙂
Juu en ole eräjorma minäkään. Kyllä nälkään kuolisin, jos pitäisi luonnosta pyytää ruoka. Ja ihan rehellinen jos olen, en näe mitään mielenkiintoa kokkailla pussikeittoa metsän siimeksessä. Silti kadehdin niitä, jotka ottavat rinkkansa ja käyvät. Kuinka mielettömän kauniissa paikoissa tyypit sitten voivat herätä uuteen aamuun. Mutta minä ja telttailukaan emme kuulu yhteen. Ymmärrän rajoitteeni ja elän niiden kanssa. 🙂
Määrittelyt vain rajoittavat :). Minusta retkeily on luontomatkailua parhaimmillaan, mutta samoin on safarit ja kaukomaille tehdyt viidakkoseikkailut. Yhteistä kai on se, että on luonnon keskellä, siitä nauttien ja sitä kunnioittaen. Ehkä jopa oppien jotain.
Nimenomaan. Jokainen tavallaan. Eikä sinne luontoon tarvitse mennä lainkaan, jollei koe saavansa mitään. 🙂
Samoja kysymyksiä pohdin minäkin. Kyllä mun mielestä pääasia taitaa kuitenkin olla se, että nauttii siitä mitä luonto tarjoaa. On se sitten rantaa, dyynejä, vuoria, metsää, savannia jne… ja menee sinne sitten suoraan viereen autolla taikka vaeltaa kolme päivää. Luonnon kokemiseen taitaa myös vaikuttaa aika paljon ihmisten omat lähtökohdat. Melkeimpä voisi kysyä miksi ihmeessä meillä ihmisillä oikeastaan on edes tarve heittää matkailuakaan niin moniin luokkiin?? :DD
Luultavasti on ihmisen perustarve määritellä asioita. Sen osoittaa vaikkapa jatkuva vellonta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Siksi kai minäkin aloin luontomatkailua puolileikillisesti yrittää määritellä vain todetakseni, että eiköhän se saa olla jokaiselle mitä on.
Apua, mun on heti päästävä Färsaarille ja Grönlantiin! Niin huikeita maisemia. Viime kesän Islannin reissu taisi olla se ratkaiseva tekijä, joka sai mut tajuamaan kuinka upeaa luonto onkaan. Onneksi 🙂 Reunionkin on kiehtonut mua pitkään. Oot kyllä upeissa paikoissa käynyt!
Niin sun pitää! Kaikki nuo neljä saarta, joista puhuit, ovat olleet ihan huikeita. Islantia ja Grönlantia olen nähnyt vähiten, mutta Färsaaria ja Réunionia kolunnut viikon. Aivan mielettömiä paikkoja todella!
Ensinnäkin, aivan ihania kuvia! Grönlanti ja Färsaaret olisi tosi mahtava nähdä, mutta mun uusin bucket list -kohde taitaa kuitenkin olla Lofootit. Pää on vähällä räjähtää, kun katselen Insta-kuvia, joita paikalliset firmat postailee tileillään. Mitä tulee tähän postaukseen, Tiina kiteytti asian täydellisesti. Mun mielestä on turhaa pilkunviilaamista alkaa määrittelemään tarkkoja termejä. Luontomatkailussa on parasta nimeomaan se, että luontoon on helppo mennä milloin tahansa, ja sen voi tehdä täysin ilmaiseksi. Ei tarvitse lähteä viikon extremevaellukselle tai erämaaretkelle, vaan keskellä kiireistä viikkoa voi kävellä lähilaavulle tai merenrantaan ja juoda siellä vaikka kahvit tai grillata makkarat. Luonnossa on helppo ottaa se pieni breikki kiireisen arjen keskelle, juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsee.
Lofooteista minäkin olen nähnyt niin mahtavia kuvia, että sinne tosiaan tekisi minunkin mieleni. Norjan kalleus vaan hirvittää. Ei sen puoleen, ei se Grönlantia kalliimpi ole. 🙂 Eli sen puoleen luontoon meneminen ei ole ilmaista. 🙂
Ihania kuvia! Heti tuli taas matkakuume! 🙂 Mä en myöskään lähtisi tarkkaa rajaa piirtämään luontomatkailulle. Itselleni se voi olla jo parin tunnin reissu Nuuksion kansallispuistoon. Ehkä tärkein juttu on se, mitä tapahtuu pään sisällä. Luonnon tärkein tehtävä on rauhoittaa.
Sepä se. Kun ei kaikelle toiminnalle tarvitse olla sanaa. 🙂
Mulle luontomatkailu on juuri niitä hetkiä kun nauttii siitä ympärillä olevasta luonnosta, meni sinne sitten autolla tai patikoiden. Ja joskus riittää ihan lähelle. Ei tarvitse olla mikään eräilijä nauttiakseen ja oppiakseen jotain luonnosta.Hyviä ajatuksia ja pohdintaa tässä blogiketjussa.
Tässä ketjussa tulee minusta hyvin esille se, kuinka eri tavalla luonnosta voi nauttia – ja kaikki on oikein.
Oi miten upeita kuvia kaikki! Huokailin täällä ihan ääneen ihastuksissani 🙂 Itse nautin luontokohteista tällä hetkellä eniten, mutta kaipaan kyllä toisinaan vastapainoksi myös vilkkaampaa meininkiä. Balanssi on tärkee tässäkin asiassa!
Voi kiitos. Minusta aina välillä tuntuu, että matkustan ihan tyhmissä paikoissa ja kaikilla muilla on kaikkea jännää, mutta kyllä minustakin noita kuvia katsellessa tuntui, että aika ihaniin paikkoihin olen päässyt. 🙂 Ja juu, jos joskus menen luontoon, vähintään yhtä paljon menen muualle, enemmänkin. Tasapaino. Kyllä!
Oi safari olisi upeaa kokea!:) kivat kuvat. Minun mielestäni luontomatkailua on ja saa olla monenlaista: jollekin matkailijalle se on sitä että varaa matkan juuri pelkästään luontokohteeseen koko loman ajaksi, jollekin toiselle se on sitä retkeilyä ja telttaitua erämaassa/metsän keskellä, kolmannelle se voi olla sitä että yhdistää vaikka kaupunki- ja luontomatkan samalle reissulle. Kiinnostaisi kyllä kovasti käydä safarilla, luonnonpuistoissa ja myös jossain sademetsässä. Jostain syystä olen vielä toistaiseksi jämähtänyt tänne Eurooppaan, mutta kaukokohteet kiinnostaa kyllä kovasti. Kivoja näkemiäni luontokohteita ovat olleet New Forest ja Sardinian Asinaran saari. Hyviä luontokohteita on runsaasti myös Suomessa
Safarit ovat ihania. Olen niillä menettänyt sydämeni Afrikalle, tai lähinnä Afrikan luonnolle. Kovin vähän olen muuta nähnyt Pohjois-Afrikkaa lukuunottamatta. Olet niin oikeassa, että Suomessakin olisi ihania luontokohteita. Minun vain jostain pitäisi löytää motivaatio kiinnostua niistä. 🙂
On oikeasti tosi vaikeeta määritellä että just tää on luontomatkailua. Miks joku toinen asia ei olisi? Joskus riittää tosiaan tunnin luontopolku, joskus kuuden tunnin haikki ja joskus autolla ajaminen ihastelemaan jotai hienoa paikkaa. 😀 Kaikki kelpaa.
Nää kuvat on ihania kaikki! <3
Oikeastaan on aika ihanaa, että kaikki kelpaa. Luontoa juuri sellaisina annoksina kuin itse tahtoo! Ihan parasta!
Ei vitsit, mitä kuvia! Etenkin nuo taiwanilaisesta kansallispuistosta otetut – huh huh! Luontomatkailu ei ole ihan yksiselitteinen käsite, mutta tarvitseeko sen loppujen lopuksi ollakaan. Kunhan vain menee ja nauttii luonnosta, kukin omalla tavallaan: oli se sitten laskettelureissu, rantaloma (eikös se rantakin luontoa ole, vaikka rantalomaa ei taideta yleisesti luontolomaksi kutsuakaan) tai vaikka vain kävelylenkki lähimetsässä… Minun pitäisi kyllä ryhdistäytyä näissä luontokokemuksissa, liian vähäistä on :/
Kiitti! Oikeastaan lähdin avaamaan määrittelyä päästäkseni siihen lopputulemaan, että ei ole oikeaa eikä väärää luontomatkailua. Jokaiselle tahtonsa mukaan (kunhan kunnioittaa luontoa). Ja jos sinun tahtosi on olla luontoilematta, älä turhaan ryhdistäydy. 🙂 Tuo Taiwan taisi olla ensimmäinen matka, jolle erityisesti otin ulkoilukamoja mukaan. Safarilla olin ollut, mutta siellä luontoon mennään enimmäkseen autolla (paitsi joskus kävellen).
Upeita kuvia! Olet kyllä kokenut niin huikeita elämyksiä matkojesi varrella, että olet melkoinen inspiraatio! ^_^ Ja loistavaa pohdintaa. Ei minunkaan mielestä luontomatkailua tarvitse koittaa ahtaa johonkin tiettyyn määritelmään, vaikka itse miellän olevani nimenomaan enemmän luontomatkailija kuin vaikkapa kaupunkilomailija. New Yorkin hektisyydessä en ole vielä päässyt käymään, mutta voisin kuvitella että muutama päivä sitä menoa olisi itselleni enemmän kuin tarpeeksi. Kivaa viikkoa!
Kiitos! Olen kyllä kiitollinen jokaisesta hetkestä näiden kuvien takana.
Mua naurattaa, kun varsinkin Ilta-Sanomat on alkanut julkaista jatkuvasti tekstejä, jotka on otsikoitu jotenkin niin, että miten kuitenkin käyt suihkussa väärin, peset hampaat väärin, keität kananmunat väärin, vaihdat lakanat ja väärin ja mitä kaikkea voi väärin tehdä. Vähän kuin väärin sammutettu tulipalo. Siitä tuli mieleeni, että vaikka luontomatkailu ei ole minulle kaikkein tutuinta, ehkä olen kuitenkin luontoillut ihan oikein, vaikken olekaan kuin kadehtimani urheilulliset superluontoihmiset, jotka hyvännäköisinä syövät eväitä kivuttuan sen rinteen päällä, jonne minä olen tullut hissillä syömään eväitä.