Turkin UNESCO-helmiä: Efesos

Turkin UNESCO-helmiä: Efesos

Yksi teema kesän Turkin-kierroksellani oli UNESCOn maailmanperintökohteet. Pamukkalen ja Kappadokian uniikkien luontokohteiden välissä oli vähän tavallisemman kohteen vuoro: Efesoksen rauniot. Ne sijaitsevat Turkin länsirannikolla 80 kilometriä Izmiristä etelään, lähellä Kusadasia, joka lienee turistien suosima sekin.

Efesoksessa on ollut asutusta jo sellaiset vajaat 3000 vuotta, ja suurinta kukoistustaan se eli Rooman valtakunnan aikaan. Se oli oman alueensa pääkaupunki ja ylipäätään yksi imperiumin suurimpia. Sen historian varrelle mahtuu kaikenlaista. Sen mm. uskotaan erään nunnan näyn perusteella olevan Neitsyt Marian viimeinen asuinpaikka. Kaikesta entisestä loistosta on jäljellä harmittavan vähän, mutta kuitenkin ehdottomasti niin paljon, että Efesokseen kannattaa matkustaa, jos yhtään on kiinnostunut tämäntyyppisistä kohteista (ts. kivikasoista).

Efesokseen tehdään retkiä monista rantakohteista, mutta ryhmässä menemiselle on vaihtoehtojakin: mene julkisilla tai taksilla omatoimisesti. Minä päädyin omatoimiseen bussiretkeen Izmiristä. Ajattelin, että julkisilla liikkumista olisi hyvä treenata, koska olin lähdössä myöhemmin kesällä vielä InterRailille.

Linja-autoasemalle oli omalta hotelliltani matkaa kymmenisen kilometriä. Olin tullessa maksanut noin kympin taksista kaikkien matkatavaroideni kanssa, mutta käsilaukun jaksaisin roudata bussillakin. Mutta seikkailuun varautuneelle kaikki oli jotenkin ihan liian helppoa: kävelin hotellilta tien yli Pamukkale-bussiyhtiön toimistoon, ostin lipun Selçukiin, odotin ehkä minuutin shuttlebussia, joka vei asemalle. Koko homma maksoi kolme euroa Selçukiin asti. Izmirin bussiasema on valtava, mutta lippuani esittelemällä löytyi oikea laituri.

Olin googlaillut ohjeita, ja selkeä viesti oli, että Selçukissa pitää ottaa loppumatkaksi taksi. Aloin jo yhdeltä turistiksi luulemaltani naiselta kysellä, jaettaisiinko taksi. Ei mennyt ihan putkeen: hän ei ollut turisti, mutta osasi neuvoa, että bussillakin pääsee. Loistavaa. Ei muuta kuin odottelemaan alle euron kyydin lähtöä. Olin oikeastaan aika ylpeä budjettimatkailustani. Mutta myönnettävä on, että tällä meiningillä kaikki kestää aika kauan. Odottelin Izmirissä bussia lähes puoli tuntia, Selçukissa vartin, ja kun matka-ajat laski mukaan, olin taittanut perille päästyäni noin 80 kilometrin matkaa 2,5 tuntia. 

Parkkialue oli täynnä tilausbusseja. Pelkäsin älytöntä ihmispaljoutta, mutta sitä ei ollut. Parkkiksen ja portin välissä on kunnon rihkamamarkkinat. “One euro” -huutoja, “watches, handbags”. Kultaa, hopeaa, rihkamaa, kopiota. Kontrasti kohteen kanssa on melkoinen. Lipun ostettuani varmistin vielä portilla, onhan sisäpuolella paikkoja, joista ostaa vettä. “No problem.” Oli kuuma. Tieto oli tärkeä.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Alue on suuri. Aikani käveltyäni olin vähintään hämmentynyt. Kun ei näkemistäni raunioista oikein vaikuttumaan päässyt. Monin paikoin on kaivauksia käynnissä ja koko ajan löydetään uutta, mutta muutamat kivikasat maailmalla nähneenä aloin olla aika pettynyt. Mutta sitten Celsuksen kirjaston raunioiden kohdalla oli aika muuttaa mieltä. Siitä näytetään aika kuvia, kun puhe on Efesoksesta, ja sen edessä otetaan kaikki selfiet, joilla näyttää kotona, missä onkaan tullut käytyä.

Celsuksen kirjastolta lähtee katu, jonka varrella saattoi aavistuksen hahmottaa vanhaa kaupunkirakennetta. Jos ei itselleen palkkaa opasta, istahtamalla strategisesti hyvin valittuun paikkaan, pääsee kuuntelemaan oppaiden puheita. Kannattaa siis valita kohta, johon huomaa ryhmien usein pysähtyvän – ja toivoa ymmärtävänsä opastuskieltä. Aika moni oli englanniksi.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, lämpömittari huiteli 35:n tienoilla, ja niitä luvattuja juotavanostopaikkoja ei ollut portin jälkeen näkynyt. Alkoi heikottaa. Kysäisin yhdeltä vartijalta, mikä tilanne on. Juu, ei ole kuin portilla kioski, ja toinen on toisella portilla, molemmille suunnilleen yhtä pitkä matka. Ei lipunmyyjä suorastaan ollut valehdellut, mutta sisäpuolella tarkoitti hänelle viittä metriä portista. Mutta sitten tämä kultainen nuorimies pyysi vesipulloni ja täytti sen omastaan. Janoinen matkalainen kohtasi taas turkkilaisen hyväsydämisyyden. Taas kerran mietin, kuinka ainutlaatuisen ystävällisiä ja vieraanvaraisia turkkilaiset ovat.

Oli helppo jatkaa matkaa, tankata juomavarannot toisella portilla, istua varjoon, juoda vielä vähän lisää ja hyvinvoivana palata samaa reittiä takaisin, lyöttäytyä hetkeksi aina jonkin ryhmän mukaan kiipeilemään raunioille, jatkaa matkaa ja liityyä huomaamatta toviksi seuraavaan porukkaan.

Paluumatkaksi Izmiriin harkitsin vahvasti taksia. Jos rauniot olisivat olleet pettymys, tiedän, että olisin tähän helppoon vaihtoehtoon tarttunut. Mutta koska kokemus oli mukava, kohde taattua UNESCO-laatua, rihkamakauppiaat huutelivat vain porttien ulkopuolella eivätkä sielläkään mitenkään aggressiivisesti tai kovin häiritsevästi, ihana ja ystävällinen mies jakoi vetensäkin, joten miksi en olisi jatkanut bussiseikkailua takaisinkin. Kahden kuukauden reissusta oli vasta alle kaksi viikkoa takana. Ei ollut kiire mihinkään.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Next Post:
Previous Post:
There are 5 comments for this article
  1. Avatar
    Kohteena maailma / Rami at 16:18

    Onhan tuolla merkittävä historia taustalla ja ei suotta ole Unescon maailmanperintökohteita. Haluaisin itse käydä paikalla omin silmin, joskin hieman viileämpään aikaan. Paahtavassa auringonpaisteessa on varmasti rankkaa tutkia ja ihmetellä kaikkea mahdollista, joten paikallaan istahtaminen ja oppaiden kuuntelu (ellei ole omaa sellaista), on hyvä taktiikka 🙂

    Tykkään tällaisista postauksista tunnetuista paikoista, missä näkee muitakin kuvia kuin ne perinteiset, jotka löytyvät kaikista mahdollisista matkaesitteistä paikkaa kuvaamaan. Saa paremman kuvan koko alueesta tällä tavalla 🙂

    Olipas ystävällinen nuorimies, kun tarjosi vedet. Turkkilaisista ylipäätään on niin ristiriitaiset kokemukset monellakin matkaajalla, mikä johtuu noista “rihkamakauppiaista” ja “muista vedättäjistä”, mikä turismiin liittyy. Itselläkin “normaaleista” turkkilaisista on pelkästään positiivisia kokemuksia eli ei pitäisi tuomita aina koko kansaa muutaman hunsvotin tähden.

    Turkissa kiinnostaa itseä nimen omaan historia Istanbulin lisäksi, joka osoittautui kyllä aivan omaksi Top10 kaupungiksi.

    P.S. Oli erinomaisesti kitetytetty, että kyllä halvallakin pääsee, mutta aikaa sitten menee kyllä enemmän.

    • Avatar
      Annika Author at 18:53

      Efesoksesta tosiaan kaikkialla vain sama yksi julkisivu. Siitä saa käsityksen, että koko alue olisi yhtä hyvin säilynyttä, vaikka todellisuus on toinen. Mutta kyllä oli vaikuttava alue tämäkin. Senkin arvon oikeastaan on tajunnut vasta kotona. Todella kuumassa kesäkuun paahteessa ei tosiaan jaksanut niin keskittyä, kuin mitä tuokin kohde olisi vaatinut.

      Rihkamamyyjät ja helppoheikit, sisäänheittäjät ja muut pilaavat kansan kuin kansan maineen. Mutta nykyään turkkilaiset ovat minulle jotain ihan muuta. He ovat juuri näitä, jotka jakavat vetensä, jotka hakevat pyytämättä aurinkolasini 15 kilometrin päästä asemalta tai vievät lääkäriin, kun olen kaatunut skootterilla. Turkkilaisten pyytetön ihanuus on sydämiä sulattavaa!

      Jos on reissussa kaksi kuukautta, voi käyttää aikaa bussiasemilla ja norkoilla halpoja kyytejä, mutta lyhyemmällä matkalla turvaudun kyllä helpommin taksiin ja muihn nopeuttaviin tekijöihin. Lentohinnat ovat myös oiva esimerkki. Tietenkin on kaikenlaisia tarjouksia, mutta pääsääntöisesti sama matka voi olla vaikka suoralla lennolla 800 euroa ja parilla välilaskulla, yhteensä 40 tuntia, puolet tuosta. Jälkimmäistä ei ole tullut valittua.

  2. Avatar
    Sari at 15:11

    Oppaan johdolla kaupunki herää uudelleen eloon ja tarinat elämisestä tuolloin ja kaikki yksityiskohdat kaupungissa ovat huikean mielenkiintoisia! Suosittelen siis satsaamaan tähän kohteeseen ja ottamaan opastetun retken. Vain opasbussit pääsevät Neitsyt Marian talolle, joten senkin näkee samalla.

    • Avatar
      Annika Author at 18:05

      Voin vain kuvitella, mitä kaikkea opas osaisi kertoa! Pitäisi enemmän käyttää opaspalveluja. Olen niissä vähän huono. Toisaalta 35 asteessa ei olisi ihan hirveästi jaksanut keskittyä. (Huono tekosyy.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.