Air Balticin halpisliput toimivat taas varsin mukavasti: Helsinki – Riika – Tel Aviv työpäivässä ja noin 700 euroa kahdelta. Puheet tiukoista rajamuodollisuuksista pitävät paikkansa. Vinkki: ei Syyrian leimaa passiin, jos haluaa helposti maahan.
Taksikuski oli varsinainen persoona. Kävi kiivasta keskustelua puhelimessa, välillä ikkunasta toisen kuskin kanssa ja välillä huomasi jututtaa meitäkin. Kertoi, että Tel Aviv ei nuku koskaan, että ihmiset ovat kuin italialaiset, kovia puhumaan, kuten hänkin.
Ravintoloissa ja baareissa täällä näyttää olevan hurjasti valinnan varaa. Me menimme sisälle ensimmäiseen kohdalle sattuneeseen ruokapaikkaan, olihan lounas korvattu suklaapatukalla lentokentällä ja nälkä huutava. Tyylikkään trendikäs paikka, erinomaista palvelua englanniksi, ja vielä parempaa ruokaa! Majoitus Israelissa on kallista, eikä syöminenkään edullista ollut, ainakaan tässä ravintolassa. Tästä olin yllättynyt, koska samoilla seuduilla Syyriassa ja Jordaniassa hintataso oli selvästi Suomea edullisempi, täällä ei.
Tel Avivin rantabulevardi ei ole erityisen omaleimainen. Merelle katsoessani olisin voinut vannoa olevani Miami Beachilla, ja hotellien reunustama rantakatu on muutenkin kovin tutunoloinen. Ehkä suurkaupunkien rantakaduilta odotetaan kaikilta samaa: hotelleja, ravintoloita, baareja? Paljon oli liikkeellä kadehdittavan hyväkuntoisia juoksijoita, mutta toisaalta näkyi myös niitä, joille rantakatu on ainoa koti. Illalla lämpötila laski noin 15 asteeseen, mikä onneksi mahdollistaa ulkona nukkumisen.
Muutaman korttelin päässä rannasta kaupunki on erilainen, mutta varsin länsimaalainen minusta. Liikerakennukset nousevat korkeuksiin ja näyttävät samalta kuin kaikkialla muuallakin. Ainakaan vielä ensimmäisenä iltana Israel ei vastannut ollenkaan odotuksiani. En ole missään nimessä pettynyt, mutta odotin erilaista. Ehkä olisi voinut ottaa etukäteen enemmän selvää…
