Ei auta. Venetsia on tehnyt polttomerkin minuun, tullut iholle (tai sen alle). Joskus johonkin maahan tai kaupunkiin vain ihastuu niin ikihyviksi, että sinne tekee mieli yhä uudelleen. Tiedän kuulostavani naurettavalta sanoessani, että Venetsiassa tunnen kuin olisin tullut kotiin, mutta olen sitten naurettava. Tunteelle en voi mitään. Ensimmäinen kertani oli vuonna 2005. Silloin lentokone sattui kaartamaan kaupungin yltä niin, että näin ikkunasta kokonaisuuden kaikkine kanaaleineen ja kirkonkupoleineen. Näky oli mykistävä.
Kesällä 2011 sain olla kaupungissa viikon. Vuokrasimme Interhomen kautta asunnon Canal Granden varrelta, suoraan kala- ja vihannestoria vastapäätä. Silloin elin yhden unelmani todeksi. Tulevana kesänä saan olla taas viikon, mutta tuota asuntoa ei enää ole valikoimissa. Pieni asunto kattoterasseineen punaisten venetsialaiskattojen yllä ei ole sama kuin terassi kanaalin rannassa, mutta jotenkin tuntuu, että viihdyn silti.
Viimeksi kaikki ei mennyt alkuun ihan nappiin. Vuokrasimme auton, koska ennen taloksi asettumista piti mennä ostamaan matkakaverille moottoripyörä. Matkalla lentokentältä Venetsiaan tie oli aivan tukossa. Samaan aikaan, kun piti olla tapaaminen Interhomen edustajan kanssa, seisomme vielä järjettömässä italialaisessa liikenneruuhkassa. Kaikki parkkihallit olivat tietenkin täynnä. Jäin pois autosta ja lähdin vaporettopysäkille (vesibussi). Matkakaveri jäi ihmettelemään, mitä tehdä autolle.
Lippukassalla selvisi ruuhkien syy: lakko. Lakko! Ja vartti sitten olisi pitänyt olla treffipaikalla! Yksi vuoro ajaisi, mutta ei pysäkille, jolle minun piti päästä. Nousin pois lähemmällä niistä kahdesta ja yritin räplätä navigaattoria löytääkseni perille. Vaikka se oli viides kertani kaupungissa ja vaikka edellisellä kerralla hotelli oli noin 50 metrin päässä asunnolta ja treffipaikalta, en tiennyt, mihin lähteä. Suunnistustaitoni ovat surkeat. Ei muuten ollut apua navistakaan. Matkakaveri jeesasi: neuvoi puhelimessa minut oikeaan paikkaan (kohti surkeaa pitseriaa, ”muistathan sen, mistä sai vain huonoja slaisseja?”, kenkäkaupan ohi, ”se siinä kulmassa”, viistosti oikeaan jne.), ja lopulta olin myöhässä vain puoli tuntia.
Moottoripyörän hankinta oli oma seikkailunsa sekin. Ennakkotietona oli, että liikkeessä kukaan ei puhu englantia. Siistiä. Viiden aikuislukion italian kurssin taidoilla minun siis pitäisi toimia tulkkina ja esimerkiksi selittää, että Suomeen kuljettavassa rekassa (suuri auto, koska en tiennyt, mikä on rekka italiaksi) ei ole nostinta, vaan liikkeen henkilökunnan pitäisi auttaa nostamisessa. Mutta niin vain selitin ja ostinpa moottoripyörään uudet renkaatkin! Enää en kykenisi. Vähätkin taitoni ovat hävinneet täysin. Moottoripyöräkin on jo myyty, koska se ei sittenkään sopinut Vespa-perheeseen.
Jos kerran rekalla lähtee Suomeen prätkä, saa lähteä myös vähän viiniä, tuumasin. Saimme suosituksen Bepin de Etosta. Viininhakuretki oli elämys. Nousimme rinnettä ylös viiniköynnösten välissä mutkittelevaa tietä. Voi niitä maisemia! Ja miten hyviä olivat viinit!
Signorina torilla ja konsertissa
Aivan asuntoamme vastapäätä, Canal Granden vastarannalla, ovat Venetsian suuret kala- ja vihannestorit. Lauantaiaamuna torilla on ruuhkaksi asti rouvia, herroja ja massoittain turisteja viikonlopun ruokaostoksilla tai vain ihmettelemässä tarjontaa. Itse lukeudun molempiin ryhmiin: aikeena ostaa lounasruoat, mutta hämmentyneenä, miten niistä kaikista merenelävistä voi saada aikaan (syötävää) ruokaa. Rombofileet näyttivät hyvältä, ja nimi rombo kuulosti sopivan hauskalta. Lounas omalla terassilla oli hieno kokemus, kun tuntui, että koko maailma lipui kanaalia pitkin ohitse. Mutta niin ihana kuin ajatus jokapäiväisestä torivierailusta olikin, omat kokkailut jäivät vähiin. Edelleen haaveilen siitä, mutta tiedän, etten lomalla kaipaile keittiöön, koska en siellä kotonakaan viihdy.
Vaporettolla linjalla 1 ajelu on kaikkien turistien suosikki. Sillä pääsee rauhallista vauhtia pitkin Canal Grandea ja ehtii ihastella ja ottaa valokuvia palazzoista. Vielä viidennellä kerralla (ja sitä seuraavillakin) jaksoin haltioitua kaikesta yhtä paljon kuin ensimmäisellä.
Liekö silloin jo talouskriisin seurausta vai mitä, mutta San Marcon aukion kahvilat olivat lähes tyhjillään. Lisäksi lähes koko aukion peittivät lavarakennelma ja katsomo. Selvisi, että illalla esiintyisi Biagio Antonacci (ja paria päivää myöhemmin Sting). Enää pitäisi tietää, kuka on Biagio, ajattelin. Selväähän siitä sai vain menemällä katsomaan. Varasimme Quadri-kahvilan terassilta pöydän.
San Marcon historiallisesta miljööstä, kahvilan miellyttävästä palvelusta, lipun hintaan sisältyvästä tarjoilusta (lasi kuohuvaa, mansikoita, suolaisia cocktail-paloja, pieniä leivonnaisia) ja menevästä italorockista kaikki alkoi, ja sen jälkeen konserttimatkoja Italiaan on ollut jo useita. Syksyksi on liput Milanon-konserttiin jo ostettu.
Ja sit mä olin ihan et mitä? x2
Joskus on myönnettävä, että olen tyhmä tai ymmärtämätön. Venetsian biennaali ja nykytaide saivat tuntemaan olon säälittävän hölmöksi.
Ensimmäisen Venetsian-matkamme aikana oli myös biennaalin aikaan, mutta silloin emme uskaltautuneet vielä katsomaan. Reissaaminen ja taidemuseot maailmalla ovat vahvistaneet kiinnostustani taiteeseen. Ymmärrykseni lisääntyminen lienee kyseenalaista, mutta ainakin rohkeus tutustua uuteen on kasvanut roimasti.
Kuitenkin useiden paviljonkien kohdalla jouduin toteamaan, että en ymmärrä. Mielessäni tunsin kateutta tuttuani kohtaan, joka sanoi, että biennaaliin menee koko päivä. Mutta hän onkin taiteilija. Kaikesta huolimatta pidin kokemuksesta paljon. Melkein jopa harmittelen, että se järjestetään vain joka toinen vuosi, ja nyt on se joka toinen, jolloin ei ole.
Toinen hämmennys tuli Pyhän Markuksen kirkossa. Viidennellä Venetsian reissulla saimme vasta mentyä sisälle. Jonot ovat tavallisesti aivan älyttömät, mutta tällä kertaa varauduimme olemalla tuntia ennen yleisölle avaamista paikalla aamupala mukana. Aika moni muu oli päättänyt tehdä saman. Mikäs siinä aurinkoisena aamuna oli jonotellessa. Sateella saattaisi olla vähän toinen fiilis.
Mutta jonottaminen kannatti. Kirkko sai huokailemaan ihastuksesta. Miksi en ole tullut tänne aikaisemmin? Toisaalta se voi olla hyväkin: harva muu kirkko näyttäisi Markuksen kirkon jälkeen enää juuri miltään.
Pako Venetsiasta
Muutaman Venetsia-päivän jälkeen tuntui, että oli pakko päästä pakoon kaupungin tungosta. Heinä-elokuussa sinne ei oikeastaan pitäisi mennä (mutta menen taas). Jossain vaiheessa ruuhkat vain alkavat käydä hermoille. Ajelimme Lidolle ja vuokrasimme fillarit. Vaikka Lidolla on autoja, oli liikenne rauhallista ja pyöräily turvallista. Vuokrauskin yllättävän edullista: kaksi fillaria kolmeksi tunniksi 17 euroa. Vuokraamo oli parin askeleen päässä vaporettopysäkiltä, ja maksu suoritettiin jälkikäteen. Ei siis tarvinnut katsoa kelloa tai edes tietää etukäteen, kauanko haluaa ajella. Kätevää.
Tie kulki osan aikaa rannassa, osan sisämaassa. Matkalta olisi saanut ostaa lähiruokaa suoraan tiloilta, välillä laidunsi hevosia. Tarjolla olisi ollut myös maatilamatkailua. Eipä hullumpaa. Tällainen maaseutu olisi sopivaa myös city-tytölle: lähes koko ajan säilyi katseyhteys San Marcon aukiolle (kellotorni on onneksi korkea). Matkantekoa mukavoittivat myös pienet baarit, joihin saattoi pysähtyä lasilliselle proseccoa.
38 comments
Venetsia on kyllä ihana kohde, oli kiva myös laivasta ihailla Venetsian maisemia ylempää kaupungilla kävelyn lisäksi. Tykkäsin myös löytämistäni vihreistä puistoista, joita en tiennyt olevan niinkään paljoa Venetsiassa. Minä en tykännyt vaporetosta, kuvaus oli täysin mahdotonta vaporetossa sisällä ollessa koska ikkunat olivat todella likaiset ja porukkaa oli paljon. Ehkä kuvaus onnistuu paremmin ulkona. Ihmetytti myös se kun vaporetto on huomattavasti kalliimpi turisteille ja paikallisille vain 1,50e. Kallis turistibaatti. En ole vielä löytänyt muuta paikkaa jossa turisteille on täysin eri hinnat kulkuneuvoissa. Cannaregion alueesta tykkäsin, siellä oli edullisempaa kuin San Marcon lähistöllä 🙂
Vaporetot ovat turistille ihan törkeän kalliita. Pitää katsoa, mitä viikon lippu maksaa. Varmaan ostan sellaisen. Kertaliput ovat härskin hintaisia. Koskaan ei kannata mennä sisälle, jos haluaa kuvata. Kyttään aina reunapaikkoja, jos niitä on keulassa tai yritän takakannelle, jos sellainen on. Kun ajaa tiettyjen pysäkkien ohi, niillä yleensä purkautuu paljon porukkaa ja saa hyvän paikan sen jälkeen. 🙂
Vihdoin sain tämän kesän reissulle sopimaan Venetsian, olen sen näkemisestä haaveillut jo pitkään. Ollaan siellä juhannuksena, ja treffataan myös ystäväperhe, jotka tekevät roadtrippiään päinvastaiseen suuntaan kuin me. Odotukset ovat korkealla!
Ihanaa! Toiset rakastavat, toiset eivät lainkaan ymmärrä kaupungin viehätystä. Toivottavasti et joudu odotuksissasi pettymään!Jos näet vastaukseni, olisi kiva kuulla, millaiselle road tripille lähdette? Omani on Turkki – Kroatia – Venetsia – Slovenia – ja loppu vielä auki.
Lennetään Muncheniin ja reitti etenee Fussen-Innsbruck-Garda-Venetsia-Izola-Bled-Zell am See. Vuoria, rantaa, kaupunkeja, patikointia, juhannusaatto viinitilalla. Olispa jo kesä!
Niinpä! Olisi jo loma ja round trip. Kuulostaa ihanalta! Venetsiassa reittimme kohtaavat. Muuten kuljetaan eri polkuja – tai enhän minä tiedä, mihin lopulta päädyn. 😉
Oi, Venetsia on kyllä ihana – en tosin ole vielä löytänyt Italiasta kaupunkia, jota en kuvailisi samalla adjektiivilla :). Teidän motskariostoksista ja ‘isosta autosta’ tuli mieleen se, kun poikaystäväni päätti Italiassa asuessamme ostaa itselleen vuoriajoon soveltuvan polkupyörän. Ei siinä mitään, mutta hän ei vielä silloin puhunut sanaakaan italiaa, joten jouduin puhelimitse ja sähköpostitse selvittämään potentiaalisen myyjän kanssa italiaksi parin tonnin erikoispyörän teknisiä ominaisuuksia – asioita, joiden kuvailuun minulla ei olisi oikeastaan löytynyt sanoja edes suomeksi. Olin lievästi sanottuna jännittynyt, kun lopulta sovimme kaupat ja lähdimme Bolognaan hakemaan pyörää. Onneksi la bicicletta oli juuri sellainen, kuin olin myyjän viesteistä ymmärtänyt ja kääntänyt , vaikka mun käännökset olikin olleet tasoa ‘se juttu, jota painetaan jalalla jotta pyörä liikkuisi eteenpäin’, hahah.
Paljon helpompi on hoitaa asiaa paikan päällä, kun voi huitoa käsillä ja osoitella renkaita tai niitä muita osia, joiden nimiä ei tiedä. Puhelimessa en mielelläni puhu edes englantia. Olet siis lähes sankarini! Mun on pakko todeta, että olen nähnyt ei-ihaniakin italialaiskaupunkeja, mutta onneksi Venetsia ei petä. Tietää aina mitä saa. 😀
Ihana ihana Venetsia! Minäkin haaveilen paluusta näille ihanille kapeille kujille ja kanaaleille. Viimeksi kävin katsomassa kaupunkia kaverin kanssa, seuraavaksi haluan mennä romanttisemmissa tunnelmissa.
Ihanat nuo värikkäät kuvat, jossa pyykit roikkuvat kuivumassa.
Aika hienosti hoidettu moottoripyörän ostaminen italiaksi! Minäkin olisin lähettänyt erän viiniä siinä sivussa. 😉
Titta
Italialainen pyykinkuivaussysteemi on minusta niin liikkis. Historialliset rakennukset, valokuvaukselliset kanaalit ja kujat – ja tuulessa hulmuavat maxisloggit.
Venetsiassa on taikaa… 🙂 Niin kuin koko saapasmaassa, mutta tuolla erityisesti.
Niin on, nimenomaan taikaa. Siellä on jotenkin kokonaan arjen ja kaiken tavallisen yläpuolella.
“Moottoripyörän hankinta oli oma seikkailunsa sekin. Ennakkotietona oli, että liikkeessä kukaan ei puhu englantia” :DDD Ahahaha hyvin menee! Kaikesta huolimatta muistorikas ja mahtava reissu kuitenkin 😉 Ja tosiaan reissussa on aina mukavaa, kun voi vaikka nauttia kierroksen välissä lasin sitä proseccoa! Oi että – ihana Italia 🙂
Olin mä aika ylpeä renkaiden potkija (ja ostaja)! Kaikkihan sujuu silloin, kun ihmisillä on hyvä tahto ymmärtää toisiaan ja tehdä kauppaa. Tuo oli kaikkineen niin ihana viikko. Tällä kertaa ei mitään ostettavaa, mutta uskon, että nautin vähintään saman verran.
Alan vakuuttua että Venetsia on paikka, jossa pitää kerran elämässä käydä. Näkee sitten tykkääkö vai ei. ajatuksena kyllä ahdistaa ihmismassat. Minkälaista siellä mahtaisi olla esim. joskus helmikuussa? Kylmää ja koleaa ilman suurta määrää turisteja? Tässä onkin sitten valinnan paikka paljon ihmisiä ja lämmmintä vai koleaa ja vähän ihmisiä ? Kirkkobongarina kävisin kyllä tuolla kirkossa vaikka jonottamalla.
Helmikuussa usein tulvii. Sää ei välttämättä ole suotuisa. Kaupunki on kaupunkilaisten, ei turistien hallitsema. Minunkin tekisi mieleni nähdä Venetsia myös sellaisena. Ekaksi kerraksi en ehkä valitsisi talvea, mutta alkukevät ja syksy myös aika hiljaisia.
Kyllä Venetsia on ihana mutta sen pilaa nuo turistimassat. Jos jonnekin asetettaisiin rajoituksia niin Venetsia on yksi sellainen kohde. Paikalliset eivät kuulemma pidä turisteista juuri lainkaan. Me pidimme viime kesän Venetsian reissulla enemmän Lidosta.
Minä taas en pidä Lidoa Venetsiana ollenkaan. 🙂 Ymmärrän kyllä paikallisia siinä mielessä, että turistit parveilevat omilla kulkureiteillä, täyttävät ravintolat jne., mutta toisaalta ilman turisteja kaupunki ei olisi niin vauras jne. Kaikella on aina puolensa.
Venetsia on todella yksi romanttisimmista kaupungeista, ellei jopa romanttisin. Olen ajatellut, etä haluaisin kokea sen tavella. Lulen, etä silloin siellä olisi taas aivan omanlainen tunnelmansa. Ja mulle muuten kelpaisi melkoisen hyvin tämä “asunto kattoterasseineen punaisten venetsialaiskattojen yllä”. Ihanaa tulevaa Venetsiaa Sinulle!
Kiitos! Aion nauttia ihan täysillä!
Olen miettinyt mielikuvaa Venetsiasta romanttisena. Ehkä se on. Mutta minä en osaa ajatella sitä niin. Toisaalta minulle mikään kaupunki itsessään ei ole, ja mistä tahansa saa sellaisen halutessaan. Mietin romanttisuuspuolta, kun viimeksi olin päiväretkellä yksin, että alkaako ahdistaa. Ei alkanut. Saa nähdä, miten käy viikossa. toisaalta onhan minulla koko ajan rakkaani ympärilläni – Venetsia on minun suuri rakkauteni.
Venetsia on kyllä ihana, vaikkakin turistinen ja kallis. Se on niin poikkeuksellinen verrattuna moneen muuhun kaupunkiin, että voisin hyvin kuvitella vierailevani siellä uudestaan (edelliskerrasta on aikaa jo yli kymmenen vuotta). Hyvä vaihtoehto saattaisi olla vuokrata asunto vaikka viikoksi, voisi hetken kuvitella asuvansa kaupungissa ja nauttia omasta venetsialaisesta unelmastaan.
Juuri sen teen: vuokraan asunnon. On ihan eri fiilis kuin hotellissa ollessa. Tietyt osat Venetisaa ovat turistisia, mutta siellä on paljon alueita, joilla saa kulkea oikeastaan yksikseen.
Oi että, Venetsiassa olen halunnut käydä pitkään! Taas haaveilen siitä kesäkohteeksi, mutta saa nyt nähdä. Ihanalta se näyttää ja onhan tuo klassikko. Porukkaa tosin varmasti kesällä on…
Aika siistiä, että ostit moottoripyörän sieltä!
Venetsia täytyy ainakin kerran nähdä. sitten sinne joko haluaa aina uudelleen tai toteaa, että kerta riitti.
Miehelle ostettin se pyörä, mutta toimin puhenaisena. Olen vieläkin aika ylpeä suorituksestani. 🙂
Ihaia kuvia Venetsiasta 🙂 Italia on <3 Venetsia on niin ihana! Vietimme Venetsiassa muutamia päiviä 2006 (lapset tuolloin pieniä) ja kävimme kaikki mahdolliset turistijutut läpi lukuunottamatta San Marcon katedraalia, jossa pääsin käymään viime syksynä Välimeren risteilyn Venetsia-päivänä. Lokakuu ei ole enää sesonkia, mutta lämpöä ja turisteja riitti, tosin varmasti kumpaakin vähemmän kuin kesällä. Aikaisemmalla kerralla pidin hintoja korkeana, mutta Sveitsin hintojen jälkeen kaupunki tuntui todella edulliselta. Venetsiaan palaan varmasti upeaan ja ihana kuulla että sinulla on siellä aikaa kokonainen viikko! Varmasti tulee kujat tutuksi! Muistelen että Venetsiasta löytyisi Donna Leonin kirjojen tapahtumapaikkoja, yritin kysellä niistä käydessäni, mutta turisti-info-kioski ei ollut kovin avuliaalla tuulella. Mukavaa matkaa sinulle 🙂
Olen itsekin pari Donna Leonia lukenut, mutta sitten kaikki kovin samanlaisiksi huomannut. Luultavasti kirja kädessä kulkemalla pääsisi poliisin jalanjäljille Venetsian kujille. Vaikka olen ollut Venetsiassa kai kahdeksan kertaa, en voi sanoa tuntevani sen kujia vieläkään. En ehkä ole halunnutkaan tuntea kaupunkia liian hyvin. Sen pitää aina saada yllättää ihanuudellaan.
Meille riitti kolme päivää Venetsiassa, mutta tuollalailla Lidossa pyöräillessä olisi mennyt neljäskin. Ja varmasti myös viideskin jos oltaisiin jaksettu jonottaa San Marcoon. 🙂
🙂 Ymmärrän hyvin, että kaikille Venetsiasta ei tule suurta rakkautta. Mutta kolmessa päivässä sen tietää, pitääkö paikasta vai ei, haluaako palata vai ei. Minulle se on kuin magneetti, kuin toinen puoliskoni.
Niin paljon olisi vielä maailmaa nähtävänä, Venetsia mukaan lukien! Ehkäpä välttäisin kuitenkin suurinta sesonkiaikaa ja isompia ruuhkia. Olisi hauska päästä näkemään, onko se Venetsia niin romanttinen kuin mielikuvissa 😀
Romanttisuus on minusta niin suhteellista. Enemmän varmaan kiinni mielentilasta, asennoitumisesta, seurasta ja tähtien oikeasta asennosta kuin niinkään paikasta. Ei sillä etteikö Venetsiassa olisi edellytyksiä olla puitteena vaikka miten romanttiselle lomalle. 🙂 Ehdottomasti se on parhaimmillaan pahimman sesongin ulkopuolella. Mutta kun omat loma-ajat eivät välttämättä ole silloin. Siksi menen nytkin ihan pahimpaan aikaan.
Hauskaa lukea, että monilla on samanlainen kokemus San Marcosta kuin minulla: jonot eivät mitenkään houkutelleet, joten kirkko jäi katsomatta. Päätös lisäsi mieheni traumaa, sillä hän kävi Venetsiassa jo aivan pikkupoikana, muttei silloin päässyt sisälle San Marcoon, kun hänellä oli päällä hihaton paita. Nyt hän aikoi korjata tilanteen, mutta emme silti jaksaneet jonottaa. Täytyy ehkä palata jonain päivänä, ja ottaa jonottamiseen sama asenne kuin sinulla.
Hieno kokemus varmaan tuo kaupungin näkeminen lentokoneesta. Me saavuimme Venetsiaan junalla ja rautatieasemalla maleksiva rinkkakansa ei ensimmäiseksi antanut kuvaa romanttisesta Venetsiasta. Enemmänkin tuli olo, että kaikki olivat tulleet käymään siellä, että pääsivät jatkamaan matkaansa johonkin muualle. Onneksi muualla kaupungissa oli idyllisempää ja pidin siitä kovasti.
On muuten niin totta, että rautatieaseman tienoo ei ollenkaan ole parasta puolta kaupungista. Mutta kun kävelee suoraan kanaalin yli päätyy kujile, joilla saa kuljeksia lähes yksin. Siellä olen kokenut yhdet maagisimmista Venetsia-hetkistäni.
Venetsia on paikka, johon minulla on viha-rakkaus suhde. Liikaa turisteja, liikaa haisevia kanavia, liikaa tungosta, liikaa krääsää. Mutta toisaalta, niin ihana, tunteisiin menevä, kauniin sokkeloinen ja aina jotain uutta tarjoava.
Jatkuvasti katselen edullisia lentoja sinne ja en yhtään ihmettelisi, vaikka tänä vuonna taas itseni Venetsiasta löytäisin.
Minä en ole kahdeksalla kerralla vielä kertaakaan huomannut, että kanaalit haisisivat. Minusta se vain elämään jäänyt myytti vailla todellisuuspohjaa. Mutta krääsää ja tungosta piisaa mutta vai9n tietyillä alueilla. On myös niitä nurkkia, joissa ei näy turisteja oikeastaan lainkaan. Ne ovat idyllisintä Venetsiaa.
Mun mielikuva Venetsiasta on pitkälti tuollainen Annan kuvaileman kaltainen – vaikka olen muuten käynyt muutaman kerran Italiassa, Venetsia on jäänyt näkemättä, koska olen ajatellut sen olevan ylihinnoiteltu turistirysä. Tämä nyt kuitenkin osoittaa, että asioilla on kaksi puolta. Ehkä Venetsialle sittenkin täytyy antaa mahdollisuus, taisivathan siellä käydä joskus Forresteritkin 😀
Näyttävä hatunnosto muuten tuosta italiaksi asioimisesta! Itse olin vähän vastaavassa tilanteessa viime kesänä Ranskassa, tosin mun käymästä alkeiskurssista oli kulunut jo kuusi vuotta. Eipä se sitten ihan hirveästi auttanut. 🙂
Ehdin opiskella italiaa aikuislukiossa viisi kurssia. Harmittaa, kuinka nopeasti kaikki unohtuu, jos kieltä ei käytä. Ruokaa saan edelleen tilattua italiaksi, mutta jätän mieluiten senkin tekemättä, koska jatkokysymyksiin en enää pysty vastaamaan. 🙂
Joidenkin mielestä Venetsia tosiaan on vain ylihintainen turistirysä. Kannataa kuitenkin käydä katsomassa – ja vaikka rakastua.
Venetsia on kyllä upea paikka. Jopa huikea iltaisin, kun päiväturistit ovat kaikonneet! Ilmasta käsin katsottuna kaupunki on kaunis labyrintti eli jos suinkin mahdollista, kannattaa aamusta syöksyä katsastamaan kaupunki Pyhän Markuksen Kellotornista.
Burano itsellä näkemättä eli pelkästään se riittää syyksi palata Venetsiaan. ☺
Tornissa olen ollut muutaman kerran. Sieltä on kyllä huikeat näkymät yli kaupungin.