Bergamo – turistimassoja paossa

Sunnuntaina saa nukkua puoli tuntia pidempään. Kirkonkellot aloittavat raikaamisen vasta kahdeksalta. Bergamossa pärjäisi siis mainiosti ilman herätyskelloa, ainakin lomalainen, vai tottuisikohan kelloihin samoin kuin uudessa asunnossa aamuiseeen lehdenjakajaan? Flunssaisena ajattelin ottaa vähän iisimmin ja katsoa, kehittyvätkö pilvet sateeksi, kuten ennusteet lupailivat. Istuin työhuoneessani (minulla oli sellainenkin!) ja tein töitä. Kuuntelin kellojen kalketta. Se jatkui tunteja. Oli vaativia nyt kaikki kirkkoon heti -soittoja ja lempeämpiä, melkein kuin musiikkia. Kuulin sisälle ääniä kadulta: iloista naurua, kovaäänistä puhetta, italialaista elämää. Mutta kun alkoi kuulua musiikkiakin, mietin, että töitä joutaa jatkaa myöhemminkin.

Vuokraemäntäni sanoi, että Bergamo on vielä sunnuntaina ääriään myöten täynnä turisteja, minkä huomasikin välittömästi, kun astuin kadulle. Città Altan (siis vanhan muureilla reunustetun kaupunginosan, joka kohoaa Bergamon uudemman puolen, Città Bassan, yläpuolella) pääkatu kulkee parinkymmenen metrin päässä asunnolta, ja kun en oikein etenemään pystynyt, olin iloinen saatuani vinkin, mihin lähteä kävelemään vähän keskustan ulkopuolelle. Menin portista läpi vanhan kaupungin muurin ulkopuolelle, jossa oli alkuun yhtä ihania kapeita mukulakivikatuja ja vanhoja kauniita taloja, mutta kauas ei tarvinnut kävellä, kun tunsin olevani melkeinpä maalla. Päämääräni oli Astin entinen luostari.

Väärä tievalinta pakotti tiukkaan nousuun mukulakiviportaita. Kartalla Via Astino, jonka varrella luostarikin on, on lyhyt pätkä, mutta todellisuudessa se mutkitteli vanhaa mukulakivitietä alas, kuten aika luonnollistakin oli, lähdinhän aika korkealta. Tarkkailin taivasta sateen varalta, mutta ennuste ei onneksi pitänyt paikkaansa. Ulkoilijoita oli paljon muitakin ja huomattavasti paremmin varustautuneita kuin minä. Toisaalta oli varauduttu kunnon ulkoiluvaatteilla, toisaalta italialainen ei luovu tyylistään, ja farkkujen, kauluspaidan ja neuleen kanssa oli vain puettu lenkkarit. 

Kävellessäni minulla oli yksi suuri huoli: miten ikinä jaksan nälkäisenä kiivetä saman reitin takaisin. Italialainen aamupala kaikkine makeine kakkuineen kun ei oikein ole minusta aamupala ollenkaan. Miksi taas lähdin uhkarohkealle vaellukselleni ilman eväitä? Mutta mihin päädyinkään? Luostarin pihalle syömään hampurilaista ja kellariin juomaan viiniä. Keräsin riittävästi energiaa paluumatkaa varten, koska sehän luonnollisesti oli samassa määrin nousua kuin tulomatka oli laskua. Palasin vähän toista kautta, ja onneksi kaikissa krittiisissä eksymisen ja harhautumisen mahdollistavissa paikoissa oli karttoja, joiden avulla pitää itseni kurssissa. 

Epäilisin (ja googlemaps myös) reitilleni tulleen matkaa sellaiset seitsemän kilometriä. Kun sää suosi, maisemat olivat hienot, ruokaa sai ja juomaakin, tästähän tuli aivan täydellinen iltapäivä. Bergamo on nautinnollinen myös ulkoilijalle!