Star Clippers purjehdus Karibialla

Star Clippers -purjehduksella matka on usein tärkeämpi kuin päämäärä. Purjeiden nostaminen, purjehtiminen kohti auringonlaskua, myöhään illalla kannella makailu ja tähtien katselu hiljaisuudessa. Niitä ei voita matkailussa kovinkaan moni asia. Vaikka risteilyissä pidän erityisesti siitä, että joka aamu herään uudesta paikasta ja pääsen tutustumaan aina uusiin maisemiin, ei purjehtiessa odota vain uutta satamaa vaan joskus enemmänkin sitä, että saa istahtaa kannelle, kuunnella juhlallista musiikkia ja katsoa, kun purjeet nousevat.

Oma Star Clippers -purjehdukseni oli nimeltään Leeward Islands. En ollut koskaan kuullut nimitystä Leeward saaret, mutta Wikipedian mukaan se on ”Karibianmerta reunustavien Pienten-Antillien pohjoisimman saariryhmän nimi. Nimitys merkitsee suojanpuoleisia saaria. Purjelaivojen aikakaudella suotuisin reitti Afrikan rannikolta länteen toi purjelaivat Pienille-Antilleille.” Hauska sattuma, että juuri siellä purjehdin – toki en tullut Afrikasta. Reitille osui helmiä ja pettymyksiä, oman ajattelutavan pakollista muuttumista ja myös minusta riippumattomia tekijöitä, jotka tekivät joistain päivistä vähän vaikeita. Mutta astu nyt laivaan! Vien sinut nyt viikoksi Star Clippers -purjehdukselle Leeward saarille.

Pikkuruinen Barbuda

Barbuda on matkailukohteena varsin tylsä. Siellä asuu 2000 ihmistä, ja palveluja turisteille on vain vähän. Laivalta tulimme pelastusaluksilla pieneen satamaan, josta onnistuin saamaan neljän muun kanssa taksin Prinsessa Dianan rannalle. Rannalla on baari, mutta ei muuta. Sinne tulee lähinnä yksityisjahtien asiakkaita, joille järjestetään kaikki palvelut, esimerkiksi grillausta. Pitkä ranta on ihana kävelyyn, baari mainio virkistäytymiseen ja sen supersiisti vessa no, helpotukseen.

Suurin osa oman laivan porukasta jäi satamalaiturin lähirannalle, joka silmämääräisesti on ihan ok, mutta itse kyllä valitsisin omalla kokemuksellani uudelleenkin Diana-rannan. Barbudasta en osaa oikeastaan sanoa muuta. Siellä on vain muutamia pieniä majoitusliikkeitä, ja rakenteilla yksi iso resort. Jos valitsisin pidemmäksi ajaksi lomapaikkaa, se ei suinkaan olisi tämä. Barbudalle pääsee Antigualta sekä lentäen 15 minuutissa että lautalla 90 minuutissa, jos haluaa käymään. Paluukyytiä odotellessa satamassa miehet olivat tulleet kalasta ja esittelivät saalistaan. Tällaisesta tykkään!

Barbuda pakotti muuttamaan omia odotuksia. Tykkään tutustua satamiin, mutta tällä reissulla osa paikoista on sellaisia, että näen omaan makuuni ihan liian vähän. Barbudalla tuo 8 kilometrin edestakainen taksimatka rannalle maksoi viideltä satasen. En tiedä, mitä olisi ollut yhdeltä, mutta epäilen että sen verran paljon, että tällaista ei pidemmän päälle oikein kassa kestä. Saarikierroksesta olisi varmaan saanut pulittaa paljon.   

Dominica ja vähän jo paikalliselämää

Dominica oli kiva tuttavuus. En oikeastaan tehnyt muuta kuin kävelin ehkä 6–7 kilometriä ensin yhteen ja sitten toiseen kylään, josta tulin takaisin paikallisbussilla. Oli hauska seurata aitoa elämää, koska saarella näkyi rannan ulkopuolella vain vähän turisteja. Ehkä hauskin näky oli rastapäiset jo harmaantuneet partamiehet. Alkuasukkaat, ajattelin. 

Alukselta pääsi tenderillä (pelastuslautalla siis) sekä rannalle että kansallispuiston portille. Rannalla on ihastuttava ravintola ja baari. Se yllätti edullisuudellaan reissun muihin vastaaviin verrattuna. Baarin pitäjällä oli aikaa jutella ja vaihtaa ajatuksia elämästä kaukana pohjoisessa ja minun näkökulmastani yhtä kaukana Karibialla. Siinähän minä vietin vähän aikaa, söin boksilounasta, koska pöydät olivat varattuja, join pari drinksua ja olin tyytyväinen elämääni. 

Dominika on siitä hauska, että saarella on oikeasti myös maastoeroja. Siellä voi vaeltaa, jossain on putouksia, ja ylipäätään saaren maasto on vaihteleva. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin mennyt myös pääkaupunkiin, mutta en ollut varma, ehtisinkö sieltä takaisin ajoissa. Kotona mietin myös mahdollisuutta lähteä patikoimaan, mutta en lopulta jaksanut selvittää tarkemmin mahdollisuuksia. Dominika oli muuten 119. vierailemani maa. Voisin hyvin kuvitella tulevani joskus takaisin ja viipyväni pidempään. Ja ihan vain mihinkään liittymättömänä kerron, että täällä paikallisissa kaupoissa hyväksyttiin dollarit, mutta vaihtorahat sai Itä-Karibian dollareissa.

Iles des Saintes on pikkuruinen paratiisi

Tapasin laivalla naisen, joka oli 35. risteilyllään. Hän oli seilannut saman reitinkin jo muutamaan kertaan. Hän hehkutti Iles des Saintesia ja sanoi sen olevan yksi hänen ehdottomia suosikkejaan Karibian saarista. Niinpä minäkin latasin kohteelle suuret odotukset – enkä turhaan.

Iles des Saintes on pikkuruinen. Ei sitä ihan päivässä ota kävellen haltuun, mutta ei paljon puutu. Mihinkään ei ole pitkä matka. Saarella on myös pienellä alalla suuret korkeuserot. Saarella on vain vähän autoja. Turistit ja myös paikalliset ajavat lähinnä golfkärryillä ja skoottereilla. Jälkiviisaana sanoisin, että ehdottomasti olisi kannattanut varata etukäteen oma kulkupeli. Olisin nähnyt vielä enemmän. Vapaita ei enää ollut, kun kiersin keskustan vuokraamoja.  

Iles des Saintes kuuluu Guadeloupen saariryhmään ja on siis Ranskan merentakainen alue. Ranskalaisuus näkyi esimerkiksi siinä, että lounasajat ovat tiukat ja vaikka kaupasta ei saanut kevytlimua, olisi jääkaapista saanut useita erilaisia samppanjoita (ja hyllystä lukuisia muita merkkejä vielä). Turisteista suurin osa vaikutti myös ranskalaisilta. Samppanjat ja muut ostetaan tietenkin euroilla.  

Ihan keskusta on selvästi turisteille, mutta kun menee edes vähän syrjemmälle, näkee paikallista elämää. Satamasta katsottuna vastarannalla on hautausmaa ja ehkä maailman pienin lentokenttä. Siellä ranta on autio, mutta meriruohon peitossa. Näin myös pari valtavaa iguaania, omakotitalon pihassa ammeessa kylpeviä ankkoja ja kylällä itsekseen ulkoilleen söpön koiran. Kaikki tämä teki Iles des Saintesista varsin sympaattisen. Tulisiko uudelleen? Uskon, että kerta kuitenkin riittää. En lähtisi erikseen hakeutumaan. 

Guadeloupe ei näyttänyt parastaan

Guadeloupella vuokraa auto! Älä ole hullu! Siis niin hullu, ettet vuokraisi. Luin saarella olevan hyvä julkinen liikenne, mutta kävellessäni kahden kilometrin matkaa maantienlaitaa kohti kuuluisaa Grande Ansen rantaa näin yhden, ja sekin oli menossa väärään suuntaan. Pysäkkiaikataulujen mukaan vuoroväli on puoli tuntia. Ei ole. Paluumatkalla odotin tunnin, ja kun ei yhtään bussia tullut, kävelin takaisin. Maantie, jolla ajetaan kovempaa kuin varmaan saarella missään muualla, ei ollut se, missä olisin halunnut saaripäivääni viettää.

Olet ehkä nähnyt täällä blogissa ystäväni kaksi kirjoitusta Guadeloupesta. Aivan ihania kuvia, ihan mielettömän oloinen saari, mutta silti minusta Grande anse oli ruma. Se ei ollut mitenkään näkemäni vaivan arvoinen. Rannalla oli palveluja, muovituolipaikkoja, pressuista kyhättyjä baareja. Ankeita.

Lue lisää: Kuvamatka lapsiperheen kanssa Guadeloupelle

Oloni oli yhtä ankea. Lähdin takaisin laivaan. Ei ollut innostusta yrittää enää muuta, vaikka sataman turistitoimistosta olisi saanut jopa ilmaisen kuljetuksen Botanical Gardeniin, joka ilmeisesti on upea. Ehkä kaikki ei ollut vain saaren vika. Edellisenä päivänä yksi matkustajista oli menehtynyt rannalla. Hän oli ensimmäinen ihminen, jonka kanssa olin jutellut astuttuani laivaan. Ihana vanhempi rouva. Se veti mieleni matalaksi, mutta olisin ollut pettynyt ilmankin. Jos joskus palaan, vuokraan sen pirun auton.

Antigua – Unescon maailmaperintöä ja rantaelämää

Pidin Antiguasta jo ensimmäisellä kerralla siellä käydessäni (linkki ikivanhaan postaukseen ) Pääkaupunki oli hurmaava. Olisin niin halunnut sinne uudelleen, mutta laiva ankkuroituikin aika kauas, ja koska oli uuden vuoden päivä, en luottanut, että pääsisin julkisilla kätevästi kulkemaan, kuten viimeksi. Kävelymatkan päässä sen sijaan oli Nelson’s Dockyard, Unescon maailmanperintökohde, jossa olin jo käynyt, mutta jonka muistin tosi kivaksi.

Nelson’s Dockyard on ainoa edelleen toiminnassa olevan yrjöjen aikainen satama ja telakka 1700-luvun alusta. Alue sinänsä on nopeasti nähty, mutta sillä on kauniita rakennuksia ja satama täynnä upeita veneitä. Alueella on myös (kallis) hotelli, ravintola ja kahvila, mutta nopeasti se on nähty. Olisi pitänyt lukea oma vanha postaus ennen menoa niin olisin älynnyt, että ympäristössä olisi voinut mennä vähän luontoonkin. Mutta kävelin rannalle. Star Clippers näyttää järjestävän kaikilla risteilyillä (vahvalla kahden risteilyn kokemuksella) kerran viikossa grillibileet rannalla.   

St. Barth – kun sain kokea olevani köyhä

St. Barthilla näkee, miten rikkaat viettävät lomaa. Sinne tullaan karkeasti sanottuna joko jahdilla tai yksityiskoneella. Tuntui, että yksittäisten tyyppien jahdit olivat vähän liioitellen samaa kokoluokkaa oman purjelaivani kanssa. Niihin näytetään myös palkkaavan henkilökunta sillä perusteella, että naiset mahtuvat nollakoon työvaatteisiin (lyhyt hame ja pusero) ja miehet S-koon vaatteisiin. Olivat kaikki kuin samasta puusta.

Satamassa on kaikki mahdolliset luksusputiikit, ja niille näytti riittävän myös asiakkaita. Rannalla kuitenkin näki, miten me lopulta vietämme kaikki lomaa samalla tavalla, toiset vain ovat rikkaampia kuin toiset. Siellä oli christiandiorit ja guccit hiekalla niin kuin meillä taviksilla mitkä lie Alepan pussit kenelläkin.

St. Barthilla tein saman virheen kuin muuallakin eli en vuokrannut skootteria ajoissa, joten jäin ilman. Olisi ollut mukava nähdä saarta paljon enemmän kuin pääkaupunki Gustavian kadut.

Ravintoloissa yllätti, etteivät olleet erityisen kalliita muihin kohteisiin verrattuna. Mutta toisaalta söin elämäni kalleimman take away -lounaan: vähän thai ruokaa, jälkiruoka ja limu 31 euroa, ja vieläpä myyjä antoi väärin rahasta takaisin, minkä tajusin vasta jälkeenpäin, eli aterialle tuli hintaa 35.

Mutta tiesitkö, että St. Barth on ollut Ruotsin siirtomaa-alue melkein sadan vuoden ajan (1784–1878)? Mistään muualta ainakaan Gustaviassa Ruotsin valtakautta ei nähnyt kuin katujen nimistä, jotka alkuun todella herättivät hilpeyttä. Kadut on nimetty sittemmin uudelleen eikä englanninkielinen nimi edes vastaa alkuperäistä mutta vanhat ruotsinkieliset nimet on silti kyltteihin jätetty.

St. Martin – lähtö- ja paluusatama

Risteily lähti ja palasi Philipsburgiin St. Martinille. Vietin saarella yhden yön ennen ja kaksi (oikeasti kolme, koska lentohässäkkä) risteilyn jälkeen. Kerron vähän St. Martinista erillisessä jutussa.  

Linkkejä:
Oman Star Clippers -purjehduksesi voit varata täältä.
Jos kiinnostuit Nelson’s Dockyardista, sen historiasta on lisää täällä.