Sittenkin oikein viehättävä Luxemburg

Lähemmäs viisituntiseksi venähtäneen Gent – Luxemburg-matkapäivän jälkeen en ollut ihan parhaassa vireessä enää, mutta nälkä pakotti kaupungille. Hotellini oli lähellä rautatieasemaa, mutta erittäin rauhallisella paikalla – mikä tarkoitti myös noin kilometrin kävelyä keskustaan. Oli perjantai-ilta, kello vasta noin seitsemän, mutta kaikkialla kovin hiljaista. Ravintoloissa ihmisiä oli jonkin verran, mutta kaupat näyttivät kaikki sulkeneen jo kuudelta – täälläkin.

Ravintolahinnat näyttivät vaihtelevan todella paljon eri paikkojen välillä hurjista sveitsiläistyyppisistä ihan edullisiin. Omaan valintaani olen erittäin tyytyväinen. Adriano & Co oli viihtyisä, pieni italialaisravintola. Ruoka oli erinomaista, palvelu mutkatonta, paikka viihtyisä ja lasku laatuun nähden hämmästyttävän pieni (35 euroa). Etanat, scampirisotto (ei mitään tarjousminikatkarapuja vaan kunnon kiekurat), creme brulee – kyllä niiden jälkeen kelpasi mennä vatsan viereen nukkumaan.

Kaupungilla hetken verran kävellessäni harmittelin, miksi en päättänyt viettää koko lomaa Belgian puolella, käynyt Bryggessä ja Antverpenissa, miksi piti ahnehtia toinenkin maa ja tulla Luxemburgiin! Niin persoonattomalta ja tylsältä kaupunki vaikutti, vaikka maisemat Vladuc-sillalta ihan kauniit olivatkin.

Aina ei ensivaikutelma ole oikea. Onneksi oli seuraavana päivä kokonaan vielä aikaa tulla toisiin ajatuksiin!

Kun katsoin Tripadvisor.comista, mitä kannattaa tehdä ja mitä nähdä Luxemburgissa, vaikuttivat suosituimmat paikat kaikki olevan jotenkin sotaisia. Erityisen vaikuttavana arvioijat olivat pitäneet Luxemburg American Cemetery Memorialia. Amerikkalaisten osuus sivun kävijöistä lienee aika suuri!  “Very honorable place to go.” “A chance to remember the Americans who fought the Battle of the Bulge”, huudahtelevat jenkit – ja kohde on kuvista päätellen satoja valkoisia ristejä muodostelmassa pellolla. Kovin innostuneita on oltu myös casemateista, eikä minulle oikein edes selvinnyt, mitä ne ovat. Kuvien perusteella vaikuttivat kyllä näkemisen arvoisilta. Päätin siis aloittaa päiväni Pétrussen casemateista, mutta koska kävelymatkalle osui Notre Dame -kirkko, pistäydyin siinä ensin. Voi miten kaunis se olikaan! Tapani mukaan sytytin kynttilän isälle – ja tällä kertaa viereen toisen Epulle, uskolliselle ystävälle.

Casemateilla ystävällinen tyttö kassalla selitti, että tutustumaan pääsee vain opastetulle kierrokselle, joita lähtee aina tasatunnein. 200 porrasta maan alle – jotain luolia ja ikivanhoja sotajuttuja siis. Casemattien nimellä netistä oli kyllä löydettävissä aivan muunlaisiakin kuvia. Joillakuilla mennyt ympäröivä maisema ja luolat vähän sekaisin. Tyttö neuvoi myös, että on olemassa toisetkin casematit vähän matkan päässä ja että niissä voi vierailla ilman opastakin. Kiitin hymyillen – ja lähdin aivan eri suuntaan. Luolat saivat jäädä.

Seuraavaksi halusin nähdä “beautiful Boulevardiksi” Tripadvisorissa kuvaillun Bulevard Royalin. Eihän siinä ollut mitään erityistä. Tavallinen katu, uudehkojen kerrostalojen reunustama. Samanlainen voisi sijaita missä päin Eurooppaa tahansa, vaikka Tampereella.  Poikkesin bulevardilta varsin nopeasti vanhan kaupungin kävelykaduille. Näköjään makuni osuu yksiin paremmin UNESCOn maailmanperintölistan kuin amerikkalaisten turistien kanssa, paitsi casematien kodalla, kuuluvathan ne molempien listoille.

Lauantaina keskustakin oli kovin eläväinen edelliseen iltaan verrattuna. Kansa vaelsi ostoksilla, lounaalla, kahviloissa, aukioilla, joilla oli myytävänä kukkia ja elintarvikkeita, myös kirpparimeininkiä. En vieläkään vaikuttunut, mutta kyllä kaupunki ihan mukavalta alkoi tuntua. Keskustassa on muutaman korttelin verran suuntaansa kävelykatuja, pieniä aukioita ja kauniitakin rakennuksia. Kuten Gentissä, myös Luxemburgissa näytti olevan paljon sisustusliikkeitä. Muuten en sanoisi varsinaisesti shoppailukaupungiksi, ei tarjonta ainakaan kovin laajalta vaikuttanut. Toisaalta ei kaupungissa ole kuin noin 80 000 asukasta, koko maassakin vähemmän kuin Helsingissä. Maan vauraus näkyi kyllä Kenzoissa ja Vuittoneissa.

Poikkesin nopealla kympin buffet-lounaalla kiinalaisessa ravintolassa ja päätin vähän herkutella sen päälle Namur-kahvilassa, jossa olin ohikulkiessani nähnyt rouvat siemailemassa kuohuviiniä kauniista korkeista laseista leivosten kera. Vaikutti niin minun paikaltani! Alakerrassa oli suklaamyymälä-konditoria ja pieni kahvila. Oletin kahvilan jatkuvan yläkerrassa, mutta vasta tilattuani huomasin kaikkien muiden syövän lounasta.

Vitriinin tuotteista suklaamousse oli ainoa, jonka tiesin nimeltä muuten kuin suomeksi, ja koska pöydässä piti tilata, ei valinta ollut vaikea. Suklaamousse heitettiin eteeni, ja ilmeisesti yhteinen kielitaitomme tarjoilijattaren kanssa päättyi siihen. Tilasin nimittäin lasin kuohuviiniä – siitähän olin haaveillut. Ensin pöytään tuli kivennäisvettä. Uusi yritys – ja lasi valkoviiniä. Hiippailin tarjoilijattaren käännettyä selkänsä etsimään jonkun, jonka kanssa kielemme jotenkin kohtaisi. Ei heiltä saa kuohuviiniä. Mutta kun minä näin tuolla alhaalla, selitin avuttomana. Se on sampanjaa. Voi hyvä tavaton, tuo sitä sitten! Lopulta minulla oli korkea lasi ja suklaamousse (tyylirikossa) muovikipossa.

Namur vaikutti jonkinlaiselta sosieteettipaikalta. Suurin osa asiakkaista oli kolmen sukupolven seurueita tai reilusti minua vanhempia pariskuntia tai pieniä porukoita. Ihmisiä katsellessani ja herkuista nautiskellessani huolestuin vähän, kuinka kalliiksi mielitekoni tulisi. Kun pyysin laskua, olin jo varautunut siihen, että 20 euroa ei riitä ja kaivanut suuremman setelin esille, mutta yllätyin positiivisesti – vain 8,50 euron yhteishintaan harkitsin hetken jo toistakin lasillista!

Oikeastaan ainoa varsinainen päämääräni – casematit unohdettuani – oli MUDAM, modernin taiteen museo. Ei siis ollut syytä jäädä siemailemaan enempää viiniä.  Museo sijaitsee keskusta-alueen ulkopuolella, Kircbergin kaupunginosassa, samassa, jossa ovat kaikki EU-rakennukset myös. Keskustasta katsottuna matka ei näytä pitkältä – linnuntietä -, mutta koska Luxemburg on osittain kuin kanjonin pohjalla, osittain kuin kukkuloilla, ja välissä taitaa olla jokikin, matka on lyhyt vain linnuille (tai niille, jotka rohkaistuvat kysymään bussilinjoista). Mutta koska halusin kävellä pitkin Lonely Planetin mainitsemaa “maailman kauneinta parveketta”, lähdin matkaan kävellen. Tällä matkalla vakuutuin, että Luxemburg ei sittenkään ole persoonaton ja tylsä. Kunpa vielä olisi ollut lempeän lämmin kesäpäivä, mutta hyvä oli näinkin.

Tiesin suunnilleen oikean suunnan, en muuta. Näin korkealla ilmassa myös  G-D Charlotten  sillan, jonka tiesin vievän Kirchbergiin, mutta en tiennyt, miten sillalle pääsee. Kuten Gentissä, myös Luxemburgissa on hyvin merkitty viitoilla reitit tärkeimmille nähtävyyksille ja eri kaupunginosiin.  Saatoin siis hetkeksi hellittää kartanluvusta ja vain seurailla viittoja, jotka muuten eivät suinkaan ohjanneet sillalle vaan ensin mutkittelevaa tietä kanjonin pohjalle ja lopulta pienelle pusikoiden läpi nousemaan lähteneelle hiekkapolulle. Välillä luulin jo jonkun tehneen ilkivaltaa ja käännelleen kylttejä väärään suuntaan, mutta kyllä vain vielä jonkin linnoituksen läpi kuljettuani päädyin takakautta MUDAMin pihalle.

Modernia taidetta ja EU-kortteleita seuravassa postauksessa.