Jos olisi suuntavaisto tai huonoa parempi keskittymiskyky kartan lukemiseen
a) joutuisi kävelemään vähemmän
b) ei tarvitsisi nähdä samoja paikkoja kahteen kertaan
c) näkisi paljon vähemmän.
Kaikki nämä teoriani todistin oikeaksi lauantaina, kun lähdin kiertelemään Roomaa. Suunnitelmani oli kävellä Pantheonin kautta Piazza Navonalle, josta Campo dei Fiorin kautta Teveren rantaan synagogalle ja Isola Tiberinalle sekä sieltä Colosseumille, josta metrolla Piazza del Popololle.
Kierrokseni alkoi hyvin. Löysin Pantheonille yhtä hienosti kuin edellisenä iltanakin, koska ei tarvinnut kävellä hotellilta kuin yhtä tietä suoraan kääntymättä kertaakaan.
Edellisiltana Piazza Navona ehti kadota kertakaikkiaan, vaikka matkaa Pantheonilta on oikeasti vain kaksi korttelia. Mahdollisia jokseenkin suoria reittejäkin on kaksi, mutta enpä sattunut päätymään niistä kummallekaan. Päivänvalossa suunnistukseni onnistui loistavasti. Piazza Navona on upea. Sen kansoittavat taiteilijat – tai ainakin maalauksia (tai printtejä luultavasti) myyvät “taitelijat”.
Kunnon kartanlukija olisi päässyt Campo dei Fiorille parin korttelin matkan kohti Tevere-jokea siirtymällä, mutta ehkäpä vartin vaelleltuani olinkin takaisin Pantheonilla, mutta lähestymiskulmani oli takakautta, kun Navonalle olin lähtenyt temppelin edestä. En lannistunut vaan lähdin sisulla kohti uutta yritystä. Vilkas paikallisten suosima tori löytyi kohtuullisen harhailun jälkeen.
Seuraava etappini kohti Teveren rannassa sijaitsevaa synagogaa ja pientä, vanhaa juutalaisgettoa sujui jo mallikkaasti. Aloin vähitellen uskoa itseeni kartturina.
Teveren rantaan pääsin ongelmitta, onhan synagoga ihan rannassa, ja vieläpä suoraan Tiberinsaaren kohdalla. Lopulta kävelin vain saaren läpi ja Teveren vastarannalle.
Seuraavasta etapistani kohti Colosseumia en ole alkuunkaan ylpeä – mutta tällä matkalla näin paljon sellaista, mitä en olisi lähtiessä vielä arvannutkaan näkeväni. Oletin ehkä sivuavani Forum Romanumin joltain suunnalta, mutta että päätyisin Capitolium-kukkulalle kaatosateeseen…
Halusin Colosseuminkin nähdä vielä, onhan se tavattoman vaikuttava rakennus. Sisälle en kokenut tarvetta mennä toista kertaa. Kummasti tuntui amfiteatteri seitsemässä vuodessa kutistuneen. Vaikuttava ilmestys se kuitenkin on, sateesta huolimatta.
Ajattelin mennä pidättelemään sadetta baariin, jonka terassilta olisi kauniilla ilmalla upea näköala Colosseumille. Ei ollut terassilla tilaa, eikä siinä kyllä kastumatta olisi voinut ollakaan. Palvelu oli kehnoa, hirvittävän hidasta, ja vitriinissä kolme euroa maksanut panino oli tuplannut hintansa pöytään saapuessaan. Leivästä ja viinilasillisesta voimaantuneena otin taas kartan käteeni, vakuutuin oikeasta suunnasta ja lähdin itsevarmana kohti metroasemaa. Ei muuten ollutkaan varmassa paikassa. Kävelin sitten koko amfiteatterin ympäri päätyäkseni muutaman kymmenen metrin päähän kohdasta, josta nousin portaat kohti baaria. Sateen pitäminen oli vienyt kaiken huomioni, ja metroasema jäi täysin havaitsematta. Kierroksellani ihailin Arco di Costantinoa.
Metroajelu vaihtoineen sujui mainiosti. Maan alla eksymisen mahdollisuus on eksponentiaalisesti pienempi kuin sen pinnalla, eikä metroreittejäkään ole Roomassa kuin kaksi: sininen ja punainen. Ihan vähän väärään suuntaan lähdin kyllä asemalta. Kuvittelin päätyväni maan pinnalla suoraan aukiolle, mutta aivan näin helpolla en päässyt.
Kotimatkalla tsemppasin. Reitti oli kohtuullisen suora, ja niin vain selvisin hotellille lähes suorinta tietä. En kertaakaan kääntynyt väärään suuntaan mistään, mutta pienen mutkan matkaan teki kivannäköinen ostari – mutta se oli aivan reitillä.
