Ihanan kallista – mitä lomailu New Yorkissa maksaa? osa 2/2

Lomalla on kurja ajatella koko ajan rahaa ja sitä, mitä kaikki maksaa. Tässä on yksi syy, miksi viihdyn Kaukoidässä. Saahan sielläkin rahaa kulumaan, mutta peruseläminen on kuitenkin aika halpaa. Koska New York on monelle unelmien kohde, minullekin kerta toisensa jälkeen, halusin avata, millainen on unelmien hintalappu, jos matkustaa minun tavallani. En halunnut viikkoa laskea rahanmenoa. Se olisi vienyt jo vähän iloa lomasta. Edellisessä postauksessa avasin peruskuluja ja yhtä ihan hullun kallista lomapäivää. Tässä on toinen, monipuolinen, mutta halvempi. Lopussa mietin vielä, miten voisi ainakin vähän yrittää säästää.

Budjettipäivä 1, loman neljäs päivä

Aika monena aamuna matkakaveri haki aamupalaa kulman takaa delistä. Leivät, hedelmät ja mehut ovat olleet siinä parinkympin luokkaa. Toisenakin kustannusten laskupäivänä söimme kuitenkin ulkona. Yritimme ensin pariakin deliä TriBeCassa, mutta jotenkin ahdistuin niissä: en osaa tilata kymmenistä erilaisista leipävaihtoehdoista, varsinkaan kun missään ei kunnolla sanottu, mitä ne sisältävät. Ja koska aamiaisen valinnasta alkoi tulla oma taiteenlajinsa, siitä uhkasi tulla myös kallista.

Löysinhän taas mitä ihanimman paikan, Mamanin. Aamiaislista oli sellainen, että olisin halunnut siltä kaiken. Granolasetti ja matkakaverin leipäsetti, tuoremehut ja espresso maksoivat 35,40 dollaria. Ruoka oli todella hyvää ja ravintola kaikin puolin aika täydellinen, mutta tippeineen yli neljäkymppiä aamupalasta. Kallista. Silti haaveilin paikasta myöhemminkin, etenkin sinä aamuna, kun vastaavaan meni 70 dollaria. Silloin meinasi itku tulla, kun vielä palvelukin oli melkeinpä törkeää. Mutta se on eri tarina. Mamania voin todella suositella.

Päivän tärkein meno oli High Line Parkissa kävely 0 dollaria. High Line Park on luultavasti aivan ihana kesällä, koska se oli kiva talvellakin. Niin näkisin itseni siellä piknikillä ja paistattelemassa päivää. Mutta meillä oli hyytävän kylmä päivä, tuuli puhalsi viiltävänä Hudsonilta, joten puistokävelyn päälle oli käytävä lämmittelemässä: espresso ja kaakao (jättimuki) 6,50 dollaria.

Matkakaveri halusi pyörähtää New Jerseyn puolella Hobokenissa. Path-junaan eivät käyneet metrokorttimme, joten lippuihin meni 11 dollaria. Hoboken oli ihan kiinnostava paikka piipahtaa, mutta koska viima oli yhtä paha silläkin puolella Hudson-jokea, seikkailunhalumme oli aika rajoitettu. Pääkatu, Washington Avenue, oli kuin pikkukaupungin tärkeä kauppakatu. Sen varrella oli kivoja kauppoja ja ravintoloita. Washington Avenuen lisäksi etsimme Frank Sinatran synnyintalon. Sitä ei ehkä enää ollut, oli vain tähti kadussa.

Vietnamilaisessa Pho Nomenon -ravintolassa sai maukasta ruokaa ja naapuripöytien aasialaisten ryystämisen kaupan päälle. Jos äänimaailma ei vielä vienyt ruokahalua, sen teki matkakaverin sopassa kellunut rustomöykky. Aika moneen annokseen kuului myös näitä vähän harvinaisempia ruhonosia. Onneksi olin oman annokseni loppuvaiheessa, koska möykyn näkemiseen jäi syömiseni. Teki tiukkaa saada nieltyä, mitä suussa sillä hetkellä oli. Ruoka oli oikeasti todella hyvää ja kohtuuhintaista: vietnamilainen kevätrulla, kahdet nuudelit ja limut 31,60.

Perjantaisin neljästä eteenpäin on ilmainen sisäänpääsy modernin taiteen museo MoMaan. Ilmaisiltapäivä ei ole mikään vaiettu salaisuus, vaan paikalla oli ihan muutama muukin taiteen ystävä. Normaalihintainen lippu maksaa 25 dollaria, eli säästö on merkittävä. Olimme paikalla neljältä, ja silloin lippuja oli tiskillä pinoittain. Ottakaa niin monta kuin tarvitsette, meitä kehotettiin.

Narikkajono oli niin pitkä, että ajattelimme käydä vahvistavalla lasillisella. Kaikkialla kapungilla näkyi happy hour -kylttejä, eli neljän ja yleensä kahdeksan välillä juomia saa edulliseen hintaan. Mutta eipä näkynyt MoMan kulmilla ainuttakaan. Parin korttelin päästä löytyi tyylikäs Benoit, jossa ihan mielellään maksoi vähän atmosfääristäkin, mutta viini (ah, mikä herkku) ja olut maksoivatkin sitten 22 dollaria.

MoMassa on uskomattomia teoksia. Siellä on suurinta osaa kaikkein tunnetuimmista modernin taiteen nimistä. Ilmaisiltana taiteen ystäviäkin on paljon, joten ruuhkassa saa navigoida suosikkiensa luo. Valokuvaaminen oli muuten sallittua kaikissa saleissa, mikä oli minusta yllättävää. Ehkä museossa vain on luovutettu kännykkäkameroiden myötä. Vain videoiden videokuvaaminen kiellettiin.

Taiteen nauttimisen lomassa kävimme välipalalla museon ravintolassa, joka ei ollutkaan ihan niitä edullisimpia: salaatti, juustokakku, viini ja olut 48 dollaria. Voit arvailla, mikä oli minun, mikä matkakaverin combo.

Pitkä päivä vaati vielä iltapalan lähidelistä (16,40 dollaria).

Syöminen ja jonkinlainen juominen on kaikille pakollista. Juomisesta voi selvitä varsin vähin kustannuksin kiskomalla hanavettä, joka on New Yorkissa juotavaa. Ostosmahdollisuudet ovat rajattomat, mutta niiden hyödyntämisellä tai hyödyntämättä jättämisellä jokainen säätelee omaa matkabudjettiaan. Tähän jälkimmäiseen kustannuspäivään sisältyi vielä 80 dollarilla kesämekkoja Macy’sin alakerran aleosastolta. Nyt kelpaa kesän tulla.

Kokonaiskustannukset 250,90 dollaria (+tipit). Ilman shoppailua 171 dollaria.

Yritin miettiä, miten New Yorkissa voisi säästää ilman, että koko loma ei menisi pennien (tai paikallisittain senttien) venyttelyyn.

Vinkki 1: lounaat

Monilla ravintoloilla näkyi ulkona lounaslistoja. Niiltä tilaamalla ruoka on huomattavasti halvempaa kuin peruslistalta. Viimeisenä päivänä kävimme lähellä oikeustaloja thaimaalaisen ravintolan lounaalla. Se ei mainostanut mitään ulkona, mutta ruokalistan lopussa oli lounaslista, jolla hinnat noin kolmanneksen halvemmat. Paikka oli täynnä pukumiehiä ja toimistonaisia, ja ruoka oli älyttömän hyvää. Eiväthän he siellä kävisi, jos tarjolla olisi kuraa. 

Vinkki 2: happy hour

Tarkkailemala kadunvarsia voi löytää myös happy hour -mainoksia. Alkoholin nauttiminen New Yorkin baareissa on keskimäärin todella kallista, mutta happy hour -aikaan hinnat laskevat varsin kohtuullisiksi. Happy hour on yleensä iltapäivällä neljästä eteenpäin seiskaan tai kasiin asti. Suurin osa näkemistäni mainoksista tarjosi viiniä ja olutta viiteen dollariin, drinkkejä 5-6 dollariin. Tietenkään en tiedä, mitä viinejä esimerkiksi tuohon hintaan tarjotaan, mutta hinta on edullinen. Tavallisesti juomani viinit olivat siinä 10-12 dollaria, drinkit 12 dollarista ylöspäin.

Vinkki 3: delit ja ruokakaupat eli take away

Kävimme oikeastaan vain omassa lähidelissämme tällä kertaa, mutta sieltä sai salaattia, hedelmiä, leipiä, jugurttia, kaikkea sellaista helppoa välipala- ja lounasruokaa. En voi sanoa sitäkään halvaksi, mutta parilla kympillä sai ihan kivan määrän ruokaa, ja usein esimerkiksi sandwichit olivat sen kokoisia, että tyttö syö yhdestä kaksi kertaa, ainakin jos ohessa on jotain muutakin.

Valitettavasti on yksi kustannus vielä: lentokenttäkuljetukset. Meillä niihin meni 104 dollaria, koska ajoimme molempiin suuntiin taksilla. Yellow cabilla hinta on standardi. Hotellilta olisi saanut limusiinin 75:llä, mutta tässä todellakin oli hyvä sauma säästää. Ihan oikeasti meillä oli suunnitelma palata kentälle julkisilla, mutta tällä kertaa minä olin se, joka totesi, että ehkä taksi sittenkin on helpompi. Taksista sitten oli kiva seurata matelevaa liikennettä, kun naapuriautoissa ortodoksijuutalainen ohimokiehkuramies Mersussaan puhui puhelimeen ja söi ja Hondan maasturissa kaunis latinonainen biletti ihan antaumuksella.

Jos tulet lentokentältä kaupunkiin päin taksilla, ÄLÄ IKINÄ mene muuhun kuin keltaisen taksin kyytiin, vaikka jono olisi millainen. (Überistä en tiedä, vinkatkaa, jos joku tietää.) Taas meitäkin lähestyi lukuisia tarjoajia, jotka mutisevat hinnan niin hiljaa, että asiakas tuskin kuulee. Sitten kun tarttuu tarjoukseen, voi todella sanoa tulleensa ryöstetyksi: meille tarjottiin 52 euron kyytiä esimerkiksi 600 dollarilla.

Välillä mietin, miten newyorkilaisilla on varaa asua kaupungissaan. Kiinteistönvälittäjien ikkunoissa 4000 dollarin vuokrat olivat ihan tavallisia korkeintaan kaksion kokoisista asunnoista. Toisaalta näimme collegen mainoksen, joka lupasi, että sieltä valmistuneiden alkupalkkojen keskiarvo on 105 000 dollaria. Metrossa oli myös mainos jostain lyhyestä koulutuksesta (vuosi vai puolitoista), jonka jälkeen luvataan alkupalkaksi 60 000. Aika moni suomalainen korkeastikin koulutettu vain huokailee näiden palkkojen edessä.

Siksi siellä on niin kallista.