En osannut oikein odottaa mitään. Oletin kyllä, että nautin matkasta, mutta ei tämän parempaa syntymäpäivälahjaa voi matkailun ja eläinten ystävä saada.
Olimme Nairobissa vasta melko myöhään. Oli säkkipimeää, ja katuvalot niin harvassa, että emme saaneet kaupungista mitään käsitystä. Sarova hotel Panafric oli ihan mukava majapaikka: henkilökunta oli tavattoman ystävällistä, ravintolassa oli elävää musiikkia (ja aika kovat hinnat). Hotelli oli sen verran sivussa keskustasta, että aamulla pääsimme turhankin nopeasti maantielle näkemättä juurikaan Nairobia. Lähtö oli aikaisin, koska matkatoimiston järjestämän ohjelman lisäksi halusimme vierailla Lusoissa koulussa, jossa kaverini on vapaaehtoistöissä. Tällaisilla safareilla ollaan niin paljon vain turistien ja turistien kanssa töitä tekevien kanssa tekemisissä, että oli hienoa nähdä jotain ihan aitoa. Lusoi on varsin lähellä ensimmäistä varsinaista kohdettamme Mount Kenyalla, että vierailu oli helppo järjestää.
Meillä kävi todellinen tuuri: opettajat ovat olleet jonkin aikaa lakossa, palkanmaksu ollut jäissä ja tietenkin oppilaat kotona, mutta lakko loppui eilen. Suuri osa oppilaista ja opettajista palaili tänään kouluun. Opettajat olivat tyytyväisiä. Kertoivat, että aika ilman työtä oli kamalan tylsää. Sellaisia he kuulemma ovat. Päiväkoti-ikäiset olivat kaikki jääneet vielä kotiin.
Lusoin koulu on kenialaiseksi maalaiskouluksi puitteiltaan erinomainen: jokaisella on oma pulpetti, kirjoja on yksi kolmea oppilasta kohden, koululla on kirjasto (erittäin harvinaista) ja päivittäin lämmin ruoka. Oppilaiden päivä alkaa seitsemältä ja jatkuu vanhimmilla jopa neljään. Pisimmillään kouluun tullaan yli tunnin kävelymatkan päästä, ja lapset todella haluavat tulla ja olla koulussa. Heitä ei voi motivoida sillä, että jos jokin asia tehdään pian, päästään aiemmin kotiin. Lapsille pahin rangaistus myös on se, että pitää viedä pulpetti varastoon ja lähteä kotiin kesken päivän.
Kaikki opiskelevat englantia, ja jopa aika nuoret uskaltautuivat puhumaan kanssamme, kysymään jotain, mutta aika ujoja olivat, vanhimmatkin. Vaikka koululla on vapaaehtoisia Suomesta ympäri vuoden, lapset eivät taida olla ihan tottuneita valkoisiin vierailijoihin. Oli myös kiva nähdä, kuinka innostuneelta opettajakin vaikutti tuomiimme tuliaisiin, hyppynaruihin ja jalkapalloihin. Olemassaoleva pallo oli pelattu puhki, ja lapset kuulemma hyppisivät narua taukoamatta, jos vain voisivat. He tekevät hyppynaruja jopa heinästä, koska koululla olleisiin kolmeen naruun oli vuorosysteemi eikä oma vuoro tule kovin usein.
Kouluvierailu oli elämys, pala todellista Keniaa. Ihastuin myös ikihyviksi kenialaiseen luontoon. Tiet ovat niin hyvät, että kuski pystyi ajamaan melko kovaa, mikä tarkoitti olemattomia mahdollisuuksia saada muuta kuin tärähtäneitä maisemakuvia. Iltapäivällä pääsimme sisälle yhdenlaiseen maisemaan, kenialaiseen sademetsään, mutta siitä joskus toiste.
