Koska Nasaret on kohtuullisen ajomatkan päässä kotikylästämme ja tavattoman kuuluisa, lähdimme vuoden viimeisenä päivänä ajamaan sinne. Viehko vanha kaupunki vaikutti melko pieneltä ja varsin nopeasti kävellyltä. Vähän hätäisiä taisimme kyllä, tälläkin, olla, koska halusimme saada samaan päivään mahtumaan muutakin. Kävimme muutamassa kirkossa, matkaoppaassa must see -paikoiksi mainituissa.
En haluaisi ottaa täälläkään kantaa poliittiseen ta muuhun tilanteessen, mutta Nasaretissa sattui hauska tapaus. Vierailtuamme Basilika of the Annunciationissa alkoi muslimien rukouskutsua kuulua moskeijoista ympäri kaupunkia. Kun ehkä varttia myöhemmin istuimme basilikan kupeessa granaattiomenamehulla, alkoivat kirkon kellot soittaa kello 12:n lyöntejä. Muutaman minuutin konsertin jälkeen kaupungin uskonnolliset äänet taukosivat. Hyvin tuntuivat molemmat äänet (ja ihmiset) mahtuvan samaan kaupunkiin, eivätkä muslimit ja katoliset suinkaan ole ainoat ryhmät tässäkään kaupungissa.
Ajelimme Galilean kukkuloiden yli Välimereltä Genesaretinjärvelle (Sea of Galilee). Näillä kulmilla suurin osa nähtävyyksistä on uskonnollisia. Ihmisiä tulee bussilasteittain, ja monella on Raamattu käsissään. Kuvittelimme käyvämme ensin Kapernaumissa, mutta taisimme vain vierailla kirkossa järven rannalla. Jotain merkittävää siinäkin oli, sillä tien varteen oli pysäköitynä viisi suurta turistibussia.
Varsinainen päämäärämme oli Tiberiaan järvenrantakaupunki. Tiberias vaikutti olevan sekoitus kaikkea. Toisaalta keskustan ulkopuolella on rantahotelleja ja keskustassa selvästi turisteille tehty rantabulevardi, mutta toisaalta kaupunki on normaalia elämää, uskonnollisia rakennuksia, modernia ostelua ja ihanaa ränsistynyttä itämaisuutta. Kristinuskon syntyseudulla oli muuten erikoisesti nimetty lomakeskus: Nirvana.
Ruoka Israelissa on ollut erinomaista kaikkialla. Ei tehnyt ravintola Little Tiberias poikkeusta. Lounaan jälkeen ajauduimme juttusille vastapäisen gallerian pitäjän kanssa. Jos oikein ymmärsin, hän on amerikkalainen, ja puhetulvasta päätellen kaipasi juttukaveria. Ensin keskustelimme kameroiden linsseistä, säästä Yhdysvalloissa, New Yorkin tavarataloista – ja lopulta olimme galleriassa puhumassa taiteesta. Evääksi saimme vielä vinkkejä, mihin ehdottomasti kannattaa Israelissa mennä.
En epäile, etteikö Tiberiaassakin olisi ollut vielä paljon nähtävää, mutta olin saanut lounaalla ajatuksen, että jospa kotimatkalla poikkeaisimme vielä Kabbalan keskuksessa Tsfatissa, joten oli lähdettävä matkaan. Tähän aikaan vuodesta pimeä tulee jo viiden tienoilla, eikä kovin paljon sen jälkeen enää viitsi olla tien päällä. Auton ikkunaan oli muuten ilmestynyt erinomaisen oloisen vaateliikkeen alennusmyyntimainos. Tsfat voitti.
Tsfatin vanha kaupunki on korkealla kukkulalla. Lonely Planetin mukaan kaupunki on mystisen juutalaisuuden, kabbalan, keskus. Jos oikein olen ymmärtänyt, kabbala on mm. Madonnan henkinen koti.
Vanha kaupunki on kapea, pitkulainen alue, jonka toinen pää on taiteilijoiden, toinen synagogien, mutta minusta taiteilijaosuus oli varsin hiljainen ja synagogaosuus täynnä taideliikkeitä. Mutta koska suuntavaistoni ei edelleenkään ole pettämätön, en tiedä, missä oikeastaan kuljimme. Vierailemisen arvoinen paikka oli tämäkin, ehdottomasti, jos sattuu liikkumaan seuduilla.
Kaupunki on selvästi varsin uskonnollinen. Turisteja ei näkynyt kuin muutama nuori amerikkalainen. Mutta mielenkiintoisen havainnon tein: yhdelläkään naisella ei ollut housuja. Hameen pituutta ei selvästi ole määritelty, joskaan miniä ei näkynyt. Siellä minä sitten vaelsin oransseissa farkuissani, jotta varmasti erotuin joukosta. Onneksi oli sen verran viileä, että takki oli tarpeen. Peitti ainakin takamuksen ja vähän reittä.
