Lomaparatiisia etsimässä Curacaolla

Lomaparatiisia etsimässä Curacaolla

Olen kuullut Alankomaiden antilleja, ns. ABC-saaria Arubaa, Bonairea ja Curacaoa, pidettävän lomaparatiisien kruunaamattomina kuninkaina, joten olin hyvin utelias ja innostunut näkemään saarista kaksi, joille laivamme pysähtyisi. Vaatimattoman La Romanan jälkeen odotin silmänkantamattomin valkoista hiekkaa, turkoosia merta, hienoja lomakyliä jne., mutta ei niitä ainakaan Curacaolla ollut.

Risteily 2012 352

Vuokra-auton rekisterilaattakin on kuin nukkekodista.

Vuokrasimme auton saaren kiertelyyn. Halvin mahdollinen oli kooltaan ja tehoiltaan lähinnä mopoauto, mutta kyllä silläkin pientä saarta ajeli. Maisemista tuli mieleen lähinnä sana sympaattinen. Tienvierustat olivat pusikoiden reunustamat – ja kaktusten. Luonnonvarainen kaktus, suurikin, on minusta sympaattinen. Puskasta tornin lailla kohoavat kaktuksen huiput olivat ihan hauskoja. Toisaalta sympaattisia olivat myös vuohet. Niitä laidunsi monessa pihassa ja monin paikoin tien varressa.

Risteily 2012 373

Risteily 2012 374

Risteily 2012 383

Luonnonvaraisia flamingoja

Ajelimme pääkaupungista Willemstadista lähinnä länteen. Reiteillemme ei osunut lomakyliä vaan lähinnä harvaa paikallisasutusta, milloin emme eksyneet esikaupunkialueelle rantatietä etsiessämme. Omakotitalot olivat pienehköjä ja suhteelllisen vaatimattomia. Mopoauto, siellä täällä tepastelevat kanat ja haukahtelevat koirat saivat olon tuntumaan piippolanvaarimaiselta.

Pitkän talven olin odottanut pääsyä pitkälle rantakävelylle, ja kyllä oli pettymys tajuta, että Curacaolla rannat ovat pieniä poukamia, vain ehkä sata metriä pitkiä. Fodor’s oppaan suosittelemalla Cas Abao -rannalla oli kyllä hyvät palvelut (tuolit, varjot, vessat, suihkut, baari, snorklauskamojen vuokrausta ja hierontaa), mutta kävelyyn se oli armotta liian lyhyt. Hiekkakin oli pikkukivistä enemminkin kuin hienoa puuterihiekkaa. Mutta kyllä rannalla, kaikesta huolimatta, oli mukava pari tuntia lekotella.

Risteily 2012 357

Risteily 2012 358

Risteily 2012 363

Yritimme parille majakalle auringonlaskua katsomaan, mutta joko karttaan merkittyä tietä ei löytynyt lainkaan tai pääsy majakalle oli estetty. Päädyimme yhdelle pikkurannalle, kun aurinko oli juuri vajoamassa mereen. Rannan – tai lähinnä roskikset – oli valannut lauma kissoja, ja ryhmä nuoria soitteli kitaraa rantahiekassa.

Risteily 2012 381

Laiva tuli Curacaolle poikkeuksellisesti vasta alkuiltapäivästä ja viipyi iltaan asti. (Yleensä pysähdykset ovat aamusta iltapäivään.) Palautimme mopon, kävimme laivassa suihkussa ja – noloa myöntää – myös syömässä. Säästöä se on pienikin säästö. Risteilyvieraan täysihoitoelämäntapa hyvin omaksuttu. Olin ymmärtänyt Willemstadin olevan viehättävä iloisenvärisine hollantilaistaloineen. Lempeän pimeän Karibian yön viehätystä söi kuitenkin ensin valkoiselle paidalle roiskunut punainen meloni ja sitten kaatosade. Ei sade kauaa kestänyt, mutta riittävän pitkään kastellakseen kengät, lahkeet ja oikeastaan kaiken muunkin.

Risteily 2012 419

Rannan pastellitalot ovat suunnilleen kaikissa valokuvissa, joita Willemstadista missään esitetään. Me näimme ne vain iltavalaistuksessa kaatosateessa.

Kaupungin keskusta oli ehkä maailman pienin, vain muutama kortteli joen (kanavan?) molemmin puolin.  Veden ylitti silta, joka aina laivojen tullen ajetaan pois. Sillan toisessa päässä on siis ikään kuin vene. Pääsimme pahimman sateen suojaan lauttaan, jolla pääsee ylittämään veden silloin, kun silta on ajettuna sivuun.  Sataman puoleinen osa kaupunkia tuntui olevan jokseenkin vain rannan kortteli, ja toisella puolella lähimmät talot rannassa olivat kuin nukkekoteja. Kaikki ovat eri värisiä, koska kuulemma rakentamisen aikaan vallassa ollut pormestari tai vastaava oli saanut päänsärkyä (tai jotain muuta vaivaa) valkoisesta. Oivallinen tarina ja syy rakentaa nukketaloja.

Risteily 2012 409

Risteily 2012 410

Risteily 2012 412

Kaunnita taloja on vain muutama kortteli. Paraatipuolen jälkeen kaupunki ei erityisesti vetoa kauneudella.

Sieviä rakennuksia oli rannassa ja yhdellä vähän isommalla sitä risteävällä kadulla. Muuten korttelit eivät olleet erityisen minkäänlaisia. Tavallisia. Kauniit kadut olivat ostoskatuja. Tuttuja merkkejä. Sivukaduilla oli lisää liikkeitä, mutta lähinnä edullisempia ja tuntemattomia. Kaikki tuntui jotenkin liian teennäiseltä, liian laskelmoidulta. Mutta yhtä kaikki, mieluusti olisin kulkenut ostoksilla noin kauniissa ympäristössä, jos liikkeet vain olisivat vielä olleet  auki. Turhaan purnaan monikansallisuutta ja turistien ajattelemista: juuri noissa liikkeissä haluan käydä, ovat ne missä päin maailmaa tahansa. Sitä paitsi Curacaolla on tietojeni mukaan saman hintaista kuin Yhdysvalloissa, siis suomalaisittain varsin edullista.

Kuitenkaan minun paratiisini ei ole Curacaolla. Pitää jatkaa sen etsimistä.

Next Post:
Previous Post:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.