Wicklow vaikutti täydelliseltä päiväretkikohteelta. Sinne olisi lyhyt bussimatka Dublinista, olisi upeita maisemia, ikivanhaa historiaa, ehkä vähän patikointia. Sellaista tervehenkistä ja iloista irlantilaismeininkiä, vaikka rehellisyyden nimissä en minä tiedä, millaista se olisi. Se, mitä sain, ei ihan kaikilta osilta vastannut odotuksiani.
Kun olin istunut tunnin bussissa, olimme edelleen Dublinissa. Kuljettaja-opas oli epäilemättä hauska ja tiesi valtavasti asioista, mutta kun puhetta oli tullut tauotta tunti ja kohta toinen ja yhdeksäs, aloin tuntea itseni tosikoksi ja kaipasin ihan kamalasti ihan vain hiljaisuutta. Milloin laittoi soimaan irlantilaista musiikkia, toki lauloi itse mikrofoniin samalla. En tiedä, kärsivätkö muut, mutta ainakin osalla oli ihan kamalan hauskaa.
Parin tunnin jälkeen päästiin ensimmäisen kerran ulos. Olimme Irlannin rannikolla vähän Dublinista etelään. Sandy Covessa laskuvesi oli paljastanut rannan kivet, lapset haaveineen keräilivät jotain, rannan ja lähitienoon talot olivat ihania. Kovin vauraalta näytti Irlanti ainakin tästä kulmasta. Sama meininki oli Killineyssä, jossa on paljon julkkisten taloja. Kuskin puheiden todenperäisyydestä en ihan menisi takuuseen, mutta on toki mahdollista, että olisimme ajaneet Bonon talon vihreän portin ohi. Niillä kulmilla oli myös lukuisia linnoja.
Enniskerryn kohdalla tuli melkeinpä tunne, että hyppään ulos bussista ja jään sinne. Kylä oli supersöpö. Ja puhe bussissa taukoamatonta edelleen. Mutta jos ikinä palaan vaikkapa autoilemaan Irlantiin, haluan nähdä Enniskerryn paremmalla ajalla. Jossain kylän jälkeen maisemat alkoivat muuttua sellaiseksi, että hetkeksi unohdin kuskin juttuineen. Nummimaisemaan ilmaantui pörröisiä (ja myös nakuja) lampaita. Paikoitellen laidunsi minikokoisia poneja, melkein reppuun mahtuvia (no ei ihan, mutta kevyesti olohuoneen sohvalle sopivia). Vihdoin pääsimme vähän ulos autosta muutamalle näköalapaikalle ihailemaan maisemia ilman bussin ikkunaa minun ja maiseman välissä. Sää vuorilla oli hyytävän kylmä ja tuulinen, mutta ihan uskomattoman kaunista siellä oli. Kauneuden takia kannatti kyllä ihan ehdottomasti lähteä.
Viimeinen pysähdys oli Glendalough’n laakso. Se sijaitsee Wicklow Mountainsin kansallispuistossa. Syitä vierailla on yksi Irlannin tärkeimmistä luostarialueista, jonka juuret ulottuvat 500-luvulle, sekä kauniit laakso-, vuori- ja järvimaisemat. Luostarialueella on uskomattoman hyvin säilynyt pieni kirkko ja sinne tänne kallellaan olevia hautaristejä. Paikassa oli jotain aika jännää. Ja kyllä en kovin mielelläni (lue: olisin kauhuissani) olisi siellä yksin – tai edes missään ryhmässä – pimeällä. Kun aurinko alkaisi laskea, olisin mielelläni jo hyvän matkaa kohti Upper Lakea, jonne on 1,5 kilometrin kävelymatka. Upper ei tarkoita, että järvi olisi vuoren rinteellä. Ihan tasaista sinne oli kävellä ja katsella matkalla sadetta puiden alla piteleviä lampaita.
Kuten sanoinkin aiemmin, Wicklow on ihan mahdottoman kaunis. Lähtisin sinne koska vain takaisin mutta ilman bussiretkeä. Olisi mahdollisuus pysähtyä mihin vain, jalkautua, kulkea luonnossa. Kyllä Wild Wicklow Tourin 33 euron hinnalle minusta ehdottomasti silti saa vastinetta. Hintaan sisältyy myös lounas. Myönnän kyllä, etten syönyt sitä. Istuin mieluummin ulkona naapurikuppilan terassilla hermoja rauhoittavalla viinilasillisella. Olin aamukahvipaikassa lähempänä puolta päivää nauttinut tuhdin lohibagelin. Oli nimittäin hämmästyttävän hyvälaatuinen taukopaikka tuo paikallinen ABC. Sen myymälässä ympärilleni katsellessani mietin myös, että eipä parane moittia Brittein saarten ruokakulttuuria. Kauas on tultu kidney piesta, sanon minä.
Yhteistyössä Tourism Ireland / Fálite Ireland
18 comments
Taisi oppaasi olla ihan oikeassa tuon Bonon kämpän suhteen. Olen käynyt paikan päällä nuorempana, kun U2 oli itselleni vielä maailman paras bändi. Muutamaan otteeseen olen istunut myös yhtyeen omistamassa Clarence-hotellin baarissa Dublinissa, kun kuulin, että myös bändin jäsenet hengailevat siellä silloin tällöin. 🙂 Huoneeseen hotellissa ei ollut vielä tuolloin varaa, mutta olueen kyllä. No, Bonoon en koskaan törmännyt, mutta ihastuin kaupunkiin ja koko Irlantiin noilla muutamilla reissuillani. Dublin on kiva, mutta Irlanti on niin paljon muutakin. Kannattaa ehdottomasti kierrellä saarta jo pelkästään upeiden maisemien vuoksi!
Tuo Wicklow on myös todella kaunis, itselle sattui onni vierailla siellä aurinkoisella säällä. Mutta eipä tuo hassummalta näytä kuviesi perusteella myöskään pilvisemmällä kelillä.
Taidettiin käydä myös tuolla samalla hautausmaalla. Minusta vanhoissa hautakivissä on aina ollut jotain erityisen kiehtovaa. Pidän myös kaikenlaisista kivirakennelmista ja kiviaidoista. Ja niitähän siellä piisaa…
Edellisellä kerralla kierreltiin jonkin verran. Nyt olen Irlannissa kurssilla. Koulupäivien jälkeen ei ole enää ollut aikaa eikä energiaa lähteä kaupungin ulkopuolelle, mikä on harmi. Minustakin varsinkin kiviaidat täällä Irlannissa ovat todella kauniita, ja koska meillä ei samanlaisia ole, niissä on jotain erityisen kiehtovaa. Sää on kyllä niin omaa luokkaansa täällä. Onneksi tuonakaan päivänä ei satanut kuin hetken, vaikka taivas uhkaavalta näyttikin.
Irlanti, oih! Muistan maasta samanlaisen harmaan taivaan kuin näissä kuvissa. 🙂 En ole käynyt Wicklowissa, mutta monessa muussa paikassa kylläkin. Yksi parhaista roadtripeistä osui marraskuun alkuun, jolloin odotettavissa ei ollut erityisen hyvää säätä, mutta kuinkas kävikään. Myöhäissyksyn aurinko hemmotteli koko pitkän viikonlopun ja Irlanti oli aivan ihastuttava. 🙂 Wicklow näyttää myös tunnelmalliselta paikalta, tykkäisin varmasti.
Irlannin nummimaisemat ovat oikeastaan sellaiset, että eivät erityisesti kaipaa aurinkoa. Ovat tunnelmalliset myös harmaan taivaan alla. Glendalough olisi muuttanut luonnettaan sinisen taivaan alla ihan erilaiseksi. Irlannin sää on kyllä niin oikukas, että marraskuu voi olla aurinkoinen, kesä kylmä ja sateinen. Toisaalta aika sama meininki meillä täällä Suomessa. 🙂
Olipa upeaa. Nyt enää kyllä emmi Dublinin tai Irlannin matkaa. Nummille on päästävä edes kerran elämässä.
En keksi kovin monta syytä olla matkustamatta Irlantiin. Yksi on maan kalleus, mutta eihän siellä tarvitse loputtomiin oleilla. 🙂
Ihanan näköistä seutua ja söpöjä nuo sadetta pitelevät lampaat 🙂 Mulle kyllä kelpaisi bussiretki mainiosti. Olen monesti miettinyt, olisiko kivempi lähteä Skotlantiin vai Irlantiin, jos ja kun sen suunnan aika tulisi. Olen lukenut, että Irlannissa olisi hankalampi liikkua julkisilla, mutta jos noin komeisiin maisemiin pääsee noin lyhyellä bussissa istumisella Dublinista, niin voisin Irlantiinkin haluta…
Minä äänestäisin Irlanti + Pohjois-Irlanti-yhdistelmää. Mutta kaikki ovat toki niin makuasioita. Irlanti taitaa olla Skotlantia vähän kalliimpi, mutta mikään säästökohde Britanniakaan ei ole. Julkisista en osaa yhtään sanoa. Olen molemmissa kierrellyt vuokra-autolla. Minulle lampaat ovat aina melkoinen elämys. Tykkään niistä kamalasti. 🙂 Kaupunkilaistytölle nekin ovat eksoottisia. 🙂
Tykkään ihan älyttömästi noista Irlannin maisemista, kaunista! Me kävimme hiihtolomalla lasten kanssa Dublinissa ja sieltä tehtiin päiväretki Pohjois-Irlantiin. Se oli aika karseeta, kun on tottunut omatoimimatkailuun ja omaan aikatauluun, mutta täytyy sanoa, että ihmeen paljon ehdittiin yhden päivän aikana. Autoillen meidän hidas jengimme olisi tarvinnut samaan muutaman päivän ja siihen ei nyt ollut aikaa. Eli en oikeastaan kadu, vaikken voi lämpimästi suositellakaan (vaikka meidän oppaamme ei ollut todellakaan noin puhelias:)
On kyllä totta, että jos retki on hyvin järjestetty, sillä voi nähdä enemmänkin kuin omatoimisesti, koska ammattilaiset tietävät tarkalleen, mihin mennä. Mutta kun on tottunut kulkemaan omineen, minun on vaikea asettautua retkimoodiin. Olen ajanut vasemmalla puolella viimeksi Gozolla (toki skootterilla, mutta en tiedä, olisiko ero autoon miten suuri), mutta myönnän, että nyt en kyllä olisi itsekseni ajelemaan lähtenyt. Sen puoleen, jos halusin nähdä Wicklow’n, oli hypättävä bussiin. Retki olisi ollut ilman puhekonetta suorastaan lähes hyvä.
Mut voisi hyvin löytää tällaiselta retkeltä, koska ajokorttia ei ole. 33 euroa kuulostaa ihan kohtuulliseltakin, vaikkei ohjelma bussin sisällä sitä ilmeisesti ollutkaan 😆 Oi, haluaisin taas Irlantiin!
33 euroa oli minusta varsin hyvä hinta. Sitä en moiti. Enkä maisemia. Mutta voi mikä painajainen oli tuo puhekone.
Maisemat oli kyllä kuvien perusteella hienoja. Toi jatkuvasti höpöttävä bussikuski olis kauheeta…migreenin saisin. Jatkan siis vastedeskin mielummin autolla paikkoihin tutustumista. Tässä tuli taas muutama kiva vinkki Irlantiin vaikka ensisijaisesti kyllä haluaisin tuonne Wild Atlantic Wayn suuntaan.
Kyllä minäkin tykkään yleensä kulkea omineni. Ja epäilemättä tämä vahvisti sitä. Mutta kun aikaa lähteä Dublinin ulkopuolelle oli vain yksi päivä, retki tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Paljon hyväähän siinä oli – mutta toki myös varjopuolensa.
Huh, onpa upeat maisemat! Mutta laulava bussikuski ja loputon löpinä: ei kiitos. Toisaalta, yksin matkustaessa hinta ei ole ollenkaan paha ja kaikesta saa hyvän tarinan kerrottavaksi. Eli kiva, kun menit!
Sepä juuri, että yksi ollessa ei 33 eurolla mitenkään vuokraisi esimerkiksi autoa. Julkisilla ehkä voisi päästä, mutta paljon pitäisi kävellä ja takuulla paljon olisi jäänyt näkemättä. Maisemat olivat upeita. Mutta aina kun mietin niitä, alkaa pääni sisällä taukoamaton hälinä. Ainakin toistaiseksi nämä kaksi yhdistyvät voimakkaasti. 🙂
Onpas kyllä kauniita ja varsin rauhoittavan näköisiä maisemia siellä! Ja voin vain kuvitella kuinka kammottavaa tuo taukoamaton höpötys onkaan, kun haluaisi vain nauttia hetken omassa rauhassa… Mutta kuten totesitkin, oli tuo matka varmasti sen kaiken höpinän kuuntelun arvoinen siitä huolimatta, sillä pääsit näkemään nämä maisemat. Plus nauttimaan sen lasillisen omassa rauhassa. 🙂
Kertakaikkiaan kun tuommoiset puhekoneet ovat rasittavia. Mutta ehkä se on vain suomalainen ajatus, että maisemista pitäisi nautiskella hiljaa. Kyllä moni halaili ja kiitteli opasta vuolaasti retken lopussa. Oli kuulemma paras opas ikinä 🙂