Pressimatka – Slovenian Tourist Board
Ljubljana on yhtä ihana aina vain. Tämä taisi olla neljäs kertani siellä. Mutta olen aina kuin kaikki muutkin turistit, jotka tutkimuksenkin mukaan pyörivät oikeastaan vain Ljubljanica-joen lähikortteleissa ja linnalla. Nyt laajensin reviiriäni oppaan kanssa vähän joen rantamia kauemmas. Kaupungin keskusta-alue on niin pieni, että muutaman kilometrin kävelyllä pääsee vaikka minne.
Ljubljana on eläväinen kaupunki. Se on varsinkin kesäisin täynnä tapahtumia. Hotellit ja turisti-infot jakavat Events-nimistä lehtistä, jossa pelkästään Festivals-väliotsikon alla oli heinäkuussa toistakymmentä tapahtumaa. Kaikkialla on elävää musiikkia, mutta toisaalta pitää vähän tietää, mihin menee. Minun ihana oppaani Simona rakastaa omaa kaupunkiaan ja sen koko ajan kehittyvää kaupunkikulttuuria. Siksi hän vähän väliä osoitti baareja ja ravintoloita, joissa on iltaisin keikkoja. Ljubljana on myös ylpeä ympäristöteoistaan. Esimerkiksi kausi kaupunkifillarin käyttöä maksaa paikallisille vain muutaman euron. Myös kaupunkipuutarhat ovat yleisiä, ja mehiläisfarmeja on esimerkiksi hotellien katolla.
Jože Plečnikin nimeltä et voi Ljubljanassa välttyä. Hän on arkkitehti, joka on suunnitellut kaupungissa (ja keskisessä Euroopassa ylipäätään) suunnilleen kaiken. Hänen näkemyksensä näkyy kaikkialla. Osittain siksi Ljubljana on niin näyttävä. Mutta siis kun ottaa muutaman askeleen pois ytimestä, alkaa enemmän nähdä paikallisia istumassa terasseilla ja baareissa, aamiaisella ulkona, lasten kanssa, ystävien kesken. Hinnat eivät olennaisesti halpene, mutta tunnelma muuttuu. Ihan keskustan tuntumassa on myös viljelypalstoja ja aivan hullun kauniita vanhoja kivikatuja.
Liikekeskustassa on pilvenpiirtäjä, Nebotičnik nimeltään, kaupungin ainoa. Siinä on huimat 13 kerrosta, mutta kyllä vain, sitä edelleen kutsutaan pilvenpiirtäjäksi. Sen ylimmässä kerroksessa on terassi, jolla on ehkä kaupungin huonoin palvelu mutta jolta on hienot näkymät vuorille asti. Eihän esimerkiksi Velica Planinaan ole kuin noin 30 kilometriä. Sanoisin kaupungin huonoimmaksi siksi, että missään muualla ei ikinä ole ollut huonoa. Slovenialaiset ovat ihania.
Urbaanin kaupunkikulttuurin yksi keskus on Metelkova. Seuraavalla kerralla menen sinne takuulla myös illalla. Nyt en ehtinyt, koska piti keskittyä jumalaisten ruokien syömiseen. Paikalliset sanovat, että Metelkova on kuin pikku Christiania, mutta ei siellä ainakaan päivällä ollut aistittavissa esimerkiksi polttelua. Ehkä nimitys tulee vain siitä, että kyseessä on jonkinlainen vaihtoehtokulttuurien sulatusuuni. Siellä on baareja ja klubeja erilaisille vähemmistöille mutta keikkapaikkoja ihan kaikille. Ilmapiiri Sloveniassa on muuttumassa koko ajan suvaitsevaisemmaksi vaikkapa seksuaalivähemmistöjä kohtaan, ja Metelkovassa on useita homobaareja myös. Katutaiteen ystävälle Metelkova on kiinnostava kierreltävä myös päivällä.
Ljubljana on ruokaa rakastavalle – ravintolasuosituksia
Ljubljana on kaupunki herkkusuulle. Siellä ei parane viipyä viikkotolkulla, jos tahtoo housuunsa mahtua vielä loman jälkeen. Nuoret keittiömestarit ovat kunnianhimoisia ja tekevät ruokaa intohimolla. Fine dining ei ole halpaa, koko kaupunki ei ole enää halpa, mutta hinta ja laatu todella kohtaavat. Suomen hintoja edullisempaa on kyllä.
Monstera Bistro
Olen nähnyt Monsteran monesti, kun olen asunut melkein sitä vastapäätä, mutta se on ollut aina kiinni. Mutta nyt vihdoin pääsin sisälle asti. Sijainti on korttelin päässä joelta ja rantakadulta. Sen lista on lyhyt ja sisällöltään lihapainotteinen. Vegeruokia ei ainakaan minun käydessäni ollut. Lounaallakin on ideana syödä rauhassa 2 – 4 ruokalajia, ei suomalaisittain annoksellista jotain ja juosta pois. Viinit ovat luomua. Täällä ruoassa on ohuelti miedot marokkolaisvibat.
TaBar
Tabar on pienellä aukiolla pari askelta joelta sekin, mutta eri rannalla kuin Monstera. Se on tapas-paikka, kuten nimikin kertoo. Tarkoituksena on syödä pieniä annoksia niin kauan, että nälkä lähtee. Mahdollisuus on myös yllätysmenuun, jolloin huomioidaan toki asiakkaan mieltymykset. Minä kokeilin tätä. Viinit paritetaan tietenkin ruoan kanssa. Jos keneltä vain kysyy ravintolasuositusta Ljubljanaan, kaikki sanovat Tabar. Minulle tämä oli toinen kerta, ja samanlainen elämys taas. Keittiömestari oli maailmanlaajuisessa vuoden nuori kokki -kisassa kymmenen joukossa, jos en väärin muista. “Seriously inventive (and borderless) tapas and an excellent wine list, in sleek postmodern surrounds”, luonnehtii Lonely Planet tätä välimerellistä tapas-paikkaa.
Atelje restaurant & bar
Tästä ravintolasta kirjoitin jo, kun kokosin kohokohtia menneen kesän parin kuukauden matkalta. Ateljessa ei ole ruokalista, vaan viiden ruokalajin yllätysmenutaktiikalla mennään iltaisin. Minusta olin kyllä jo syönyt kaksi ruokalajia, kun sanottiin, että nyt aloitetaan. Juomat aloitettiin kuohuvalla, siirryttiin roséhen, erilaisiin valkoisiin, punaiseen, jälkiruokaviiniin. Annoskoko oli onneksi hyvin maltillinen, eihän täysillä kaadoilla olisi viimeisten ruokien kohdalla enää ollut ehkä edes hereillä. Mutta taas tuli opittua uutta, esimerkiksi se, että valkoviini voi olla niin täyteläinen, että se tarjoillaan punaviinin lämpöisenä. Palvelu oli ihanaa. Pyysin saada halata tarjoilijaa, kun olin syönyt. Sellainen elämys.
https://www.restavracijaatelje.com/our-vision
Lisää Ljubljanasta voit lukea minun juttujani täältä, ja ajantasaista Slovenia-tietoutta jakaa Slovenia.info. Varo, sivusto tuottaa välitöntä Sloveniaan matkustamisen tarvetta. 😊
14 comments
Olipa ihanaa lukea ruokapaikkavinkkejä. Ljubljana on vielä käymättä, mutta monet muutkin ovat sitä niin kehuneet ja mikäs sen parempi syy kuin erinomainen ruoka.
Ljubljana on ruokaa rakastavalle toivekohde. Siellä saa erinomaista ruokaa kohtuulliseen hintaan. On mahdollista mennä omalla rahalla kaupungin ykköspaikkoihin.
Aaaah, Kyllä minäkin vielä joku päivä! 😀 Hyvät vinkit ravintoloihin, jos Ljubljanaan matkaa!
Ljubljana jää helposti muiden eurooppalaisten pääkaupunkien jalkoihin, vaikka se on oikeasti ihana. Olen varovainen ravintolavinkkien kanssa yleensä, koska paikoilla on tapana lakata olemasta, mutta nämä ovat olleet jo useita vuosia. Soisin näin ihanien paikkojen pysyvän.
Jopas on herkullisen näköistä. Yhä enemmän veri vetää Sloveniaan näitä juttuja lukiessa.
Sloveniassa on erinomaista ruokaa kertakaikkiaan. En voi kylliksi maata kehua. Minut se on valloittanut täysin.
Oi, miten hyvännäköisiä ruoka-annoksia! Nälkä tulee lukiessa. Sloveniaan en ole vielä päässyt matkustamaan, mutta se on Euroopan haavekohteideni kärkiviisikossa, ainakin!
Sloveniassa ei todella tarvitse nälkää kärsiä. 😊 Kaikissa Euroopan maissa käyneenä nostan Slovenian kärkiviisikkoon ehdottomasti. Siellä ei ole mitään yhtä must-juttua, vaan se on kokonaisvaltaisesti ihana.
Metelkovaan en omalla visiitilläni viime kesänä ehtinyt, mutta seuraavalla kerralla käyn kyllä katsastamassa senkin. Ljubljana on aika nopeasti nähty, jos pysyttelee vain joen varressa ja linnalla, joten vaeltelu kauemmaksi muihin kortteleihin kiehtoo. Slovenia hurmasi kyllä heti ensikosketuksella, joten sinne täytyy vielä eksyä uudemmankin kerran.
Totta, se todellakin on aika nopeasti nähty. Silti olen itse viihtynyt noissa vanhoissa ja kauniissa kortteleissa päiväkausia ihan vain kävelemällä ympäriinsä – niin kuin kertomani tutkimuksen mukaan aika moni. Näin kartan, johon oli piirtynyt tutkimusturistien liikkeet. Aika yksipuolisia olivat reitit. Seuraavalla kerralla todellakin menen iltasella Metelkovaan. Niin harmitti, etten tällä kertaa voinut, kun oli muuta ohjelmaa.
Ljubljana on omalla toivelistalla ja muutama kesä sitten sitä miehellekin ehdotin. Hän ei innostunut niin jäi reissu tekemättä. Sloveniassa olisi niin paljon muutakin mielenkiintoista näkemistä. Kesä lienee parasta aikaa mennä sinne vai oletko käynyt muina vuodenaikoina?
Olen ollut enimmäkseen kesällä mutta myös huhtikuussa. Silloin esimerkiksi viinitilat eivät tietenkään näytä yhtä kivalta ja ulkoilmaelämä ei osa samanlaista, mutta onhan noin etelässä kevät paljin aiemmin kuin meillä. Ljubljana voi kuulostaa mitättömältä, että ymmärrän kyllä miestäsi. Mutta se ei ole mitätön ollenkaan.
Olen kuullut Ljubljanasta paljon kehuja ja paikka kiinnostelisi kovastikin. Tästä postauksesta välittyy kyllä lämmin ja leppoisa tunnelma, ei ainakaan vähentänyt kiinnostustani paikkaa kohtaan.
Ljubljana on juurikin leppoisa ja helppo. Ja herkullinen. Ja kaunis.