Ensimmäinen kosketukseni Kaukoitään oli Langkawi 15 vuotta sitten. Silloin otin uuden vuosituhannen vastaan avaruusbileissä rannalla pitkässä iltamekossa ilman kenkiä. Muistan pelonsekaiset tunteet, kun ihanan tummapuisen bungalowin valkoista sisäseinää kiipesi lisko. En ollut nähnyt sellaista ennen. Muistan luksuksen tunnun, kun näin pukeutumishuoneen, jollaista minulla ei ole tainnut sen jälkeen missään olla. Kiitos naapurin Eevan, joka oli töissä Finnmatkoilla. Hän sai varattua juuri sen ihanuuden, jota silloin halusimme, minä ja entinen elämäni.
Vähän erilaisissa tunnelmissa laskeuduin Langkawille tällä kertaa. Ei ollut ryhmää, ei ollut matkakaveria. Olin nukkunut edellisen yön Penangilla vähän huonosti, lähtenyt aamulla lentokentälle, torkkunut lyhyen lentomatkan. Suoraan kentältä alkoikin sitten neljän päivän pyöritys, jonka jälkeen olin levon tarpeessa. Olin Langkawilla LADAn (Langkawi Development Authority) vieraana. Olin menossa aamusta iltaan, olin sosiaalinen siitä, kun silmäni avasin, siihen, että pääsin illalla huoneeni rauhaan. Kaikki alkoi kentältä kolmen hengen vastaanottokomiteasta ja jatkui hotellilla, jossa lukuisat ihmiset tunsivat minut jo nimeltä. Se oli hämmentävää.
Langkawi on hieno saari. Siellä on paljon kaikenlaista tekemistä ja kokemista. Mutta kaikki on kiinni säästä. Kaikki se puuha on ulkona, ja jos sattuu osumaan vähän ankeamman sään aikaan, kokemukset jäävät vajaiksi. Suomen talvi on paras aika matkustaa. Suomen kesällä saattaa sataa. Paljon. Valitettavasti minulle osui se jakso, jolloin satoi enemmän kuin paistoi.
Aseania hotelli ei ollut sellainen, minkä olisin itse valinnut. Se oli juuri niin kuin kolmen tähden vähän vanhemmat hotellit ovat: se on aikanaan ollut epäilemättä huippukiva, silloin kun hotelleissa oli pitkiä käytäviä, pimeitä betoniportaikkoja, vaaleanvihreää ja antiikinaikainen suihkukoppi kylppärissä ja laumoittain aurinkomatkalaisia. Lapset varmasti pitäisivät suurista uima-altaista ja parista vesiliukumäestä, vanhempien on helppo rajatulla alueella kaitsea jälkikasvuaan – mutta kun minä en ole lapsi enkä lapsiperhe. Ja mikä kaikkein erikoisinta, saarella, jolla on ympäriinsä hiekkarantoja, tämä hotelli ei ole rannalla. Ei rantaan pitkä matka ole, mutta hotelli ei ole rannalla. Sanoisinko, että hotelliin ei kannata mennä? En varmasti, ei se huono ollut millään kriteerillä, mutta minä olin sille väärää kohderyhmää.
Lisää hämmentäviä kokemuksia oli luvassa myöhemmin. Yksi oli Ayer Hangat Village, jonkinlainen kylpylä. Kertoisin tarkemmin, mitä kaikkea siellä voi tehdä – jos tietäisin. Olin nimittäin koko paikassa yksin. Sitä pidettiin auki minua varten. Kun tämän tajusin, kiusallisella fiiliksellä ei oikein ollut rajaa. Kylpylän yleisillä alueilla oli jonkinlaisia altaita, joissa ilmeisesti voi uittaa jalkoja. Tärkein juttu ovat porealtaat, joita voi vuokrata aina tunniksi kerrallaan yksityiskäyttöön. Sellaisessa sitten kelluskelin.
Ayer Hangat Village on siitä erikoinen, että kylpylän vesi on kuumasta lähteestä, jonka vesi on suolaista. Tällaisia on vain neljässä maassa maailmassa. Enkä minä kiistä, etteikö porealtaassa lilluminen sadepäivän päätteeksi olisi ollut verrattain rentouttavaa (kunnes tajusin siinä makoillessani, että en ollut nähnyt ketään, en ollut kuullut kenenkään ääniä ja että portti oli puoliksi kiinni, kun tulimme, minä, oppaani ja kuskini).
Vielä mukavampaa se olisi ollut, jos olisi ollut pimeää, en olisi ollut yksin ja mukana olisi ollut pullo kylmää viiniä. Ehkä saat kiinni mielikuvasta? Tunnin hinta on kahdelta noin 50 euroa turisteilta, paikallisilta vain murto-osan siitä. Oikeastaan ajatus on aika romanttinen, eikö? Poreallas, yllä tähtitaivas, kädessä lasi kuohuvaa, vieressä hän. Palaisin!
Yhteistyössä LADAn ja GC Butler Travel & Eventsin kanssa
