Alsace fillarilla – upeita maisemia ja vanhoja kyliä

Alsace on yksi Ranskan lukuisista kuuluisista viinialueista. Se on toisaalta tunnettu myös saksalaistyyppisistä satoja vuosia vanhoista ristikkotaloistaan ja kuvankauniista pikkukylistään. Jos saat tämän kuvan piirrettyä silmiisi, saatat kuvitella, että Alsace on hurjan kaunista seutua. Täällä on mahdollista liikkua autolla ja julkisilla, mutta muutaman kylänvälin ajaa helposti myös (sähkö)fillarilla, ja silloin maisemakin on ihan erilainen kuin auton tai junan ikkunasta katsottuna. Näin päättelin ja vuokrasin Colmarista (sähkö)pyörän. Ihan paras päätös, sanoisin.

Fillarointi ei alkuun sujunut ihan Strömsön tapaan. Ensimmäisestä pyörästä huomasin takajarrun puuttuvan kokonaan, joten oli palattava takaisin ja otettava uusi pyörä. Kohta tajusin tarkistaa, onko powerbank mukana, jotta varmasti on kännykän navigointi käytössä ja löydän takaisin. Laite oli, mutta ei johtoa. Olin ilmeisesti pudottanut sen jossakin laukkua kaivellessani. Ei ollut ensimmäinen kerta. Niinpä kurvasin takaisin keskustaan, ostin saman tien kaksi johtoa ihan vain varmuuden vuoksi ja palasin takaisin reitille. Siitä alkaen päivä olikin oikeastaan täydellinen.

Kaupungissa ajaminen on tehty helpoksi, ja pyöräkaistoja on paljon. Keskustasta ajelin ensin omakotialueelle ja sieltä viinitarhojen keskellä kulkevalle pyöräreitille. Maisema muuttui upeaksi heti, kun pääsin ulos kaupungista. Viinitarhoja oli silmänkantamattomiin. Pyöräreittejä on myös merkitty ihan hyvin, eli suunnistaminen ilman karttaakin on ihan mahdollista.

Ensimmäiselle juomatauolle pysähdyin muutaman kilometrin päähän lähtöpisteestä. Olinhan siinä jo ehtinyt suhailla sinne ja tänne aika pitkään. Paikasta tuli sympaattinen olo, kun näin iäkkään miehen pysäköivän kirkkaanpunaista Vespaansa terassin eteen. Oli harmaiden setien tapaamisaika. (Vespa muuten oli samassa paikassa, kun tulin tunteja myöhemmin takaisin.) Terassilla limua juodessani tein havaintoja muista pyöräilijöistä. Heitä täällä riittää. On lycratyypit ja mekkopyöräilijät, noin karkeasti jaoteltuna. Mutta pliis kaikki, vaikka kuinka olisi kuuma, eihän herrat avata pyöräilyhaalaria ravintolassa vyötärölle asti auki, eihän?

Lounaalle pysähdyin Kientzheimiin. Olen ihan amatööri, mitä tulee ruokailuaikoihin. En ikinä muista, että näillä seuduin ravintolat eivät todella ole auki koko päivää. Täälläkin meni kiinni jo yhdeltä. Näitä tällaisia suloisia pikkukyliä on Alsacessa ihan älyttömästi. Tämä ei ole sellainen, että ehdottomasti suosittelisin menemään, koska kivempiakin on, mutta toisaaalta ne kivemmat ovat kesällä järjettömän ruuhkaisia. Näistä pienistä voi nauttia rauhassa.

Kaysersberg on yksi Alsacen kuuluisimmista kylistä. Siinä oli kanavineen jotain tosi samaa kuin Colmarin vanhassa kaupungissa. Mukulakivikatuineen ja vanhoine ristikkotaloineen Kaysersbergissä tuntui, kuin olisi aikamatkalla satojen vuosien taakse. Kylä on perustettu 1200-luvulla, ja joitain rakennusten osia on säilynyt sieltä asti. Asukkaita on vain noin 2500, mutta paikka on ihan älyttömän suosittu ja turistinen, mutta on se myös tavattoman kaunis. Siellä tutustuin myös ensimmäisen kerran kunnolla Alsacen alueen symboleihin: rinkeleihin ja piparkakku-ukon näköisiin maskotteihin. En malttanut pyöriä kylillä kauaa, koska halusin ahnehtia ainakin yhden kylän vielä lisää.

Jatkoin matkaa toiseen kuuluisista kylistä, Riquewihriin. Mikä ihana reitti sinnekin kulkisi tarhojen halki. En vain tiennyt reitin olevan lähes kokonaan ylämäkeä. Reitti nousi ja nousi. Minuutit navigaattorissa vähenivät. Jäljellä oli enää muutama minuutti, kun ylämäki vaihtui alamäeksi. Mutta missään ei näkynyt kylää. Olin oikeasti jo vähän huolissani. Kun GoogleMaps sanoi aikaa määränpäähän olevan kaksi minuuttia, näkyi ensimmäinen talo.

Riquewihr on hyvin samanlainen kuin Kaysersberg: Molemmissa on pääkatu ja siltä poikkeavia pikkukatuja. Hurjan kauniita vanhoja taloja, viinitupia, matkamuistomyymälöitä ja paljon turisteja. Viinitarhojen läheisyys näkyy täällä kuitenkin paremmin, kun sivukatujen päässä voi jo nähdä kumpuilevan vihreän maiseman.

Fillaroidessani olin saanut olla yksin ja hiljaisuudessa. Olin kaivannut sitä. Näissä kylissä ihmispaljous melkeinpä ahdisti. Kaikki ravintolat olivat täynnä. Istahdin kuitenkin Jung Gustave & filsin viinibaariin ja tilasin lasin cremantia. Kohta baari tyhjeni ja hiljeni. Oli vain minä ja yksi pariskunta. Pikkuinen viinikuplamme. Cremant oli ihanaa. Sitten innostuin liikaa ja halusin maistaa myös rosen. Ei yhtä hyvä ollenkaan. Sain kuitenkin paikasta vinkkejä, miten löytää paras reitti takaisin. Kauniin reitin löysinkin.

Kerroin alkuun päivän muuttuneen täydelliseksi. No. Tuli siihen pikkuinen ongelma vielä. Viitisen kilometriä ennen fillarivuokraamoon paluuta puhkesi rengas. Noin vain asfalttitiellä. Olen toki pyöräillyt koko ikäni, mutta tämä oli ensimmäinen rengasrikko. En edes teoriassa tiedä, mitä pitäisi tehdä. Yritin soittaa vuokraamon hätäpuhelimeen, mutta kukaan ei vastannut. Ennen kuin ehdin soittaa hätäpuhelua kotiin, kohdalleni pysähtyi lycrasetä. Hän löysi varusteistani paikkaussetin, sellaisen vaahtotsydeemin, jollaisella ilmeisesti autojenkin renkaita tilapäisesti paikataan, pienemmän vain. Noin vain suitsait setä korjasi pyöräni. Tarjoutui saattamaan minut Colmariin, mutta en sentään voinut pakottaa häntä ajamaan minun vauhtiani. Olisi kannattanut. Ehkä kilsan päästä rengas oli taas tyhjä. Kohdalle tuli hyvin nopeasti nuori mies, jolla ei toki ollut aietta pysähtyä, mutta teki sen pyydettäessä. Paikkauspullon puristaminen oli nimittäin näyttänyt aika raskaalta hommalta. En tiennyt, olisivatko sormivoimani riittäneet.

Paitsi että pullo oli tietenkin jo tyhjä.

Paikalle alkoi kerääntyä porukkaa. Ensimmäisenä pysähtyi iäkkäämpi nainen. Hän kaivoi heti oman paikkauspullonsa, antoi nuorelle miehelle ohjeita, ja jo kohta rengas oli taas kunnossa. Yritin kysyä rouvalta, miten voisin kaiken korvata, mutta rouva nosti molemmat kätensä ylös, kuin olisi hauiksia näyttänyt, ja sanoi ”Vive la France”. Tilanne oli samaan aikaan hassu ja hirveän ihana. Kuinka kiitollinen olinkaan. Rouva lähti, mutta ymmärsin, että 5-10 minuuttia pitää antaa aineen vaikuttaa. Ilmeisesti odottaminen oli se, mikä jäi ensimmäisellä kerralla tekemättä, koska nyt pääsin perille asti.

Ihanat ihmiset! Ihana Alsace! Ihana Routes des vins!