Pitkän matkan lähestyminen loppua tarkoitti viimeistä suunnitelmaa: mistä palaan kotiin? Olin edennyt pelkällä fiilispohjalla hyvästeltyäni Slovenian. Onkin hirvittävän fiksua jättää elokuisen lennon ostaminen viimetippaan. Oli siis reilu viikko aikaa siihen, että piti olla taas töissä. Koko Keski-Eurooppa lentää lomillaan elokuun alussa – eivät toki Suomeen, mutta hinnat alkoivat olla pilvissä. Jotain rajaa kuitenkin siinä, paljonko yhdensuuntaisesta lipusta maksan. Toki Balkanilla palloilu olisi kokonaisuudessa tullut takuulla halvemmaksi kuin oma ratkaisuni, mutta jotenkin en jaksanut keskittyä, kun olisi pitänyt oikeasti miettiä, miten pääsen vaikka Belgradiin. Olin Durresissa Albaniassa. Varasin seuraavalle aamulle lennon Tiranasta Anconaan ja ostin viimeisen pätkän siitä viikon päähän Milanosta Helsinkiin. Jep, tällaisella aikaikkunalla tein suunnitelmia.
Huonon tuurin pilaama Ancona
Ancona päätyi kohteekseni ihan vain siksi, että sinne pääsi lentämään kohtuuhinnalla enkä ollut ennen käynyt ja Milanosta sai kohtuuhintaisen lipun kotiin. Etäisyys Milanoon on reilut 400 kilometriä, joten matkan taittaminen reilussa viikossa oletettavasti sujuisi. Jotenkin. Mutta ei kyllä ihan parhaiten alkanut tämä kahdeksan päivän kotimatka.
Majapaikan valinta meni pieleen. Palvelu petti täysin, henkilökunta käyttäytyi asiattomasti vielä senkin jälkeen, kun minulla alkoi mennä taju ja olin päätynyt hyperventiloimaan aukiolle talon eteen. Eivät uskoneet, että ilmastointi ei toimi. Alkoivat vähitellen uskoa, kun ympärillä puuhattiin muijalle lääkäriä.
Olin vähän heikossa kunnossa, mutta ei kai uudessa kaupungissa voi paikoilleen jäädä kuin pakolliseksi ajaksi. Päämäärätön kävely vei satamaan, kukkulalle, kapeille ja hiljaisille kujille, duomon pihalle, muutaman muun kirkon sisällekin. Alkoi ukkostaa jossain kaukana. Ilma oli painostava. Hiki vain valui, mutta vaelsinhan minä. Sitten alkoi sade. Edes italialainen kaupunki ei ole ihastuttava sateessa. Mutta istuin terassilla katoksen alla viinillä, onnistuin kuurojen välissä kipaisemaan hotellilta sateenvarjon, pyörin keskustassa huomatakseni, ettei se ole Anconan kaunein osa, puin kaikki lämpimimmät vaatteet päälleni, koska ilta oli yllättävän viileä, ja löysin ihastuttavan pikkuravintolan illalliseksi.
Anconassa olisi epäilemättä ollut paljonkin kivaa, jos olisin jäänyt. Mutta ensivaikutelma oli niin epäonnistunut kaikin puolin, että jatkoin matkaa. Tuntui, että luovutin liian aikaisin, mutta onneksi tein niin. Marchen maakunta oli niin paljon kivempi muualla.
6 comments
“Majapaikan valinta meni pieleen”… ja se on kaikkien muiden vika!?
Vähänkö kuulostat draamaqueeniltä ja vielä ihan hyperventiloimaan! Voi jeesus!
Ei suinkaan ole muiden vika. Sanoinhan valinneeni väärin. Ihan siis minä itse. Ja kyllä, hyperventiloimaan. Joskus sattuu ikäviä juttuja. En tiedä, mitä sinulle, Pappa betalar, isäsi makselee. Minä keski-ikäisenä muijana maksan väärätkin hotellivalintani itse. Täällä blogissa sitten kerron hyvistä ja huonoista kokemuksista.
Kiva kuulla, että Marchen alue ei jättänyt kylmäksi, vaikka Anconasta jäikin nihkeät fiilikset. Joskus ensivaikutelma ja ei ihan nappiin menneet majoitusvalinnat todellakin voivat pilata koko fiiliksen, terv.nimim. kokemusta näistä on. Voisiko myös olla, että sulla on tässä kohtaa ollut jo pientä reissuväsymystä kun olit jo ehtinyt monta hienoa paikkaa nähdä, ja Anconasta on ollut senkin takia vaikea enää innostua?
Podin reissuväsymykseni jo aiemmin matkalla. Jossain vaiheessa pitkää matkaa sellainen aina tulee. En usko, että oli sitä Anconassa, koska seuraava paikka, Pesaro, oli minusta ihana ja viihdyin ihan hurjan hyvin. Mutta sade lannistaa aina. Naurattaa tuo yksi saamani kommentti, jossa hyperventilointi oli vissiin mietitty synonyymiksi hienohelman pettymykselle, mutta kyllä vain ihan todellisesta tilasta oli kyse. Mutta kovin minä yritin viihtyä. Aina ei onnistu.
Kaikkihan me ihmiset nyt silloin tällöin pikkasen hyperventiloidaan, jos joku ei sellaista kommentoinneissaan ymmärrä, niin jätettäköön omiin hengittelytiloihinsa. 😅
Sulla on kiva tapa kirjoittaa, keep it rolling darling!
Usko pois, sinäkin, että se ei ollut kuvainnollista. 🙂 Oikeasti alkoi silmissä mustua ja henki ei kulkenut kuin just hyperventiloimalla. :O Mutta eipä tästä nyt enempää. Ja kiitti, 8,5 vuotta on tällä meiningillä blogia tehty. Ei se tästä kai mihinkään muutu. Muija on jumittunut omaan tapaansa.