Type and press Enter.

Kesän kotimaan hittikohde: Espoo! Siellä on kesäturistille kaikki! 

Kaupallinen yhteistyö: Sokos Hotels
L

apsena Espoo oli mummolakaupunkini, tai niin kuin meillä sanottiin, Famu ja Fafa asuivat siellä. Kehä ykköstä ajeltiin Turusta Tapiolan risteykseen ja oltiin melkein perillä. En koskaan ajatellut kaupunkia muuna kuin isovanhempien kotina. Hotelli Tapiola Gardenissa vietettiin niin iloisia kuin murheellisiakin perhejuhlia. Mutta kun isovanhemmista aika jätti, unohtui Espoo. Se oli lähinnä Nokia ja Helsingin nukkumalähiö hassuine monen keskuksen kaupunkirakenteineen. Johan minä pari vuotta olin kaupungissa töissäkin, mutta iltapäivällä poljin autoni äkkiä takaisin rajan taakse. 

Mutta mielikuvani Espoosta on väärä. En ole ajatellut sinne muuttaa, mutta turistinäkökulmasta Espoolla ainakin on antaa yhtä ja toista. Jos mietin, mitä haluan lomalta, päädyn nopeasti tulokseen, ettei minun tarvitsisi matkustaa kovin kauas, koska Espoolla on tarjolla rantaa, kulttuuria, luontoa, hyvää ruokaa, laadukas hotelli, ostosmahdollisuuksia – vain takuuvarma aurinko ja lämpö puuttuvat, mutta ne ovat ihan ylimainostettu juttu. 

Original Sokos Hotel Tapiola Garden on keskeisellä paikalla Tapiolan ytimessä, joka on suurten myllerrysten keskellä: ostari on saanut uuden ilmeen ja uudet shoppailumahdollisuudet. Kivenheiton päässä hotellilta on myös näyttelykeskus WeeGee, monen museon keskittymä. Modernin taiteen museo EMMAssa on pysyväisnäyttelynä Saastamoisen säätiön noin 150 työtä, sekä suomalaista että muuta eurooppalaista nykytaidetta. Näyttelytila on entinen Weilin+Göösin kirjapainon yläkerta, mutta kuin luotu modernille taiteelle. Osa näkemistäni vaihtuvista näyttelyistä ehtii vaihtua vielä ennen kesää, mutta tulossa on ainakin For fashion’s sake jo toukokuussa ja pari muuta juhannuksen tienoilta. 

modernin taiteen museo Emma

modernin taiteen museo Emma

modernin taiteen museo Emma

Espoon kaupunginmuseo

WeeGeessä on lisäksi Espoon kaupunginmuseo KAMU, jonka näyttely kertoo Espoon historiasta kivikaudelta nykypäivään. Kello- ja lelumuseot ovat myös saman katon alla, ja yhdellä lipulla voi kiertää nämä kaikki. Kesäaikaan voi myös tutustua ehkä maailmankaikkeuden omituisimpaan taloon, muovista tehtyyn Ufoon museon takapihalla. 

Espoossa on muitakin kiinnostavia museoita. Lapsena Turusta tullessa näin aina moottoritieltä linnan näköisen rakennuksen, jonka tarkoitusta ehdin monet kerrat miettiä. Se on Gallen-Kallelan museo, entinen ateljee, aivan huikean upea rakennus tornihuoneineen. Näyttely avaa Gallen-Kallelan tuotantoa ja elämää eri vuosikymmeniltä. Mukana on myös joitain muiden taiteilijoiden, esimerkiksi Tyko Sallisen, maalauksia. 

Gallen-Kallelan museo

Gallen-Kallelan museo

Gallen-Kallelan museo

Jos haluaa vähän laajentaa reviiriä, voi Original Sokos Hotel Tapiola Gardenista vuokrata muutamalla eurolla fillarin ja polkaista rantaraitille. Espoolla on kymmeniä kilometrejä rantaviivaa, jota pitkin kulkee kevyenliikenteenväylä. Kauaskaan Tapiola Gardenilta ei tarvitse polkea, kun pääsee uimarannalle tai toinen toistaan kivemmille terasseille lounaalle tai lasilliselle. Kun itse olin ihailemassa merta, kevät ei ollut vielä pitkällä, mutta kun kesäkuu koittaa, saaristoveneet aloittavat liikenneöintinsä ja niillä pääsee päiväretkelle myös Espoon saaristoon. 

Espoon rantaraitti

Espoon saaristo

Espoon rantaraitti
Rantaraitin varrella on kivoja kahviloita ja ravintoloita.

Ei Espoon matkailusta kai voi puhua ilman Nuuksiota. Häpeäkseni tunnustan, etten pääkaupunkiseudulla 17 vuotta asuneena ollut sinnekään vielä tätä ennen ehtinyt. Ainakin Oittaalla ja Luukissa olin ulkoillut kyllä. Mutta ainakin niin minulle sopivaa luontoilua on mennä metsään, nauttia siitä mutta palata valkoisten lakanoiden väliin nukkumaan. Erittäin kaunis on neljän kilometrin Haukankierros.

Nuuksio

Nuuksio

Nuuksio

Vaikka ei ulkoilullekaan lämpenisi, Haltian luontotalo Nuuksiossa on käymisen arvoinen. Syyskuulle asti siellä on ehkä ihastuttavin luontokuvanäyttely ikinä. Sen nimi on NOU HÄTÄ! Maailman hauskimmat villieläimet -näyttelyn kuvat ovat hulvattomia otoksia luonnosta. Haltiassa on myös monenlaista muuta luontoon liittyvää. On erilaisia näyttelyitä, mallinnettua karhun pesää ja autiotupa, jota lähemmäs erämajaa kaupunkilaistyttö tuskin koskaan päätyy. 

NOU HÄTÄ!

luontokeskus Haltia

luontokeskus Haltia

Kun on seikkaillut koko päivän ulkona, voi illan päättää Grill it! -ravintolassa, ottaa ehkä lasillisen ja nauttia ruoasta. Ja aamupalan ja aamusaunan jälkeen jaksaa taas jatkaa turistielämää Espoossa. 

Grill it! Tapiola Garden

Grill it! Tapiola Garden

Grill it! Tapiola Garden

Grill it! Tapiola Garden

Original Sokos Hotel Tapiola Garden on hyvätasoinen kaupunkihotelli. Huoneet ovat peruskivoja, parkettilattia on aina plussaa, ja parvekkeella voi jatkaa lämpimiä kesäiltoja ulkona. Aamiainen on runsas. Se ei tarjoa yllätyksiä, mutta on hyvää Sokos Hotellien laatua. Se tarjosi monenlaista terveellistäkin vaihtoehtoa perinteisten munakokkelien ja nakkien lisäksi. Pääsin aitiopaikalta seuraamaan, miten muodostelmaluistelijatytöt tankkasivat kisapäivään. Mutta satojen teinien pyyhällettyä aamiaissalin läpi ruokien kuvauksellisuus oli vähän kärsinyt, vaikka henkilökunta parhaansa teki. Tästä syystä jutustani puuttuvat jokaisen hotellipostauksen perinteiset aamiaiskuvat. Minibaarikuva sen sijaan on: olinhan ihan parhaalla A-luokan matkalla. 

Tapiola Garden huone

Tapiola Garden huone

Kesä-Espoo kutsuu – oletko valmis?

sokos hotel brandibloggaaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.