Yksin matkalla, osa keväinen Amsterdam

Huhtikuun alussa melko tarkalleen vuosi sitten pyrähdin kolmeksi yöksi ja neljäksi päiväksi Amsterdamiin. Olin käynyt kaupungissa aikaisemminkin, mutta kuten arvata saattaa, muistikuvat yli 30 vuoden takaa olivat täysin olemattomat. Kuulopuheiden perusteella luomani mielikuva kaupungista oli etukäteen erittäin positiivinen – ja sellainen se on palattuanikin. Pidin kaupungista todella paljon. Turistia kiinnostava keskusta-alue on helposti otettavissa haltuun kävellen ja ratikalla. Enimmäkseen kuljeskelinkin jalan vailla varsinaista päämäärää pitkin kanavien rantoja. Oikea ja aito hollantilainen liikkumistapa olisi toki ollut fillari, mutta ainakaan tällä kertaa en pyörän päälle uskaltautunut. Puheet pyörien määrästä eivät muuten ole lainkaan liioiteltuja. Niitä on käsittämättömän paljon.  

Toinen perihollantilainen asia olisivat olleet tulppaanit, mutta ikäväkseni ne eivät vielä kukkineet. Narsisseja oli paljon, mutta tulppaaneja ei. Kukkatorilla odotin näkeväni kaiken värisiä ja kokoisia kukkia, mutta eihän siellä myyty kuin sipuleita – tee-se-itse-tulppaaneja siis. Ja puisia. Huijausta, sanoisin.

Jos haluaa lyhyessä ajassa liikkua ja nähdä paljon, suosittelen lämpimästi I amsterdam City Cardin hankkimista. Kolmeksi vuorokaudeksi (72 tuntia ensimmäisestä käytöstä) kortti maksoi 59 euroa. Arvoin pitkään, raaskinko maksaa noin paljon, mutta käyttöajan puolivälissä olin jo voiton puolella, jos niin voi sanoa, ja lopetin laskemisen. Nyt vähän harmittaa, etten säästänyt kortin mukana tullutta vihkosta, johon merkitsin kaikki kohteet, joissa vierailin. Niitä kertyi paljon, mutta kaikki olivat todalla mielenkiintoisia. Kortilla siis pääsi ilmaiseksi todella moniin museoihin, ja julkinen liikenne sisältyi myös hintaan. Lisäksi kortilla sai joihinkin paikkoihin alennusta. 

Ahneuksissani tietysti vierailin paikoissa, joihin en luultavasti olisi muuten mennyt mutta tihkuharmaina ja kunnolla sateisina päivinä oli mukava olla aina välillä sisätiloissa. Kävin muun muassa muutamassa kotimuseossa, jotka ovat ilmeisen suosittuja ja yleisiä Amsterdamissa, ja käsilaukkumuseossa. Kyllä, käsilaukkumuseokin siellä on. Ei muuten ollenkaan hullumpi, jos jaksaa kuunnella innosta hihkuvia naisryhmiä. Miesten iskemiseen (jos jollakulla olisi sellaiseen tarve) museo ei arvatenkaan ole kovin hyvä paikka. Enpä nähnyt ainuttakaan herraa, edes naisen kanssa. Vielä kun kun kartta kädessä kiisin kohteesta toiseen, olivat välimatkat miellyttäviä ympäristön tarkkailuun.

Kortin hintaan kuului myös tunnin jokilaivaristeily. Viileä ja sateinenkin sää latistivat halua lähteä vesille, mutta niin vain viimeisenä päivänä alkoi aurinko paistaa. Hiukan lämmennyt ja auringonvalossa kylpevää Amsterdamia oli ihan mukava katsella myös kanavasta rannalle päin -perspektiivistä.

Amsterdam olisi mainio paikka myös iltaelämän viettäjälle, mutta minulta yöjuoksut jäivät väliin – tälläkin kertaa. Koko päivän kävelemisen jälkeen oli mukava mennä ajoissa hotellille. Hotel V:ssä oli mielettömän hyvä sänky, mutta herkkäuniselle en voi paikkaa suositella. Aamulla herätessäni tuntui, kuin olisin nukkunut ratikkakiskoilla. Niin heikko äänieristys oli. Muuten ratikkapysäkin sijainti suoraan hotellia vastapäätä oli erinomainen. Siihen pääsi kätevästi esimerkiksi suoraan rautatieasemalta, johon taas pääsi helposti lentokentältä.

Parin ratikkapysäkin päässä hotellilta on myös Leidsepleinin alue. Minulla ei olisi ollut koko alueesta mitään tietoa, ellen olisi lukenut siitä Päivi Alasalmen novellista Me ja ne (1997):

“Baarimikko ‘hotellissa’ neuvoi Sarille menomestaksi Leidsepleinin alueen. Raitiovaunussa hän oli ainoa valkoihoinen. Nyt pitää olla kuin ei olisikaan, hän mietti kuumeisesti. Kukaan ei kuitenkaan vahdannut. Suu napakkana viivana hän jäi pois oikealla pysäkillä kun kuljettaja kuulutti ‘Leidseplein’. Hän käveli suoraan lähimmän kapakan vessaan tutkimaan taskukarttaansa, ettei tarvitsisi kysyä keneltäkään neuvoa.”

Enpä voi sanoa samastuneeni ennakkoluuloiseen Sariin, mutta tokihan halusin alueen nähdä minäkin.

Prahasta kertovassa jutussani puhuinkin jo yksin illastamisen vaikeudesta, ja voi mahdoton, miten hankalaksi koin ravintolaan menemisen juuri tuona iltana. Alueella oli muutamia kortteleita vieri vieressä erilaisia ruokaravintoloita ja baareja. Baarit tarjosivat halvalla mm. kymmenen shotin settejä. Ehkä sellaisen imaiseminen olisi helpottanut valinnan vaikeutta? Niin vain kiersin kortteleita täysin kykenemättömänä päättämään, mitä tehdä. Toisella kierroksella erään kreikkalaispaikan ohi mennessäni kokkipoika alkoi jo vilkutella. Ei kolmatta kierrosta, päätin, ja marssin sisään thaimaalaiseen. Kuinka helpottunut olinkaan, kun näin ravintolassa kolme muutakin yksin olevaa.