Type and press Enter.

Junalla Italiassa TOP10

Joskus lomalla oleminen käy työstä tai ainakin uuvuttaa enemmän. Eilinen oli joskus.

Lähdin aurinkoisessa ja lämpimässä aamussa (taas junalla) Paviaan. En tiennyt siitä mitään, mutta olimme sopineet tapaamisen hyvän ystäväni ja hänen perheensä kanssa. Koska Nizzasta paluu meni myöhään, nuokuin matkan, ja kun heräsin, oli meri- ja vuoristomaisema muuttunut kunnon maaseuduksi. Pariskunta edessäni (tai oikestaan sen nainen) järjesti todellisen elokuvarakkausnäytöksen kietoutumalla kuin levä mieheensä. Vilkuili, näenkö varmasti.

Lonely Planetin mukaan Pavia on teollisuuden saartama eikä mitenkään erityisen viehkeä kaupunki. Siinä olikin ensinäkemältä jotain suomalaista keskikokoista radanvarsikaupunkia sillä erotuksella, että Suomessa pystytetään vähän vaatimattomampia patsaita. Kun näin aseman kupeessa olevan ostarin, en voinut kuin alkaa nauraa. Pubeineen oli niin lähellä omia lähiöostareitamme. Alkoi sataa.

Kesä-heinäkuu 2012 1950
Kesä-heinäkuu 2012 1951

Minulla oli tarkoituksena etsiä turisti-info (etukäteen selvitin reitin), saada kartta, etsiä kiva lounaspaikka ja sen läheltä parkkialue. Aikaa piti olla noin 1,5 tuntia. Ei mennyt Strömsön tapaan tämäkään. Info ei ole siinä, missä Lonely Planet sen kertoo olevan, ravintoloita ei osunut eteen pilvin pimein, edelleen satoi, ystävät jo kulmilla. Päädyin valtavalle duomolle, löysin pari ravintolaa, mutta minulla oli vielä selvitettävä ongelma: pysäköinti. Duomo on keskellä historiallista keskustaa, jossa ei saa ajaa autolla. Kaikella on tapana järjestyä, myös vaikeimman kautta.

Kesä-heinäkuu 2012 1971
Pavian duomo
Kesä-heinäkuu 2012 1965
Kesä-heinäkuu 2012 1962
Kesä-heinäkuu 2012 1958

Lounaalla tuli puheeksi, että ystävien matka käy kohti Ranskaa Vicolungo-nimisen outlet-ostarin kautta. Innostuin shoppailumahdollisuudesta, koska jotenkin olen ollut huono tällä retkellä kiertelemään kaupoissa. Hetken vielä arvoin lähteäkö vai jäädä, koska mieleni teki myös kierrellä Paviaa: sen vanha keskusta ehti tehdä minuun vaikutuksen juostessani sen halki. Kun vielä tarkistettiin, että kohtuulähellä Vicolungoa on kaupunki, josta voi päästä junalla takaisin Rapalloon, vastasin ostarin houkutukseen kyllä. Paviaan joutaisin tulemaan vielä myöhemminkin.

Vicolungo oli minulle postivinen yllätys. Amerikkalaisiin outlet centereihin verrattuna tämä oli laadukas. Kaupat eivät notkuneet kasoittain merkkien bulkkipaitoja ja toisaalta valikoimien niitä riepuja, joita kukaan todellakaan ei ole halunnut alkuperäisellä hinnalla ostaa. Mihinkään kulutusjuhlaan en intoutunut, mutta pari loistolöytöä tein. Jotain sinistä ja käytännöllistä (Armanin neuletakki), jotain ei ihan välttämättömimpään tarpeeseen, mutta niin kaunista (Missonin sandaalit), että yllytettynä en voinut kuin kaivaa kortin lompakosta.

Muutaman mutkan kautta löytyi Novaran rautatieasema, ja alle kolmen tunnin junamatka kahdella vaihdolla kuulosti ihan järkevältä. Olisin perillä Rapallossa jo yhdeksän jälkeen. Minulla oli kirja mukana, joten ajankulukaan ei olisi ongelma. Ihan näin ei sitten käynyt. Ensimmäistä junaa ei koskaan tullut. Lippuluukun jono vain kasvoi, kun neljä pimua vartin verran selvitti asiaansa. Taivaan lahjana virkailija puhui englantia. Sain liput. Neljä tuntia, perillä puolilta öin, lähtöön vielä tunti. Tarjosi jotain toistakin mahdollisuutta, 5 minuutin vaihtoajalla. Aloin nauraa. Ei enää ikinä! Kun kysyin, miksi junat ovat kaiken aikaa myöhässä, junamies vastasi: “This is Italia. Everything is possible!” Jos lentoyhtiöt mokaavat, ne hommaavat asiakkaalle korvaavan matkan veloituksetta. Onhan asiakas ensimmäisen yrityksen jo maksanut. Näin ei tee Trenitalia. (VR:stä en tiedä. En käytä.) Ykkösluokkaan ostamani liput vaihtuivat kakkoseen, ja silti jouduin maksamaan väliä!

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Ostin aseman kaupasta eväät ja menin vastapäiseen puistoon ilta-aurinkoon piknikille. Sateisen harmaasta päivästä tuli aurinkoinen ja kuuma, ja ilta oli ihana. Parempaa sushia en ole muuten syönyt koskaan, edes Japanissa!

Kesä-heinäkuu 2012 1976
Kesä-heinäkuu 2012 1974

Kolmen junan settini täydeltä näyttävän kuun hohteessa meni lopulta hyvin. Kun juna lähestyi Rapalloa, alkoi kuulua sunnuntai-illalta tuttu hirvittävä pauke ja ilotulitus nousi kattojen yli. 200 kilometriä junalla kuuteen tuntiin – ilotulituksen arvoinen suoritus! Sunnuntainen fiesta Rapallossa näytti jatkuvan.

Olen niin moneen kertaan jo valitellut Trenitalian toimintaa, että kokoanpa vielä kaiken tähän asti kokemani. Jostain merkillisestä syystä tästä kaikesta huolimatta jatkan uskollisesti junamatkailua – ja asemilla vaihtelevia määriä odottelua. Olen kuitenkin hyvilläni, että minulla on viimeisellä viikolla täällä auto (vaikka siihenkin liittyy omat ongelmansa), jottei tarvitse lähteä varmuuden vuoksi tuntikausia etuajassa lentokentälle. Lakkokin on aina mahdollinen. Kerran ehtinyt olla tälläkin matkalla.

Kesä-heinäkuu 2012 1977

Trenitalia TOP10 (perustuu vain minun ja muiden luotettavien tahojen kokemusperäisiin havaintoihin)

  • Junat ovat kutakuinkin yhtä usein myöhässä kuin ajoissa. En ole oikeastaan muualla kuin Japanissa käyttänyt junaa näin paljon, mutta jos siellä myöhästyminen on enemmän kuin minuutin, valkoisiin hansikkaisiin sonnustautunut junanlähettäjä alkaa asemalla punottaa ja hikoilla. Muutaman minuutin vaihtoajat ovat tavallisia, ja koskaan emme ole menettäneet seuraavaa yhteyttä.
  • Junalla pääsee jokseenkin kaikkialle, mikä tekee Italiassa liikkumisen verrattain helpoksi, jos ei halua autoilla. Nopeaksi sen sijaan en junailua sanoisi. Yhdellä matkalla laskin keskituntinopeudeksi 30 km/h. Toki mukana oli vaihtoja. Ikävöin Japanin kolmeasataa ajavia luotijunia.
  • IC-junien lippuja saa netistä, luukuilta ja automaateista. Luukkujen junaihmiset ovat tähän asti puhuneet englantia. Automaatit saa puhumaan neljää kieltä. Niiden käyttö on tavattoman helppoa. Paikallisjunia vastaavien regionale-junien lippuja saa luukkujen lisäksi myös asemien tupakkakaupoista (tabacchi) tai lehtikioskeista (edicola) ja joillain asemilla omista automaateista. Lyhyelle matkalle junat ovat minusta edullisia, pitkälle kuulemma yksiä Euroopan halvimpia. Tähän en osaa sanoa mitään. Noin 150 kilometrin ja vajaan kahden tunnin matka Rapallosta Paviaan maksoi 19,50 yhteen suuntaan. Muistaakseni Milanosta Rapalloon oli 26 euroa.
  • IC-juniin saa automaattisesti paikkanumeron, mutta on sattumaa, onko oma paikka vapaana. Muutaman kerran paikallani on istunut nainen, joka ei suostu luopumaan istuimestaan, inttää vain, vaikka paikka ei ole omansa. Istuu joko oikealla paikalla väärässä vaunussa tai ei vain välitä. Istuisin mieluusti kasvot menosuuntaan, mutta asiaan on jokseenkin mahdotonta vaikuttaa ainakaan täysissä junissa.
  • Toisaalta paikan löytäminen ei aina ole ihan simppeliä. Vaunun toisessa päässä saattaa olla numero 6, toisessa 9. Kuulin miehen kysyvän vaunua seitsemän. Olin jo vähän huolissani, sillä omani oli kasi. Löytyi.
  • Kuulemani mukaan on myös mahdollista, että vaunuja ei ole niin paljon kuin myytyjä paikkoja. Haamuvaunussa on paha istua.
  • IC-junien kahvikärryn myyjille taidetaan opettaa junakahvilakoulussa, että polkupyörän kellon kaltaista merkkikelloa ei soiteta esim. kerran vaunuun tullessa vaan suunnilleen joka loosin kohdalla erikseen. Ainakin aamuisin ja iltaisin, jolloin torkkuminen on yleistä.
  • Ilmastoinnin toimivuus on suhteellista. Toiminta on todennäköisempää 1. luokassa, joka on tietenkin jonkin verran kalliimpi. 19,50 euron Pavian matka olisi ollut 26 euroa ykkösessä.
  • Näytösluonteinen kuhertelu kuuluu italialaiseen junamatkailuun. Turhan yleisesti.
  • Japanissa varsinkin vähän pidempään junamatkaan varaudutaan huolella. Suuri osa matkustajista ostaa asemalta eväsboksin kaikenlaista levään käärittyä juttua tai muita nyyttejä ja ehkä olutta. Kun juna lähtee, boksit avataan ja ruokailu alkaa. Italialaiset taitavat syödä trattorioissaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.