Cinque Terre – luontomatkailua mukavuudenhaluisille (kyllä tulee myös hiki)

Cinque Terre – luontomatkailua mukavuudenhaluisille (kyllä tulee myös hiki)

Cinque Terre lienee monelle ainakin nimenä tuttu, mutta jos ei ole, kerron lyhyesti. Kyse on viidestä pienestä italialaiskylästä Ligurian rannikolla Genovan itäpuolella. Kylät ympäröivine vuorenrinteineen kuuluvat kansallispuistoon, joka on Unescon maailmanperintölistalla. Kyliin (lännestä alkaen Monterosso al mare, Vernazza, Corniglia, Manarola, Riomaggiore) pääsee rajallisesti autolla, joten alueelle haluavan on ehdottomasti järkevintä liikkua junalla, joka pysähtyy kaikissa kylissä. Joihinkin on mahdollista saapua myös veneellä.

Koska Cinque Terressä kuuluu vaellella, ei meidänkään auttanut lokakuisena aamuna kuin laittaa uudet vaelluskengät jalkaan ja lähteä liikkeelle heti aamusta. Hotellin Valentina-rouva varoitteli, että Monterosson suunnasta reitti on jyrkkä. Päätimme luottaa suomalaiseen sisuun.

Cingue Terre 200

Monterosso al mare ja tyypillinen puoti

En voi väittää, etteivätkö portaat olisi lähteneet nousemaan jyrkästi ja etteikö jaloissa olisi paino alkanut tuntua, mutta maisemat voittivat ponnistelemisen vaivan. Aamu oli viileä, mutta vähitellen sai riisua ensin hanskat, sitten hupparin ja myöhemmin iltapäivällä vielä neuleenkin, ja lopulta aurinkoisilla taipaleilla tarkeni ihan hyvin topissa.

Cingue Terre 217

Maisemat ovat Cinque Terressä vaihtelevasti vuoria, viinitiloja ja merta.

Paljon oli kävelijöitä liikkeellä. Välillä tuli vastaan herroja suorissa housuissa, toisinaan varsin urheilullisen näköisiä seurueita. Toisinaan vastaan lönkötteli koira, joka malttamattomana kääntyi takaisin, kun omistajaa ei kuulunut tarpeeksi nopeasti perässä. (Vastaan tuli myös pariskunta, iso mies ja pieni Kaukoidästä kotoisin oleva nainen. Arvatkaa, kumpi kantoi isoa reppua?!) Lokakuun viimeisellä viikolla turistikausi alkoi olla lopuillaan, mutta silti välillä sai pysähtyä väistämään vastaantulijoita kapeilla poluilla, ohittaa hitaamman tai antaa tilaa nopeammille. En voinut välttyä ajatukselta, millainen tungos poluilla on eurooppalaisten vilkkaimpina lomasesonkeina. En ehkä tahtoisi kulkemaan katkeamattomaan turistijonoon. Syksyllä sai kuitenkin kulkea melkolailla omassa rauhassa.

5terre

Cingue Terre 238-001

Ennen Vernazzaa tapasin ruokaa odottelevan pikkuotuksen. Eihän meillä mitään kissanruokaa ollut mukana, vaikka kaveri osaisi sitä pöydästä syödä. Ensi kerralla on, lupaan sinulle! Kissojen ruokintapaikkoja oli matkalla muutamia. Vinkiksi siis kaikille Cinque Terreen ulkoilemaan meneville: osta paikallisesta marketista pari pussia Kitekattia reppuun. Kaverit ovat liian söpöjä ilman ruokaa jätettäviksi. Sen ovat turistit huomanneet, ja ruokintapaikoilla näkyi evästä aika paljon.

Kun Vernazza alkoi näkyä vuorten takaa ja puiden lomasta, ei voinut kuin haukkoa henkeä ja todeta retken vaivan arvoiseksi. ”Magic!” huudahtelivat perässämme tulleet aussit.

Cingue Terre 247

Ensimmäisen kerran nähtynä tämä kertakaikkiaan oli upeaa. Tässä lähestymme Vernazzaa.

Miehen työkaveri oli suositellut ravintola Belfortea Vernazzasta. Eihän meillä ollut muutakaan suunnitelmaa kylän varalle kuin nälkä. Ulkoterassin pöydät olivat kaikki varattuja. Se on pettämätön merkki siitä, että ruoan täytyy olla hyvää. Sisällä oli onneksi hyvin tilaa – ja ruoka oli taivaallista. Söimme simpukoita ja pastaa. Ravintola oli varsin hintava, mutta niin tuntuvat vähänkään tasokkaammat paikat Cinque Terren alueella olevan, enkä puhu edes mistään fine dining -paikoista. Onhan koko vuoden tienestit saatava noin puolen vuoden aikana. Ei kylien muutamasta tuhannesta vakituisesta asukkaasta riitä elantoa ympärivuotisesti.

Cingue Terre 261

Cingue Terre 266

Cingue Terre 271

Cingue Terre 274

Belforten herkulliset simpukat

Cingue Terre 284

Vernazzan kylä – tai ainakin sen keskusta – on varsin pieni ja nopeasti nähty. Sympaattisenakin sitä voisi pitää. Kesällä voisin hyvin ajatella viihtyväni pikku satamassa katsomassa veneitä ja laiturilla auringonpaisteessa lukemassa. Lokakuinen sää oli istuksimiseen jo valitettavan viileä.

Shoppailua varsinaisesti ei Cinque terren alueella voi harrastaa. Kenkä-, vaate- yms. liikkeitä on vain vähän. (Sen ainoan vaatekaupan taisin kyllä Monterossosta löytää…) Vernazzan keskustan liikkeet myivät lähinnä erilaisia turisteja ehkä kiinnostavia asioita: matkamuistoja, Limoncello-sitruslikööriä, italialaisia ruokatarvikkeita.

Erinomaisen ruoan huumaamina päätimme jatkaa kävelyä vielä seuraavaankin kylään. Monterossosta Vernazzaan ja Vernazzasta Cornigliaan kävelyyn menee kohtuullista vauhtia ja valokuvauspausseja pitäen kumpaankin vajaat kaksi tuntia. Mistään varsinaisista urheilusuorituksista ei siis ollenkaan voi puhua.

Cingue Terre 296

Vernazza on upeimmillaan Corniglian suunnasta katsottuna.

Ehkä jalat olivat tottuneet, mutta Vernazza–Corniglia-väli tuntui jotenkin helpommalta. Tai en tiedä. Ehkä illalla viltin alla omassa huoneessa, viinilasi kädessä, rasitukset unohtuivat. Matkalla tapasimme mukavan norjalais-pariskunnan, jonka kanssa rinnettä puuskuttaessamme naureskelimme, kuinka pitkä matka on vielä Morettille (italialainen olut). Ylipäätään väki poluilla vaikutti leppoisalta ja mukavalta. Sveitsissä tottui siihen, että vastaantulijaa aina tervehditään, mutta yhtä laajalle tapa ei Italiassa näytä levinneen. Silti buongiornon lausuminen kannattaa opetella.

Corniglian kylä on, jos mahdollista, vielä Vernazzaa pienempi, tai ainakin siltä se tuntui. Samanlaisia kapeita kujia, paljon portaita. Rinteeseen ovat molemmat kylät kasvaneet. Cornigliasta otimme sitten junan takaisin Monterossoon. Elimme vaarallista elämää: jätimme ostamatta liput. Oikeasti kävi niin, ettemme nähneet lipputoimistoa tai -automaattia, ja junan lähtöön piti olla vain muutama minuutti.

5terre1

Corniglia

Cingue Terre 332

Cingue Terre 344

Pettymykseksemme huomasimme, että maanvyörymä esti seuraavan kylänvälin, eli Cornigliasta Manarolaan, kävelemisen. Oli tainnut olla suljettu jo aika pitkään, koska reittikartoissakin se oli merkitty suljetuksi. Kun emme tienneet, minkälaisesta esteestä on kyse, emme viitsineet lähteä kokeilemaan onnea, voisiko paikan jotenkin kiertää. Jos oikein olen ymmärtänyt, nykyään koko matka on auki, mutta en ole varma. Joka kylässä on turisti-infoja, joista saa helposti tietoa alueen vaellusmahdollisuuksista. Polkuja siis risteilee muuallakin kuin rannan suuntaisesti. Esimerkiksi hotellimme kulmalta näytti lähtevän yksi jokseenkin kohtisuoraan rinnettä ylös jollekin luostarille. Ei kestänyt kantti lähteä sitä tavoittelemaan.

Jatkoimme ulkoilua seuraavana päivänä. Koska Corniglian ja Manarolan välinen polku oli suljettu, ajoimme suoraan kotikylästämme Monterosso al maresta junalla Manarolaan. (Tällä kertaa ostin lipun.) Edellisenä iltana marketista osamani Kitekat-pussit olin pakannut mukaan.

5terre2

Manarola. Tämän jutun ensimmäinen kuva on myös Manarolasta, Riomaggioren suunnasta katsottuna.

Manarola on söpö kylä, kuten nämä muutkin. Netin pienten matkaoppaiden ja matkailusivujen mukaan kaikki Cinque Terren kylät ovat omaleimaisia, mutta vaikea on näin lyhyillä piipahduksilla niiden luonnetta toisistaan erottaa. Jälkeenpäin valokuvista katsomalla jokainen kylä kyllä näyttää erilaiselta ja on helposti tunnistettavissa. Jokaisessa on kirkko, jokin pieni aukio, muutama turistirihkamaa myyvä liike, joissakin ihan oikea vaatekauppa, apteekki, viinikauppoja, gelaterioita (jäätelöbaareja), foccacerioita (eri tavalla täytetyt, tai lähinnä päällystetyt, foccaccia-leivät tuntuvat olevan alueen erikoisuus), ravintoloita ja baareja.

Manarolasta Riomaggioreen kävelee noin 20 minuutissa, 25:ssä jos tekee sen korkokengissä. Sekin olisi ollut mahdollista, sillä tämä Via d’Amoreksi kutsuttu reitti on tasainen kävelytie, ei luonnon helmassa mutkitteleva polku. Kaikkialla on ripustettuna lukkoja ikuisen rakkauden symbolina, ja kaikki seinämät kirjoitettuna täyteen Matti sydän Maija -tyyppisiä tunnustuksia. Vuosittain seinät kuulemma maalataan yhä uudelleen valkoisiksi, ja yhä uudelleen Romeot ja Juliat saapuvat kirjoittamaan rakkaudentunnustuksiaan. Kuten kuvista huomaat, rakkauden kohteita on kovin monenlaisia. Eipä muuten ollut tällä matkalla ruoan tarpeessa olevia kissojakaan.

5terre3

Sää alkoi muuttua sateiseksi. Ajattelimme syödä lounasta Riomaggioressa ja jatkaa vielä junalla La Speziaan, joka on reilun kymmenen minuutin junamatkan päässä oleva vähän suurempi kaupunki. Sade ei tunnu kaupunkimiljöössä yhtä häiristsevältä kuin ulkoillessa.

5terre4

Riomaggioren kapeita porraskujia

Cingue Terre 434

Lounas sitten muuttuikin loppupäivän, jollei loppumatkan, puheenaiheeksi. Päivän erikoiset -kyltti ravintola-pizzeria Veciu Muinin ulkopuolella lupasi erilaisia anjoviksia, joten anjoviksiin hullaantunut mieheni totesi paikan meille sopivaksi. Olisi ruokalistasta pitänyt jo päätellä, että ravintola ei ole parasta A-ryhmää: osa ruoista on pakasteita, jotka sulatetaan ja lämmitetään ravintolassa. Lasagnen ei sanottu olevan Findus-pakastetta, joten otimme sitä. Otin myös tomaattisalaatin ja mies anjoviksensa. Anjovikset hyviä. Mikään muu ei. Tomaatit puoliraakoja, lohkottuna kupissa ja päälle ripoteltu pitsamaustetta. Entä lasagne? Kylmää. Kerroin tilanteesta tarjoilijalle. Hän vei lasagnet mukanaan. Kesti varsin pitkän aikaa ennen kuin pöytään tuli uudet annokset. Osittain kylmää, osittain ei. Vein kipponi tiskille, kysyin, lämmitättekö ruokanne mikrossa. Kyllä. Olisi pitänyt arvata. Totesin, että tällaisesta en maksa.

Sitten se alkoi. Huuto. Tarjoilija ajoi meidät ulos. Häipykää! Hän ei rahojamme halua, mutta jos kerran vielä tulette maksamatta, hän soittaa poliisin. Seuraavalla kerralla? Ei kai tosissaan usko, että sellainen tulisi? Toki olisin maksanut raa’at tomaatit, anjovikset ja ruokajuomat. Huuto jatkui: “Pidättekö minua tyhmänä? Työnsin sormeni lasagneen, ja se oli ihan lämmin.” En tiedä, mihin työnsi, mutta ainakin suussani ollut ruoka oli kylmää. Minä kai se tyhmä olin, mutta kyllä sai ravintolasali kuunnella kurjaa näytelmää, jossa rikolliset suomalaiset eivät suostuneet maksamaan kylmästä (ja täysin mauttomasta) pakastelasagnesta. Veciu Muin, Riomaggiore, on nyt pannassa.

Edellisenä päivänä pummilla matkustaminen kolkutti omaatuntoani edelleen. Sytytin Riomaggioressa kirkossa isälle kynttilän. Maksoin vähän ekstraa, annoin tulevistakin synneistä, koska pyydetyn 30 sentin sijaan maksoin vitosen. Siitä hyvästä sytytin vielä toisenkin.

Kannattaa muuten varautua, että näiden tunnetuimpien reittien käveleminen maksaa. Maksupisteet eivät ole heti polun alussa kylän laidalla vaan vasta jonkin matkan päässä. Siitä on ikävä kääntyä takaisin, jollei ole huomannut ottaa rahaa mukaan. Porteilla myös katsotaan, että jalassa on asianmukaiset kengät. Maastosta on vaikea hakea nilkan muljauttaneita. En muista tarkkaan hintaa, mutta olisiko ollut kympin tienoilla. Turisti-infoista saa ostaa myös passeja, jotka sisältävät puistomaksun lisäksi rajattoman oikeuden junan käyttöön kylien välillä. Majoitus on kansallispuiston alueella erittäin kallista. Sesongin ulkopuolellakin maksoimme huomeesta 150 euroa yöltä. Junayhteydet ovat niin hyvät, että vähän kauempana voi asua ja säästää paljon.

Onneksi emme laiskotelleet vaan lähdimme liikkeelle molempina päivinä, jolloin sää salli. Seuraavana päivänä koko matka (ja koko alue) sai uuden käänteen.

Next Post:
Previous Post:
There are 4 comments for this article
  1. Avatar
    Tibs at 10:55

    Cinque Terre oil just sopiva patikointireissu tällaiselle mukavuudenhaluiselle! Tykkäsin kovin, kun ei tarvinnut raahata rinkkaa tai edes isoa reppua. Kylät olivat sen verran lähellä toisiaan ettei päässyt nälkä yllättämään. Upeat maisemat, ja hien sai mukavasti pintaan. Aloitin flipflopeissa mutta vaihdoin sitten puolimatkassa kunnon lenkkareihin…

    • Avatar
      Annika / travellover maailmalla at 13:52

      Nimenomaan! Mukana ei tarvitse kantaa kuin vettä. Voi tarpoa toiseen suuntaan, tulla junalla takaisin, mennä mukavassa hotellissa suihkuun ja nauttia hyvän retken päälle vaikka lasillisen. Ei tarvitse pulloakaan kantaa luontoon. 😉 Mutta yhtään en väheksy tosi vaeltajia, melkeinpä olen kade heille, mutta tällainen silti sopii minulle parhaiten. Sveitsissä ollaan ajettu hissillä rinteeseen ja tarvottu alamäkeen. Ihan hyvää liikuntaa sekin on!

  2. Avatar
    Annika – Tarinoita Maailmalta at 04:54

    Oi mitä kuvia! Rakastan noita värikkäitä taloja ja portaikkoja..! Haluaisin kovasti tuonne itsekin, mielellään muutama päivä tuolla ja muutama päivä Lake Comolla ja molemmissa käveleskelyä paikasta toiseen. One day! Kauhea tuo teidän ravintolakokemus..! Kaikkea ne italianoot keksiikin..”työnsin sormeni lasagneen” – ai mikä ruokahygienia? 😀

    • Avatar
      Annika / travellover maailmalla at 09:57

      On ravintolakokemus jälkeenpäin naurattanut, mutta silloin oltiin aika tyrmistyneitä äijän käytöksestä. Ja kyllä hävetti hänen puolestaan, kun alkoi melskata täyden ravintolasalillisen edessä. Maisemat kyllä Cinque terreen matkustamisen arvoisia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.