Halusin kirjoittaa oodin vaporetolle. Kun ajaa ykkösen vaporetolla Canal Grandea halki Venetsian, näkee melkein koko kaupungin lipuvan ohi ja ympärillä maailman kauneimpia rakennuksia. Toisaalta pidän nykyään kovasti myös junista. Huomasin viimeistään edelliskesänä reilatessani, että nehän ovat lähes aina mainio tapa siirtyä kaupungin A keskustasta kaupunkin B ytimeen. Toisaalta olen aika individuaali ja ajattelen, että auto se vasta on ystävä. Voin liikkua oman aikatauluni mukaan ja pääsen melkein mihin tahansa. Mutta kuinka paljon jäisi rakkaasta Venetsiastani näkemättä, jos ajelisin vain Vaporetolla? Vaikka maisemat junan ikkunasta voivat olla ihanat ja liikkuminen helppoa, ei asemalta toiselle suhaaminen kuitenkaan ole kovin palkitsevaa. Ja se auto. Moneen paikkaan pääsee, mutta kuinka monta autoa olet nähnyt vaikka juuri Venetsiassa tai autiolla hiekkarannalla? Niihin jalkaudutaan.
Syyskuun Instagram Travel Thursdayssa piti pohtia, mikä matkustusmuoto on rakkain. Ainakin on paikkoja, jotka tavoittaa vain jalkaisin. On hetkiä, jotka jäisivät kokematta, jos ei kävelisi. Kaikki kävelykeskustat. Kuinka moni vanha kaupunki jäisi näkemättä! Brooklynin silta, autio ranta auringonlaskussa, valkoinen hiekka varpaissa auringonpaisteessa. Hongkongissa Victoria’s Peakin 360 asteen näköalat, kun kävelee huipun ympäri, tai alla avautuva maisema Dragon’s Backilta.
Nyt seuraa paljastus, jota en koskaan olisi uskonut tekeväni: Vaikka kuinka haikeana katson rantakuvia ja tahtoisin olla juuri nyt jossain paistattelemassa päivää sateenvarjodrinksu kädessäni, vaikka katselin lentohintoja New Yorkiin, vaikka Venetsia-kuumeeni on noussut taas sfääreihin, parhaat fiilikset juuri nyt nousevat kuvista, joissa tossut ovat vieneet luontoon. Ehkä se johtuu kertyneistä reissukiloista, kun tiedän, että eivät ne karise tässä tietokoneella istuessa, tai ehkä liikaa sisällä vietetystä ajasta. Mutta voi että luonto voi olla upea. Taiwanin riippusillat, Färsaarten karu kauneus, Réunionin uniikki maisema – en voi taas kuin olla onnellinen, mitä kaikkea kauneutta olen saanut nähdä. Joidenkin kohteiden eteen on pitänyt nähdä vähän vaivaa, mutta voi ihanuus, minkä palkinnon taivalluksen päässä tai matkalla jo on voinut saada. Voinkohan saada samanlaisia fiiliksiä kolmen viikon päästä Kolilla? Niin, se oli paljastus numero 2. Olen lähdössä kotimaanmatkailemaan ja vieläpä aika kauas kotoa!
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Jaa oma Instagram ja matkailu -aiheinen, suomenkielinen postauksesi alla olevasta add-linkistä. Instagram Travel Thursdayhin voit osallistua Travelloverblogin ja Vagabondablogin kautta. Voit lisätä linkkisi mihin tahansa näistä blogeista, ja se näkyy kaikissa. Muista lisätä postaukseesi linkit emoblogeihin ja kertoa, että osallistut IGTT-kamppikseen.
Instagram Travel Thursdayn kantava ajatus on sosiaalisuus. Muistathan myös lukea toisten juttuja, osallistua keskusteluun, kommentoida ja tykkäillä muiden mukana olevien kuvista Instagramissa sekä jakaa kuviasi #IGTT- tai #IGTravelThursday-tunnisteella. Minut löydät Instasta nimellä @travelloverblogi.
IGTT-uutiskirjeen (kerran kuussa, muistuttaa kamppiksesta ja tulevista teemapostauksista) voi tilata tästä linkistä. Kirje saattaa mennä roskapostikansioon.
18 comments
Kiitos mukavasta muistobloggauksesta – moni oli tuttu näkymä, loput taas hyviä vinkkeja tuleville vuosille.
Matkablogien hyvä ja huono puoli on juuri tuo, että luovat uusia tarpeita.
Mukavaa Kolin matkaa! Toivottavasti Pielinen avaa näkymänsä pilvien välistä kuten meille. Plitvice oli minun suosikki juuri tuohon kävelyyn ja hitaasti matkaamiseen. Kyllä olet saanut vaeltaa hienoissa maisemissa!
Joskus aina unohdan, kuinka paljon kaikkea kaunista olenkaan saanut kokea. Koska en ole eräjorma ja muutenkin olen kaupunkilainen kaikelta elämäntavaltani, olen vuosien myötä alkanut kiinnostua luonnostakin. Kolin kansallismaisema on pitkään kiehtonut. Jos sen kerran, kun lähden Suomi-matkalle tällä tavalla, sataa ja on ankeaa, en ala! Kunpa Ukko-Koli näyttäisi minulle parastaan.
Oi, ihanaa matkailoa! Toivotan sinulle sitä lisää Kolilla. Pitäisi käydä aikuisen silmin katsomassa, muistan lapsuuden asuntoautomatkalta, että oli hieno. Kiitos tunnelmoivasta ja matkakuumetta nostavasta jutusta.
Välillä minusta tuntuu, että tällaisille postauksilla ei oikein ole paikkaansa, mutta toisaalta matkailu juuri on iloa ja fiiliksiä. Miksei siis aina välillä koota niitä hyvän mielen jutuiksi.
Allekirjoitan koko postauksen! Kävellen nautin eniten kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Mulla jäi kahden Venetsiassa viettämän päiväni aikana vaporetto kokonaan kokematta, mutta ei harmittanut. Niin paljon enemmän sain irti kaupungista kävelemällä, seikkailemalla ja eksymällä. Ja istumalla kanaalin rannassa. Ja voihan sitä sitten hurvitella sillä vaikka ensi kerralla. Jos kaikelta kävelemiseltä malttaa 🙂
Venetsiassa parasta – ainakin suuntavaistuttomalle – on juuri eksyminen. Tietämättä yhtään, missä olin, päädyin taannoin seuraamaan julkkishäitä syrjäiselle kirkolle Cannareggion alueella. Joutilas maleksiminen hiljaisilla kujilla tekee autuaan onnelliseksi.
No se on kyllä ihan saletisti totta, että on paikkoja joita pääsee näkemään vain jalkaisin. Me tykkäämme matkoilla kävellä paljon. Esimerkiksi kun olimme Japanissa, valitsimme usein kävelemisen metron sijaan ihan vain siksi, että näkisimme vähän paikallistakin elämää ja menoa. Jotenkin se on mukavampaa jos vain kohde ei ole mahdottoman kävelymatkan päässä.
Kaupunkilomilla 10-15 kilometrin päiväkävelyt ovat ihan normaaleja. Juuri eilen katsoin kävelleeni 12 kilometriä pienessä tšekkiläisessä kaupungissa viinijuhlilla. Ei ole sekään vain istumista lasi kädessä.
Japanissa kerran eksyttiin kävellessä. Olikin aika projekti päästä hotellille takaisin, kun ei mitään yhteistä kieltä löytynyt syrjäisessä pikkukaupungissa.
Tottahan se on, että jalan pääsee paikkoihin, joihin ei muuten löytäisi. Se on tarpeeksi hidas tapa liikkua, mutta tarpeen vaatiessa vauhdikaskin. Kävellen sopeutuu paikan rytmiin. Toisaalta kävellen voi luoda lomalle rytmin. Kunpa muistaisi arjessakin useammin hidastaa kävelyä – normaalisti sitä pyyhältää vain paikasta toiseen, vaikka tutuista reiteistäkin voisi nauttia.
Ihanan tunnelmallinen postaus muuten!
Kävellessä tosiaan huomaa kohteen rytmin. Kiireinen kaupunki on niin erilainen kuin leppoisampi pikkukaupunki. Joskus ruuhkaisessa suurkaupungissa, vaikka Hongkongissa, kuitenkin tuskastun ruuhkiin ja matelemiseen, eihän se ole luontainen rytmini liikkua.
Varsinkin jos kävellessä on joutunut totisesti työskentelemään päästäkseen paikalle, on perillä euforinen fiilis. Ehkä muulla keinoin paikalle ei olisi päässytkään. Silloin saattaa tuntua siltä, että sen upean maiseman on jopa ansainnut palkinnoksi. Vaikka eihän sitä koskaan ole, vaan usein oma olo on entistä riittämättömämpi luonnon uskomattoman kauneuden edessä.
Minusta nämä IGTT:t toimii just hyvin fiilistelyyn. On ihanaa lukea kaikkien postauksia ja tunnelmapaloja, varsinkin nämä teemakuukaudet on minusta antoisia. On hauska nähdä, miten eri tavalla ihmiset on teeman ottaneet omakseen. Kaikkia yhdistää rakkaus matkusteluun!
Yksi Reunionin kohteista oli sellainen, että itse ponnisteltiin hikisinä helteessä vuoren rinnettä. Polku oli hyvä, maisemat upeat, mutta otti se voimille. Ja kas, kun olimme ylhäällä, näimme parkkipaikan. Olisi sinne autollakin päässyt. Jos olisin tiennyt etukäteen, luultavasti olisin sanonut, että ajetaan. Mutta kuinka paljon olisi jäänyt näkemättä matkan varrelta! Tyytyväisenä heittäydyin nurtsille ja nostin jalat kohti taivasta hetkeksi.
Vaikka itse vannoinkin omassa IGTT-postauksessani autoilun nimeen, olet ihan oikeassa siinä, että moni paikka jäisi näkemättä ilman jalkautumista. Ja ei sinne luontoon, keskelle metsää tai vesiputouksen äärelle, sentään autolla hurauteta. Näistä sinun upeiden kuvien paikoista Plitvice saattaa olla minulla seuraavana: ainakin se pitää laittaa vakavaan harkintaan, kun parin viikon päästä ajellaan Sloveniasta Hvarin saarelle!
Kotona olen autotyttö ehdottomasti, ja kyllä matkallakin mieluusti autoilen. Mutta sitten on jalkautumisen ihanuus. Plitvicessäkin on kyllä sellaisia rekkajunia, jos ei ihan joka paikkaan halua kävellä. 🙂 Mutta oih, Slovenia. Se on ihana. Voi että! Nauti. Mutta Plitvicestä myös. Syyskuuta pitävät erinomaisena aikana mennä.
Ihania maisemia! 🙂 Käveleminen on kyllä yksiä parhaita juttuja matkailussa!
Kyllä vain! Kauniisiin paikkoihin olen reissuillaan päässyt.