Kulje aurinkolasit päässä, ettet joudu ottamaan katsekontaktia. Älä reagoi huuteluun mitenkään. Vihainenkin vastaus ruokkii huutelijaa, joten parasta on täydellinen välinpitämättömyys. Jos tilanne käy tosi tukalaksi, opettele huutamaan arabiaksi harem alek (‘häpeä’). Näin ohjeistaa Lonely Planet Tunisiaan matkustavaa naista.
Se on osa tunisialaista kulttuuria, että flirttaillaan. Se on ihan normaalia ja viatonta. Siinä ei ole mitään ahdistelua. Moni parisuhde on alkanut siitä, että ventovieraat vain alkavat puhua. Kun Suomessa tulen kaupungilta kotiin, katson peiliin, mikä minussa on vikana, kun kukaan ei ole huomioinut mitenkään. Näin sanoi Suomessa vuosia asunut tunisialainen nainen minihameessaan.
Tuota, miten minun siis olisi suhtauduttava?
Ajattelin olla suhtautumatta etukäteen yhtään mitenkään. Varaudun, mutta en ole varauksellinen, ajattelin. Käytän aurinkolaseja, jos paistaa. Sateella näyttävät vähän naurettavilta.
Yksin oleva länskärinainen kiinnittää huomiota. Kyllä. Häneen on helppo ottaa kontaktia, mutta pitääkö olla peloissaan? Kerron kaikki kohtaamiset, joita minulla on tätä kirjoittaessani ollut. Olen ollut Tunisiassa viisi päivää.
Kävelin Sidi Bou Saidin katuja. Vastaan tuli mies, joka kertoi nähneensä minut aikaisemmin, että enkö asu Dar El Fell -hotellissa. Kyllä juu, asun. Kävelimme rinnakkain ja juttelimme siihen asti, että ehkä sadan metrin jälkeen tuli risteys, jossa saattoi lähteä eri teille. Mies selvästi oli lähdössä kanssani samaan suuntaan, mutta kun sanoin jatkavani nyt yksin, tilanne oli sillä selvä. Sanoimme hei, ja toinen jatkoi oikealle, minä vasemmalle.
Pari myyjää haluaa näyttää kauppaansa. Kuten myyjät haluavat näyttää kuppojaan kaikkialla maailmassa. Toisen kerran jälkeen kolmatta ei tullut saman kauppiaan kanssa. Seuraavana päivänä hän saattoi huudella hymyilen jotain Suomesta.
Kun kävelen vähän isomman tien laitaa Carthagosta takaisin Sidi Bou Saidiin, ohiajavasta autosta nuoret miehet huutelevat jotain. Takaa päin ei ehkä erottanut, että olinkin ihan aikuinen nainen. Tietenkään en heidän sanojaan ymmärtänyt, mutta epäilemättä eivät olleet törkeyksiä, koska kaverit hymyilivät ikkunasta. En oikein osannut tästäkään ahdistua.
Tapasin ystäväni, tunisialaisen miehen. Hänkin oli huolissaan, häiritäänkö minua. Ei häiritä. Ei syytä huoleen. Kun vielä kävelin illalla rautatieasemalta hotellille odoteltuani ystäväni kanssa junaa, pari vastaantulijaa kysyi, mitä minulle kuuluu. Hyvää kiitos, palailen tässä hotellilleni. Sitten kaikki hymyilivät.
La Marsassa oli yksi todella kinkkinen tilanne. Olin ottamassa kuvaa graffitien peittämästä seinästä, kun minua lähestyi nuorehko mies. Alkoi puhua. Ehdotti nauraen, että ottaisin hänestäkin kuvan.
Entä kamalat taksikuskit? Iik! Yksi teki kauppaa isänsä puolesta. Kun sanoin, että mittari, kysyi, enkö halua keskustella hinnasta. En halua. Enkö halua katsoa hänen kauppaansa. En halua. Saako hän nähdä silmäni aurinkolasien takaa? Kyllä vain, eivät ne katsomisesta kulu. Olenko turkkilainen? En ole. Kauniit silmät. Tämä oli aika ahdistava kokemus – mitä luulet?
Tällaista oli alueilla, joissa on totuttu turisteihin. Entä sitten Tunis, miljoonakaupunki, jonka medinassa (vanha kaupunki) minua on kielletty kulkemasta yksin illalla. Olen pukeutunut erittäin asianmukaisesti puoleen sääreen oleviin housuihin ja puseroon, joka ei liian avonainen. Neuletakkikin vielä. Huomaan, että minua katsotaan. Ei tuijoteta, mulkoilla tai vilkutella silmää. Mutta olen yksin kulkeva länskäri, joten minut huomataan. Kukaan ei sano eikä tee mitään.
Kävelen illalla kaupungin keskustassa Avenue Habib Bourguiballa. Liikkeellä on paljon miehiä. Kadunvarren terassit ovat täynnä miehiä. Huomaan taas, että minua katsotaan, mutta toisaalta olen täysin huomaamaton. Paitsi niille kahdelle. Oliko todellakin ihan pakko? Niin, toinen hymyili ja toinen julkesi vielä sanoa “bonjour”. Entä hymyilevä kahvilan sisäänheittäjä?
Tapaan ystäväni uudelleen. Hän asuu ja työskentelee Tunisissa. Menemme läheiselle journalistien yksityisklubille, jossa hänellä ystävineen on tapana käydä (edullista olutta, kuuluu perustelu). Paikka on aika kaurismäkeläinen kaikessa karuudessan. Illan edetessä tarvittaisiin savusukeltajan varusteet, koska tupakansavu on sakea. Paikka on täynnä. Naisia on lisäkseni kaksi. Miesten vessa ei lukossa, naisten ovessa on lukko, johon saa erikseen pyytämällä avaimen: “Ettei teitä häirittäisi.” Nyt oikeasti alan jo ihmetellä, mitä miehet horisevat. Kuka meitä häiritsisi? Toisaalta jengi alkoi humaltua. Onhan niitä naisten vessaan pönkijöitä siinä tilassa kaikkialla.
Jotenkin minusta alkaa tuntua Tunisiassa samalta kuin minihamenaisesta tuntuu Suomessa: katson peiliin ja kysyn, mikä minussa on vikana, kun eivät vilkkusilmätunisialaisetkaan huomaa minua. Olenko ruma? Lihava? Liian vanha? (Kaikki ovat luulleet taas kymmenen vuotta nuoremmaksi, joten ei ikäkään syynä.)
Vielä on edessä Sousse, rantakaupunki, jossa kyllä taitaa olla viileä ja sataa, kun menen. Mutta rantapaikoissa pitää Lonely Planetin mukaan olla varovainen, koska gigolot. Miten minusta nyt tuntuu, ettei riskiä lankeamiseen ole. Tunisialaiset miehet ovat keskimäärin varsin kivan näköisiä tummine vahvoine piirteineen, pukeutuvatkin aika tyylikkäästi, mutta en minä taida nyt olla vietävissä. Jos en ollut kovin kiinnostava kaupungissa ja kiinnostus yhtäkkiä alkaa, se saattanee johtua paikalliseen tasoon moninkertaisesta palkastani.
Minun on nyt kerta kaikkiaan todettava, että länsimaisena turistinaisena Tunisiassa on aika samanlaista kuin naisena Suomessa. Tietenkin täällä on omat rajoituksensa naisille, monet miehiä koskevatkin säännöt ovat erilaisia kuin meillä. On huiviin kiedottuja päitä, mutta näinpähän minihameenkin virkanaisella. Yhden ainoan päästä varpaisiin verhotun naisen olen nähnyt. Hänestä näkyivät vain silmät ja nekin silmälasien takaa. Töiden jälkeen naiset menevät koteihinsa, miehet jäävät kaupungille kahvittelemaan, noin karkeasti yleistäen. Mutta minä en voi kulttuuria muuttaa.
Lisää Tunisiasta luvassa pian. Tämä on mainio paikka, niin yksin matkustavalle naiselle kuin kaikille muillekin.
—
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Jaa oma Instagram ja matkailu -aiheinen suomenkielinen postauksesi alla olevasta linkistä. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua Travelloverblogin, Rimma+Lauran ja Murumoun kautta. Voit lisätä linkkisi mihin tahansa näistä blogeista, ja se näkyy kaikissa. Muista lisätä postaukseesi linkki vähintään yhteen näistä emoblogeista ja kertoa, että osallistut IGTT-kamppikseen. Tarkempia ohjeita saat tästä linkistä.
Instagram Travel Thursdayn kantava ajatus on sosiaalisuus. Muistathan myös lukea toisten juttuja, osallistua keskusteluun, kommentoida ja tykkäillä muiden mukana olevien kuvista Instagramissa sekä jakaa kuviasi #IGTT- tai #IGTravelThursday-tunnisteella. Minut löydät Instasta nimellä @travelloverblogi.
IGTT-uutiskirjeen (kerran kuussa, muistuttaa kamppiksesta ja tulevista teemapostauksista) voi tilata tästä linkistä. Kirje saattaa mennä toisilla roskapostikansioon, vaikka ei ole roskaa missään määrin. 🙂
43 comments
Mielenkiintoinen kokemus ja hyvä ettet joutunut ahdistelluksi. Ehkäpä ne naiset saavat eniten ahdistelua osakseen jotka ovat vaaleahiuksisia, kuka ties. Sitä kun voi tapahtua missä tahansa päin maailmaa. Minä en matkustaisi koskaan Tunisiaan, minulla on jo huono kokemus tunisialaisista Italiassa. Olen yleensä avoinmielinen enkä halua ajatella ihmisistä pahaa syyttä, enkä väitä että koko kansa käyttäytyisi oudosti jos on pari hullua. Mutta kerran Pohjois-Italiassa käydessä tulin illalla junasta ulos, kunnes kaksi nuorta tunisialaismiestä (kyllä kertoivat ylpeinä menevänsä uudestaan Tunisiaan Italiasta) alkoivat jututtaa minua. Olin koko ajan varuillani ja aluksi pelkäsin että he veisivät laukkuni, koska heitä siis kiinnosti kovasti minun matkalaukkuni. Luulin jossain vaiheessa että he haluavat vain normaalisti jutella. He halusivat auttaa minua ja kuljettaa laukkuni hotelliin. En olisi halunnut suostua, mutta miehet vain ottivat laukkuni ja kuljettivat laukkuni hotelliin kovaa kulkien. Olin lähes varma että he veisivät laukkuni, koska heidän käytöksensä oli varsin outoa. Hieman ennen hotellia ne miehet ehdottivat että pääsisivätkö he minun hotellihuoneeseeni minun kanssani yöksi. Tämä oli todella iljettävä kysymys. He luulivat että saavat laukun kuljettamisesta palkaksi ilmaisen hotelliyön turistinaisen kanssa. En edes halua tietää kuinka monelta turistinaiselta he ovat tuota jo kysyneet. Onneksi hotellissa oli muitakin ihmisiä ja mies työssä niin he eivät uskaltaneet tulla hotellin aulaan. Tämä aiheutti sellaisen tunteen etten taida itse haluta arabimaihin matkustaa, sillä taidan olla tuollaisten ukkojen “magneetti” sillä löytyy myös kokemus Frankfurtista, jossa kadunkulmassa huumetta poltelleet nuoret pakolaismiehet huusivat minulle ja ei tuntunut kovinkaan turvalliselta/kivalta kävellä iltaisin ulkona. Maissa, joissa ei ole lakia eikä sääntöjä naisten kunnioitukseen eivät vaan kiehdo tosin jossain Omanissa voisin harkita käymistä ja Egyptin nähtävyydet haluaisin nähdä. Tunisiassa on myös varmasti yhtä hyviä rantoja kuin Sisiliassa. En halua edes kuvitella miten paljon vaaleimmat naiset saavat negatiivista huomiota ja kähmintää tuollaisilta miehiltä, sillä minulle ei edes huudella eniten
Onpa kurjaa, että olet joutunut tuollaisten mulkvistien ahdistelemaksi. Mutta kuten sanoit, ei todellakaan pitäisi yleistää koskemaan kaikkia kansallisuuden edustajia. Minulla ei ole muistaakseni yhdestäkään arabimaasta mitään kokemuksia huonosta käytöksestä minua kohtaan, ja aika monessa olen ollut. Nyt olen yksin ja aivan rauhassa. Vaikka olen tumma, olen kovin vaalea täällä. En siis usko, että hiusten värilläkään varsinaisesti olisi väliä. Onneksi on mahdollista valita, mihin haluaa matkustaa. 🙂
” Kun Suomessa tulen kaupungilta kotiin, katson peiliin, mikä minussa on vikana, kun kukaan ei ole huomioinut mitenkään.” – samaa sanoi uruguaylainen kaverini, joka asuu Suomessa. Oli jotenkin hätkähdyttävä lause, kun itse olen välillä ihan hermorauniona muslimimaiden huutelun keskellä.
Mulla on siis ollut muslimimaissa (Marokko, Egypti, Turkki) 18-27-vuotiaana matkustaessa aika erilaiset kokemukset, mutta lieko tähän vaikuttanut nuori ikä?
Epäilemättä iällä on merkitystä. Minulla ei täällä ole vertailukohtia, koska suhtautumista paikallisiin ei varmaan voi täysin ainakaan verrata. En ole itse koskaan kokenut häirintää. Siksi pystyin vähän kieli poskessa kirjoittamaan. En kyllä yhtään vähättele mahdollisten kokemusten kurjuutta.
Onpa kiva kuulla, ettei siellä olekaan naisena ja naisturistina oleminen niin hankalaa kuin voisi kuvitella! Minua ei ole toistaiseksi hirveästi kiinnostanut lähteä Pohjois-Afrikkaan, vaikka mahdollisuuksia olisi ollutkin ja esimerkiksi useilla tutuilla on siellä kakkosasuntoja, joissa voisi majailla, juurikin sen käsityksen vuoksi, että naisena en saisi olla rauhassa. Nuorempana sain useinkin epätoivottua huomiota ja häirintää osakseni, tosin siitä ei taida enää olla pelkoa, ha :D. En ole rantalomailija, vaan tykkään nimenomaan eksyä kaupungille ja kulkea minne huvittaa ja se voi olla vähän rajoitetumpaa joissain maissa. Onneksi todellakin voi valita minne matkustaa, ja toistaiseksi minulle riittää nähtävää muuallakin 🙂
Todellakaan ei ole hankalaa. En ole kokenut miesten taholta tulevaa huomiota koskaan häiritsevänä. En siis tarkoita, että aina olisin nauttinut siitä vaan että ei-toivottua huomiota ei oikein ole ollut. Kerran aivan hirveän kauan sitten joku Istanbulissa kävi kiinni ahteriini täydessä ruuhkaratikassa. Siinä kaikki. Juuri ennakkoluulojen vuoksi halusin kirjoittaa tämän postauksen. En kyllä jaksa ymmärtää, miksi Lonely Planet ruokkii samoja outoja käsityksiä. Tietenkin joudun miettimään, että jos olenkin itse niin vastenmielinen, että se on ainoa selittävä tekijä, miksi saan olla rauhassa. 😀
Huhhuh. Hienoa, että sait olla rauhassa Tunisiassa. Täytyy kuitenkin myöntää, etten itse lähtisi yksin sinne. En oikeastaan mihinkään Viroa eteläisempään maahan. Mulle kun riittää jo lähestyvät kakslahleiset Ruotsinlaivalla…
Känniääliöitä Ruotsin-laivalla en ehkä yhdistäisi yksin matkustamiseen kovin laajasti. 🙂 Kun yksin maykustamiseen alkaa tottua, ei enää halua rajoittaa menemistään. Minäkin aloitin helpoista Euroopan kohteista. Erijuttu tietty on, haluaako ylipäätään matkustaa yksin. Jostain syystä saan enimmäkseen olla täysin rauhassa.
Mielenkiintoinen aihe ja ihanan positiivinen juttu. Kieltämättä minullakin on ollut hieman ennakkoluuloja siitä, miten viihtyisin vaikkapa juuri Tunisiassa yksin naisena. Näköjään ei olisi mitään hätää. 🙂 Kiva että kirjoitit tästä, tämä pitäisi kaikkien yksin reissaamista epäröivien naisten lukea.
Niin minustakin pitäisi lukea! Oikeastaan kyllä yhdessä matkustavienkin naisten ja miesten, koska heillä epäilemättä myös käsityksensä, miten Välimeren eteläpuolella varsinkin elää pelkkiä ahdistelijoita. Mutta siis ihan vakavasti puhuen täällä on todella helppo viihtyä yksin. Ihmiset ovat ihania. Ruoka on hyvää. Nähtävää on paljon.
Mielenkiintoinen postaus ehdottomasti. Mä olen pitkästä aikaa reissussa yksin ja pimeällä kulkiessa oon mietiskellyt turvattomuutta. Täällä Thaimaassa saa tietenkin kulkea ihan rauhassa kaikenlaiselta häirinnältä mutta esim. laukun nappaamista skootterilla ohi ajaessa. Itse ehkä on tullut matkattua helppoihin maihin ja tietyllä tavalla ehkä haluankin pysytellä tässä omassa kuplassani mutta on kiva lukea kokemuksia myös niistä maista, mitkä eivät ehkä ihan oman listan kärkipäässä ole.
En minä tykkää kulkea yksin pimeällä oikeastaan missään, en edes Helsingin keskustassa kovin myöhään. Aivan varmasti täälläkin laukun nappaajia on, jos yksin harhailee vaikka Tunisin medinassa yöllä. Mutta kun sen tietää ja taksilla pääsee pitkänkin matkan eurolla, ei ehkä kannata ottaa riskiä. Mitä maiden helppouteen tulee, tämä todellakin on helppo. 🙂
Tämä oli kyllä kiinnostavaa luettavaa! Itsellä on kokemusta Marokosta ja kyllä siellä pitkähiuksinen vaalea kaverini sai aika paljon huutelua kuulla. Mutta siihen se kyllä jäikin, mitään sen ahdistavampaa häirintää ei koettu, vaikka olihan se hieman raskasta kulkea kaupungilla, kun joku huuteli koko ajan perään Hannah Montanaa, Shakiraa ja Barbieta 😀 Turkissa olen kokenut ehkä enemmän ahdistelua, toki oltiin liikkeellä 16-vuotiaana lukioporukalla ja kaikilla lämpimiin keleihin soveltuvat mahdollisimman lyhyet shortsit. Ruuhka-aikaan ratikassa jotkut miehet tunkivat kyllä aivan liian lähelle, ja jotain huutelua sielläkin kuultiin, muun muassa kyseltiin, missä meidän turkkilaiset poikaystävät ovat. Itse kyllä yritän suhtautua pelkkään huuteluun ihan huumorilla ja ehkä välttää tuota suoraa katsekontaktia, niin miehet kyllästyvät nopeasti.
Marokko ja Egypti ovat maina erilaisia kuin Tunisia. Tietenkään en voi olla varma mistään, koska minulla ei ole vaaleaa pitkää tukkaa (pitkä vain), mutta mitä olen paikallisten kanssa puhunut, taitaa olla niin, että saisi blondikin olla rauhassa. Nuorten tyttöjen miniminisortsit jotenkin vielä ymmärrän, mutta jos aikuinen nainen erityisesti haluaa kerjätä huomiota, hän myös pukeutuu siten. En tietenkään tarkoita, että pukeutuminen antaisi oikeutuksen millekään ääliökäyttäytymiselle, mutta jos sääriä ja (erityisesti) reisiä ei katukuvassa tavallisesti lainkaan näy, en oikein tiedä, miksi suomalaisen turistinkaan niitä pitäisi siihen tuoda. Näissä asioissa olen sillä tavalla konservatiivinen, että en ajattele minulla olevan oikeus (tietenkin on!) vaan että hiukan voi elellä maan tapojen mukaan.
Sulla on niin oikea asenne! Tunisia ei matkakohteena kiinnosta, mutta oli kiva lukea kokemuksistasi. Musta on tosi hienoa, että olet lähtenyt noille nurkille reissaamaan yksin, vaikka varoituksia olet varmasti saanut kuulla. Olen noilla seuduilla ollut vain Egyptissä, joissa paikallisten huutelu oli hyvin rasittavaa. Katsekontakteja on hyvä vältellä, mutta muuten siihen huuteluun voi suhtautua tosiaan huumorilla.
Miksi Tunisia ei kiinnosta? Täällä on kaikkea! Mielikuva pelkästä pakettimatkojen rantakohteesta on kovin yksipuolinen. 🙂 Mitä olen ymmärtänyt, Egypti on erilainen. Tunisia on arabimaista ehdottomasti modernein, mitä tulee esimerkiksi naisten oikeuksiin. Se heijastuu suoraan myös ihmisten käytökseen ja naisten kunnioittamiseen. Minua varoiteltiin enemmän turvallisuudesta kuin miehistä. Jälkimmäisten hallitseminen on onneksi jossain määrin muös omissa käsissä.
Olin duunissa Qatarissa, ja etukäteen mietitytti kovasti yksin liikkuminen siellä. Minulle ei huudeltu, mutta mies ja 11v. tytär saivat kahdestaan liikkuessaan moista kohtelua osakseen, heitä myös osoiteltiin ja naureskeltiin. Taidan itse olla aika immuuni miesten tuijotukselle, kun olen aika kauan tehnyt töitä hyvin miesvaltaisessa ympäristössä.
Tätä aloittavan bloggaajan elämää toki helpottaisi, jos osaisi kirjoittaa nimimerkkinsä oikein!
Aika jännä tuo suhtautuminen mieheen ja tyttäreen. Osaatko sanoa, mistä johtuu? Ilmeisesti ei ole tavallista, että mies liikkuisi lapsen kanssa kahden?
Ajateltiin sen johtuvan siitä, että mies on pitkä, vaalea ja kalju. Eli aika erikoisen näköinen aasialaisesta näkökulmasta. Eikä varmaan tosiaan ole yleistä että mies liikkuu noin ison lapsen kanssa kahden. Tytärkin kun sattuu olemaan aika pitkä ja vaalea.
No juu, ei ihan prototyyppinen qatarilainen. 🙂
Mielenkiintoista lukea kokemuksestasi Tunisiasta. Ja erityisen mukava on kuulla, että olet nauttinut matkastasi, joka kuulostaa kaikkiaan hienolta kokemukselta. Itse olen käynyt maassa vain kerran noin 20 vuotta sitten. Silloin oli teinitytöllä kysyntää, mutta ei se varsinaisesti mitenkään ahdistanut. Oli vain erilaista. Nautinnollista loppulomaa 🙂
“Teinitytöllä kysyntää” 🙂 Olitte varmaan jossain rantakohteessa. Niissä turisteihin on totuttu jo vuosikymmeniä sitten. Muistan kyllä, miten teinitytölle oli kysyntää vaikkapa Kreikan saarilla. Ei siis taida olla kyse kulttuurista vaan ihan yleismaailmallisesti teinihormoneista (jolleivät sitten olleet aikuisia miehiä. Sitten paheksun.)
Joo ei ollut ihan teinejä enää, mutta turistikohteessa kylläkin. Ja aivan samaa mieltä, että sitä samaa huomiota sai siinä iässä Italiassa ja Ranskassakin 😀
Olen huomannut nyt, kun tulin Sousseen, että turistikohteissa mwininki on vähän erilaista Tunisiassakin. Ei edelleenkään kukaan ahdistele, mutta kontaktia ottavat enemmän. Luultavasti tämä määrä ei häiritsisi yhtään, jos olisi ollut koko ajan näin, mutta ihanien Sidi Bou Said – ja Tunis-kokemusten jälkeen hämmentää.
Toi on kyllä jännä, miten usein oikein yritetään tyrkyttää sellasta epäturvallisuuden tunnetta ja niitä ennakkoluuloja. Mut hienoo kuulla, ettei siellä päin maailmaakaan ei yksin matkailu oo mikään ongelma. Mä asun tällä hetkellä Jamaikalla ja oon välillä miettinyt just näitä turvallisuusjuttuja. Pimeellä en yksin täällä liikkuis jo ihan siitä syystä, että meijän kotikadullakin on viime viikkoina ollut useemi puukollinen tai aseellinen ryöstö, mutta kyllä mä päivisin liikun yksin ihan hyvillä mielin (vaikka voishan ne ryöstöt tapahtua päivälläkin, mut suurempi todennäköisyys kuiteskin iltapimeällä). Huutelua kuulee kyllä vaikka kuinka, (hey whitey on ihan vakio), mutta useimmiten kaikki vaan kyselee, että onko kaikki hyvin. Helpoimmalla siis pääsee kun huikkaaa heipat ja että kaikki jees. Välinpitämättömyys vaan yllyttää huutelioita ja saa miehet juoksemaan perässä. Mun lähirantsussa pyörii kyllä tosi paljon kodittomia “rantapummeja” ja välillä niiden seurallisuus käy raskaaksi, kun haluais vaan ottaa rauhassa arskaa, mutta useimmiten musta on kyllä ihan kiinnostava kuunnella niiden juttuja. Ainut ongelma on, että niillä miekkosilla tuntuu olevan joku keskinäinen nokkimisjärjestys, ja kisaaminen siitä, että kenen kaveri nyt oikeen oon… Mutta joo, täällä miehet kyllä helposti lyöttäytyy seuraan, mutta ikinä en oo millään lailla tuntenut oloa uhatuksi, eli hyvin sujuu yksin naisena myös täällä Jamaikalla 🙂
Just noin! Lietsotaan pelkoa ja varoitellaan, vaikka todellisuudessa ei tiedettäisi asioista mitään.
Turvallisuus on eri juttu. Siitä täytyy ehdottomasti pitää huolta. Vältän väkijoukkoja, koska terrorismi, vältän pimeällä yksin kulkemista, koska ryöstöt. Kuten sanoit, kaikkea voi tapahtua päivälläkin, koska yleensä muitakin ihmisiä lähettyvillä. Barcelonassa oli kyllä kamera lähteä vilkkaassa kahvilassa, mutta vain taitavan varkaan, ei aseellisen uhkailijan mukaan.
Hauskasti kirjoitettu. 🙂 Ja mukava kuulla näitä positiivisiakin kokemuksia niiden varoittelujen joukossa. Minä olen käynyt Marokossa ja siellä kyllä huudeltiin aika paljon vaikka en yksin liikkunutkaan, mutta todella positiivisest fiilikset sieltäkin päällimmäisenä jäi.
Kaikwn ryppyotsaisen varoittelun keskellä halusin osoittaa, että elämä on aika kivaa, myös yksin naisena muslimimaassa. 😀
Mietin tätä lukiessa, että lähtisinkö itse naisena yksin Tunisiaan. Vastaus on kyllä. Kyllä lähtisin. Järki päässä ja rauhalllisin mielin. Terrorismin uhkaan voi suhtautua vakavasti, mutta ei pelokkaasti, koska kannattaako terroristeille antaa se valta, että ihmisten normaali käyttäytyminen lamaantuu.? Varovaisuus ja pelko on eri asioita.
Ajattelen hyvin samalla tavalla. Terroria on ollut paljon enemmän lähempänä viime aikoina kuin mitä Tunisia on. Pariisi, Bryssel… Sitä voi olla missä tahansa. Naisia lähestyviä miehiäkin on kaikkialla, myös ihan koti-Suomessa. Olen ottanut blogini yhdeksi missioksi kaikenlaisten hassujen ennakkoluulojen purkamisen. Ahdistelevat tunisialaiset oli yksi niistä. 🙂
Sidi Bou Said on Istanbulin ohella ainut paikka, missä paikallinen mies on oikeasti ahdistellut minua reissussa. Mies oli kaupustelijoita ja yritin olla naispuolisen ystäväni kanssa välinpitämätön hänen huuteluilleen ja kävellä vaan ohi, mutta hän tarrasikin käteeni kiinni ja veti toiseen suuntaan. Mies päästi kyllä irti, kun aloimme ystäväni kanssa huutamaan ja riuhtomaan kättäni vapaaksi. Vaalea olen kyllä ja varmasti pistin silmään, mutta en ainakaan pukeutumisella provosoinut moiseen käytökseen. Yleensä myös välinpitämättömyys on auttanut huuteluihin muualla maailmassa, mutta ei valitettavasti sillä kerralla. Mätiä omenoita mahtuu siis joukkoon, mutta muuten sain kyllä positiivisen kuvan tunisialaisista. He olivat aidosti kiinnostuneita ja ystävällisiä. Mutta menisinkö yksin naisena Tunisiaan? En menisi. Kolmekymppisenä vaaleana naisena vedän ihan liikaa epämiellyttävää huomiota puoleeni, jos kuljen yksin tai ehkä minulla on vaan joku sisäinen hörhömagneetti, kuka tietää.
Mätämunia tosiaan on kaikkialla, Suomessakin. On tosi kurjaa, miten yksittäinen kokemus voi joskus saada koko paikan tuntumaan vastenmieliseltä, vaikka kaikki muu olisi mennyt tosi kivasti. Tuollainen koskeminen on vastenmielistä. Minuun ei todellakaan kajota ilman lupaa millään tavalla!
Loistava postaus Annika! 🙂 Eipä tähän muuta lisättävää.
Kiitos. Tiedän ainakin puhuneeni tärkeästä asiasta: meidän naisten mahdollisuudesta matkustaa vapaasti.
Mun äiti on joskus ihan kamalan huolissaan ulkopuolisista ihmisistä olisin lähdössä sitten Norjaan, Australiaan, tai vaikka Saksaan. Taidan linkata hänelle tämän jutun seuraavalla kerralla, kun tulee puhetta asiasta! Älyttömän hyvin kirjoitettu. 🙂
Vähän kieli poskessa irvailin kaikille kauhistelijoille. 🙂 Toisaalta kyllähän kaikkea voi tapahtua, mutta missä tahansa. Hankaluuksiin voi hankkiutua missä vain. Mutta ihan tavallinen päiväelämä selvin päin ja asiallisesti pukeutuneena on kyllä aika monessa paikassa kovin turvallista.
Makee juttu,älä nyt tyydittaidu sinisilmäisyyteen mitä en kohdallisi uako tapahtuvan.47 maata käyneenä varaudun kailkkiin mIhin ja ihmisiin.2 viikkoa Dommareissa,viimeks 10 vuotta siiten muutti käsitykseni maasta ja itsestäni (42v).
Hyvää reissua anyway,tää lähtee Chileen sit takas seuraavaksi.
On ihan totta, että kun kaikki tuntuu menevän hyvin, on helppo tuudittautua hyvänolontunteeseen ja riski sinisilmäisyydestä kasvaa. Sen verran hyväuskoinen olen, että haluan ajatella ihmisistä hyvää ennen kuin osoittautuvat pahoiksi. Mutta en minä hölmö ole. Tulihan noita onnenonkijoita lopulta tälläkin matkalla vastaan, mutta täysin vahingoittumattomana palasin Helsinkiin. Mahtavaa Chileä!
Me kävimme Tunisiassa ollessani lapsi: äiti, mummo ja kaksi nuorta tyttöä. En muista, että olisi millään muotoa ollut ahdistavaa kenenkään mielestä. Miehet tulivat juttelemaan äidilleni, mutta aina hymyiltiin, kysyttiin kuulumisia ja oltiin ystävällisiä. Sen kokemuksen ja muistikuvien perusteella en edes osannut ajatella, että länsimaalaisena naisena tarvitsisi pelätä Tunisiassa. Mutta ainahan sitä kannattaa hieman varuillaan yksin liikkuessa olla… Itse olen eniten pelännyt liikkuessani yksin Dominikaanisessa tasavallassa: kun pahoinpitelyitä ja raiskauksia tapahtuu ihan päiväsaikaan omilla kotikulmilla, niin ei sitä kovin huoleton olo ole kun kotoa poistuu…
En minäkään ajatellut, että pitäisi. 🙂 Varmaankin enemmän kuin varsinaisia pelättäviä asioita ihmiset ajattelevat iholle tulemista ja tarpeetonta huomiota, mutta sain kyllä olla aika rauhassa niiltäkin. Eikä syy taida olla kohteen pahuudessa vaan ihan vaan siinä, että tunisialaiset ovat herrasmiehiä siinä missä suurin osa muistakin maailman miehistä. Yksittäiset yksilöt eivät saisi pilata koko kansan mainetta.
Tää oli kiva postaus. 🙂 Mä en oo vielä koskaan varsinaisesti reissannnut yksin, ja mietin tätä lukiessa, että mun ensimmäinen yksinäinen matkakohde ei välttämättä olisi tunisia, mutta toisaalta miksi ei. Jostainhan se on aloitettava ja ihan turha lähteä sillä mielellä että mitä jos jotain käy ja mua varmaan ahdistellaan siellä. Avoimin mielin vaan melkein joka paikkaan. Tottakai jokapaikassa perus varovaisuus, mutta sen pitäisi olla kaikille aika selkeää.
Minulla yksin matkustaminen on kaikkineen vaatinut totuttelua. Aloitin helpoista eurooppalaisista pääkaupungeista ja lyhyistä viikonloppumatkoista. Siitä laajensin viikkoihin Italiassa. Ja siitä Kaukoitään ja nyt Pohjois-Afrikkaan. Siinä olet just oikeassa, että aivan turha on miettiä etukäteen sellaista, mitä ei lainkaan voi ennakoida. Ja kun suurimmaksi osaksi ihmiset ovat ihan samanlaisia kaikkialla: suurin osa aivan ihania, ja joukossa muutama mätäpaise.