Kolme yritystä – kolme erilaista jalkahierontakokemusta

Käymme aina Kaukoidän matkoilla jalkahieronnoissa. Kun paljon kävelee, jalkahieronta tekee mahdottoman hyvää. Ensimmäisestä kokemuksesta vihjasinkin jotain jo aikaisemmin. Se oli vähintään mielenkiintoinen. Hotellin lähellä Chongqingissa oli ihan asiallisen näköinen paikka, ja hinnat tietysti huomattavasti halvemmat kuin hotellin spassa. Luonnollisesti valitsimme tämän autenttisen hoitolan.

Hieronta sujui ihan totutunlaisesti, kunnes alkoi tapahtua kummia. Kuva on tavattoman pimeä ja epäselvä, mutta oleellisin näkyy: liekki! Alkoi cupping, aivan uusi tuttavuus. Hierojatytöllä oli lasi, jonka suulla hän aina pyöräytti tulta ja jonka sitten kiinnitti jalkapohjaani kuin imukupin. Pari kertaa tuntui lähinnä vain omituiselta, mutta kun kuppi tarrasi viimeisen kerran, se oikeasti sattui. Sitä vieläpä pidettiin paikallaan useiden minuuttien ajan. Hammasta purren kestin, koska en kehdannut alkaa möykätä. Ei se olisi ehkä auttanutkaan, koska en osaa möykätä kiinaksi. En tiedä, mikä cuppingin tarkoitus oli. Kun kipu jaloissa lakkasi, en pysty sanomaan, että tunne olisi ollut erilainen kuin cuppingittoman hieronnan jälkeen. Päätös: kerta tätä lajia sai riittää.

Toinen jalkahierontapaikka oli Chengdussa. Näin sen ikkunasta, kun menimme bussilla pandakeskukseen. Illalla paikka näytti erilaiselta kuin päivällä. Kun tulimme oikean rakennuksen edustalle ja näytimme ehkä eksyneiltä turisteilta, meitä puhutteli englanniksi nappikorvainen tummaan pukuun pukeutunut mies. Kun kävi ilmi, että halusimme hierontaa, meidät saatettiin oikeaan paikkaan.

Paikassa oli jotain omituista. Saimme kuitenkin eteemme listan, mitä hoitoja on saatavilla. Kiinaksi. Saimme selitettyä, että olimme kokovartalohierontaa vailla. Paikat olivat jumissa kävelemisestä ja melko kovista sängyistä. Kaikkialla näkyi vain miehiä. Ja lisää korvanappipukumiehiä myös. Paikka alkoi tuntua hämmentävältä. Olimmeko sittenkin hmm… tiedät kyllä missä. (En halua sanoa mitään sellaisia sanoja, jotka linkittävät blogini vääriin paikkoihin. Kävi nimittäin niin, että alkusyksystä joltain alan sivustolta on jostain syystä tullut blogiini hurjasti käyntejä. Ei tästä siis enempää, mutta selitin, koska joudun käyttämään kiertoilmauksia.)

Hoitohuonekin oli tarkoitukseen nähden varsin erikoinen. Ainahan huoneet ovat erilaisia kuin omalla Pentti-urheiluhierojallani, mutta tämä ei vastannut yhtään aikaisempaa kokemusta. Kohta paikalle purjehti kaksi neitosta vesirajahamosissa ja anteliaissa kaula-aukoissa. Ou nou. Missä me olemme?! “Haluatteko olla samassa huoneessa?” Ai haluammeko? Kyllä! Kysymys paikan luonteesta voimistui edelleen. Jalkahierontahan alkaa aina pesulla. Jalat vain soikkoon, jossa veden lämpötila on tähän asti vaihdellut tulikuumasta järjettömän kuumaan, ja niin se oli sietämättömän kuumaa nytkin. Kyllähän siihen tottui, mutta odotin vain, koska nahka lähtee jaloista kuin kuori kaltatulta tomaatilta.

Saimme yhdenkoon sortsit päälle puettaviksi. Rohkea hierontaan ryhtyy, kuulukoon uusi suomalainen sanonta. Ei muuta kuin farkut pois, pöksyt jalkaan, paita pois ja petiin. Kun neitoset tulivat takaisin, huomasin myös asuun kuuluvat jalkineet: punaiset muovikorkkarit, kymmensenttiset, kokoa liian suuret.

Hieronta alkoi kasvoista ja päästä selällään maaten. Ihan ok. Sitten hartiat ja niska. Ihan ok. Neitokainen oli pääpuolessa. Käännös ympäri. Neito jatkoi seisomalla pääpuolessa. Lisää hartioita ja selkää. Kengät liukuivat kaiken aikaa liukkaalla lattialla. Seuraavaksi selän oikeasti kipeiden kohtien kimppuun. Se kaivelu, painelu ja tonkiminen ei ihan heti loppunutkaan. Ei työasentoakaan voi sanoa kovin ergonomiseksi, koska mimmi oli kiivennyt korkoineen samalle laverille.

Edelleen mietin, missä oikeasti olemme. Hieronta ei ollut mitenkään ammattimaista, mutta ei ihan niin onnetontakaan, että paljastuisi palveluiden olevan useimmiten jotain muuta. Kun sitten puhelinkin soi enkä tietenkään ymmärtänyt käydystä keskustelusta sanaakaan, aloin oikeasti vähän pelätä. Mietin jo mahdollisuuksien mukaan jonkinlaisen lapun kirjoittamista ja sijoittamista piiloon maton alle, jos vaikka meille sattuisi jotain ja joutuisimme menemään poliisin puheille. Ainakin voisin todistaa, että olen käynyt paikassa. Ai miten niin olen katsonut liikaa trillereitä ja lukenut dekkareita? En muuten ole. Tilanne oli vain sen verran outo, että mieli ei rentoutunut vaan mietti pakoreittejä ja muuta yhtä tarpeellista.<

Mitään ei tietenkään tapahtunut. Korvanappipukumiehet eivät ryöstäneet, tytöt eivät käyneet liian tuttavallisiksi, kaikki maksoi sen verran, kun oli alkuun sovittukin, saimme hoidon ajaksi pois viedyt kenkämmekin takaisin. Ei kokemusta kuitenkaan miellyttäväksi voinut sanoa. Kuinka kaipasinkaan omaa Penttiäni.

Yhteen jalkahierontaan uskaltauduin kuitenkin vielä. Se oli Chiconi-tavaratalon spassa. Oikein miellyttävää ja rentouttavaa. Tällä kertaa hieroja oli nuori mies, ympäristö rauhallinen ja tyylikäskin, lainahousut vaaleanpunaiset (kuvassa etualalla), pesuvesi järjettömän kuumaa – eli kaikki niin kuin pitikin.