Siitä on 13 vuotta, kun ajeltiin kaksikerroksisella bussilla lentokentältä keskustaan, kun hotellin kylpyhuoneessa oli kokolattiamatto, kun koko Dublin oli minusta mahdottoman tylsä. Mutta se oli niitä matkoja, jolloin viidessä päivässä piti yrittää nähdä koko Irlanti. Saarihan on pieni, välimatkat lyhyitä, liikenne vasemmanpuoleista – ja tiet surkeita. Melkoista ajeluahan tuo oli. Kummasti aika tekee tehtävänsä. Muistan joen rannan, Marks & Spenceriltä ostamani uudet vaatteet ja Riverdancen Michael Flatley -tyylin (oikeasti hyvä show!).
Tällä kertaa en yritä kiertää koko saarta. Käyn vain yhdellä päiväretkellä ja muuten tukikohtani on Dublin. Olen itse asiassa täällä kurssilla. Että niin kuin töissä, jos ihan tarkkoja ollaan. Mutta kun luennot loppuvat, yritän mahdollisuuksien mukaan selvittää, millainen suhteeni kaupunkiin on nyt, reilu vuosikymmen myöhemmin.
Aurinkoinen lauantai ainakin auttoi näyttämään hyvältä. Paitsi että lentokenttäbussin kuski sanoi väärän pysäkin nimen. Jäin kaksi kilometriä liian aikaisin pois. Ei naurattanut, kun takseja ei ollut lähimainkaan. Enhän minä muuta tiennyt kuin Uberin, jota näyttävät ajavan tavalliset taksit mittarilla. Olin niin vihainen, pettynyt ja lohduton siinä jossain keskellä ehkä ei mitään, että kyyneltä nieleskelin. Ihana Airbnb-hostini lupasi jättää avaimen kukkaruukun alle. En tiedä, mitä Dublinille on tapahtunut, mutta kolmen tähden hotellistakin olisi pitänyt maksaa 2000 euroa viikosta, paremmista toki enemmän. Ei ihan tuollaisiin ollut apurahaani mitoitettu. Mutta ainakin ensimmäinen huone oli ihan mukava ja isäntä avulias.
On jännä, miten huonosti ihminen (minä) välillä oppii. Tiedän niin varmasti joka matkalla kärsiväni ensimmäisen päivän syndroomasta, eli pörrään pienellä alueella samoja katuja vaikka tunteja, jos en tee suunnitelmaa, mihin menisin. Näin kävi taas. Ei ollut suunnitelmaa. Niinpä kiersin suunnilleen kehää samoja keskustan ostos- ja pubikatuja. On se niin hyvä, kun tunnen itseni rohkeaksi maailmanmatkaajaksi. Not. Mutta tulipa ostettua vähän kesä- ja alusvaatteita, että ei sen puoleen huono päivä, ja nautittua keväisestä kaupungista. Ja kyllähän siitä 15 kilometriä tuli pörrättyä, että ihan kunnon päivämatka kuitenkin.
Ei Dublin minua vieläkään täysillä hurmannut, mutta kyllä jompikumpi meistä on muuttunut. Tai molemmat. Alan ymmärtää, missä kaupungin viehätys on. Tykkään vanhoista taloista. Pubien perinteiset julkisivut viehättävät minua. Mutta irlantilaisten aksenttia en oikein tahdo ymmärtää. Ja on täällä aika kallista muukin kuin majoitus. Mutta sentään olen saanut mentyä syömään (vertaa vaikkapa viikkoon Portugalissa), että jotain edistystä taas. Iltasella pubit täyttyivät ja valtasivat kadutkin. Iloisia ihmisiä juhlatuulella. Kuinka mielelläni olisin hakenut tiskiltä lasin viiniä ja liittynyt ilonpitoon, mutta oli myönnettävä, ettei virtaa riittänyt. Sääli. Jospa jonain iltana vielä energiat riittäisivät. Onhan public housessa istuminen kuitenkin aika suuri osa irlantilaista kulttuuria.
12 comments
Huh, aika kovia hintoja hotelleista. Onkohan niissä tapahtunut joku huima nousu viime vuosina? Olin nimittäin jokunen vuosi sitten työreissulla Dublinissa, ja silloin sai vielä hyvällä sijainnilla sellaisen 3:n tähden hotellin muistaakseni reilulla satasella yö. Olisi kai ymmärrettävää, jos joutuisi pulittamaan Venetsiassa 2000 viikosta, mutta se kyllä estäisi lähtemästä omalla rahalla Dubliniin. Tai no, tuskin sinne muutenkaan lähtisin, ei se minuakaan sytyttänyt. Mutta kyllähän siellä kurssilla kelpaa olla. T. Toinen kurssilainen Torinosta
Hotellien hinnat ovat lähteneet ihan käsistä. Minullakin oli mielikuva, että satasen pintaan, vähän yli, saattaisi saada majapaikan. Sain kyllä, kun otin Airbnb-kämpän, joka on kyllä aka kamala, jos rehellinen olen. 🙂 Nyt toisella kerralla Dublin todella on sytyttänyt minut. Sää on ollut kyllä melkoinen pettymys, mutta paikallisten mukaan olen onnekas, koska on satanut niin vähän. No, olen sitten. 🙂
Dublin ja Irlanti on kyllä kivoja paikkoja! Omat kokemukset vuodelta 2011 kun kierrettiin liftaamalla saarta. Kivoja ihmisiä ja helppoa matkustamista 🙂
Irlantilaiset vaikuttivat kyllä todella ystävällisiltä. Jos ikinä lähtisin liftaamaan, voisin hyvin kuvitella tekeväni sen juuri tuolla.
Dublin on jo pidemmän aikaa ollut takaraivossa, että siellä pitäisi joskus päästä käymään. Tässä oli taas kiva muistutus paikasta. 🙂
Dublin on juuri niitä kaupunkeja, että sen olemassaolon tietää, se vähän kiehtoo, mutta kuitenkin sinne jää helposti menemättä, kun aina jokin muu kiinnostaa vähän enemmän. Mutta hyvä kohde se kyllä on.
Hyvä mässy, hyvä olut, mukavat ihmiset ja kohtalaisesti nähtävyyksiä. Jonkinlaiset ratikat kulkevat, niin ettei tarvitse tallata 15 kilometriä samoja katuja. Minä en kärsi ensimmäisen päivän syndroomasta, sen takia on geokätköt. Totesin Irlannin olevan amerikkalainen tai pikemminkin päinvastoin, USAn olevan leimallisen irlantilainen maa.
Totta muuten, geokätköt varmaan panevat uudessakin kohteessa heti liikkeelle. Minulle Dublin oli taas varsinainen kuntokuuri. Kyllä kilometrejä päivittäin tuli keskimäärin kymmenen. Oikeastaan pyörin paljon samoilla alueilla. Joskus kun miellyn johonkin, en oikein kaipaa edes muualle.
No onpa harmi, jos kaupungin hintataso on noussut. Suunnittelen nimittäin syksylle Dublinin reissua, mutta en ole vielä tehnyt mitään sen eteen. Yhtä hotellia katselin, mutta sinne ei sinä viikonloppuna enää päässyt, mitä olin ajatellut. Saa nähdä, tuleeko tästä mun eka sooloreissu. Toistaiseksi ei ole kukaan ilmoittautunut matkaseuraksi 🙂
Dublin tuntui varsin helpolta kaupungilta olla yksin. Ainoastaan yksin pubissa olemista pidettiin outona ja minulta kysyttiin, missä ystäväni ovat. Naisena en ole missään ollut yhtä näkymätön kuin tuolla. Se oli jotenkin hämmentävä kokemus.
Olin Dublinissa muutaman päivän 2011. Kaupunki oli mielestäni jotenkin vaisu. En saanut siitä oikein mitään otetta.
Minulle kävi ensimäisellä kerralla samalla tavalla, mutta nyt innostuin siitä kovasti. Usein en anna huonoiksi havaitsemilleni kohteille uutta mahdollisuutta, mutta onneksi annoin Dublinille.