Vuokrasin auton kahdesta syystä: Pitkät matkat julkisilla näin kotona-aikaan eivät puhuttele, vaikka olen rokotettu ja vaikka espanjalaiset kuuliaisesti käyttävät maskia kaikkialla. Toinen, ehkä vielä tärkeämpi syy, oli vapaus muuttaa suunnitelmia, lähteä retkille sinnekin, minne julkisilla ei ole edes pääsyä. Kun Cartagena ei ollut ihan sitä, mitä toivoin, hyppäsin pieneen Fiatiini ja lähdin pienelle seikkailulle.
Lue lisää: Cartagena, Espanja – kiva päiväksi (liian vähän nähtävää useammaksi)
Jos matkaa on 30 kilometriä ja sen taittamiseen menee melkein tunti, voi jo melkein päätellä, että motarilla ei ajella. Alkumatka meni kaupungissa Bandidos-liivimiehen perässä, sitten kapealla mutta ihan hyväkuntoisella landetiellä, mutta viimeiset kymmenen kilometriä alkoivat nousta vuoristoon. Tie kapeni ja muuttui koko ajan huonokuntoisemmaksi. Mennessä ei ollut vastaantulijoita, mutta selvää oli, että joka paikassa ei millään mahdu kahta autoa rinnakkain. Jatkoin mutkittelua ylöspäin. Vastaan alkoi tulla pyöräilijöitä. Heitä saattoi ilmaantua myös yhtäkkiä maastosta eteen. Kuopat tiessä syvenivät. Toisaalta koko ajan maisema muuttui kauniimmaksi. Meri alkoi kimmeltää sopivissa kurveissa.
Hyvin me Fiatin kanssa vedettiin, ja kyllä muuten kannatti. Perillä, siellä missä tie päätyy, on Bateria de Castillitos. Se näyttää keskiaikaiselta linnalta, vähän disneymäiseltäkin toisaalta, mutta on rakennettu vasta 1920 ja -30-luvuilla sotilaskäyttöön. Sotilaskäytöstä on jäljellä muutama järeä tykki, jotka tuntuivat kiinnostavan lapsia ja miehiä, kun taas minulla ei ole niistä yhtään kuvaa edes. Tykkejä on käytetty kerran Espanjan sisällissodan aikana, ja paikka on lakannut olemasta sotilaskäytössä vasta 1990-luvulla.
Bateria de Castillitos olisi täydellinen eväsretkipaikka ilman espanjalaisia. He pitävät kamalaa meteliä. Stressikimpulle suomalaiselle moinen älämölö vaan on liikaa. Mutta kyllä minä kivenkolossa söin aamupalaa. Lidlin paistopiste (ja pastel de natat) ei muuten petä missään. Ai miksen ostanut paikallisesta leipomosta? Hyvä kysymys. Mutta googlailun tulos oli, että lähellä minua olevat aukesivat liian myöhään. Halusin olla tien päällä ajoissa. Tärkein vinkkini, jos Bateria de Castillitos kiinnostaa, on mennä ajoissa. Silloin välttää pysäköintihärdellin (paikkoja on vain vähän, parkkipaikka on kuin kraatteri, vaikea ainakin autolla, jossa ei maasto-ominaisuuksia) ja välttää myös vastaantulevan liikenteen ainakin menosuuntaan. Itse olin perillä kymmenen tienoilla.
Jos minulla olisi ollut kuski, olisin roikkunut kameroineni ikkunasta koko viimeiset kymmenen kilsaa. Koska ei ollut, nautin vapauden tunteesta ja maisemasta. Se vaan piti tällä kertaa tallentaa muistoihin, ei muistikortille.
Ulkoilijoille ja luonnossa kulkijoille näillä main on ilmeisesti myös vaellusreittejä, koska sen verran näkyi tien varsilla parkissa olevia autoja ja reippaan näköisiä ulkoilmaihmisiä. Reiteistä en ottanut selvää, koska ajattelin itse lähteä tällä matkalla luontoon ihan toisaalla.
Perillä muuten taisi olla pari muutakin jonkinlaista linnoitusta, mutta minulle riitti tuo kaunein. Johtunee siitä, että en osaa huolehtia itsestäni ja ottaa mukaan vettä. Kyllä, kohtuullisen noloa mutta totta. Helteessä oli paras lähteä mutkatietä takaisin. Mutta ehdottomasti vahva suositus. Oli ajelun arvoinen. Pelkkä ajomatkakin olisi ollut elämys.
4 comments
Edelleen siellä näyttää tavoite säiden osalta täyttyvän! Ja hienon näköinen tuo linna. Pisti hymyilyttämään tuo kun mainitsit espanjalaisten metelistä. Se nimittäin on niin, että aivan sama missä päin maailmaa olet, niin jos espanjalaisia näkee, niin ovat varmasti ne paikan äänekkäimmät.
Kertakaikkiaan en meinannut saada leivonnaisiani syötyä siltä meteliltä. Olen ääniyliherkkä, ja äänet tuntuvat ihan fyysisenä kipuna ja vievät ruokahalun. Tässä on yksi syy, miksi en viipynyt niin kauaa, kuin olisin halunnut.
Sää oli erinomainen yhtä päivää lukuunottamatta, ja silloinkaan en kastunut, vaikka satoi. Onnistuin olemaan pienet hetket sisällä tai autossa.
Lidlin pastel de natat ovat erinomaisia! Olen syönyt niitä ainakin Suomessa, Saksassa ja Espanjassa, ihan häpeilemättä. Mutta miten ihmeessä ovat vain sata vuotta sitten päätyneet rakentamaan tuollaisen prinsessalinnan näköisen sotilastukikohdan? Kaikkea sitä löytyykin!
No sanos muuta! Onhan se liian hyväkuntoinen ollakseen mistään keskiajalta, mutta sotilastarkoituksiin olisi vähemmän koristeellisenkin luullut käyvän mainiosti. Mutta siellä oli kiva käydä. Ja Lidlin natat ovat pieni pelastus aina, kun iskee Lissabon-ikävä – tai herkkunälkä.