Niin paljon kun olen Syyriasta puhunut, olen unohtanut kokonaan Libanonin, johon pistäydyimme pariksi yöksi samalla reissulla. Otimme taksin Damaskoksesta Beirutiin. Matkaa kahden pääkaupungin välillä on noin sata kilometriä. Muistaakseni olimme jo bussiasemalla, mutta saimme kohtuuhintaisen tarjouksen taksista. Ajattelimme taksilla mahdollisesti nopeuttavamme toimia rajalla, ja hyvin matka sujuikin. Rajamuodollisuuksiin kuului viisumin hankkiminen, ja se oli maksettavissa ainoastaan paikallisella rahalla käteisellä, mutta rajalla oli myös pankkiautomaatti, eli ei tarvinnut kääntyä takaisin
Hotellien hinnoittelua en lakkaa ihmettelemästä: Olimme katsoneet, että Radisson Sas olisi hyvällä paikalla ja kohtuullisen hintainen. Emme kuitenkaan tehneet varausta vaan kävelimme sisään kyselemään hintaa. Kerrottiin sen olevan noin kaksinkertainen Hotels.comin tai vastaavan välityssivuston tarjoamaan hintaan verrattuna, mutta voitte toki mennä businesscenteriin tekemään varauksen netistä. Siinä oli taas yhdet nopeimmin tienatut sataset.
Beirutissakin moskeijat ovat osa katukuvaa, mutta eivät burkhat eivätkä oikeastaan edes huivit.Vierekkäin sopivat olemaan moskeijat ja kristilliset kirkot.Jotain vanhaakin on jäljellä mutta vain yksityiskohtina.
Itse kaupunki herätti ristiriitaisia tunteita. Riippui, mistä kohdin kaupunkia katsoi, se toi aina mieleen jonkin muun paikan. En osaa sanoa, mikä olisi omaleimaista Beirutia, koska se on sekaisin kaikenlaista. Kaupunki tuntui myös jollain tapaa pelottavalta. Itse emme mitään uhkaavaa nähneet, mutta minun turvallisuudentunnettani aseiden näkeminen ei lisää, olkoonkin että ne olivat vartijoilla ja poliiseilla. Toisaalta missään muualla en ole kuullut laukausten ääniä. En tiedä, mitä ammuttiin ja missä, mutta pelkkä äänen kuuleminen tuntui pahalta. Vuoden 2006 sota myös näkyi selvästi kaupunkikuvassa: pommitusten jälkiä talojen seinissä, kesken jäänyt hotelli mustana rankana keskellä kaupunkia. Toisaalta taas kaupungissa oli sellaista luksusta, mitä naapurimaissa ei
Muutamat keskustan kävelykorttelit terassiravintoloineen olisivat voineet olla vaikka Priisissa.Lähi-idässä soukit ovat yleensä laajoja basaarialuetita. Beirutissa tämä on souk. Ensimmäisenä silmiini osui Dolce&Gabbana, eikä se ollut ainoa luksusmerkki. Täällä tavara on myös aitoa. Yhden liikkeen ikkunassa oli muuten samanlaiset suomalaiset Secto Designin Octo-valaisimet kuin meillä Helsingissä. Olivat päätyneet kauas kotoa.Tällainen hotelli- ja toimistorakennusten reunustama rantakin voisi olla oikeastaan missä vain, “missä palmupuut on puita vain”.Uima-allas kuuluu Saint Georgen beach clubille. Uteliaisuus voitti. Pitihän tännekin päästä.Pääsymaksu oli noin 25 euroa. Sillä sai aurinkotuolin ilman pehmustetta ja varjoa. Emme olleet tajunneet ottaa hotellilta pyykeitä, ja koska nekin piti vuokrata, ei ollutkaan enää varaa ostaa virvokkeita. Lyhyttä Beirutin-vierailua varten emme olleet varanneet kovin paljon paikallista rahaa. Mutta kyllä vain oli mielenkiintoista seurata kauniiden ja rikkaiden elämää. Tavallisin seurue oli vaimoaan selvästi vanhempi vesipiippua poltteleva mies, patjalla kylkeä kääntävä nuorikko ja lapset hoitava nanny. Kuvan kaksikolla ikäero meni juuri päin vastoin, mutta surehko sekin oli.Luulin, ettei tämä ole aito, siis Hard Rock Cafe -ketjua, mutta kyllä vain Beirutissakin on HRC!Palmujen reunustama rantabulevardi hölkkääjineen – aika universaalia.
Ehkä näimme julkkiksen?Tämä näkymä toi jotenkin mieleen Rion rannat. Ne ovat juuri tällaisia: leveähkö ranta, katu ja sen varressa korkeahkoja taloja, usein hotelleja.Beirutissa on hyvät ostosmahdollisuudet. Länsilaamaistyyppisiä ostareita on muitakin kuin keskustan souk.Marttyyrien patsas samannimisellä aukiolla on pystytetty ottomaanien 1. maailmansodassa hirttämien libanonilaisnationalistien muistoksi.
