Type and press Enter.

The Venetian, Macao – ihan toinen todellisuus

Campanilen (kellotorni) valot loistavat kauas. Tulin taksilla Rialton sillan alta. Rakennukset ovat ulkoa kuin Dogen palatsin julkisivu. Hotelli- ja kasinokompleksin aulan kattomaalaukset ovat kuin venetsialaisia nekin. Odotin näkeväni kauniisti pukeutuneita ihmisiä. Ehkä käsitykseni kasinoista ovat peräisin James Bondeista, joita niitäkään en ole koskaan nähnyt yhtään kokonaan. Mutta suurin osa oli pukeutunut sortseihin ja T-paitoihin, tavallisiin päivävaatteisiin. Koska erottautuminen halu on toinen nimeni, liihottelin ympäriinsä oranssissa mekkoeleganssissani ja koroissa – ja se oli oikeastaan aika kivaa.

Olin varautunut, että syöminen ja juominen olisi kallista. Olin vähän eletään herroiksi kaksi päivää ja säästetään myöhemmin -mentaliteetilla liikkeellä, mutta yllätyin positiivisesti: lasillisen hyvää italialaista viiniä ja tusinan erinomaisia dim sumeja sai alle kahdellakympillä.

The Venetian on hotelli, maailman suurin kasino, ravintolamaailma ja valtava ostari, jonka liikkeet alkoivat kymmenen maissa olla jo kiinni. Ehkä hyvä niin, koska alennusmyynnit olisivat liiaksi houkutelleet. Siellä oli kaikki merkit, joita ikinä voi kuvitella. Mitä kalliimpi, sen todennäköisemmin se on, mutta myös kaikkia paljon halvempiakin – ihan kaikkea.  Kauppojen tarjonta houkutteli, mutta enemmän katselin ympäristöä: sisälle rakennettu Venetsia.

The Venetian Macao

The Venetian Macao

The Venetian Macao

The Venetian Macao

Kävelin silloilla, ylitin kanaaleja, katsoin aamua ja asiakkaita odottavia gondoleja, vaaleansinistä taivasta, San Marcon aukion rakennuksia – sääli, että kahvilatarjonta ei ollut esikuvan mukaista vaan enemmänkin pikaruokaa. Kaikki yksityiskohdat, parvekkeet, avonaiset ovet ja näkymät sisälle ovat pieniä yksityiskohtia myöten harkittuja. Ja tietenkin vain surkeita jäljitelmiä tällaiselle Venetsian rakastajalle, mutta olin vaikuttunut. En tiedä, millainen vastaava on Las Vegasissa, joka minua ei koskaan ennen ole houkutellut, mutta tämän nähtyäni kiinnostus kyllä räjähti.

The Venetian Macao
Hotellin vastaanotto

The Venetian Macao
San Marcon aukio macaolaisittain

The Venetian Macao
Dogen palatsi

The Venetian Macao
Campanilekin se siinä

Puhelimen appsin mukaan olin liihotellut mekossani ja koroissani jo reilut kaksi kilometriä pelkästään Venetianin sisätiloissa.  Odotin tulevani ulos kanaalin rantaan tai palazzon kulmalle, mutta Parisian-kylttejä seuratessani olinkin vaihtanut maata ja kaupunkia ja tulin ulos Eiffel-tornin juurelle. Mitä muuta tästä merkillisestä komplekseista löytyykään, jääköön ensi kertaan. Oli aika liihotella takaisin hotellille.

Untitled

Vaikka Taipan saarella, jolla The Venetian sijaitsee, on paljon hotelleja, olen iloinen, että otin omani Macaon niemimaalta, jossa kuitenkin kohtaa hotellin kulmalla myös melkein oikeaa elämää. Parikin päivää vain tällaista täysin keinotekoista olisi ollut liikaa. Mutta olen iloinen, että sain tämänkin nähdä – vaikka palo ja kaipuu aitoon Venetsiaan kasvoi taas eksponentiaalisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

10 comments

  1. Meillä on vuodenvaihteeseen buukattu monta päivää Hongkongissa, ja Macao olisi yksi vaihtoehto päiväretkelle. En vaan tiedä, onko tällainen vegasimainen feikkiys ja blingbling meikäläisen kohde. En oo koskaan haaveillut Vegasista, tästä tai muista vastaavista paikoista. Ja kasinot on yleensä viimeinen paikka missä kävisin. Mutta ehkä Macaossa sen päivän viihtyisi, ja olisihan se ihan mielenkiintoista nähdä maailman suurin kasino. Veikkaan kyllä, että täällä käytyäni alkaisin itse myös vaan kovasti haikailla takaisin Venetsiaan 🙂

    1. Multa on tulossa pari muuta postausta Macaosta. Ne antavat aivan toisenlaisen kuvan kaupugista. Siellä oli paljon todella mielenkiintoisia juttuja. Vegasmainen feikkiys ei ole varsinaisesti minunkaan juttuni, mutta toisaalta tällainen on nykyään niin suuri osa Macaota. Tämän takia suurin osa sinne matkustaa. Siksi sen näkeminen oli kiinnostavaa. Harmittelin, että olin vain pari yötä. Macaolla olisi ollut paljon muutakin. Kyllä sinne ainakin päiväretkelle kannattaa mennä.

  2. Hauskaa, että päätit liihoitella tuolla mekossasi. Kyllä lomalla pitää saada välillä koreillakin. 🙂 Olen käynyt Vegasin Venetianissa ja tämä näyttää kyllä valtavan paljon suuremmalta! Näissä on ihan hauska piipahtaa katsomassa, mutta samalla aina tulee miettineeksi ihmiskunnan älyttömyyttä… Käytiin Macaossa 2010, mutta joko tuo pytinki ei ollut silloin vielä olemassa tai sitten ei vaan osattu mennä tuonne. Olisihan tuo ollut mielenkiintoinen nähdä.

    1. Todellakin panee miettimään, mihin tätäkin tarvitaan. Miksi pitää rakentaa Venetsia ostarille? Ihmisen halun jännitykseen ymmärrän, mutta haen itse sen kyllä mieluummin muualta kuin kasinolta.

  3. Varmaankin aika hämmentävä kokemus. Mulle tulee tästä vähän mieleen Tanskassa Legolandin vieressä oleva Lalandia, jossa on paljon pienemmässä mittakaavassa samantyyppinen kaupunki taivaskattoineen, feikkitaloineen ja kolmihaaraisine katulamppuineen.

    Luen varmasti mielenkiinnolla muutkin Macao-juttusi, sillä me ollaan luultavasti vielä tänä syksynä menossa Hongkongiin ja päiväretki Macaolle on suunnitelmissa. Enempää aikaa Macaolle tuskin liikenee, joten yritän keksiä miten yhdestä päivästä saisi mahdollisimman mieluisan. Siinä mielessä samanlaisia ajatuksia, että vaikkei se vegasmaisuus ole minunkaan juttu, niin olisihan juuri se kuuluisa puoli kaupungista kiinnostavaa nähdä.

    1. Maailmalla aina välillä on kaikenlaisia minilandioita, mutta jostain syystä olen jättänyt ne väliin, vaikka periaatteessa olen kiinnostunutkin. Ehkä sittenkin mieluummin fiilistelen sitä aitoa kohdetta, en turistikohdetta sen sisällä.

      Yhden muun Macao-jutun olenkin jo kirjoittanut, ja Unesco-postaus on vielä tulossa. Kyllä Macaolla piipahtaa kannattaa, vaikka pidemmässä ajassa siitä saa enemmän irti.

  4. Aika paljon elegantimpi ratkaisu pukeutua noin näyttävästi kuin shortseihin ja t-paitaan 🙂 Mahtavia kuvia! Kävin vuosi sitten Las Vegasin Venetianissa ja näiden kuvien perusteella tuo Macaon versio vaikuttaa huomattavasti isommalta, mutta muuten samantyyppistä kuitenkin on. Siellä ihan oikeassa Venetsiassa kävin ensimmäistä kertaa vasta tänä kesänä, joten en tullut Las Vegasissa käydessä kiinnittäneeksi huomiota, oliko tiettyjä rakennuksia casinolle kopioitu, vaikkapa tuo Doge’s Palace tai Campanile.

    Macaolla käydessäni joskus vuosikymmen sitten en vieraillut casinoilla ollenkaan, vaan tutkin kaupunkia muuten ja aikamoinen kontrastihan näyttää olevan niistä portugalilaisista kujista tuonne casinomaailmaan. Lähes tulkoon casino-överit sen sijaan vedettiin silloin vuosi sitten Vegasissa. Ristiriitaisista ennakko-oletuksista huolimatta minä kyllä kaupungista kovasti tykkäsin, ovathan nuo eri teemojen mukaisesti rakennetut casinot aika näyttäviä ja mikäs niitä on kierrellessä.

    1. Pelaamisesta en ole itse kiinnostunut, mutta kasinoissa on jotain houkuttelevaa. Ehkä se tunnelma ja jännitys. Monet myös niin kuuluisia, että niissä on siksikin kiva käydä, vaikkapa Monacon kasino.

      Vegasin keinotodellisuuteen suhtautumiseni on aika samanlainen. Nähtävyyshän sekin on ja siksi omalla tavallaan kiehtova.

  5. Itse olen ollut työreissulla tuossa Las Vegasin Venetianissa, joka on siis saman omistajan. Aika samalta nämä kuvissa näyttävät, joten tutkin sen verran tätä, että Las Vegasin kasino on seitsemänneksi isoin tämän Macaon tosiaan ollessa maailman ison kasino. Sen verran voin todeta Las Vegasin Venetianin perusteella, että tämän Macaon vastaavan tarvitsee olla järjettömän suuri, sillä itsellä meni pelkästään naapurihotellista kävellessä 20 minuuttia Venetianin konferenssitiloihin kävelen, vaikka Rialton sillat sun muut sujui liukuportaita pitkin. Täytyneepä ruksata tämä Macaon Venetian bucket-listalle 🙂

    1. Kyllähän tuo melkoinen oli, kun kaksi kilometriä näytti puhelimen sovellus minun kävelleen. Itse kasinossa en käynyt vaan vain syömässä ja pyörin ostarilla. Kasinon koosta en siis osaa sanoa. Mutta jos Vegasissa valtava, pitänee tämän olla järjetön, kun kerran maailman suurin on.