Aika usein joudun vastaamaan melko ennakkoluuloisiin kysymyksiin itäeurooppalaisesta kurjuudesta, ihmisten junttiudesta, ruokien ja ravintoloiden huonoudesta. Niinpä Yerevanissa viritin kamerani kahvilan pöydässä ja salakuvasin ohikulkijoita. Näemmä liikkeellä oli lähinnä nuoria, mutta kuten kuvista voi huomata, ei kesäpukeutumisessa suomalaisen ja armenialaisen nuoren välillä ole juuri eroa.
Koska Yerevan on miljoonakaupunki, kaksi kertaa Helsingin kokoinen, siellä on samanlaiset ostosmahdollisuudet kuin meilläkin. Luksusliikkeitä on selvästi vähemmän kuin Bakussa, mutta muuta tarjontaa on paljon. Kollaasin kuvat ovat keskustan kävelykadulta, joka ei suinkaan ole kaupunkin ainoa ostoskatu. Yerevanissa en juurikaan kierrellyt liikkeitä, mutta muistaakseni hinnat olivat Suomen tasolla, Gantin ja Hilfigerin liikkeissä ehkä vähän kalliimmat.
Koska säät olivat helteiset ja hameen helma tai housun lahje melko korkealla, hakeuduin hotellin lähellä olevaan kauneushoitolaan vahauttamaan sääret. En ole moista puuhaa ennen ammattilaisen käsittelyssä teettänyt, mutta ajattelin kokeilla. Aika järjestyi samalle illalle. Mies päätti samalla mennä kasvohoitoon, ihan vain koska sellaista oli tarjolla näin helposti. Siinä odotellessani otin vielä uudet lakat kynsiin, kolmen euron hintaan. Kasvohoito, kynsien lakkaus ja säärten vahaus maksoivat muuten yhteensä alle 30 euroa, eikä hoitolan tasossa ollut mitään moittimista.
Puolison kasvohoitokokemuksen innostamana varasin itselleni ajan vielä seuraavaksi illaksi. Koska kaikki ei aina mene kuin Strömsössä, sain karvaasti katua pihiyttäni ja 12 euron kasvohoitoa. En ymmärtänyt hoitolassa katsoa itseäni peilistä, mutta kun olin hotellilla ja peilin edessä, pääsi itku: näytin vesirokkoiselta pandalta. Kasvot olivat yltä päältä punaisten paiseiden vallassa ja ripsivärit poskipäillä. Itku kurkussa menin takaisin hoitolalle, jossa minua ei tunnuttu ymmärtävän lainkaan. Lopulta sain rahani takaisin, mutta ei reilu kymppi paljon lohduttanut, kun vielä seuraavat kolme päivää näytin rokkotaudin riivaamalta. Pilkkunaamaisuuden jotenkin kesti teini-ikään kuuluvana ilmiönä, mutta keski-ikäisenä taidan jättää vastedes hemmotteluhoidot jalkahierontoihin (ennen kuin ensi kerran taas sorrun) ja pitäytyä tutussa hoitolassa ihan koti-Suomessa.
Yerevanissa on lukemattomia toinen toistaan viihtyisämpiä terassiravintoloita ja -kahviloita. Niitä on ympäri keskustaa sekä yksittäisinä että suurempina keskittyminä ainakin Republic Squaren viereisessä puistossa, aukiolta lähtevällä kadulla sekä oopperan kupeessa.
Ei paljon hauskempaa tapaa viettää lomaa ole kuin seurata suurkaupungin elämää terasseilla nauttien. Toki Yerevan on vähän kalliimpi kuin pikkuruinen Alaverdi, mutta suomalaisittain syöminen ja juominen on erittäin edullista, ja ruoka on erittäin hyvää. Suurimmassa osassa paikoista on myös ilmainen langaton verkko.
Verrattuna naapurimaidensa Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin ja Azerbaidzanin Bakuun Yerevan poikkeaa siinä, ettei siellä ole vanhaa kaupunkia. Se on muutenkin kaupunkikuvaltaan minusta varsin eurooppalainen neuvostoarkkitehtuurilla maustettuna. Vaikka Yerevan on miljoonakaupunki, sen keskusta on helposti otettavissa haltuun kävellen. Siellä on paljon kauppoja, ravintoloita ja kahviloita mutta varsinaisia nähtävyyksiä vain niukalti. Sen sijaan kohtuullisten bussimatkojen päässä kaupungista on yhtä ja toista uskonnollista ja poliittista katsottavaa, mm. maailmanperintökohteet Echmiadzin katedraali ja kirkot sekä Zvartnotsin katedraali.
Museoita Yerevanissa on jonkin verran. Me yritimme kuumuutta pakoon National Art Galleryyn, joka vetää vertoja monille kuuluisille museoille Donatelloineen, Tintorettoineen, Rubenseineen, Van Dyckeineen, mutta ilmastointi ei riittänyt viilentämään suurta museota. Taidemuseo on valtava, ja sen huolelliseen kiertämiseen saa menemään runsaasti aikaa. Joistain kohdin yritimme vähän oikaista, koska määräänsä enempää ei taidettakaan jaksa kerralla, mutta ystävälliset ja päättäväiset vartijarouvat osoittivat aina kiertosuuntaa ja huoneita, joissa emme olleet käyneet, jotta turistilta ei vain jäisi mitään huomaamatta. Olimme taideloukussa.
Republic Squarella National Art Galleryn kupeessa on joka ilta auringonlaskun ja pimeän tulon jälkeen musiikki-, valo- ja suihkulähdeshow, jota keräännytään katsomaan. Puolisen tuntia musiikki pauhaa ja suihkulähteet tanssivat. Minusta show oli hyvin toteutettu ja oikeasti katsomisen arvoinen. Tällainenhan voisi olla pahimmillaan lähinnä myötähäpeää aiheuttavaa, mutta ei tällä kertaa.
2 comments
Joskus vuosia ennen koronaa lueskelin näitä Jerevan-postauksia ja mietin, että tuonne haluan. Silloin ei Baku tai Tbilisi niinkään innostanut, vaan Kaukasukselta juuri Jerevan. Sitten tuli korona ja kaikki sotkut ja lopulta kävi niin, että Jerevan oli näistä kolmesta kaupungista viimeinen, jonne matkustin. Palasin sieltä juuri kotiin, ja tykkäsin kovasti. Varmaan se on 12 vuodessa muuttunutkin, mutta edelleen se on yllättävän länsimaalainen, ehdottomasti eurooppalainen ja tuosta kolmikosta minusta eurooppalaisin. Edullinen muttei huippuedullinen. Ruoka todella herkullista. Nähtävää riitti mukavasti ja olisi sitä enemmänkin ollut, jos olisi poistunut kaupungista vähän kauemmas. En siis turhaan innostunut!
Mulla oli matkassa mukana Ilkka Ronkaisen Suurten tarinoiden maa -niminen matkaopas, joka taustoitti kivasti ja esitteli kaupunkia aika kattavasti. Se oli hyvä ostos, kirjoittaja asuu itse Jerevanissa eli tuntee kaupungin todella hyvin.
Varmasti on näinä vuosina muuttunut, kuten niin moni itäinen maa ja kaupunki. Muistan hyvin nimenomaan Yerevanin ravintolatarjonnan. Ja ehkä myös kauneushoitolan, jonka jäljiltä näytin tulirokkoiselta.