Type and press Enter.

TOP10 Travelloverin Instagram-kuvat vuonna 2014

Vuoden ensimmäinen Instagram Travel Thursday sai kääntämään katseet vielä viime vuoteen, joka oli ensimmäinen kokonainen vuoteni Instagramissa. Olin kai aika myöhäisherännäinen, mutta olen kaikessa somehommassa mukana vasta, kun muut alkavat pitää sovellusta vanhanaikaisena. Alkuun olin aivan fiiliksissä jokaisesta tykkäyksestä. Muistan kerran päivittäneeni Facebookissa, että olen mahdottoman hyvällä tuulella, lauleskelen autossa täysillä Jari Sillanpään kanssa Satulinnaa ja intoilen jokaisesta tykkäyksestä Instagramissa. Toki innolla on ollut aikaa tuosta laantua.

On aivan mystistä, mistä kuvasta tykkäillään ja mistä ei. Oma TOP10-listani olisi toisenlainen, mutta epäilemättä ihmisten somekäyttäytymistä ei voi ennakoida: milloin on liian hyvä sää datailla, milloin kuva on julkaistu väärään kellonaikaan jne. Kaivelinpa kuitenkin näytille vielä kerran omat tykkäillyimmät kuvani Instagram-vuodelta 2014.

Jaetulla sijalla 9 – 11 taiwanilainen riippusilta, jäävuori Grönlannissa ja autio hiekkaranta São Toméssa

Ainakin nämä kuvat ovat eri puolilta maailmaa! Oikeastaan näihin kuviin tiivistyvät vuoteni huippukohdat: Ei merellä seilaavia jäävuoria oikein voi kuvailla edes. Ne on nähtävä itse. Lounas riippusillalla sadan metrin korkeudessa on vain ikimuistoista. Ja São Toméa ei mikään vuoden kohteista voita. Autiot hiekkarannat ja palmut kertakaikkiaan on nähtävä vielä uudelleen.

Grönlanti

Untitled

Jaetulla sijalla  7 – 8 Alberobellon trullitalot ja São Tomén palmut

Trullitalot ovat merkillisiä ja sympaattisia. Alberobello oli hauska paikka talvella, lähes autiona. Kuten kaikki kohteet Italiassa, epäilemättä Alberobellokin on heinä-elokuussa niin turistein kansoittama, että jalkoihin jää. Sen sijaan São Toméssa saa luultavasti vastaisuudessakin tuijotella merta palmujen katveessa aika rauhassa. Palmut, meri ja sininen taivas ovat tykkäysmagneetteja – kuten kuulemma auringonlaskutkin.

Alberobello

Untitled

Sijalla 6 James Bond -saari

Kuvan suosio perustunee siihen, että tuo onneton järvestä nouseva kivi on vilahtanut elokuvassa, jota en ole nähnyt. Eihän se ole edes erityisen kaunis (jos minulta kysytään). Tuolla matkalla asustelin kelluvassa bungalowissa ja veneilin pitkin kansallispuistoa. Sellaisten kohokohtien (ja kuvien) jälkeen sateisen harmaa James Bond tuntuu ihan kiusanteolta.

James Bond island

Sijalla 5 näkymä Sun Moon lakelta

Taiwanin matkan kallein ja turistisin kohde oli Sun Moon lake, ja tämä kuva on hotellin parvekkeelta kohti kaupunkia.

 Sun Moon lake

Sijalla 4 satunnainen otos ravennalaisesta arkkitehtuurista

Tämä on esimerkki kuvasta, jonka suosiota oli aivan mahdotonta ennustaa. Eipä sillä, että miettisin jakamiani kuvia sen perusteella, mistä tykätään, mistä ei. Jaan kaikenlaisia kuvia, jotka jotenkin minusta kuvaavat paikkoja, joissa olen käynyt.

 Ravenna

Sijalla 3 ravennalainen ikkuna

Suurin osa kuvistani on käsittelemättömiä. Sitä yhtä, en todella tiedä mitä, valitsinta hilaan yleensä äärimmilleen, mutta muuta en kuville yleensä tee. Tässä kuvassa tulin kirkastaneeksi väriä suorastaan vääristelyn puolelle. Hailakan oranssista seinästä tuli nappia painamalla aika toisenlainen. Aika tyypillinen italialainen ikkuna. Ehkä se kaikessa tuttuudessaan on viehättävä?

 Ravenna

Sijalla 2 Dolomiitit

Kuvan ottaminen vaati melkoista askartelua: koska viinilasi oli toisessa kädessä, piti kuva saada otettua yhdellä kädellä, ja koska iPhonen laukaisin on ruudussa, ei puhelimen reunassa, piti ottaa muutamakin harjoitusotos ja poimia puhelinta välillä lattialta. Mutta viini oli aidosta lasista, ei muovikiposta, se oli kylmää, ja lumihuippuiset Dolomiitit kerta kaikkiaan upeat. 

Tadaa, eniten tykätty Instagram-kuvani vuonna 2014 on sadepäivä Polignano al Maressa, Puglian rannikolta

Olisin minä jonkin muun valinnut, mutta en kai sittenkään voi sanoa, että väärin tykätty? Tämä on samalta reissulta, jolla kävin myös Alberobellossa. Pidin Baria tukikohtana ja ajelin bussilla ja junalla lähikaupunkeihin. Suosittelen. Oivallinen myös talvella.

 Polignano al Mare

Somesta puheenollen olen ollut Instagramin ja Facebookin (joita pystyt seuraamaan vaikka blogin alareunan kautta) lisäksi jonkin aikaa myös Twitterissä nimellä Travelloverblog. Yritän opetella, mitä sillä tekisin. Toistaiseksi lähinnä katselen söpöjä pikkueläimiä käyttäjältä Baby Animals.

Kaikki jutun kuvat ovat Instagram-kuviani, koska tämä on osa Instagram TravelThursday -kampanjaa. Sen ideaan ja sääntöihin voit tutustua suomalaisten emoblogien kautta, joita ovat Destination unknown, Veera Bianca ja Kaukokaipuu. Inspiroidu Instagramissa matkailusta katsomalla kampanjakuvia häshtägillä #igtravelthursday. Minut löydät käyttäjänimellä @travelloverblogi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

16 comments

  1. Välillä kun yrittää sommitella jotain IG kuvaa täydelliseksi, mies ja lapset katsoo kuin hullua.

    Mutta sen jokainen on jo oppinut, että ruoka-annosta ei sörkitä, ennenkuin olen saanut sen kuvattua 🙂

    1. No tietenkään ei kosketa ennen tärkeintä – kuvaa.

  2. Upeita kuvia! Tuo on muuten jännä, miten jotkut kuvat saavat hirveästi tykkäyksiä ja osa ei, vaikka itse kuvassa ei olisikaan mitään vikaa.

    1. Kiitti! Yritän jakaa kaikenlaisia matkajuttuja ajattelematta lainkaan, olisiko tämä tykätty tai ei. Aika samanlaiset tuntuvat muodostuvan suosituiksi.

  3. Hauskoja ja kivoja kuvia joka tapauksessa – tykätyimpiä tai ei. Tykkäyksiä ei tosiaan voi ennustaa ja ehkä parempi niin. Vinkkiviitosena muuten sellainen kommentti, että iphonen volume-napit reunassa toimivat myös valokuvien ottajina. Helpottaa joskus kovasti, kun ei tarvitse ruutua olla painamassa. 🙂

    1. Kiitos! Ja kiitos vinkistä! Olen aivan käsi kaikessa tekniikassa.

  4. Oon miettinyt monesti tuota logiikkaa millä ihmeellä niitä tykkäyksiä joihinkin kuviin vain tulee ja sitten taas joskus kun omasta mielestä laittaa jonkun todella onnistuneen ja hetkeä kuvaavan otoksen niin tykkäyksiä tulee vain ripaus. Mene ja tiedä. Hienoja näistä sinun kuvistasi joka ikinen! Aina on ilo seurata matkakuvia ympäri maailmaa.

    1. Täysin tutkimattomat ovat somekansan ajatukset. Nyt yksi kuvani Kuwaitista on jaettu, ja se on kerännyt 550 tykkäystä – enemmän kuin minulla edes seuraajia. Harmi, että eivät näy minun tililläni.

  5. Ihan oikein “tykätty” somekansalta. On nimittäin aika upea tuo vika kuva!

    1. No niin, kuinka eri tavalla kaksi suomalaistyttöäkin voi ajatella! Minusta se on synkkä ja pilvinen otos myrskyävästä rannasta. 🙂

  6. Hehe, nauroin kyllä tuolle viinilasin kuvaamiselle ja kameran tipahtelulle, kun itsellenikin käy usein niin ja tuskanhiki otsalla saattaa jäädä sitten koko kuva ottamatta. Varsinkin iPhone6 on sen verran iso, että se tipahtaa entistä helpommin, jos toisessa kädessä yrittää pidellä jotain. Siis miten ihmeessä ihmiset ottaa niitä kuvia?? 😀

    1. Mulla vitonen. Sain kommentissa ja sähköpostilla vinkin, että äänenvoimakkuuden säätimet toimisivat laukaisimena. Vitosessa näin tosiaan on. Voisiko kutosellakin toimia niin?

  7. Ei kai Instagram ole jo vanhanaikainen, itse olen siihen ainakin edelleen ihan koukussa!!!! 🙂 Meressä seilaavat jäävuoret ovat kyllä sellainen näky minkä toivoisin kokevani itse, joten se on siksi näistä ehkä oma lempparikuvani. Ja täällä on samat ongelmat kutosen kanssa kuin Annikalla, luuri ei meinaa millään pysyä kädessä!!! Hyvää uutta vuotta muuten, ja olkoon se täynnä uusia ihania reissuja!

    1. Ei Instagram kai ihan out ole, mutta nythän on se uusi, jossa kuva häviää katsomisen jälkeen. Nuorison suosikki. Lähettelevät nakukuvia toisilleen. Onneksi nelikymppisen habitus alkaa olla jo sellainen, ettei moisia houkutuksia tule.

      Jäävuoria ja São Tomén palmuja minä kaipaan… En tiedä, milloin mikään kokemus voi löydä niitä. Auringonlasku aavikolla pääsi lähelle, muttei rinnalle edes.

      Ja kiitos, aivan mainiota matkavuotta sinullekin!

  8. Kuvien ottaminen on kyllä taitolaji 😀 Miten ottaa nopeasti kuva, kun kädessä on nahkahanskat, puhelin taskussa ja sitten se kuvattava kohde liikkuukin jo. Pitää olla salamannopea. Hienoja kuvia nämä! Upeaa matkailuvuotta! 🙂

    1. Juurikin näin! Puhelin pitäisi vetää kuin lännenmies ase, mutta ei ainakaan Suomen arktisissa oloissa onnistu.