Kaupunkilomalla Karibialla – söpö Nassau

Kaupunkilomalla Karibialla – söpö Nassau

Nassau Bahamasaarilla oli oiva paikka kaupunkilomailuun. Aivan ristelysataman läheisyydessa on myös uimarantoja, mutta kaupungissa vaikutti matkaoppaan (Fodor’s. Caribbean Ports of Call, 2011) perusteella olevan paljon muutakin tekemistä, joten ei otettu edes rantakamoja mukaan maihin.

Tarkoitus oli herätä kuudelta ja olla ulkona heti seitsemältä, kun laiva rantautuu. Aikaeron vuoksi olinkin hereillä totuttuun tapaan taas viideltä. Ulkona oli vielä pilkkopimeää, joten yritin vielä nukkua. Kun heräsin, ikkunasta näkyi palmuja ja kännykän kello näytti yhtä. Jotain oli parissa tunnissa Nokiani itsekseen säätänyt. Menetettiin tunti tehokasta maissaoloaikaa, mikä  oikeasti harmitti, sillä Naussaulla olisi ollut tarjottavaa paljon pidemmäksikin ajaksi.

Risteily 2012 215

Rantakadulla Nassaussa

Risteily 2012 138

Amerikkalaisturistit eivät juurikaan seikkaile kohteissa itse. Saattavat mennä lähimmälle rannalle tai osallistua laivayhtiön varsin kalliille retkille.  Ehkä eivät ole autokulttuurissaan tottuneet kävelemään? Meillä oli matkaoppaan melko summittainen kartta, mutta hyvin sillä löysi museon upeat karnevaalipuvut, kirkot, linnoituksen (myönnän, siitä en oikein innostunut – tykit ja muut ehkä enemmän miehille) ja marssivat flamingot eläintarhassa.  Koska oli sunnuntai, ortodoksien ja katolisten kirkonmenot olivat alkamassa. Bahamalla siis kirkkokulttuuri vielä voimissaan.

nassau

Kolmensadan perheen ortodoksiyhteisöllä on kaunis kirkko.

nassau1

Parin sadan metrin päässä ortodoksikirkosta katoliset olivat aloittamassa kirkonmenojaan. Kirkkoon pukeudutaan nätisti. Pihassa rouvat pitivät myös myyjäisiä. Vanhan, parhaat päivänsä eläneen, kirkon takana on uusi, moderni kirkkorakennus.

nassau2

Pidin todella kansallisgalleriasta, jossa on värikkäiden maalausten lisäksi esillä viimevuotisen paraatin pukuja ja valmistusprosessin esittelyä. Viiden dollarin pääsymaksulle sai vastinetta.

Risteily 2012 140

Nassaun linnoitus on aika vaatimaton. Useimmiten jaksan kiinnostua kaikenlaisista rakennelmista, mutta tämä oli turhan lattea.

Risteily 2012 141

Risteily 2012 139

Parasta linnoituksella oli näköala mrelle ja majakalle.

nassau3

Nassaun eläintarhan ylpeys, marssivat flamingot

nassau4

Eläintarha on kivasti tehty: paljon kasveja ja eläimilläkin näytti olevan tilaa lajityypilliseen elämään. Suuria vetonauloja eläintarhassa ei ole. Omia suosikkejani olivat erilaiset papukaijat ja nuo jättiläismäistä marsua muistuttavat olennot.

Kaupungin se kolkka, jossa nämä kiinnostuksenkohteemme olivat, vaikutti hyvinkin aidolta ja alkuperäiseltä. Varsinkin aikaisin aamulla myös ohuella rantakaistaleella päivää paistattelivat ja kalastivat paikalliset. Keskusta oli pari kadunpätkää kauppoja, joiden pääasiallisena asiakaskuntana näyttivät olevan turistit. Siinä risteilysataman läheisyydessä ei saattanut enää erottaa, missä päin maailmaa oli. Ainoassa wifi-tunnuksella varustetussa baarissa pelkäsin edellistä blogimerkintää päivittäessäni kuuloni puolesta. Mutta amerikkalaiset viihdyttivät itseään demonstroimalla tankotanssia.

Risteily 2012 135

Risteily 2012 108

Risteily 2012 099

Risteily 2012 231

Nassaun turismin keskus vaikutti olevan Paradise island, kaupungin välittömässä läheisyydessä oleva saari. Saaren keskellä on valtava Atlantis Paradise Island Resort, suuri hotelli- ja kasinokompleksi, jonka ranta-alueen käytöstä olisi pitänyt maksaa sata dollaria päivältä. Me päädyimme hukkareissulle saarelle yhden kenkäparin takia. Näin Madridissa lentokentällä Ferragamon kengät, jotka eivät jättäneet rauhaan. En osaa sanoa, miksi en ostanut niitä sieltä. Tyhmyyttäni kai. Koska Paradise Islandilla piti nettitietojen mukaan olla juuri oikea kauppa, päädyimme sinne. Ei löytynyt. Ei kenkiä. Mutta näimmepä, miten rikkaat lomailevat. Sataman veneet olivat kuin jostain toisesta maailmasta. Nimi Atlantis oli jo osoitus koko kompleksin lähes myyttisestä luonteesta.

Risteily 2012 217

Risteily 2012 219

Next Post:
Previous Post:
There are 6 comments for this article
  1. Avatar
    Sakari Hannula at 12:21

    Mukava nähdä kuvia paikoista, jossa itse ei ole käynyt. Tosin täällä koto-Suomessa lumimyräköiden jälkeen melkein itkettää katsella aurinkoisen lämpimiä maisemia.

    Tätä blogia on miellyttävä seurata; Travellover seikkailee muuallakin kuin massaturistien reiteillä, ja teksti on sujuvaa suomea, mikä blogeissa ei aina ole niin itsestään selvää.

    Mukavaa reissunjatkoa!

    • Avatar
      travellover at 18:49

      Jep, travellover välttelee turistimassoja.

      Olet muuten jo toinen, joka sanoo blogini kielestä. Vaikka netissä voi kuka vain julkaista ja mitä vain, minulle kieli on kunnia-asia. 🙂

  2. Avatar
    Hanna at 20:36

    Vanha postaus johon sattumalta törmäsin. Hilpeyttä herätti lause “miten rikkaat lomailevat”. Totta että Paradise Island antaa ökyn vaikutelman, mutta itse näin nelikymppisenä lähihoitajamutsina lomailin siellä toissatalvena ystäväni kanssa, ja ihan minibudjetilla 😀 Majoituttiin Comfort Suites Paradise Islandilla, erittäin kohtuuhintainen mutta laadukas hotelli jossa lapset majoittuvat ilmaiseksi!!!, ja iloinen yllätys oli että sen asukkaat pääsivät myös ilmaiseksi Atlantikseen. Ihan vinkkinä vain jos joskus uusi reissu kiinnostaa.

    • Avatar
      Annika Author at 17:55

      Kiitos kommentista! Mielenkiintoista! Mutta jos tosiaan rannalle pääsy maksaa satasen ja parkissa olevat veneet maksavat moninkertaisesti taloni verran, en liene ihan väärässä puhuessani rikkaiden lomailusta. 🙂 Ihan mielenkiinnosta googlailen kyllä mainitsemaasi paikkaa. Ei ikinä tiedä, mihin päädyn. Karibialle kovasti teksisi pitkästä aikaa mieli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.