Langkawilla on käynyt turisteja niin kauan, että sen turismikoneisto pyörii hyvin, ja tarjolla on niin paljon retkiä ja aktiviteetteja kuin lomailija ikinä jaksaa osallistua. Osallistuin parille luonteeltaan aika erilaiselle veneretkelle*: saarihyppelylle ja mangrovemetsien kiertelyyn. Molemmat olivat kivoja, mutta kumpikaan ei sellainen wau, ihan mieletöntä, tämän haluan kokea ehdottomasti uudelleen -kokemus, joita muistelen vanhainkodissa sitten, kun en enää jaksa kiertää maailmalla.
Saarihyppelyt ovat halpoja ja helppoja: hotellilta haetaan, laitetaan tarra rintaan, istutetaan veneeseen, ajelutetaan pari kohdetta ja palautetaan takaisin hotellille. Puolen päivän retkellä voi toisaalta nähdä harvinaisuuden, makean veden järven pikkuruisen saaren keskellä, ja toisaalta sen, mitä moni Langkawilta lähtee hakemaan: kauniin hiekkarannan. Vaikka saarihyppely kuulostaa aika perinteiseltä turistimatkalta, sillä on siis todellakin puolensa.
Tunnin pysähdyksellä Bunting-saarella ehtii kävellä muutaman sadan metrin matkan järvelle, kuvata matkan varrella istuksivat apinat, riisua vaatteet ja hypätä järveen ja hiostua taas matkalla takaisin. Varsinaista rantaa ei ole, on muovinen laituri, joka on auringossa polttavan kuuma. Järvi on syvä, joten minäkin varmistin turvallisuuteni ja vuokrasin pelastusliivit. Niiden kanssa oli mukava kelluskella. Polkuvene olisi ollut toinen lähestymistapa järveen. Vain kapea kannas erottaa makean järven suolaisesta merestä.
Järvellä on myös muunlaisia vaikutuksia kuin virkistäytyminen: sen vesi auttaa saamaan lapsia. Koko saaresta puhutaan oikeastaan kaikkialla vain järven nimellä, Lake of pregnancy maiden. Autokuskini kertoi minulle, että hänen ystävänsä oli juonut järven vettä ja pian (no sen perinteisen yhdeksän kuukauden odottelun jälkeen) olikin perheeseen syntynyt lapsi. Sen verran minulla jäi epäselvää, etten tiedä annostuksesta: kumman puolisoista tulisi vettä juoda ja mikä on annostus, joten jätin ottamatta vettä pulloon kotimaankäyttöä (ja ehkä diilaamistakin?) varten.
Beras Basahin saarella saattoi nauttia perinteisin menoin upeasta rannasta. Valkoista hiekkaa, kauniin kirkas meri. Sitähän näiltä kulmilta yleensä etsitään. Tänne olisin kaivannut enemmän aikaa. Tunti on aika lyhyt, jos ajatellaan rannalle asettautumista, kirjan lukua, uimista, uudelleen kirjaan syventymistä ja uimista. Toisaalta saarella ei ole lainkaan esimerkiksi yleistä vessaa tai muita mukavuuksia, joita epäilemättä aika moni pidemmällä oleilulla kaipaisi. Pitäisikö muuttaa Langkawille Bajamaja-yrittäjäksi?
Toisen kerran lähdin vesille mangrovemetsiä katsomaan. Koko yön oli satanut, pilvet rakoilleet sentään aamulla, mutta avomeri niin voimakkaassa liikkeessä, että jokin saari jäi retkemme alusta näkemättä, koska käännyimme turvallisuussyistä takaisin. Ajelimme pitkään jokea. Maisema oli kaunis, erilainen kuin moni muu jokimaisema, mutta myönnän, että käärmeiden bongailu puiden oksilta hitaasti körötellessä alkoi puuduttaa. Olin nähnyt vastaavia metsiä ennenkin. Siksi minulle vähempikin olisi riittänyt. Jos taas mangrovemetsää ei ole nähnyt, siinä riittää kyllä ihmeteltävää. Ja mikäs siinä oli päivää paistellessa veneen nokassa.
Apinoiden edesottamuksia on aina mukava seurata. Yhtä laumaa retkijärjestäjät ruokkivat. Enpä ollut ennen nähnyt uivia apinoita, mutta ruoan perään menivät veteen. Pikkuapinat vaihtoivat äidin mahan alta selkään, kun äiti meni veteen. Myöhemmin näkemämme kyräilivät eri lauman jäseniä joen yli, mutta eivät sentään uineet riitaa haastamaan.
Mangroveretkillä käydään myös parissa luolassa. Toiseen pääsee veneellä, toiseen jalkaudutaan. Kauniitahan ne ovat, mutta kiitos, ilman lepakoita minulle. Bat Cavessa nimensä mukaan katto on täynnä lepakoita, jotka tietenkin lähtevät häirittyinä myös lentoon. Olo oli epämukava, kun vielä varoiteltiin, että saattavat ulostaa päälle. Eivät ulostaneet.
Pysähdyimme retkellä kahdesti samaan paikkaan. Lounaalla se oli kelluva ravintola ihan hyvine ruokineen, mutta jo menomatkalla siellä katsottiin altaissa olevia kaloja. Minua häiritsi. Isot kalat pienissä altaissa, eivät edes ruoaksi kasvatettavina vaan ihan vain siksi, että turistit voisivat niitä katsella – ja tietenkin joku näyttämässä, että jos kalaa ärsyttää näin, se sätkii voimakkaasti. Niinpä minä istuksin laiturilla, yritin sulkea ulkomaailman ympäriltäni – ja samaan aikaan vieressä kiinattaret poseerasivat toisilleen kymmenissä kuvissa. Lounaalla alkoi sataa aivan hulluna. Kun sade ei näyttänyt laantumisen merkkejä, alkoi opas kysellä, haluammeko vielä rannalle, joka olisi ollut viimeinen pysähdys, vai ajellaanko suorinta reittiä takaisin satamaan. Ei tainnut ranta saada kovin paljoa ääniä.
Kun oma lähiranta alkaa olla nähty, muutaman tunnin saarikierros on edullista ja hyvää vaihtelua. Koko päivän mangrovemetsäretki uimarantapysähdyksineen olisi mainiota täytettä aurinkoisena päivänä, joita suurin osa päivistä on Malesiassa silloin, kun meillä on talvi.
*Yhteistyössä LADAn ja GC Butler Travel & Eventsin kanssa
4 comments
Voi Langkawi! Kolme visiittiä takana, eikä tälläisellä venereissulla ole käynyt! Ensi kerralla sitten. Mukava lukea Langkawista, minulle saaren rauhallinen, lähes pysähtynyt tunnelma on iso osa viehätystä. Jotenkin siellä vaan todella rentoutuu!
Mahtavaa, että Langawi-konkarikin sai jotain uutta!
Monta kertaa saarella käyneenä ja myös nuo reissut tehneenä pitää oikaista:
Brown eagle on Langkawin tunnus ja noita kotkia näkee varsinkin lähisaarilla. Eivät siis ole haukkoja.
🙂
Totta! Surkea kielipääni käänsi väärin. 🙂 Pitääpä korjata tekstiin.