Nizza – lumoava vai luotaantyöntävä?

Yhden Ilalian-kuukauteni viikonlopun vietin Ranskassa ja Monacossa. Meillä oli mieheni kanssa treffit Nizzan rautatieasemalla, sillä hän lensi suoraan Ranskaan.

Trenitalia ansaitsi taas Etelä-Euroopan VR -palkinnon. Kyllä oli meno epäluotettavaa. Paikallisjunat ovat olleet myöhässä lähes poikkeuksetta joka kerta, kun olen johonkin mennyt, mutta 10 – 15 minuutin myöhästymiset ovat ihan amatöörejä verrattuna kahteen tuntiin matkalla Rapallosta Nizzaan. Tuntuu, että tuhrautui kokonainen päivä 180 kilometrin matkaan. Ennen yhtätoista lähdin asunnolta ja joskus kuuden jälkeen oli hotellilla Nizzassa.

Matkan asemalta hotellille piti olla ihan helppo, mutta aika laajan kaaren kiersin shoppailualueiden halki. Kovasti tuntui vaateliikkeitä, kaiken hintasia, olevan keskusta-alueella. Hotellin naapurissa olevan ostarinkin kävin läpi kävelemässä, mutta se ei tehnyt vaikutusta. Paljon näytti olevan osta kaksi, saat toisesta niin ja niin paljon alennusta -mainoksia, mutta varsinaisesti alennusmyyntejä ei kesäkuun lopussa vielä ollut. Harmi.

Pari tuntia pyörin keskustassa hotellin lähettyvillä ennen kuin mies tuli. Mitenkään laajalti en saanut vielä ensimmäisenä iltana käsitystä kaupungista, mutta jotenkin kyllä ymmärsin, että jotkut kerta toisensa jälkeen palaavat Nizzaan. Onhan kävelykaduilla kivoja ravintoloita ja terasseja, ihan vieressä meri. Niin eurooppalaista, niin mannermaista ja tyylikästä.

Mutta toinen päivä sai minut muuttamaan mieltäni. En sittenkään lumoutunut kaupungista. On kaupungilla omat ihastuttavatkin puolensa, esimerkiksi eläväisyys, runsas ravintola- ja ostostarjonta, meri jne., mutta ainakin minulle Nizza on liian persoonaton. Rantabulevardi on pitkä ja leveä, mutta koko rantakatu vierivieressä hotelleja. Uimarannasta osa on hotellien yksityisiä tai vastaavia maksullisia uimalaitoksia, joita olen Ligurian rannikolla katsellut viimeiset kaksi viikkoa. Se positiivinen puoli toki Nizzassa on, että osa rannanpätkistä vaikutti myös täysin maksuttomilta. Toki tuulen puhaltaessa oli mukava kävellä rannassa, koska helle edelleen seisoi Etelä-Euroopan päällä, mutta aika yksitoikkoiselta maisema vaikutti. Sitäkään ei määräänsä enempää viitsinyt.

Toisen päivän kohokohta oli kai liinavaate-ale Galeries Lafayettella. Olihan siinä kyllä suunnittelemista, miten saada pussilakanat ja pyyhkeet roudattua kotiin. Kahdet parisängyn pussilakanasetit, kuusi kylpypyyhettä, kylpytakki ja jotain pientä… Sorruimme myös sisäänheittäjän suuriin puheisiin, kun mieli teki simpukoita. Syö niin paljon kuin tahdot -tarjoukset eivät sittenkään ole laadultaan ihan parasta mahdollista. Muuten huomasimme, että lounasaikaan saa hyvän hintaista ja laadukasta ruokaa ottamalla päivän annoksen. Usein oli muutama vaihtoehto alkupalaksi, pääruoaksi ja jälkiruoaksi. Koko setti on useimmiten vajaat 20 euroa ja kahden ruoan vaihtoehto noin 16 euroa. Usein vastaavat menu turisticot ovat aikamoista kuraa.

Vanhan kaupungin ravintolat ovat monet todella viehättävän näköisiä, mutta lähinnä keskityin ottamaan niistä valokuvia. En tiedä, ja voin olla tavattoman väärässä, mutta jotenkin tuntui, että ruoan laatua tärkeämpää on turistivolyymien saaminen sisälle. Korjaa ihmeessä, jos olen väärässä. Olen vain kuullut, että Ranskassa niillä alueilla, joilla eniten liikkuu turisteja, ei saa erityisen hyvää ruokaa – kuten simpukkapaikka todisti. Olihan vanhassa kaupungissa taas oma viehätyksensä, jotain pientä ymmärrystä siis heruu taas Nizzaan palaajille, mutta minun makuuni se vain tuntui liian kaupalliselta ja turistiselta.

Puheet epäkohteliaista ranskalaisista olen yrittänyt jättää omaan arvoonsa, vaikka vuosikymmeniä heillä on moinen maine ollut. Mutta todettava on, että ihmiset eivät suosiooni ole päässet uimaan. Ynseys näkyi muun muassa sellaisessa, että olen askelen päässä lippuautomaatilta, käsi ojossa, kun joku tunkee väliin.

Viimeinen Nizzan-päivä oli pilvinen, mutta siitä huolimatta tavattoman kuuma. Ilmastoidut museot vetivät puoleensa. Chagall-museo on kohtuullisen kävelymatkan päässä keskustasta ja ihan vierailemisen arvoinen, vaikken ihan silmä peffassa -maalauksiaan ymmärtänytkään. En tiedä, miksi kävi niin hyvä tuuri, että museo oli juuri tuolloin ilmainen. Kuukauden ensimmäinen sunnuntai ehkä? 19 euron säästö oli kuitenkin ihan huomattava.

Kun Chagallilta jatkaa mäkeä ylös oletettavasti reilun kilometrin verran, päätyy Matisse-museoon. Sinnekin pääsi ilmaiseksi, mikä oli erinomaista, sillä se ei minusta olisi ollut ainakaan kovin suuren pääsymaksun arvoinen. Ainakaan minä en ole niin kiinnostunut muotoon leikatuista paperiarkeista. Museossa oli varsin vähän taiteilijan maalauksia. Toisaalta yhtä seinän kokoista askartelua (anteeksi kaikki Matissen ystävät, mutta tämä on taidetta tuntemattoman reissublogi…) katsoessani ajattelin, että kunhan tekijänoikeudet joskus ovat menneet umpeen, Matisse-kuosinen tapetti voisi hyvinkin tehdä kauppansa.

Matisse-museon kupeessa puistossa näytti olevan jonkinlaista järjestettyä aikuisten piknikmeininkiä. Alueella oli pöytiä ja ruokakojuja. Meille ei selvinnyt, millaisesta tapahtumasta oli kysymys. Usean papin läsnäolo ja vieraiden korkeahko keski-ikä viittaisi jonkinlaiseen aatteelliseen kokoontumiseen, mutta toisaalta tarjolla oli viiniä pulloittain. Oli mikä oli, puisto oli viihtyisän oloinen kokoontumispaikka – ja ranskalaisilla kai aika liberaali suhde viiniin.

Reitti museoiden välillä kulki varsin vauraan oloisen asuinalueen poikki. Suurin osa kerrostaloista oli nimetty Villa siksi tai Palace täksi. Viihtyisän näköisiä taloja ja hoidettuja pihoja oli kiva tarkkailla. Hiljaista oli kaikkialla. Sunnuntain rauha.