Leijonaa mä metsästän – travellover matkalla Afrikkaan

Ikkunasta näkyy vain hiekkaa. On näkynyt jo pitkän aikaa. Sitä on erilaisissa muodostelmissa: välillä dyyneinä, välillä tasaisempana. Jossain on vähän kitukasvuista kasvillisuutta, enimmäkseen ei. 13 tunnin matka Helsingistä Amsterdamin kautta Nairobiin tuntuu kestävän ikuisuuden. Paljon jäi Sisiliasta kertomatta, kuten jäi Karibialta ja New Yorkistakin. Palaan niihin joskus syksyllä, kun on tarpeen muistella, että joskus oli kesä, joskus oli lämmintä ja mukavaa, ei vain tavallista arkea kotona.

Sen verran usein tavarani pakkaan, että kamojen haaliminen menee enimmäkseen rutiinilla, mutta kyllä oli eilinen tuskallinen. Mitä ihmettä pitää ottaa mukaan, kun päivät ovat aurinkoisen helteiset, toisaalta sataakin saattaa, onhan sadekausi. Yöt puolestaan ovat hyytävän kylmät (reilusti alle kymmenen astetta). Sen lisäksi pitää huomioida, että eläimiä ei suorastaan kannata karkottaa vääränlaisilla väreillä. Kokeneet safarikävijät sanovat, että pukeutua pitää väreihin, joita on luonnossa. Kun nyt katson ikkunasta, siellä on jokseenkin vain erilaisia hiekan sävyjä. Oman haasteensa toi vielä Sanzibar, jonka väestö on muslimeja. Täytyy muistaa kunnioittaa heidän uskoaan eikä ihan puolinakuna kulkea, vaikka lämpötila on lähellä 30:tä. Useimmista matkakoheista osaa vähän ennakoida, millaista siellä on, mutta nyt en tiedä yhtään.

En muista, milloin olisin ostanut matkaa varten erityisesti jotain muuta kuin rakkolaastareita, kosteuspyyhkeitä, aurinkorasvaa tai muita päivittäistavaroita, mutta nyt kiertelin Partioaitassa ja joissain muissa eräilykaupoissa ja ostin jopa matkavaatteita. Kyllä nyt kelpaa lähteä safarimekossa tai vetoketjujen avulla lyhennettävissä housuissa etsimään elefantteja. Käsimatkatavaroissani on myös kaksi jalkapalloa, toinen täysi, toinen tyhjä. Matkalaukussa on hyppynaruja ja kontaktimuovia. Käymme Lusoin kylässä ja sen koulussa, jossa kaverini on kesän vapaaehtoistöissä. Noita tarpeita koulu kuulemma oli vailla. Vain lodgesta toiseen ja luonnonpuistoissa ajellessa ei pääse tutustumaan oikeaan kenialaiseen elämään. Siksi on luultavasti hieno kokemus käydä Lusoissa.

Melkoinen satsaus Afrikkaan lähtijälle ovat rokotukset ja malarianestolääkitys. Kävin Matkailuklinikalla Hanna Nohynekin vastaanotolla. Oli muuten asiantuntevan oloinen lääkäri. Kävimme läpi rokotustilanteeni, voimassa ja uusinnan tarpeessa olevat. Päädyimme kolera- ja lavantautirokotuksiin (suun kautta otettavia) sekä Malaron-malarialääkkeeseen, vaikka se on kallis, koska sen siedettävyys on paras ja sivuvaikutukset siten useimmiten kaikkein vähäisimmät.

Vaikka olemme omatoimimatkailijoita, tällä kertaa turvauduimme matkatoimiston palvelukseen. Simba Experience on järjestänyt kaiken. Olemme siis vähän kuin aivot narikassa risteilyllä ja odotamme, että joku sanoo, mihin ja milloin menemme. Meillä on päiväohjelma tiedossa, siis että missä asumme, mihin puistoon pääsemme eläimiä tarkkailemaan, mutta eipä muuta. Simbassa on ainakin tähän asti kaikki sujunut erinomaisesti. Kun kysyimme Lusoihin menoa, oli alusta asti selvää, että pääsemme sinne, mutta tärkeää oli järjestää se niin, ettemme jää paitsi mistään suunnitellusta ohjelmasta. Me kun ajattelimme Lusoin tulevan jonkin muun tilalle. Koska emme ole olleet safarilla ennen, matkatoimistoratkaisu tuntui parhaalta. Ehkä, jos tästä innostumme ja haluamme palata, seuraavalla kerralla on helpompi järjestää itse, kun tiedämme, mistä on kysymys.

Ei kai safarille voi asettaa kuin yhden tavoitteen: nähdä big fiven, eli leijonan, elefantin, puhvelin, sarvikuonon sekä leopardin. Lisäksi toivoisin näkeväni myös kirahvin. Tänään ennen lähtöä kuulin vielä ugly fivesta, paviaanista, hyeenasta, krokotiilista, marabou-haikarasta ja korppikotkasta. (Vaihtaisin kyllä kaikki rumilukset yhteen norsuun.) Kuultuani uglyista ymmärrän, miksi minua kehotettiin viemään mukanani Maraboun suklaata.

Ilmakuopissa lennolla KL565 Amsterdamista Nairobiin