Mauritius syklonin aikaan

Mauritius on auringon ja palmujen paratiisisaari – paitsi silloin, kun sykloni on lähellä tai kohdalla. Tiesimme helmikuun olevan sateista aikaa, mutta odotimme lähinnä trooppisia kuuroja, kuten tropiikissa yleensä: hanat auki hetkeksi ja kohta paistaa taas. Syklonikausi sen sijaan ei ehtinyt pikaisella tutustumisella tarttua silmiin. Niinpä päädyimme myrskyisään paratiisiin.

Ensikosketus sykloniin oli ongelma saarelle laskeutumisessa. Oltiin jo lähestymässä lentokenttää laskutelineet alhaalla, kun kapteeni veti koneen takaisin ylös. Pysyimme ilmassa 10–15 minuuttia ennen uutta yritystä, joka onneksi onnistui. Kyllähän siinä jo ehti miettiä, mihin laskeudumme, jos Mauritius on liian vaarallinen puuskaisen tuulen takia. Muut saaret lähettyvillä ovat yhtä pieniä ja saman ilmamassan alla. Madagaskarille? Afrikan mantereelle johonkin? Kaikki aika huonoja vaihtoehtoja.

Vastassa oli kostea lämpö, sellainen mikä liimaa vaatteet ihoon ja saa hetkessä muistamaan, millaista on kaukana kotoa. Oli lauantai ja maantiellä aika hiljaista, mikä oli minun onneni. Vasemmanpuoleinen liikenne, maailman heikkotehoisin pienenpieni auto ja heikosta runsaaseen vaihteleva sade olivat sellainen kombo, etten kaivannut ruuhkaa siihen lisäksi. Koska vilkku ja tuulilasinpyyhkijät ovat ratissa eri puolilla kuin kotona, vilkun sijaan rämpyttelin aika usein pyyhkijöitä. Sade oli siis minulle tässä suhteessa armollinen harjoittelukaveri.  Aurinkoisella säällä olisin vaikuttanut vain onnettomalta turistilta ratissa.

Tämän syklonin voimakkuus vaihteli ja se kategorioitiin erilaisiin luokkiin matkan varrella, mutta enimmäkseen tuuli puhalteli puuskissa 120 kilometriä tunnissa eli reilut 30 metriä sekunnissa. Ei se vaaralliselta tuntunut, mutta kyllähän se kova oli. Mauritiuksella tuollaisiin tuuliin on totuttu, ja aina vaan toivotaan, että saari ei osuisi ihan kohdalle. Sillä myös lohduttaudutaan, että saari on niin pieni, että harvoin sykloni osuu. Ei se nytkään osunut. Rintama jäi lähimmilläänkin reilun 300 kilometrin päähän.

Koska varsinaista vaaraa ei ollut eikä kehotusta pysyä sisällä, tietenkin lähdimme katsomaan myrskyävää merta. Luonto on muovannut saaren ympärille koralliriutan, jossa on vain muutamia aukkoja. Se on kuin muuri, jonka sisäpuolella meren syvyys on vain muutaman metrin, ulkopuolella satoja metrejä. On vaikea arvioida, kuinka kaukana riutta oli mantereesta ja siksi myös sitä, kuinka korkeina aallot siihen löivät, mutta massiivisia ne olivat. Riutan vuoksi Mauritius on suojassa tsunamin kaltaisilta katastrofeilta. Myrskyn voima näkyi kyllä riutan sisäpuolellakin ja merenkäynti oli melkoinen. Kauhuissamme katsottiin surffilautojen kanssa rannalle tulleita. Eivät ihan suoraa päätä kyllä veteen olleet juoksemassa. Ehkä itsesuojeluvaisto esti tai tyypit jo vähän vanhempia, eivät ihan nuoria ja kuolemattomia enää. Paljon oli rannoilla muitakin katsomassa vain meren voimaa.

Sade on siitä jännä, että aikansa siltä jaksaa yrittää suojautua, mutta kun huomaa sen mahdottomaksi, ei enää välitä. Märkä mikä märkä. Ei märemmäksi voi enää tulla. Välillä yritin sadeviittaa, mutta kun sen otti pois vaikka autoon mennessä, ehti kastua kuin sitä ei olisi päällä ollutkaan. ”Näytät söpöltä siinä pussissa”, hän sanoi, eli oli siitä jotain hyötyä kuitenkin.  

Mitään varsinaisia tuhoja emme nähneet. Bellemaren rannalla näkyi juurineen kaatuneita palmuja, mutta ne näyttivät kokonsa ja rivimuodostelmansa perusteella hiljattain istutetuilta, eli eivät olleet ehkä ehtineet vielä kunnolla juurtua. Siinä niitä oli rivissä pötköllään. Hotellilla ei ollut odotettu niin voimakasta sadetta kuin lopulta tuli, joten yhtenä päivänä ravintola oli kastunut niin paljon, että ruoka tuotiin huoneeseen. Koska sykloneja on vuosittain, niihin on selvästi osattu varautua ja tällaiset tapaukset ovat harvinaisia. Sitä en tiedä, millainen meininki olisi, jos myrskyrintama tulisi lähemmäs ja tuulet olisivat kovemmat. Tällaisena pari päivää kestänyt myrsky oli turistille lähinnä omanlaisensa elämys, mutta eipä turistin ajatuksella ole mitään merkitystä. Onneksi Mauritius on sen verran vauras maa, että vallitseviin sääoloihin on pystytty varautumaan – ja koralliriutta suojaa meren pahimmalta voimalta.      

Koska valokuvista tuulen ja sateen voimakkuutta ei oikein näe, kokosin pari videota yhteen. Kun laittaa äänet päälle, ainakin kuulee tuulen voiman.