Omat Tallinnan ja Viron kokemukseni ovat aika vähäiset, vaikka Tallinnaa Etelä-Helsingiksikin sanotaan. Toistakymmentä vuotta sitten olin äidin kanssa Tallinnan kupeessa Viimsissä kylpylälomalla – tai siis luulimme menevämme kylpylään. Kauneushoitoja ja kampaaja olivat lähinnä kylpyläpalveluita. Muuta ei ollut. Paikassa piti lisäksi olla yhtä ja toista urheilumahdollisuutta, mutta ei ollut. Hotelli oli silloin ihan uusi, eikä kaikkia palveluja siis ollut avattu. Kun nyt katsoin Google-haulla Viimsi Spata, on tarjolla jotain aivat muuta kuin silloin, mm. Les Mills -jumppatunteja. Lähinnä urheilua olivat vuokrapolkypyörät, jotka saimme hyvitykseksi, kun ei ollut luvattua squash-hallia eikä mitään muutakaan. Ei loma siis ihan odotustenmukainen ollut, mutta muutamat hyvät muistot ja kahdenkeskiset inside-vitsit siltäkin matkalta jäivät.
Toinen vierailuni Tallinnan ulkopuolelle oli täysin erilainen. Mieheni ystävä asui silloin Tartossa, ja hän näytti meille kaupunkia sekä ajelutti muuallakin Etelä-Virossa. Näimme paikkoja, joihin tiedän, ettemme itse koskaan olisi tulleet lähteneeksi. Tykkäsin valtavasti! Ei ole ollenkaan poissuljettua, ettenkö voisi lähteä uudelleenkin. Etelä-Viro on vielä ihastuttavan itäeurooppalainen ja vanhanaikainen. Toisaalta Tarton moderni ostoskeskus sai monen suomalaisen ostarin kalpenemaan toisaalta tarjonnan runsaudella, toisaalta laadulla: olihan siellä liikkeitä, joita Suomessa ei ole
Kaupungissa oli myös Hansapäivät, jonkinlainen hansa-aikainen tapahtuma, mutta markkinameininkiä ne lähinnä olivat. Historiallista oli oikeastaan joidenkin myyjien asut. Vaikkapa Turun keskiaikamarkkinoihin verrattuna vanhaa meininkiä oli siis kovin vähän.
Sitten pois kaupungista. Ensimmäinen kohde oli autokauppa, miesten kyydissä kun olin. Pääsin siis tutustumaan järjettömän suureen parkkialueeseen, joka oli täynnä eritasoisia autoja ja pieniä toimistoparakkeja. Innostukseni on ollut joskus korkeammallakin. Mutta sen jälkeen parani. Kunpa vain muistaisin paikkojen nimiä.
Kaksi parhaiten mieleenjäänyttä kohdetta tällä reissulla olivat itse veivattava lossi ja setujen juhlat, joihin meidät myös vietiin.
Setujen (tai setukaisten) kulttuuriin en ole lainkaan perehtynyt, mutta aivan lähiaikoina, viimeisen kuukauden aikana, Helsingin Sanomat julkaisi setuista laajan artikkelin. Juhlilla oli perinteisiä laulu- ja tanssiesityksiä ja leppoisa meininki. Myyntikojuista sai käsitöitä, kotiolutta ja syötävää. Osa juhlakansasta oli pukeutunut perinneasuihinkin.
Tämä on Vastseliina linnus. Linnoitus itsessään jo parhaat aikansa elänyt, mutta ympäröivä maisema oli upea.
Tarttoon pääsee Tallinnasta helposti bussilla (ainakin tuolloin sen sanottiin olevan junaa parempi, en tiedä, onko tilanne muuttunut), ja tietenkin jos lähtee omalla autolla, on mahdollista nähdä Viroa laajemmin ja helposti.
2 comments
No olipa hieno tuo suutelevien opiskelijoiden patsas! Ja minä kun olin siinä uskossa että Tarton symboli on yliopiston päärakennus, mutta sattuuhan näitä. (etenkin kun on perillä alle vuorokauden kuten me)
Siitä on kyllä arvaamatonta etua että pääsee alkuasukkaan järjestämälle sightseeingille. Kohteesta saa paljon laajemman kuvan kuin pelkkä turistihattu päässä.
Olet siis onneton sivuuttanut koko patsaan? Se on kyllä nätti. Romanttinen. Ja kun nimenomaan on kaksi opiskelijaa, ei vain jotain nuorta, on melkein kuin yliopiston päärakennus, eikö? 😀 Paikallisopas on kyllä hyvä. Pitäisi useammin sellainen palkata, jos ei omasta takaa ole.