Type and press Enter.

15 ja puoli paljastusta

Matkablogeissa on paljasteltu henkilökohtaisuuksia ihan buumiksi asti. Periaatteessa siis olisi pitänyt jättää tekemättä, koska en halua olla massan mukana kulkija (paljastus numero 0,5), mutta koska pitkällä lennolla piti jotenkin aikaa tappaa, lähdin minäkin mukaan.

Olen hirveä taakka ympäristölle

Olen ympäristötuholainen. Lennän. Liikaa. Ajan autolla. Liikaa. Työmatkani vievät päivässä yli tunnin. Veisivät 2,5 – 3-kertaisesti, jos tekisin matkan julkisilla. Ajan 20 000 kilsaa vuodessa enkä ole siitä ylpeä. Autoni kyllä voisi pysäköidä vähäpäästöisten parkkipaikalle, jolleivät ne olisi aina täynnä 80-luvun nissaneita. Pliiis, Volvo, ethän paljastu päästöhuijariksi? Haluan uskoa tekeväni edes jotain oikein, kun mietin kulutuslukemia.

Hörhötoleranssini on olematon

Vaihtoehtohoidot, enkeliterapiat, astrologia, shamaanirummutus. Ei. Minulle on tehty astrologinen kartta. Kyllä. Ja yhtään ei naurattanut (no eipä!), kun minulle esiteltiin, miten uranus tulee täältä ja neptunus dominoi ja pluto asettuu tänne. Sukkula veenukseen lauloi Kikka ja laulan minä. Samalla kertaa osallistuin myös shamaanirummutukseen. Kun kuulin mahdollisuudesta päästä shamaanimatkalle, jonne voisi jäädä, jollei osaa reittiä pois, riemastuin. Vitsit, jos tällainen skeptikko oikeasti pääsisi loputtomalle shamaaniradalle. Ei päässyt.

Untitled

Kärsin ulkonäköpaineista ja -komplekseista

En muista ulkonäköpaineita nuoruudesta. Siis oli niitä varmasti, mutta muistaakseni olin ihan ok. Mutta enää en. Jotenkin kaikki on mennyt niin ulkonäkökeskeiseksi. Painoni on sopiva, mutta pituutta siihen nähden on kymmenen senttiä liian vähän. Mutta silti en tee mitään saavuttaakseni ihannevartaloni. Ehkä sittenkin olen ihan ok edelleen, noin niin kuin nelikymppiseksi. Mutta on huutava vääryys, että samaan aikaan on toisinaan vielä finnejä kuin teinillä, mutta pitää kohta mennä hankkimaan lukulasit (oikeastaan nyt, heti).

Kun olin pikkutyttö, isoäitini sanoi, että olen raukka perinyt isäni pienet silmät, että kyllä hän sitten ostaa meikkejä. Ei ehtinyt famo (isäni oli suomenruotsalainen – paljastus kai tämäkin) meikkejä ostella ennen poismenoaan. En minä edelleenkään meikata osaa, mutta tarpeen tullen räpsytellä kyllä.

Minulla on ihan liikaa (kalliita) kenkiä ja käsilaukkuja

Vielä pari vuotta sitten minulle oli kamalan tärkeää, että kaikki vaatteeni, suurin osa (istuma)kengistäni (koska ylipäätään kaikki kengät ovat epämukavia) ja etenkin käsilaukkuni ovat merkkituotteita. (Zara ei ole merkki.) Minulla on Louis Vuittonin laukkuja, Guccin ja Burberryn kenkiä, Tommy Hilfiger ja Ralph Lauren täyttivät vaatekaappini. Sitten se meni ohi. Tiedän, minkä tarpeen se kaikki täytti. Ilmeisesti tarvetta ei enää ole. Sitä paitsi mekon hinnalla saa lentoliput, käsilaukun hinnalla pääsee tosi kauas (ehkä parikin kertaa). Ylipäätään shoppailen kovin vähän.

Olen ollut pikkutyttönä vakavasti sairas

Sairauden vuoksi rintamustani koristaa koko rintakehän halkova arpi. Ehkä jossain kuvissa olet nähnytkin sen. Siinä se on. Pikku-Annikalla oli sydän rikki. Aika ajoin mietin arven korjauttamista, mutta en ole saanut aikaiseksi. (Kaikki blogiyhteistyöstä kiinnostuneet plastikkakirurgit, sanokaa hep. Vitsi!) Kohta olen jo niin vanha, ettei kukaan rintamustani enää katsele, ja sitten on jo turhaa. Ehkä nekin rahat käytän matkustamiseen. Kun häiritsee, peitän vaatteilla. Helppo homma. Itse en arpea kyllä useinkaan enää edes huomaa.

En ole koskaan edes maistanut tupakkaa

Molemmat vanhempani tupakoivat. Tupakkasairaudet tappoivat isäni. Tupakointi on kuvottanut minua aina. Unissani joskus poltan askillisen yhdellä istumalla. Mistäköhän sekin kertoo? Kapinoin nelikymppisenä? Muistan varhaisteini-iästä, ajalta jolloin keräilimme teinirunoja ruutuvihkoihin, nämä sanat: Suudella poikaa, joka polttaa, on kuin nuolisi tuhkakuppia. Enpä ollut silloin vielä poikaa pussannut, mutta ajatuksen takana olen edelleen.

Työpöytäni on aina kaaoksessa mutta vaatteeni moitteettomasti silitetyt

Töissä saatan joutua menemään kollegan työpisteelle, koska omalleni ei mahdu. Kotona reviirini laajenee ruokapöydälle, vaikka minulla on työhuone. Sotkuinen pöytä, luova työntekijä – vai miten se nyt oli? Mutta hihalauta on kaverini. Vaatteeni eivät varmasti ole rypyssä ainakaan kotoa lähtiessäni. Onhan näissä jotain ristiriitaa.

Kaipaan jatkuvasti ystäviäni

Yksi toisensa jälkeen ystäväni ovat perheellistyneet, ja aika moni on kääntynyt niin paljon perheeseensä päin, ettei ystäville enää ole aikaa. Perheelliset viettävät aikaa keskenään. Lapsilla on seuraa toisistaan, vanhemmilla toisistaan. Mutta minulla ei ole antaa kuin aikuisseuraa. Oikeastaan tässäkin on yksi syy, miksi olen niin paljon matkoilla.

Untitled

Häpeän huonoa kieli-, uima- ja laulutaitoani

Kaikkihan englantia osaavat. No niin. Kyllä minä pärjään kuukausia maailmalla, mutta kunnolliseen keskusteluun en ole kykenevä. Kamalinta on puhua natiivin kanssa. Surkea uimataito on kuulemma peruja lapsuudestani (ks. sairaus). En ihan usko selitystä. Minua ei erityisesti lapsena opetettu uimaan. Laulutaito epäilemättä on periytyvä ominaisuus. Minulle sellaista ei ole periytynyt. Autossa laulan. Paljon. Yksin. Milloin yhteislaulu on noin niin kuin pakollista, osaan aika hyvin hämätä ja aukoa suuta isostikin, kuin vetelisin ihan antaumuksella.

Tarvitaanko jossain apua? Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi

Olen surullisen kuuluisa tässä. Jossain minussa on sisäänrakennettu auttaja. Autan, vaikka se voi olla minulle jopa haitallista. Olen esimerkiksi jakanut sellaisen ehdokkaan vaalimainoksia, jota en itse äänestäisi, jonka kanssa saan vaalikoneissa miinuspisteitä, koska ideologiat eivät kohtaa. Onhan näitä esimerkkejä. Tee sinä duuni, me keräämme kunnian. Jee jee, ja Annika tekee.

Pelkään vanhaksi tulemista

Tämä on vakava juttu. Olen kauhuissani. Vanhusten hoito on Suomessa järkyttävällä tolalla. Minulla ei ole ketään, joka pitäisi puoliani, kun olen vanha. Lasten tehtävä ei ole hoitaa vanhempiaan, mutta yleensä he katsovat, että vanhemmat saavat asianmukaista hoitoa. Kuka katsoo minun perääni? Rakas kummipoikani perinnön toivossa? Terkkuja vaan Veetille. Kunpa oikeasti kaatuisin saappaat jalassa, lähtisin vaikka lento-onnettomuudessa (Sitä en toivo, koska siinä lähtisi aika moni muukin, mutta ymmärtänet, mitä tarkoitan.) tai jäisin auton alle (Olisi kyllä kamalaa kuskille, mutta jos hän vaikka pääsisi nopeasti syyllisyydestä.).

Minusta on ihanaa olla huomion keskipisteenä

Oli kiva järjestää isot häät. Nautin ihan suunnattomasti suurehkoista synttäribileistäni, kun täytin 40. Saan jotain kicksejä huomion keskipisteenä olemisesta. En kammoa suurellekaan joukolle esiintymistä.

Olen kevytlimuaddikti

Odotan kauhulla päivää, jolloin hammaslääkärini sanoo, että pitäisi lopettaa hiilihappojuomien juominen. Siksi varmaan käyn hammaslääkärissä vain harvoin. En juo kahvia enkä teetä, alkoholin kuluttajanakin olen aika maltillinen, mutta kevytlimut. Kun teen töitä kotona, käsi käy limulasilla taukoamatta. Työpaikalla minulla ei pulloa ole, mutta kotona olen ehdollistunut. S-kaupoista saatava Sitrus light on hinta-laatusuhteeltaan korvaamaton.

Melkein itken, kun katson tai luen Tenavia

Olen kamalan herkkä. Tenavat tuli mieleeni, koska katsoin juuri lennolla leffan. Jaska Jokusen huono tuuri ja etenkin muiden pilkka ovat minusta niin koskettavia, että joskus joudun pyyhkimään kyyneltä silmäkulmasta. Onneksi leffa päättyi onnellisesti: pieni punatukkainen tyttö piti Jaskasta.

Ostan paljon hedelmiä (mutta)

Minulla on jatkuvasti tuoreita (tai vähän jo nahistuneita) hedelmiä, mutta ne jäävät lähes poikkeuksetta syömättä. Tiedän, että niitä pitäisi syötä. Ne ovat minusta oikeasti hyviä. Mutta jostain syystä joudun heittämään pois melkein kaikki ostamani. Mutta jos hedelmiä on valmiiksi kuorittuna ja pilkottuna vaikka hotellin aamupalalla, en paljon muuta söisikään.

No, nyt on avauduttu. Seuraavaksi matkajuttuja. Epäilemättä New York on paljon kiinnostavampi kuin minä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

18 comments

  1. Mulla menee toi siisteys-kaaos -kombo vähän päinvastoin. Töissä (kirjastossa) kaiken pitää olla pilkulleen järjestetty ja se on musta ok. Ei mitään ongelmia aakkostaa ja pitää kaikkea hyvässä järjestyksessä. Kotona taas räjäytän omaisuuteni niin järjettömään kaaokseen, ettei ikinä uskoisi sen toisen puolenkin olevan olemassa 😀 Ja kiva kuulla, että finnejä on odotettavissa vielä nelikymppisenäkin. T. saman asian kanssa kärvistelevä kolmekymppinen…

    1. Juu, ei ole finneistä pääsyä… Hulluinta on se, että pidin ne teininä poissa hormoneilla. Iho oli parempi kuin nyt. Mutta tuosta siisteydestä (tai sen puutteesta) vielä. Oletko kuullut the tuolista? Sinullakin ehkä on sellainen? Se, josta ei erota, mitä vaatteiden tai muun kaman alla on. 🙂

  2. Kiva kirjoitus, tunnen osin sielunkumppanuutta. Vaikken usko horoskooppeihin, tekisi mieleni kysyä missä kuussa vietät synttäreitäsi?

    1. Kysy pois. Olen vesimies. Pari viikkoa sitten oli synttärit.

  3. Minä vein oman kummityttöni ylioppilaslahjaksi Ibizalle ja Formenteralle ja muitakin lahjuksia olen antanut ja vihjaillut, että voi sit joskus käydä kattoo mua, ku oon vanha. Yksinäinen vanhuus joskus tosiaan mietityttää. Ja työpöytä täälläkin levittäytyy ympäri taloa. Pitäisi vissiin järjestellä vähän papereita ennen kuin hyppään koneeseen ja lähden lomalle.

    1. Me ollaan käyty keilaamassa, minigolfaamassa, leffassa, room escapessa. Näillä ei vissiin vielä osteta uskollisuutta. Pitääpä alkaa säästää ylioppilaslahjamatkaan…

  4. Myös mun hörhötoleranssini on olematon. Olenkin miettinyt Skepsis ry:n jäsenyyttä. 🙂

    1. Opin muuten sanan Firma-tv-sarjasta. Sen jälkeen se on ollut olennainen osa sanavarastoani. 🙂

  5. Nämähän olivat mielenkiintoisia. Ystävän kaipaus on muuten vakava juttu ja täytyy tunnustaa, että kärsin samasta taudista ajoittain. Tuntuu, että meidän lapsettomien täytyy joskus tehdä kaksin verroin töitä ystävyyden eteen, jotta se säilyy läpi vauva-ajan ja juuri näiden mainitsemiesi hetkien kun lapselliset viettävät aikaa ennemmin keskenään. Onneksi lapset kasvaa ja toisaalta myös löytyy niitä ystäviä, jotka ei elämän tilanteista perusta vaan ystävyys säilyy läpi kaikkien vaiheiden. Vanhoina mummoina pitää varmaan perusta mummokommuuni, että voidaan lapsettomat huolehtia toinen toisistamme 😀

    1. Mummokommuuni on ihan loistoidea! Jos jokaisen kummilapset kävisivät edes silloin tällöin, voisivat samalla katsoa koko kommuunin mummojen perään. 🙂

  6. Sulle pitänee hankkia sellainen omenanlohkoja. Ehkä paras kapistus, mitä oon keittiööni ostanut. Ei jää meinaan omput enää nahistumaan 🙂

    Nämä paljastuspostaukset ovat tosi kivoja, pitääkö tässä itsekin harkita moista. Oon vaan tosi huono keksimään mitään erikoisia juttuja itsestä, kun omasta mielestä ne on tosi tavallisia. Paitsi, et mullakin on toi sydänvika ja ehkä joskus tulevaisuudessa arpi tulossa. Aika näyttää.

    1. Ompunlohkoja? Jestas mitä kaikkia keittiöhärveleitä onkaan olemassa!

      Itsestä puhuminen oli muuten yllättävän vaikeaa.

    2. Mulla on ananaskaira! Paras keittiöväline ikinä.

    3. Minulla on ananasveitsi. Ihan turha! Se on sellainen käyrä, jolla muka pitäisi noin vain kuoria ananas. Pitäisi. Not.

  7. Hedelmävikainen myös täällä terve. Kannan Lidlistä kiloja appelsiineja, omppuja, mangoja ja kiivejä kotiin ja oikeasti syön ehkä yhden hedelmän päivässä väkisin. Voi kun joku kuorisi ja pilkkoisi ne valmiiksi 😀 Ajatus tärkein?
    En uskoisi, ettet puhu hyvää englantia. Varmasti se keskustelukin sujuisi 🙂

    1. Saat syötyä edes sen yhden! Loistavaa! Minulla voi olla avaamaton verkkopussi, joka sitten lentää roskikseen. Ihan hirveää tuhlausta ja tyhmyyttä. Tuo englantihomma on paha. Sitä ei ole helppo uskoa. Yhden tutun kanssa viestittelen enkuksi, ja aina samalla sanakirja.org auki.

  8. Haha, nauratti monessa kohtaa vaikka oon ihan toista ääripäätä sun kanssa. Oon täysin hörhö, inhoan merkkituotteita, syön hedelmiä kilokaupalla enkä siedä huomion keskipisteenä olemista. Nauratti silti. Ilo olla erilaisia 😀

    1. Todellakin, on ilo, että on erilaisia ihmisiä!