Type and press Enter.

Sensai ja Clarins – aurinkotuotteiden aatelia

Nuorena tyttönä aurinkovoidepurkin kyljessä luki usein suojakerroin 6. Pahimmillaan levittelin iholle öljyä, suojakerroin 2. Hullu! Hullu, hullu, hullu, mielipuoli! Olin niin urpo (ja vissiin vanhempanikin, kun ei eivät hommanneet kunnon aineita), etten osannut ajatella, mitä tällaisesta voi seurata. Ihon palaminen tarkoitti kipeää ihoa, mutta ei kukaan puhunut – ainakaan minulle – mikä hurja ihosyövän riski toistuva palaminen on. Valitettavasti muistan palaneeni useasti. Mutta en enää! Tulin järkiini.

Kyllä ovat tavat muuttuneet! Purkin kyljessä lukee SK 30 tai 50, ja aika vähän enää olen suorassa auringossa. Syöpäriskin lisäksi olen alkanut ajatella ihon vanhenemistakin. Sitäkin kannattaa tässä iässä jo alkaa vakavasti miettiä. Tiedäthän ne tumman ruskeaksi itsensä suorassa auringon paahteessa joka kesä käristävät iäkkäät naiset? Ei muuten ole ihan siloinen iho enää.

Mutta aurinko on ihana. Samba-ajoiltani muistan kuolemattoman lausahduksen: kyllä tumma läski vaan on nätimpää kuin valkoinen. Niin se on. Suomalainen sinisenharmaa iho ei ole sellainen kuulas ja kaunis norsunluu- tai oliivi-iho, joka epäilemättä ei aurinkoa kaipaisi. Minäkin haluan päivettyä kauniisti – terveesti ja palamatta.

Untitled
Auringolta suojautuminen ei ole mitään peliä. Siinä ei voi ihminen voittaa – ilman kunnon suojaa.

Minulla oli pitkään suosikkituotteeni, mutta en ollut ihan vakuuttunut kuitenkaan. Istun usein sääri toisen päällä. Mutta kun polvista ja polvitaipeista aurinkovoide lähti rullautumaan pois ja takertui ihon pintaan rähmäleiksi, tajusin, etten sittenkään voi olla ihan tyytyväinen. Sitten reissukaveri ei kerran löytänyt toivomiani tuotteita vaan toi muuta. Silloin tajusin, että laadukkaampiakin on. Ennen Dubain-matkaa pyysin testattavaksi muutamia tuotteita. Ne olivat kiistatta parhaita, mitä olen koskaan käyttänyt.

Vartalolle Sensain Silky Bronze SK30 

Myönnän, että ostin varsmuuden vuoksi Dubaihin mukaan myös suuremman kertoimen, koska en luottanut, että Sensain SK 30 riittää, kun UV-indeksi on yli kymmenen. Ei tarvinnut toisesta muoveja avata. Laadukkaissa voiteissa suojakertoimeen voi luottaa toisin kuin halpisversioissa.

Voide imeytyi about sekunnissa. Huippua! Iholta ei voinut tuntea, oliko jossain kohdassa voidetta vai ei. Ei tahmeutta, ei kiiltoa. Pidin myös siitä, että Sensain voiteessa on vain hyvin mieto tuoksu. Monet voiteet tuoksuvat häiritsevän voimakkailta, mutta tämä ei peitä alleen edes keveitä hajuvesiä.

Voiteessa lukee myös jotain anti aging -juttua. Muutaman kerran jälkeen en voi sanoa näkyvästi nuortuneeni, joten ehkä tähän tarvittaisiin vähän perspektiiviä.

Ehdottomasti jatkoon!

Untitled
Sensain aurinkosuojat todella toimivat.

Kasvoille Sensain Silky Bronzen SK50 

Monet kasvoille tarkoitetut aurinkotuotteet jättävät ihon kiiltäväksi. Kasvot näyttävät hikisiltä ja rasvaisilta jo ennen ulos menoa. Silloin on vaikea tuntea itseään kovin hehkeäksi ja tyylikkääksi. Oikein hyväksi olen havainnut Clarinsin kasvoille tarkoitetun SK50:n, mutta Sensain tuote osoittautui vielä paremmaksi. Se levittyy iholle kuin kosteusvoide ja jättää ihon melkein mattapintaiseksi. Tykkään!

Myönnän suhtautuneeni aika skeptisesti ja vähän naureskellenkin puuterimaiseen aurinkosuojaan. Sensai Silky Bronze Sun Protector Compact kuitenkin lupaa suojakerrointa 30. Mutta kun sitä levittää kasvoille meikkipuuterin tapaan, saa kauniin tasaisen näköisen ihon ja samalla suojan. Iho näyttää kauniilta. Sävy medium vaatii minulla vähän jo ruskettuneen ihon. Ihan talvivalkoiselle pitäisi alkuun olla vaaleampi. Parina ensimmäisenä päivänä se oli vähän liian tumma.

Mietin myös, miten moinen tuote kestää kasvoilla. Kun illalla pyyhkii kasvoja, meikkipuuterista ei välttämättä ole kuin rippeet jäljellä. Aurinkosuojapuuteria sen sijaan piti puhdistaa ihan antaumuksella, että kasvot tulivat puhtaiksi. Se todella siis pysyy.

Rantalomalla tällaisella tuotteella ei ehkä niin ole käyttöä, mutta itse tiedän sille jo lukemattomia käyttötarkoituksia: kuinka freesinä voinkaan esiintyä vaikkapa San Marcon aukiolla muutaman viikon kuluttua. Tai syyskuussa Milanossa, jossa muutenkin pitää panostaa tyylikkäiden italiattarien joukossa. Tai jos jostain syystä innostun ottamaan kamalasti selfieitä, joissa pitäisi yrittää näyttää hyvältä.

Auringon jälkeen

En tiedä sinusta, mutta minun ihoani aurinko kuivattaa. Jotain kosteuttavaa on levitettävä. After sun -tuotteita olen vähän huono ostamaan, mutta Clarinsin kasvoille tarkoitettu After Sun Replenishing Moisture Care todella tuntuu toimivan! Vaikka kasvot eivät olisi palaneet, ne helposti punottavat aurinkopäivänä ulkona oleilun jälkeen. Suihkun jälkeen punotus on vielä astetta kirkkaampaa. Sitä ei mikään meikkikään lannista. Mutta valehtelematta alle puolessa tunnissa se oli poissa. Minusta tuntuu, että ryhdyn vakikäyttäjäksi tälle tuotteelle.

Vartalon iho kaipaa myös kosteutusta auringon jälkeen. Sensain Silky Bronze -sarjan Soothing After Sun Repair Emulsion tuntuu iholla todella hyvältä, imeytyy nopeasti ja kosteuttaa. Huomasin, että omalle erittäin kuivalle iholleni tämä ei antanut kosteutta tarpeeksi, mutta mitä kauemmas talvesta mennään, sitä paremmaksi uskon tämän myös omalla hiekkapaperi-ihollani muuttuvan.

Untitled

Untitled

Entä jos kuumassa pitää meikata? Minä tiedän ratkaisun!

Miten kasvosi reagoivat kuumaan? Hikoilevat? Kesäjuhlat tulossa? Miten saada meikki pysymään kasvoilla? Tulisiko mieleen suihkia siihen kaiken meikkivoiteen päälle jotain nestettä? Juu, ei tullut minullekaan. Mutta testasin, suihkin, istuin ulkona kuumassa illallisella, hikoilin kovin epäviehättävästi, mutta mitä tapahtui meikille? Ei mitään. Se oli ja pysyi. Kaikki kesän morsiamet ja kesähäiden vieraat: ratkaisu on Clarins Fix’ Make-Up.

Untitled

Testitulos

Testaamani tuotteet olivat erinomaisia. Vähän minua naurattavat niiden moniosaiset ja hienot nimet, minulle kun ne ovat aurinkosuojatuotteita suojaamassa pahalta. En pysty löytämään niistä kuin yhden vian: ne ovat aika kalliita. Ruokakaupasta siitä tampaxien ja hammastahnojen välistä epäilemättä löytää edullisempiakin. Mutta saahan Kian halvemmalla kuin Audin, HenkkaMaukkaa halvemmalla kuin Armania. Kun kyse on myös terveydestä, ihan heti en ole valmis säästämään. Otanhan kaikki vakuutukset ja rokotuksetkin. Kyllä minä aurinkosuojastakin olen vähän enemmän valmis maksamaan – varsinkin kun tiedän sen toimivan.

Kuvat on otettu Dubaissa One and Only Royal Miragessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

60 comments

  1. Oma suhtautuminen aurinkovoiteeseen on tässä vuosien myötä muuttunut – onneksi! 🙂 Ennen tärkeää oli vain rusketus mutta nyt sitä osaa miettiä ihon hyvinvointia jo paljon pidemmälle. Mutta tuo aurinkosuojien jättämä kiilto/tahmaisuus on kyllä niin totta ja harmittavaa, joten olisi huippua päästä testaamaan näitä parempia tuotteita 🙂

  2. Kotikaupungissa Helsingissä.

  3. Minä inhoan niitä ruokakaupan rasvoja koska kuvioivat valkoiset vaatteet keltaisia tahroja täyteen! Puhumattakaan siitä että niiden suojaan ei aina voi luottaa. Olen pitkään etsinyt sopivaa aurinkovoide sarjaa sekä itselleni että perheen nuorisolle . Olisiko se nyt tässä?

  4. Palan aina ja kaikkialla, myös kahden viikon päästä Firenzessä.

  5. Seuraavan kerran kolmen viikon kuluttua Pargassa. Voiteet on yleensä ostettu rantakadulta, se kookoksen tuoksuinen piz puin. Ja tietty suoraan auringossa ajatuksella; tän päivän puna,huomisen bruna. Lopputulos kuitenkin jotain muuta. Nyt täytynee kokeilla kunnon tuotteita ja hankkia myös lierihattu suojaamaan hieman kasvoja. Oppia ikä kaikki.

  6. Käytän nykyään aurinkovoiteita ihan Suomessa mökilläkin. Tai jos muutoin olen pitkään ulkona. Olen itsekin herännyt suojelemaan vanhenevaa ihoa, meri kun vielä voimistaa auringon tehoa.

  7. Tosiaan tähän ikään mennessä ei ole varaa enää polttaa ihoa. Nuorempana tuli valkoinen hipiä useinkin punastutettua. Ja joskus on kyllä vanhemmitenkin sattunut lipsahduksia, kun se “etelän aurinko” varsinkin on niin polttava. Nykyään mulla on aina päivävoiteessa jo suojakerroin. Ja matkoilla aina mukana vähintään 20-kertoimiset voiteet. Ja vaatteet peittää, ja rannalla aurinkovarjon alla.
    Seuraavaa ulkomaan matkaa ei ole varattu, mutta onneksi Suomen kesä näyttää hellivän, elikkä voiteet tulisi heti käyttöön ja tarpeeseen 🙂

  8. Pienen lapsen kanssa tarvitsee aurinkorasvaa kesällä päivittäin, sillä lähes aina ollaan keskipäivällä ulkona. Kiva olisi jos kasvot eivät joka päivä kiillä kumminkaan, vaan kasvoille tarkoitettu rasva vastaisi päivävoidetta. Clarinssia olen miettinyt, Biotherm on ollut viime vuodet suosikkini. Ulkomailla tasvailen itseni tarkkaan. Palan kerran pari vuodessa joltain alueelta, johon en ole muistanut rasvaa laittaa. Kuulostavat hyviltä nämä Sensain tuotteet. Kiva postaus, näitä lisää! 🙂

  9. Olen lähdössä syyskuussa Malagaan. Nyt jo mietiskelen mitä aurinkosuojaksi. Itselläni samanlainen tausta kuin sinulla: nuorena just nippa nappa suojakerroin 6 tai 10. Ja varma palo 😏 Onneksi on järki ja tietoisuus riskeistä tullut päähän. Nyt vaan on se ongelma, että useimmat aurinkorasvat eivät sovi herkälle iholleni. Näppylöitä pinnassa ja hervoton kutina ja kirvely. Noita aurinkorasvoja on tullut kokeiltua ja yleensä ne ovat olleet tuosta halvemmasta päästä. Halua sijoittaa kalliimpiin ei oikein ole ollut jos käyttökerrat jää yhteen tai kahteen.
    Luin blogisi ja nyt kyllä kiinnostaisi kokeilla uutta tuotetta. Jospa siitä tulisi pelastus.

  10. Seuraavaksi nautin auringosta Toscanassa!
    Matkaan lähtee ainakin puuterimainen aurinkosuoja kasvoille, olen sen hyväksi todennut.
    Tuossakin tuli kyllä muutama tuote joita mielelläni kokeilisin.

  11. Lapin tunturiin. Laella aurinko pääsee paistamaan esteettömästi, joten sinne suojaa tarvitaan.

  12. Minusta on jo jonkin aikaa tuntunut, että olisi aika kokeilla uusia aurinkotuotteita ja muutenkin jotakin uutta kosmetiikkamerkkiä. Tänä kesänä aion viihtyä vain Suomessa: Tampereella, Saimaalla ja Naantalissa. Ilman meikkiä en ulos yleensä mene. Ikä on tuonut ryppyjä ja haluaisin etteivät ne liian nopeasti lisääntyisi ja syvenisi.

  13. Mulla myös on suhde aurinkovoiteisiin muuttunut tuonne sk50-suuntaan 🙂 Kokemusta on ihon palamisesta auringossa nuoruusajoilta, nykyisin haluan suojautua. Kesälomasuunnitelma vielä auki, mutta rasvaa reissussa tarvitaan.

  14. Espanjan Aurinkorannikolla, sen jälkeen Vuoksen varrella ja Saimaan rannalla. Rakastan aurinkoa, mutta myös ihoani. Olen jo vuosia käyttänyt 30-50 suojakertoimia, vaikka olen melko tummahipiäinen enkä ihan helposti pala. Kiinnostuin kovasti tuotteista, joita esittelit!

  15. Tarvitsen aurinkosuojaa ja ihonhoitotuotteita useamman kerran viikossa golfatessa. Erityisesti kasvoni, kädet ja dekolteen alue altistuu jatkuvasti auringolle, ja iho kuivuu helposti peseytymisen jälkeen.
    Golfkentällä myös hikoilee herkästi, mutta haluaisin kovasti näyttää freesiltä sen vajaan neljän tunnin aikana. 🙂

  16. Vanhemminten (50+) olen huomannut tarvitsevani eritoten hyviä aurinkosuojia, iho lienee ohentunut tms.
    Nuoruudessani ei puhuttu aurinkosuojista, pikemmitin käytettiin voiteita paremman rusketuksen saamiseksi.
    Arvonnassa mukana mummolta@gmail.com

  17. Tarvitsen kunnon suojaa auringolta lähtiessäni elokuun lopulla Espanjaan. En enää ota aurinkoa mutta jo kävellessäkin iho palaa jos ei ole suojavoiteita. Hieno uutuus minulle on tuo Fix Make-up suihke. Tätä täytyy hankkia, sillä meillä on kesäisin yleensä paljon ulkojuhlia ja on hyvä jos meikin saa pysymään kunnossa.
    Aurinkoista kesää sinulle!

  18. Seuraavaksi tarvitsen aurinkosuojaa lähtiessäni mieheni kanssa kesälomalle Kreikkaan. Oikein ihanan kuuloisia tuotteita! Itsekin nuorena unohdin kertoimet ja välillä suojan kokonaan. Ja nyt kauhistuttaa!

  19. Kreikkaan tarvitaan hyvää suojaa, sillä silloin nautitaan auringosta, auringosta, auringosta ♥ Kuulostavat aivan tosi hyviltä luksustuotteilta.
    Ennen reissua ostan yleensä summamutikassa ja mutu-tuntumalla rasvaa mukaan, joskus se tuntuu onnistuneelta vaihtoehdolta ja joskus ei.

  20. Käytän korkeinta mahdollista, eli sk 50 aina aurinkoisina päivinä. Erinäisistä syistä ihoni on todella herkkä ja aurinko on iso riski. Talviaikaan käytän meikkivoiteita, joissa on sk 15-25. En pidä auringonotosta, mutta pidän aurinkoisista päivistä <3

  21. Latviassa, Jurmalan rannoilla heinäkuussa tarvitaan aurinkorasvaa, koska olen silloin siellä… Koska oma iho palaa ( ja on palanut lukemattomat kerrat) helposti ja lisäksi rasvoittuu ja punoittaa, kuulostaa, että nämä tuotteet olisi täsmäisku itselleni…;)

  22. Kesällä täällä kotoSuomessa.

  23. Johonkin aurinkoiseen paikkaan olisi tarkoitus kesällä löytää itsensä.

  24. Samat kokemukset kuin aika monella muullakin, eli silloin nuorena sitä ei ymmärtänyt aurinkovoiteiden tärkeyttä vaan se rusketus oli kaikkein tärkeintä. Auringossa maattiin vaikka koko päivä. Ei enää. Liekö syynä se, että asun osittain Kaliforniassa ja siellä sitä aurinkoa riittää. Auringon sijaan kaheudun nykyään varjoon ja voiteita kuluu. Kaliforniassa myös näkee auringon vaikutukset. Ihmiset siellä näyttävät 10 vuotta vanhemmilta kuin ikätoverinsa Suomessa.

    Toivotaan, että seuraava kerta kun tarvin aurinkorasvaa on jo täällä Suomessa 🙂 mutta viimeistään kun palaan Kaliforniaan sitä tarvitaan.

    1. Siis kauheudun = hakeudun… ha ha 😀

  25. Oooh, mä tarvitsen tämän palkinnon! Tänä kesänä todennäköisesti vain Suomen läpi kesän porottavalta auringolta suojaamaan, mutta syksyllä toivottavasti jossain kauempaakin.

    Pakko myöntää, että mä olen myös ollut nuorempana vähän varomaton auringon suhteen (tumma läski on kauniimpaa kuin valkoinen on erittäinkin tuttu hokema 😂), mutta nykyään suojaan kunnolla. Sekä ihosyövän pelossa että ihon ennenaikaista rypistymistä ehkäistäkseni. Haussa on kunnon tuotteet, joten todella mielelläni ottaisin tämän paketin ☺️.

  26. Olen viime vuosina yhä enemmän ja enemmän kiinnittänyt huomiota auringolta suojautumiseen, kun joskus olen aika pahasti palanut. Olen heinäkuussa lähdössä Itävaltaan ja siellä ainakin suojaa tarvitsisin kun tarkoitus olla paljon ulkona vaeltamisen merkeissä.

  27. Sensain tuotteet on tosi hyviä ja niitä on tullut käytettyä, tosin aurinkovoidetta en vielä tältä brändiltä ole testannut. Uskon kyllä, että on erinomaista.

    Lukuunottamatta yläastevuosia olen käyttänyt aurinkorasvaa aina. Valkoinen ihoni palaa aivan älyttömän helposti ja eihän se kivaa ole. Tykkään kuitenkin olla ulkona kesällä auringossa, en niinkään ottaa aurinkoa, mutta nautiskella siitä. Ulkomailla yritän suojautua huivein tai kevyin pitkin vaattein ja hatulla päivän kuuminpina hetkinä. Esim. Uudessa-Seelannissa paloi aivan välittömästi, jos keskipäivällä ei suojautunut.

    Seuraavaksi olen lähdössä Japaniin, jossa sielläkin on todella tuju aurinko. Viimeksi ollessani Japanissa tuossa keväällä iho alkoi punottaa ja kutista jo vartissa, kun en laittanut aurinkorasvaa. Täytyy muistaa se kyllä aina! Syksyllä tie vie kaakkois-Aasiaan, jossa rasva on myös enemmän kuin tarpeen. Mielellään tuon rasvat jo kotoa mukana, niin ei tarvitse ensimmäisenä ihmetellä paikallisia merkkejä. Toisaalta Nivea on vallannut aika hyvin maan kuin maan.

    Mut jes! Peukut pystyssä, nää ois ihan huippujuttu.

  28. Jos joku tarvitsee aurinkosuojaa, niin minä! Meillä paistaa aurinko vuoden ympäri ja ihoni on hyvin herkkä auringolle. Rasvoja kuluu siis paljon, vaikka en edes ole auringonottaja, tykkäänpähän vain olla kaupungilla ja ulkoilmassa 🙂

  29. Toukokuun lopulla oli jo tarvetta, kun nuoremman tyttären kanssa olimme rantalomalla Kreikassa. Tärkeinä kriteereinä oli uva- ja uvb-suoja sekä edes jonkinlainen vedenkestävyys, koska uimaanhan sinne mentiin. Suojakerroin oli sekä äidillä että tyttärellä alkuun se 50 ja myöhemmin 30.
    Pientä punoitusta kuitenkin näkyi tytön olkapäissä, joten paikallisen vinkin mukaan hoidettiin luonnonjogurtilla, hyvin tehosi.
    Itse en oikein meikkejä lomalla käytä juurikaan tuon lähes jatkuvan kasvojen punoituksen ja hikoilun vuoksi, joten oli hyvät vinkit blogissasi, kiitos.

  30. Vau, tässäpä palkinto jonka tarvin! Olen kuun lopussa sopivasti lähdössä Kroatian auringon alle lomailemaan, ja aurinkorasva tulisi tarpeeseen. Kotioloissa olen toisinaan hieman laiska laittamaan suojakertoimia päälle, vaikka tykkäänkin nauttia auringosta, mutta esimerkiksi kesäfestareilla ja ulkomaanreissuilla, jossa aikaa vietetään lähes pelkästään ulkoilmassa, käytän kyllä sitä spf 30 rasvaa enemmän kuin mielelläni. Yhden kerran aikuisiällä olen onnistunut palamaan vesirakkuloille, ja sitä tunnetta en todellakaan halua kokea enää uudestaan.

  31. Olen tosi vaalea ja ihotyyppini on sitä herkästi palavaa sorttia. Lapsena en muista pahoja palamisia, mutta nuorena aikuisena kerran on kärähtänyt – pahasti. Muistan kun Floridan aurinko heinäkuussa lämmitti ihoa rannalla, jotain 20 suojakerrointa huiskin menemään, mutta enpä tullut lisänneeksi uinnin jälkeen – ei mennyt kuin pari tuntia rannalla olon jälkeen kun muutuin punaiseksi kuin rapu. Seuraavat päivät olivat tuskaa, kun iholle ilmestyi vesikelloja ja lopuksi iho kuoriutui. Vaattet sattuu, suihku sattuu, olo on kuin kuumepotilaalla. Ei enää ikinä sellaista!
    Jatkossa kunnon kertoimet ja useaan kertaan lisättynä.
    Seuraava etelän kohde on etelä- Ranska, jossa voi tulla käytyä rannallakin mutta aurinkorasva kuuluu kuvioon vaikka vain kävelisi ympäriinsä. Better safe than sorry!

  32. Mä oon aina ollut aika laiska ottamaan aurinkoa ihan tarkoituksella, mutta nyt tuli muutama päivä sitten ostettua aurinkotuolit omalle patiolle, kun ei täällä helteessä tahdo jaksaa pysyä liikkeellä pitkiä aikoja kerralla.. Josko sitten kunnon tuotteilla uskaltais paremmalla mielellä siinä auringossa sitten välillä istuskellakin. 😀

  33. Suuntana jälleen vuoret, jossa iho palaa huomaamatta viileydestä huolimatta. Lumi vielä pahentaa tilannetta… Käytän yleensä vuoristo-oloihin tarkotettuja 50-suojakertoimellisia voiteita, mutta nekin yleensä huomaamatta häviävät päivän aikana hikoillessa ja esim. nenää pyyhkiessä, tuloksena erittäin kirjava ja joskus jopa rakoille asti palanut naama. Josko sitä yhtenä vuonna onnistuisi pysymään ihoaan polttamatta! 😀

  34. Seuraavan kerran oikein erityisen hyvää aurinkosuojaa tarvitsen lomallani heinäkuussa Sitgesissä.

  35. Tälle kesälle ei ole tiedossa mitään lomakohdetta, mutta onnistun palamaan ilman aurinkorasvaa missä vain vajaassa puolessa tunnissa. Eli aurinkorasvat isoilla suojakertoimilla sopivat minulle täydellisesti!

  36. Kesäloma kuluu tänäkin vuonna purjehtiessa kauniissa Suomen saaristossa. Aurinkosuojaa on pakko käyttää heti keväästä alkaen vesillä, kun iho ei vielä ole tottunut. Olisi kiva päästä kokeilemaan näitä tuotteita!

  37. Upea palkinto! Mä en kovin helposti pala, mutta aurinkovoidetta tulee käytettyä aina, kun aurinkoisella säällä ulos menen piipahdusta pidemmäksi aikaa. Aurinkoa tulee otettua suhteellisen paljon, sillä on se vaan niin ihanaa! Varsinkin tatuoinnin ja kasvot suojaan huolella – vähintään SK30:tä ja reilusti. Katson nykyään aina, että voiteessa on sekä UVA-, että UVB-suoja. Seuraavan kerran aurinkovoidetta tarvitsenkin varmaan huomenna tai ylihuomenna, kun nyt on taas lämpimiä kelejä tulossa. 🙂

  38. Valkoinen kuin lumi… ja helposti palava iho! Sensain tuotteet kuulostavat mahtavilta! Jos arpaonni suosii, tuotteet tulevat satavarmasti käyttöön! arvonnassa mukana osoitteella mizithra78@gmail.com

  39. Täällä rasvojen suurkuluttaja. Olen innokas urheilija: Melon, juoksen, vesijuoksen ja lisäksi veneilen perheen kanssa. Pääosa kesästä kuluu Suomenlahden rannikon eri kolkissa, mutta myös ainakin Roomaan ja Tallinnaan pääsen tänä kesänä testailemaan voiteiden toimivuutta. Vielä en ole kunnon tuotteita löytänyt, tässä olisi nyt hyvä mahdollisuus kokeilla, miten nämä tuotteet pärjäisivät ääriolosuhteissa, esim. Tallinnan maratonilla.

  40. Mä käytän aurinkosuojaa aina kun oleskelen auringossa, mutta vielä tähän päivään mennessä ei ole löytynyt lempparituotteita tähän tarkoitukseen. Seuraava rantaloma häämöttää 3 viikon päässä ja jotain uutuuksia täytynee taas testailla ☺

  41. Ihan kotosalla Varsinais- Suomessa ollaan, pihalla, puistoissa ja uimarannoilla. Suojaan lakilla ja vaatteilla lapsen ja itseni, uimareissuilla rasvataan kunnolla puolta tuntia ennen jo kun mennään rannalle uikkareissa.

  42. Minä olen nuorena sen verran monta kertaa palanut, että enää ei ole varaa – kunnon suojat tarvitaan yhtä lailla lounastauolla Turussa terassilla kuin mökin laiturilla Pohjois-Karjalassa:)

  43. Tänä kesänä nautin auringosta ihan kotosuomessa. Hyvät aurinkosuojat ovat ehdottomasti tarpeen niin itselleni kuin miehelleni ja tyttärellenikin. Usein on tullut asiaa sen kummemmin ajattelematta tartuttua kaupassa johonkin halppisvoiteeseen, siksi olisikin aivan ihanaa päästä testaamaan laadukkaampiakin aurinkotuotteita 🙂

  44. En yleensä vietä tarkoituksella aikaa auringonpaisteessa. Kesäpaikassa pitää kuitenkin usein olla ulkopuuhissa vähissä vaatteissa ja täydessä paahteessa, ja silloin kunnon aurinkosuoja on tarpeen. Mieluiten tuoksultaan mieto ja ei tahmainen.

  45. Vähintään suojakerroin 50 on mulla tarpeellinen ainakin kasvoilla. Kerran käräytin oikein kunnolla poskipäät Köpiksen kevätauringossa…siitä otin opiksi. Oikein kuumalla ilmalla vältän aurinkoa jos mahdollista tai ainakin lätsä päässä. Lomakohteena suosin viileämpiä kohteita.

  46. Käytän aurinkovoidetta päivittäin, koska minulla on suurentunut ihosyöpäriski ihotyyppini ja sukurasituksen takia.

  47. No haluan! 😀 Minä kalkkilaivan kapteeni palan viidessä minuutissa jopa Suomen kesässä, puhumattakaan mistään aurinkoreissuista. En oikeastaan viihdykään auringossa ainakaan varta vasten auringonottotarkoituksessa, mutta toki aktiivisena ihmisenä varjossakaan on hankala koko ajan pysytellä. Aurinkorasvoilla tulee siis läträttyä ja se on kyllä niin vihoviimeistä puuhaa, en tykkää yhtään! Mutta jos tuotteet olisivat laadukkaita, niin ehkä piina ei olisikaan niin kovin suuri. Litrojen lotraajana olen pitkälti mennyt markettituotteiden varassa ja kaikki varmaan osaavat kuvitella, että varsinkaan suurilla suojakertoimilla ne eivät ole kovin käyttäjäystävällisiä. Ostin itsekin juuri ensimmäistä kertaa kunnon laatua olevan meikin alle laitettavan voiteen suojakertoimella 50. Kyllä kelpaa 🙂

  48. Ihana palkinto! Mua odottaa aurinkoloma Santorinilla ja toivottavasti yhtä aurinkoinen viikko Hollannissa, joten nuo purnukat pelastaisivat pari reissua!

  49. Hyvä, että muistuttelit Facebookissa, olin ihan unohtanut tän! Aurinkovoiteet, siis se markettitavarakin, on nykyään mielestäni ihan järkyttävissä hinnoissa. SIis lähemmäs 15 euroa pullo jostain ihan peruskamasta. Siinä mielessä ei ole enää kaukana se, että siirtyy näihin selektiivisiin merkkeihin tämänkin osalta…

    Todella hyviltä kuulostavat nämä tuotteet ja mielelläni niitä testaisin tänä kesänä ihan täällä Suomessa, kun ulkomaille ei taida ennen syyskuuta olla asiaa.

  50. Nuorena paloin usein ja varsinkin selästä tosi pahasti. Sittemmin ole oppinut välttämään suoraa aurinkoa, mutta sekään ei ole aina mahdollista ja tarvitaan hyvää suojaa. Ihan Helsingin taivaan alla kesän aikana suojaa kaipaan.

  51. Voi, mikä ihana palkinto! Sensaita olen kerran jos toisenkin pyöritellyt, mutta en ole (vielä) raaskinut ostaa.

    Clarinsin anti age aurinkotuotteet ovat sen sijaan tuttuja ja SK30 & SK50 tuossa odottelevat Italian matkaa.

    Myös Sensait olisivat enemmän kuin tervetulleet mukaan matkaan!

  52. Heissuli!!!!!!

    Sensai on NIIN parasta <3 Vaikka olen rupsahtanut (liiasta auringonpalvonnasta tietysti. Iällähän ei ole mitään merkitystä 😉 ) Antaisin tuotteet tyttärelleni. Hän on vaalea " Lumikki-ihoinen" nuori nainen, jonkä hipiä kärvähtää todella helposti. Hänellä ei ole myöskään varallisuutta näin laadukkaisiin tuotteisiin. Tytöllä on suunnitteilla matka Ghanaan, joten olisi mukava sujauttaa yllätykset hänen matkalaukkuun =)

  53. Viikon päästä Italiassa olisi tarvetta kyseisille tuotteille.

  54. OIH….eilen melki tuli liikaa aurinkoa M/S Finnladyn kannella matkalla Saksasta Helsinkiin.
    Oli aivan mahtavan lämmin aurinkoinen päivä.
    Tuleva tarve on aivan kotomaassa mökillä, toivottavasti saadaan aurinkoa tälle kesälle.

  55. Viimeistään lokakuussa Miamissa. Varsinkin kasvoihin kaipaan kunnollista suojaa. Kiitos hyvistä vinkeistä 🙂

  56. Nykyisin koetan vältellä aurinkoa, sillä kuulun samaan suomalaiseen rotuun, joka palaa ja punoittaa, mutta ei koskaan kauniisti rusketu. Ja iän myötä myös suojakertoimet ovat kasvaneet.
    Kesä kuluu enimmäkseen Suomessa, mutta toivottavasti näitä voiteita tarvitaan vielä syyskuun alkupuolella, kun lähden pyöräilemään Saksaan.

  57. Missäpäs muualla kuin Sloveniassa! Silläverroin tännekin eksyin, heti heinäkuun alussa lähdetään matkaan. (Ei sillä, toivoa saattaa että aurinko paistaa ennen lähtöä vielä täällä koto Suomessakin.) Matkaamme Sloveniassa rannikolle, joten auringossakin on tarkoitus köllähtää, mutta koko lomaa ei raski rannalla maata vaan pitää nähdä muutakin!

  58. Marraskuussa Etelä-Afrikassa – taas kerran!

  59. Omalla takapihalla nyt ensiksi 😊