Matkavuoteni 2014

Matkavuoteni 2014 on ollut hurja. Jotenkin tämä kaikki lähti käsistä. Keskimäärin matkoja on ollut joka kuukausi: tähän mennessä 12 (joista yksi alkoi jo viime vuonna) ja yksi vielä tulossa. Olen vuoden loppuun mennessä ollut reissussa 116 päivänä, lähes joka kolmantena. Ounou. En usko, että tällaista tulee enää – tai sitten tulee. Ainakin minä olen ollut onnellinen. Kun viimeksi reissussa ollessani podin vähän huonoa omaatuntoa, että minun sittenkin pitäisi olla kotona, mies kielteli moisia miettimästä. Totesin, ettei makailu kai sentään kaikissa olosuhteissa ole subjektiivinen oikeuteni. Kuulemma on. Koska ketään muuta levottoman sieluni ei luulisi haittaavan, käytän oikeuttani vastakin.

Tammikuussa tutustuin Puglian (Apulian) maakuntaan Italiassa. Bari on kiva, Alberobellon trullitalot erikoisia, mutta turismille valjastettuja. Polignano al Maressa olisi varmaan ihanaa kesällä. Tammikuun myrskyllä sateenvarjo kääntyi ympäri, sade piiskasi silmille, mutta kaupunki oli silti hieno. Tranissa ajattelin, että voi kunpa en olisi tullut. Voi sitä töykeyttä. Tämä muutaman päivän matka oli tiivistelmä taas kaikesta siitä, mitä Italia matkailijalle voi olla.

Ah, helmikuussa Uganda. Eläimet, luonto, ihanat majapaikat. Norsulaumat. Gorillat. Saalistavat simpanssit. Kunpa siellä olisi ollut aikaa (ja rahaa) olla toinenkin viikko. Periaatteistamme poiketen tämän reissun järjesti lentoja lukuunottamatta matkatoimisto. Simba Experienceltä saa räätälöityjä Afrikan-retkiä vaikka vain yhdelle ja meidän tapauksessamme kahdelle, jos ei halua ihan omineen tai toisaalta ryhmän mukana lähteä.

Maaliskuinen Ateena. Kevät oli niin pitkällä, että auringossa tarkeni riisua takin ja syödä kaksin käsin lihapullia ja tsatsikia. Antiikin kulttuuria, modernia elämää ja lähisaarten idylliä. Ateenan-matkaan on helppo yhdistellä lähialueretkiä tai kulttuuriähkyn jälkeen lähteä vaikka pidemmäksikin ajaksi saarille. Kaikenlaista alusta kulkee (jollei osu lakko, kuten osui minun lomani aikaan).

Perinteinen pääsiäinen Itä-Euroopassa. Budapestissa ei kyllä voi puhua idästä. Sen tyylistä on itäblokin meninki kaukana. Pääsiäisen voi viettää syöden ja nautiskellen. Niin me teimme. Nähtävyyksien perään emme niinkään olleet, mutta kävimme esimerkiksi kylpylässä, joka ehkä sittenkin tunnetuinta Budapestia. 

Milano tarjosi toukokuussa minulle ja ystävälleni Biagio Antonaccin konsertin, mutta myös kaupunkielämää ja retken Comoon. Ihan vähän aloin pitää kaupungista, joka on tähän asti ollut enimmäkseen vain luotaantyöntävä. Naviglian alueessa alkoi sittenkin olla jotain omaleimaista muuten niin persoonattomassa kaupungissa.

Kesäkuinen Taiwan oli mielettömn positiivinen yllätys. Suurkaupunkielämää Taipeissa, mutta sitäkin mieluummin kansallispuistojen kävelyreiteillä. En ole luontomatkailija, mutta Taiwanissa nimenomaan viihdyin mieluummin poissa kaupungeista. Kuumassa kesäsäässä kuumat lähteet ja kylpylät menevät vähän hukkaan, mutta ne voisivat olla aika kiva kokemus viilenevässä syksyssä vaikka.

Thaimaan kiertomatkani heinäkuussa oli vastaus pitkään kyteneeseen seikkailunhaluuni. On monenlaisia tapoja seikkailla. Ehkä en ole saavuttanut tasoa, jonka olisin saattanut haluta, mutta toisaalta en tiedä, mikä olisi matkallani voinut olla paremmin. On hyväksyttävä, että aikuinen seikkailee tavallaan. Olin rannalla ja kaupungissa, metsässä ja järvellä, luonnossa, temppeleissä ja ostarilla. Olin pilvenpiirtäjähotellin luksuksessa keskellä Bangkokia ja kelluin bungalowissa järvellä, ihastelin Suhkothain maailmanperintökohdetta auringonlaskussa. Asuin teltassa ja omassa rantavillassa. Söin hyvin ja nautin. 

Vuoden kahdesta kohokohdasta ensimmäinen oli Grönlanti heinäkuussa. Viinilasillinen kalliolla, kun jäälautat seilaavat merellä, on sellaista, että vastaavaa ei taida osua kohdalle ihan äkkiä. Luonto, kylmyys, sinisyydessään ja kirkkaudessaan yliveto taivas, eristyneisyys, itikat, yötön yö. Saman kolmen viikon reissun Pohjois-Irlanti ja Skotlanti olivat myös upeita, mutta Grönlannin jälkeen oli vaikea päästä fiilikseen. Isle of Skyen lampaat, Belfastin pubit, hylkeet, joita koskaan ei näkynyt. 

Madridissa oli syyskuussa vielä loppukesä. Kuljin kaupungilla, istuin aukioilla ja söin. Nähtävyyksiä en juuri kierrellyt paitsi kävin upeassa palatsissa ja sen viereisessä kirkossa. Vastaan kotiin palattuani luin, että Madridissa olisi ollut näkemiäni ehkä kiinnostavampiakin kaupunginosia. Mutta onpahan syy palata. 

Toinen kohokohta oli São Tomé. Haikailen sinne edelleen päivittäin, vaikka minun ja saarivaltion välissä on kokonainen marraskuu. Jotain tuossa minivaltiossa oli sellaista, että se teki lähtemättömän vaikutuksen. Se jätti aukon, joka ei täyty kuin palaamalla. São Toméssa on vielä autenttisuutta, turistit eivät ole pilanneet sitä, mitään ei ole tehty vain turisteja silmälläpitäen. Ja ah, nuo autiot hiekkarannat.

Marraskuun pimeyttä torjuin Italiassa. Bologna on kiva kaupunki, Venetsia on sieluni koti. San Marinon sumu lienee kohtaloni – kuten Biagio Antonaccikin. Neljään päivään ehtii paljon, kun on tehokas. Tämä oli aivan täydellinen miniloma. Rikoin myös omia rajojani vuokramalla yksin auton. On aika mahtava tunne, kun voittaa itsensä ja pelkonsa. 

Kaikista matkoista on blogissa juttuja. Pääset niihin kätevästi sivun yläreunan valikon kautta.