Loppuviikolla lähden pitkäksi viikonlopuksi ihan itsekseni Etelä-Italiaan, Bariin ja sen ympäristöön katsomaan, millainen on Puglian maakunta. Aika monia kolkkia Italiasta olen jo ehtinyt nähdä, ja viha-rakkaussuhteeni maahan vahvistuu jokaisella matkalla. Usein siellä ollessa italialainen järjestäytymättömyys, äänekkyys ja suomalaisittain paikoin kaoottinenkin meininki saattaa ärsyttää, mutta jälkeenpäin kaikki on yleensä ollut pelkästään hienoa ja mukavaa (paitsi Rapallon asunto ja sen omistaja). Kun aikaa on mennyt tarpeeksi, alan kaivata takaisin.
Palaan nyt reilun parin vuoden taakse Cinque Terreen, johon tämän blogin ensimmäinen postaus liittyy. Kuvien sitruunat kuuluvat Casa dei Limonille ja sen valloittavalle omistajattarelle, Valentinalle. Mutta ennen Monterosso al Mareen menoa vietimme illan ja päivän Genovassa. Genovasta olen kirjoittanut aika paljon ennenkin, mutta näillä kulmilla en ole tässä blogissa ennen liikkunut.
Retki alkoi kohtuuttomalla säätämisellä ensin Helsinki–Vantaalla aamulla ennen kuutta, jolloin luonnollisesti olen aivan parhaimmillani. Mutta Tukholman ja Frankfurtin kautta olimme lopulta Milanosta, josta vielä piti jatkaa maitse Genovaan. Netistä uskoimme lukeneemme, että Milanon kentältä on suora bussiyhteys Genovaan. Kun itsevarmana viiden aikuislukion italian kurssin rohkaisemana lähdin ostamaan lippuja, vahvistui yhteyden olemassaolo: kerran päivässä, kello 12.30. Siispä oli vaihdettava kumipyörät kiskoihin, ajaa Milanon keskustaan ja sieltä eteenpäin.
Milanon päärautatieasema on kyllä näkemisen arvoinen. Tietenkin siellä oli tuhansia ja tuhansia italialaisia perjantai-illansuun ruuhkassa, mutta itse asemarakennus on erittäin kaunis. Liputkin onnistuin saamaan automaatista vakoilemalla selän takaa, mitä edelläni olleet tekivät. Junaa odotellessa vetelimme kuivaa palapitsaa kahvilassa, jonka systeemi ei ihan selvinnyt. Kun valitsee yhdeltä tiskiltä, tarjoilija tuo tuotteet pöytään. Samalla voi tilata juomat, jotka herra myös tuo. Miksi toiset asiakkaat kantoivat pitsansa itse? Miksi toiset menivät kuitin kanssa kassalle ja toiset maksoivat pöydässä? Tutut asiat luovat silti turvallisuuden tunnetta. Kun paria vuotta myöhemmin oli liikkeellä yksin ja matkalla samaan suuntaan, nautin samanlaisen kammottavan rasvalätyn samassa paikassa.
Saituuspuuskassa olin valinnut hotellin lähinnä hinnan perusteella. Hotel Agnello D’oron sijainti on erinomainen parisataa metriä rautatieasemalta rauhallisen sivukujan varrella, mutta sänky oli kapea heteka, joka parahti kurjasti jo, kun istahti reunalle. Valojen päälle laittaminen päästi ovisummerin kaltaisen äänen, ja lämmintä vettä tuli viiden minuutin lorottelun jälkeen. Ai halvalla hyvää Italiasta? Ei ainakaan tällä kertaa.
Genova kuitenkin kaupunkina osoitti olevansa vierailemisen arvoinen. Vanhan keskusta on upea, mutta sataman läheltä näkee, että kaupunki ei ihan aina ole elänyt kukoistustaan. Iltakävelyllä luomani käsitys Genovasta muuttui vielä paremmaksi päivänvalossa. Tietysti aurinkoinen sääkin vaikutti tunnelmaan, mutta kyllä kaupungilla itsellään on tarjottavaa ainakin kaltaiselleni matkailijalle, joka nauttii kävelemisestä sekä rakennusten ja ihmisten katselemisesta.
Lähes suoraan hotellia vastapäätä (siis läheltä päärautatieasemaa) pääsee erikoisella hissiratkaisulla korkealle kaupungin kattojen ylle Castello D’Albertisiin. Hissi ajaa ensin vaakasuoraan, tekee S-mutkan ja lähtee sitten nousemaan kunnon hissin tavoin ylös. Hissit näyttivät olevan osa Genovan joukkoliikennettä. Keskustan kartalla niitä näkyi seitsemän. Turistihissi olisi maksanut euroja, tämä 80 senttiä (vuonna 2011).
Castellon paikalla on ilmeisesti joskus ollut puolustuslinnake, mutta nyt olemassa olevan on rakennuttanut merikapteeni joskus 1800-luvun lopussa itselleen kodiksi. Kivan pikku kämpän olikin pykännyt! Salit ja huoneet ovat museona, ja niissä on näytillä herran ympäri maailmaa tuomia matkamuistoja ja tavaroita. Huoneiden alkuperäinen loisto on kuitenkin tallella ja on myös yhtäkään esinettä kiinnostavampaa.
Ympäri rakennusta oli silloin näytteillä joitakin valokuvia Courtecy Galleria Alberta Panesta Pariisista. Itse asiassa minuun suurimman vaikutuksen koko linnassa teki yksi näistä valokuvista. Kuvassa nainen istuu moskeijan katolla musliminaisen peittävässä mustassa kaavussa. Kuvaaja on minusta vanginnut jotain paljon suurempaa kuin vain naisen katolla. Mahtavaa (nais)anarkiaa.
Genovan kirkot ovat mykistäviä: ne ovat ulkoapäin varsin vaatimattomia, mutta rikkovat kaikki ennakko-odotukset jo ulko-ovella. Kaikesta voi huomata, että genovalaisilla on ollut rahaa (tai paljon syntejä, jos kirkko rikastunut anekaupalla)! Kävimme muutamassa kirkossa ohikulkumatkalla. Ne kaksi, joita lähdimme erityisesti katsomaan, olivat harmittavasti kiinni. Duomoon kurkimme kyllä jo illalla ikkunasta, koska emme kehdanneet kesken messun mennä sisälle.
2 comments
Itsepalvelulla vältetään palvelumaksu, eli ruoat/juomat saa sen 10-15 % halvemmalla?
Pitipä oikein lukea, mitä vanhaan postaukseeni olin kirjoittanut. Tarkoititko kämäisen pitserian meininkiä? Voi olla noin, en tiedä. En kyllä muista, että hintojen päälle olisi palvelumaksua lisätty. Mutta tästä on jo aika paljon aikaa.