Let’s talk about Serbia!

Myönnän, että minulla oli ennakkoluuloja ennen ensimmäisiä Itä-Euroopan matkoja ja jonkinlaisia vielä ennen tätäkin kiertoretkeä. Häpeän niitä, ja suurin osa onkin onneksi karissut vuosien varrella. Sota-ajasta ei kuitenkaan ole pitkä aika, ja tiedotusvälineiden välittämä kuva serbeistä ei ole kaunis. En tietenkään voi puhua kuin kolmen Belgradissa viettämäni päivän perusteella, eikä pääkaupunki tietenkään ole kuva koko maasta tai muutama tapaamani ihminen kuin häviävän pieni osa kansasta, mutta tämän lähempänä totuutta en kuitenkaan ainakaan ole ollut kotona lehtiä lukemalla.

Kuten olen monesti ennenkin sanonut, en voi kuin ihmetellä niitä, joille Tallinna on “neuvostoliitointa”, johon he kykenevät menemään. Ajatus matkasta Itä-Eurooppaan on kauhistus, koska täällä on kurjaa ja köyhää, ruoka on varmasti aivan kamalaa, vessat ovat aivan varmasti riukuja pihan perällä, ihmiset taatusti yrittävät huijata tai ryöstää turistin rahat, hotellit ovat varmasti sietämättömiä loukkoja ja niissä on lutikoita, ostaa voi korkeintaan maatuska-nukkeja huivimummoilta torilla, ja vaarallistakin siellä on. Ei. Ei. Ei. Ei.

Elintaso. Aivan varmasti se on alhaisempi kuin suomalaisilla ja muilla länsieurooppalaisilla. Kerjäläisiä on, mutta heitä on enemmän Helsingissä kuin Belgradissa. Kukaan ei ole täällä aggressiivisesti kilistellyt pahvimukia kohti. Keskusta on siisti. Roskia ei loju missään. Keskustan tuntumassa kerrostalot ovat kuin mistä tahansa suurkaupungista. Ne eivät ole suomalaisittain kovin hyvin hoidettuja, graffittityyppistä kirjoittelua on seinissä enemmän, mutta köyhältä tai kurjalta ei näytä. Kaduilla ei hengaile epämääräistä väkeä, missään ei tunnu, että pitäisi pelätä. Mitä on keskustan ulkopuolella, sitä en tiedä, mutta mitäpä asiaa sinne turistilla olisikaan?

Taksit. Ulkomailla yksi suurimpia ärsytyksenaiheita minulle on riitely taksikuskien kanssa hinnoista. En enää tiedä, montako kertaa olemme hypänneet pois kyydistä, kun mittaria ei suostuta panemaan päälle, selitetään sen äkillisestä rikkoutumisesta tai pyydetään moninkertaista summaa käypään verrattuna. Täällä mittari pannaan päälle automaattisesti. Aina. (Tai viimeistään ensimmäisestä taksometer?-kysymyksestä.) Hinnat ovat suomalaisittain käsittämättömän halvat. Eilen etsimme kuskin kanssa yhdessä risteilysatamaa kartan ja ihmisiltä kyselyn avulla. Kuski pyyteli anteeksi, ettei heti löytänyt perille, mutta satama on uusi. Parinkymmenen minuutin ajelu maksoi vitosen. Kuski pyöristi vielä alaspäin, ettemme joutuisi maksamaan turhasta etsinnästä. Turistien kustannuksella ei aikonut hyötyä myöskään kopiopalvelun nainen rahastaessaan meiltä lentolipputulosteen: viisi senttiä!

Ruoka. Parasta liharuokaa ikinä olen saanut Evropa-hotellin ravintolassa Belgradin ydinkeskustassa – ja mihin hintaan! Olimme kaupungissa kolme päivää ja kävimme ravintolassa kolme kertaa. Ruokalajia sentään vaihdoin kahden mielettömän vasikka-annoksen jälkeen. Puitteet ovat minusta mielettömän tyylikkäät, palvelu sellaista, etten Suomessa saa sellaista kuin kerran vuodessa Sundmans Krogissa (traditio) ja ruoka aina hyvää. Eilen kysyin salaatissa olevasta juustosta, ja tarjoilija soitti keittiöön, jotta saisin tietää sen valmistajankin. Juuston nimi olisi minulle kyllä riittänyt. Mukavaa syömisessä on myös se, että Belgradissa voi syödä missä ravintolassa tahansa ajattelematta, mitä ruoka maksaa. Kalleimmat näkemämme annokset ovat olleet 15 euroa. Belgrad on siis selvästi kalliimpi kuin Bulgarian kaupungit, joissa olimme aiemmin tällä viikolla.

Yleiset vessat. Mitä taas tulee vessoihin, naistenhuoneet (ja kuulemma miesten- myös) ovat järjestäen olleet raikkaampia ja puhtaampia kuin suomalaiset niin ravinoloissa kuin ostarillakin. 75 eurolla yöltä sai uuden keskustahotellin, jollaisesta esimerkiksi Italiassa pitäisi maksaa tuplasti. Samaan hintaan saa myös henkilökunnan, joka on muutakin kuin muodollisen kohteliasta.

Ostokset. Kotona täyteen ahtamaani matkalaukkua kiroan syvästi. Ylipainomaksujen välttäminen saa hillitsemään kaikkia tarpeita, joita vaate- ja kenkäkaupat luovat. Toisaalta voin yrittää Lufthansan tiskillä vedota viisi päivää kateissa olleeseen matkalaukkuun. Pakkohan minun oli ostoksia tehdä! 🙂 Täältä saa kaikkea ja kaiken hintaista. On edullisia ketjuliikkeitä, vielä edullisempaa paikallista kojumyyntiä, luksusbrändejä ja kaikkea niiden väliltä. Ja popust – alennusmyynnit! Alennuksessa on liikkeessä aina kaikki muu paitsi uudet tuotteet. Suomessa tiettyjä klassikkotuotteita ei koskaan saa halvemmalla (jollei Hulluille päiville tuotuja halpisversioita lasketa), esim. Burberryn trenssejä, perusfarkkuja jne., mutta täältä saa. 

Näin Belgradissa. Lähellä Kosovon rajaa turvallisuustilanne ei ole samanlainen, mutta sinne ei tarvitsekaan ehdoin tahdoin mennä. Tänne sen sijaan voisin tulla uudelleen milloin tahansa. Vaikka viettämään samanlaista laiskottelupäivää kuin tänään: hyvän kirjan kanssa linnoituksen muurilla auringossa, linnoituksen terassibaarin sohvalla varjon alla löhöilyä edelleen kirjaa lukien, pistäytyminen kerrosta alempana tyylikkäässä ravintolassa, jonka ruoka oli ensimmäinen pettymys viikkoon (mutta vain minun annokseni, miehen pihvi oli täydellinen), mutta jonka suklaakakku mustikkakastikkeella paikkasi tilanteen, ja paluu sohvalle, jonka löhöominaisuudet edelleen olivat täydelliset. 

Belgrad alkoi valmistautua iltaan, kun meidän oli aika lähteä lentokentälle ja yöksi Skopjeen. Kävelykadulla soittaa illalla ilmeisesti useita livekokoonpanoja, koska instrumentteja ja äänenvahvistimia kannettiin jo paikalle. Aamulla lähes tyhjä katu kuhisi illansuussa ihmisiä, kaula-aukot olivat syventyneet ja helmat lyhentyneet. Bilekaupunki Belgradista en kuitenkaan edelleenkään osaa sanoa muuta, kuin että kaikkialla on viihtyisän näköisiä terasseja – ei muovituolihirvityksiä vaan oikeasti viihtyisiä – ja kaikenlaisia baareja. Sava-joessa kelluvat klubitkin jäivät kokonaan kokeilematta. Niiden aika olisi ollut kai 15 vuotta sitten…