Jos on viikko, jolloin pitää vain kahtena päivänä mennä fyysisesti työpaikalle, ja näiden päivien välillä on neljä kokonaista päivää, minusta on ihana olla kotona ja tehdä etätöitä. Niin varmaan. Uskokoon ken tahtoo. Niin minä kyllä pitkään uskoin tekeväni. Ihan vilpittömästi uskoin, kunnes viikkoa ennen ihan vain noin aikani kuluksi (ilman taka-ajatuksia – niin varmaan!) klikkailin vapaat päivät Skyscannerin minne tahansa -hakuun. Että jos sieltä saisi hyvään hintaan lennot jonnekin, missä vaikka ei olisi loskaa (kuten lähtöaamuna Helsingissä oli). Niin siinä sitten kävi, että Barcelonaan sai Lufthansan lennot Münchenin kautta tunnin vaihdolla 180 eurolla. Tarkistin pikaisesti hotellien hintatilanteen. Aika hyvä näin sesongin ulkopuolella. Klik. Klik. Minulle yksi tällainen lentosetti, kiitos.
Mutta Eticket, josta aloin varailla, vaikutti todella epäluotettavalta. Tiedän sen olleen olemassa pitkään, mutta en ikinä ole törmännyt lentosivustoon, jossa ei päädy suoraan verkkopankkiin tai luottokorttivarmennukseen vaan pitää itse syöttää saajan tiedot, tilinumerot ja muut. Luultavasti mitään hämminkiä ei olisi ollut, mutta peräännyin. Mietin seuraavaa siirtoa ehkä minuutin. Lufthansan omat sivut. Klik. Klik. Klik. Minä lähden Barcelonaan.
Luin jostain blogista (anteeksi, en muista mistä), että kirjoittaja ei koskaan halua tulla matkailijaksi, jolle lähteminen arkipäiväistyy. Minusta on tullut sellainen. Varasin hotellin lähtöä edeltävänä iltana. Samalla selvitin, miten pääsen lentokentältä hotellille kätevimmin. Täällä blogissa kyselin vinkkejä, mihin kannattaa mennä, ja ehdottomasti otin saamistani vinkeistä onkeeni, mutta en ehtinyt edes karttaa hommata. Siinä hotellin varaamisen ja nukkumaanmenon välillä heittelin laukkuun joitain vaatteita, latasin kameran akkuja, join lasin viiniä ja tuumailin, että ehkä tästä on tullut minun elämäntapani. Ehkä matkaan lähteminen ei ole enää mysteeri. Ehkä se ei herätä niin voimakkaita tunteita, kuin jopa toivoisin sen herättävän. Muuttuisiko tilanne, jos matkustaisin vähemmän? En ehkä halua ottaa selvää.
Lanseerasin sanan etätyöloma. Minä menin viettämään sellaista. Tein töitä. Minun oli pakko tehdä. Terkkuja vaan pomolle. Mutta jos vaihtoehtona on loska-Helsinki, jo pelkkä paikan vaihto tekee siitä lomaa. En minä kotonakaan hommia tekisi 24 tuntia vuorokaudessa tai edes sitä 16:aa, jonka olen hereillä. On siinä siis aikaa palmuille, tapaksille, cavalle, Gaudille ja mitä noita nyt Barcelonassa on. Tällainen on etätyöloma.
Palasin lauantaiksi töihin ja illaksi Turkuun, syntymäkaupunkiini. Sen vanhassa kauppahallissa on ruoka- ja viinitapahtuma, Aurajoen rannassa Radisson Blu Marina Palace ja seuranani rakas ystävä yli 20 vuoden takaa. Niin, olen tosiaan jo niin vanha, että minulla on ystäviä 90-luvun alusta. Siihen vanhuuteen liittyy tämä juhlaviikkokin: sunnuntai on synttäripäiväni.
Minusta meidän jokaisen pitäisi ajatella, että olemme juhlaviikkomme ansainneet. Toteuttakoon sitä jokainen haluamallaan tavalla. Minä aloitin matkustamalla Barcelonaan, antamalla sille uuden mahdollisuuden valloittaa minut.
Joihinkin kaupunkeihin voi mennä vailla mitään suunnitelmia, antaa kaupungin vain viedä, saada siellä ideoita ja toteuttaa niitä. Barcelona ei ainakaan minulle ole sellainen kaupunki.
Ensimmäisenä iltana minulla oli kaksi tavoitetta: taltuttaa nälkä ja nähdä palmuja. Molemmista suoriuduin, mutta kuljeskellessani kaupungilla minusta ei erityisesti tuntunut siltä, että onpa ihana olla täällä. Ei tehnyt mieli edes lasilliselle cavaa. Se ei ole hyvä merkki.
Sain vinkkinä muutaman kaupunginosan nimen, että ne voisivat olla mieleeni. Aloitin aamuni Barri Gòticista. En ole ihan varma, kuljeskelinko oikeilla kulmilla, mutta varsin mukavia katuja ja aukioita löysin. Kuljin periaatteella käänny risteyksessä aina sinne, missä näyttää mukavimmalta. Sillä tavalla etenen aika usein, jollei ole suunnitelmia. Ihan viihtyisää siellä oli, mutta jotain puuttui.
Oli minulla yksi haluan nähdä -kohdekin siinä kävellessäni: Barcelonan katedraali. Komeahan tuo oli. Kävin sisällä katsomassa sen upeutta, väistelin ovensuun kerjäläisiä ja aggressiivisesti selfiekeppejä kauppaavia myyjiä.
Siinä kuljeskellessani tajusin sen taas: olen Italia-tyttöjä. Periaatteessa kapeat ja auringolta suojassa olevat kadut ovat yhtä kosteita ja henkivät yhtä kylmää molemmissa maissa. Piraattilaukkuja myydään molemmissa maissa turistien suosimille reiteillä. Aukiot ovat nimeltään plaça tai piazza kielestä riippuen, mutta oikeastaan nekin ovat aika samanlaisia. Kahviloiden tarjonta näyttää Barcelonassa houkuttelevammalta, suolaistakin on vaikka mitä, leipä todella hyvää, mutta silti jotenkin tuntui, että olen väärässä paikassa.
Viimeinen pisara minun ja Barcelonan huonolle suhteelle oli yritys varastaa kamerani. Kun turvallisuudentunteeseeni kajotaan, suhteeni menee poikki, vaikka se olisi ollut vahvempikin.
Istuin Catalunya-aukiolla siinä Ramblan päässä Zurich-nimisen kahvilan terassilla. Olin syönyt aamupalan ja ryhtynyt tekemään töitä siinä auringon mukavasti lämmittäessä. Vasemmalle puolelleni tulee mies, joka kysyy minulta jotain. Koska hän oli jotenkin nuhjuisen oloinen ja puhui kieltä, josta en mitään ymmärtänyt, melko äkäisesti taisin todeta, etten puhu kieltään, ja käännyin takaisin tietokoneen näytölle. Samalla näen jonkun pitelevän kameraani kädessään. Kysyin vain, mitä hän oikein tekee. En tajunnut vielä, että pöllimässähän häiskä sitä oli. Niin paljon ei ollut kaverilla rohkeutta, että olisi lähtenyt juoksemaan kamerani kädessään (kaikkialla paljon, todella paljon, poliiseja) vaan jätti sen siihen, mistä oli ottanutkin, ja lähti aika livakasti menemään. Kamera siis oli siinä pikkuruisella pyöreällä päydällä aivan käteni ulottuvilla, mehulasini vieressä, mutta siihen se paskiainen tuli tontilleni.
Mielestäni noudatan normaalia varovaisuutta tavaroideni kanssa, mutta se ei riittänyt. Turha on tähän sanoa, että kameran paikka ei ole pöydällä. Missä sitten? Housuissa? Istuin seinän vieressä, en vilkkaan jalkakäytävän reunassa, jossa ohikulkija helposti nappaa omaisuutta. Mutta tämän jälkeen muutuin hysteeriseksi tarkistelijaksi. Kun muutaman minuutin välein penkoo kaikki tavarat ja tarkistaa omaisuuden olevan tallella, lomafiilis vähän kärsii. Olisin halunnut saman tien lähteä kotiin.
Heräsin viimeiseen aamuun aikaisin. Olin katsellut kaupunginosaa, johon voisin vielä lähteä yrittämään kohentaa fiilistäni. Lento kotiin lähtisi vasta myöhään iltapäivällä. Minulla olisi monta tuntia aikaa. En lähtenyt mihinkään. Olin saanut ruokamyrkytyksen. Tein töitä, kuuntelin naapuruston koirien konserttia, katsoin, kuinka kaunis aurinkoinen talvipäivä ulkona oli.
Koin minä kivojakin asioita. Tässäkin jutussa on kuvia mukavista asioista, kauniista taloista, viihtyisistä aukioista. Mutta minusta tuntuu ensimmäisen kerran varmaan koskaan, että tähän matkaan ei olisi kannattanut rahoja kuluttaa. Lennon ja hotellin lisäksi kulkemiseen lentokentälle ja takaisin sekä Helsingissä että Barcelonassa, metroihin, ruokaan, juomaan, olemiseen siis ylipäätään, meni lähemmäs 300. (Miten ihmeessä sitä meni noin paljon? Taksi Helsingissä törkeän kallista. Linssinsuoja kameraan ja t-paita, vajaat 50 euroa. Kertyyhän sitä.)
Minun on pettymyksekseni tunnustettava: Olisin mieluummin käyttänyt rahat alennusmyynneissä ja ostanut uusia vaatteita. Olisin käyttänyt sen New Yorkissa johonkin kivaan. Käytin yli 600 euroa matkaan, josta jäi aika negatiiviset fiilikset. Näin tällä kertaa. Aina ei voi voittaa. Mutta Barcelona, kaksi kertaa taitaa olla kylliksi. En usko, että tapaamme enää.
Seuraavat postaukset ovat niistä kivoista asioista. Eivät päiväni yhtä suurta kärsimystä (tietenkään) olleet. Mutta halusin kirjoittaa tämän. Halusin puhua ääneen senkin tosiasian, että monesti matkablogienkin antama kuva matkustamisesta on aika siloteltu. Halutaan kertoa omasta elämästä, omasta matkasta, vain se kaunis puoli. Useimmiten tietenkin reissaaminen on ihanaa, mutta on niitäkin matkoja, jotka vain olisi voinut jättää tekemättä.
30 comments
Ei kaikki matkat ole aina ruusuilla tanssimista. Olen näin jälkikäteen miettinyt että olisi ehkä pitänyt jättää viime toukokuinen matka Bratislavaan tekemättä. Matkaan meni vaan turhan paljon rahaa, Bratislava oli nähty päivässä ja siellä ei ollut sen ihmeellisempää tekemistä ja kylmäkin oli koko ajan. Ehkä ne rahat olisi voinut käyttää paremminkin…
Totta, Bratislavan näkee päivässä. Me käytiin sieltä retki Unkarin puolelle Györiin. Bratislavasta tykkäsin kyllä, kuten niin moni tykkää Barcelonasta. 🙂
Minä taas muodikkaasti työskentelen usein yli verkon 😀
Opin tuon termin tässä juuri. Eli kun suomalaisena teet töitä ulkomailta käsin Suomeen, työskentelet yli verkkorajojen. Näin minä sen nyt ainakin ymmärsin.
No kyllä kuulostaakin paljon muodikkaammalta ja trendikkäämmältä kuin etätyöloma! 🙂 Tykkään kuitenkin loma-sanasta niin paljon, että pysyttelen omassa termissäni.
Joskus jostain reissusta on jäänyt vähän valu olo, tyyliin no jaa, tulipa käytyä, mutta yhtään tosi huonoa kokemusta en vielä ole kokenut. Ehkä ehdin vielä siihenkin. Mä vihaan myös sitä, että mun tontille tuppaudutaan ja siihen vielä toi kameran vieminen – ei kiva.
Hyvää sunnuntaista synttäriä! Mä olen myös helmikuun lapsi ja vietän tänään vanhenemisen juhlapäivä 😁
Paljon onnea sinulle!
Kerta kaikkiaan menee luottamus koko kaupunkiin, jos tyyppejä tulee iholle. Oma koskemattomuus on niin tärkeää. Ei tämäkään matka tietenkään kokonaan huono ollut, mutta kökkö fiilis jäi.
Omalla Barcelonan reissulla viime syksynä istuin lähes jokaisessa kahvilassa ja ravintolassa kamera siinä pöydällä. Ja aika usein paikan tarjoilija ohimennen muistutti, älä pidä kameraasi tuossa, täällä on todella paljon varkaita. Muistan että ihmettelin samaa asiaa, että mihin minä sen sitten laitan ja ettei kai sitä nyt tuosta kukaan vie, kun en missään tungoksessa istu ja pöydässä oli aina myös ystäviäni, joiden kanssa matkassa olin. Noh, sen verran varovaiseksi tulin, että jos vain mahdollista että sain kameran hihnan “mukavasti” ranteeni ympärille, niin pidin sitä pöydällä ranteeseeni kiedottuna. Mutta ärsyttävää!
Minulla on sellainen yli olan hihna, jossa vielä rautalankavahvike, ettei saa edes helpolla leikattua poikki, jos vaikka takaapäin tungoksessa yrittää nyysiä. Tuon jälkeen sitten istuin kamera ja käsilaukku sylissä. Puristelin kuin vauvaa siinä itseäni vasten. Että ärsytti!
Etätyöloma kuulostaa hyvältä, mutta tuosta kohteesta en ole niin vakuuttunut. Kaikki reissut eivät tosin mene ihan putkeen. Onneksi sun kameraa ei viety ja harmillinen tuo ruokamyrkytys. Ehkäpä Turun reissu on antoisampi 🙂
Ja hei, kun on mentävä niin on mentävä 🙂
Niin. Oli mentävä. 🙂
Opiskelin Barcelonassa 2004, ja tietenkin rakastin kaupunkia!
Nuo varkaat olivat jo silloin arkipäivää. Usein näimme, kun jonkun lompakko vietiin vaatekaupan kassalla, jos ostaja sattui sen laskemaan tiskille. Ohi juoksevia käsilaukkuvarkaita oli myös paljon, kuin myös perinteisiä taskuvarkaita. Joka kerta baarista lähdettyä poket laitattivat käsilaukun ranteiden ympäri ja tiukasti kainaloon. Todella tylsä puoli sitä kaupunkia.
Samasta syystä en pidä Tamarindosta Costa Ricassa. Siellä meidän kamat onnistuttiin pölliä.
Reissusta menee vähän maku, jos pitää koko ajan olla varuillaan.
Harmi, mutta tulipa koettua! Mulla kesti aika pitkään rakastua Barcelonaan. Tykkään siitä paljon, mutta ei se mun suosikki ole. Mies on taas aina pitänyt sitä yhtenä suosikkipaikkana. 6 vuoden aikana mitä olen siellä käynyt (asun reilun 100km päässä) vain kerran multa on yritetty pölliä jotain. Se oli omaa tyhmyyttäni, mutta se on toinen juttu se. Italiassa en ole käynyt koskaan, tavoitteena on kyllä ollut. Onkin sitten joskus mielenkiintoista verrata näitä kahta maata ylipäätään.
Barcelona jakaa mielipiteitä. Enemmän olen kuullut siitä pidettävän kuin että ei pidettäisi. Onhan siellä paljon kivojakin asioita, joten hlppo on myös ymmärtää myös niitä ihastelijoita.
Barcelona on paikka jossa minulla on aina ollut kivaa, kaveriporukalla. Yksin en kyllä sinne lähtisi, toisin kuin vaikka Pariisiin, jossa on mukava haahuilla yksinään pitkin katuja. Barcelona kuuluu kokea yhdessä ja äänekkäästi, yömyöhään syödessä :D. No, nämä toki ovat subjektiivisia näkemyksiä. Harmi ettei reissu napannut, mutta tosiaan, kun matkustaa paljon, eihän ne kaikki reissut voi onnistua.
Minusta matkakohde ei oikein saisi olla seurariippuvainen. Se joko on kiva tai sitten ei. 🙂 Mutta joo, erilaisia juttuja tehdään yksin ja yhdessä. Jos ei ole kaveriporukkaa, jonka kanssa matkustaa, pitää pystyä nauttimaan yksinkin.
Onnellista synttäriä Annika 🙂 Tunnustaudun myös Italian tytöksi, eikä Espanja ole vielä onnistunut lumoamaan. Barcelonassa en ole vieraillut kuin kerran lyhyesti 15 vuotta sitten. Siitä asti on jäänyt vaivaamaan se, etten päässyt reissulla näkemään Gaudin rakennelmia. Niitä meinaan palata vielä katsomaan. Todella kurjaa, että yhteen reissuun mahtui niin paljon ikäviä kokemuksia.
Kiitos, Milla! Mun seuraava postaus on Gaudeista. On ne kyllä pöhköjä. 🙂
Mä olin joskus kova Barcelona-fani. Asuin ja opiskelinkin siellä… nykyään en enää voi käsittää mitä siinä kaupungissa oikein näin, eli ymmärrän sua hyvin. 😉
Me taidetaan olla enempi harvinaisuuksia. Niin paljon kaupunkia kehutaan. Kun ei siinä periaatteessa ole mitään vikaa, mutta ei vain sytytä.
Kiva, kun kirjoittelit tällaisestakin matkasta! Niinhän se on, että aina ei voi kaikki mennä putkeen.. Ja kyllä sitä rahaa menee lyhyelläkin reissulla. Tallinnan reissuunkin menee yllättävän paljon rahaa, kun syö, juo ja shoppailee. Kotona mietin, että mihin ihmeeseen se raha meni ja olisihan sen voinut johonkin järkevämpään käyttää.
Hauskaa synttäriä joka tapauksessa 😀
Tämä jäi oikeasti kaivelemaan. Kyllä pettymys jossain vaiheessa hälvenee, ja nautin kyllä esimerkiksi karnevaalikulkueesta. Kivoja asioita tältäkin matkalta varmasti nousee ikävien yläpuolelle, mutta se ottaa aikansa. Vielä tuntuu rahan hukkaan heittämiseltä kuitenkin.
Ja kiitos kovasti onnitteluista. Nyt on vanhennuttu. Huomenna taas paluu arkeen.
On hyvä että osaa kirjoittaa myös niistä huonoista jutuista ja ottaa niitä blogissa esille. Eihän matkailu aina ole ihanaa ruusuilla tanssimista, aina välillä ärsyttää ja kaikki tuntuu kamalalta ja sitä haluaisi vain lähteä kotiin.
Mulla on Barcelona vielä kokematta, mutta sinne on suunnitelmissa suunnata tämän vuoden aikana. Eniten odotan matkaa Andorraan, mutta kyllä se Barcelonakin kauniilta kaupungilta näyttää.
Edellisen kerran minäkin olin niin, että samaan matkaan yhdistyi visiitti Andorrassa ja Montserratin luostarissa. On äarcelona kaunis, ja suurin osa aiitä pitää. Mutta näin taitaa olla kaikkien kaupunkien kohdalla: mikään ei taida olla yksimielisen ihana.
Minullakin vaikuttaa matkakohteesta pitämiseen paljon se, kuinka yksityisyyttäni kunnioitetaan. Ulan Bator on jäänyt epämiellyttävänä kaupunkina hajun ja metelin vuoksi, inhon tunnetta vahvistavat muistot iholle tunkeneesta paikallisesta joka lähtenyt heti menemään pyynnöistä huolimatta. Ahdistusta aiheuttaa myös agressiiviset myyjät, jotka tuputtavat ja tunkevat kaikissa paikoissa ja ajoissa, niin ettei saa rauhassa syödäkään. Ehkä pitää ymmärtää, että omaa elantoahan tuputtajat siinä tekevät, mutta silti Vietnamistakin jäi huonompi kuva.
Onneksi kameraa ei kuitenkaan lähtenyt varkaan matkaan. Ei kymppi reissu, mutta tulipahan käytyä. =)
Oma lukunsa ovat tosiaan kauppaajat ja kerjääjät. Jälkimmäiset tulivat Barcelonassakin pahvikippoineen minun ja ruokalautaseni väliin. Osoitin jo lähestyvälle, ettei tarvitse tulla. Kun siinä vielä saa jotain ilveilyä osakseen, ottaa päähän. Totta on, kuten sanoit, että elantoaanhan he hankkivat. Olen minä nenäliinapakettini voinut kadulta ostaa, mutta kerjäläiselle en anna koskaan.
Mulla eka ja toistaiseksi ainut kokemus Barcelonasta syksyltä 2006. Parhaiten mieleen jäi muut asiakkaat yhdessä mäkissä – useampi pöytäseurue alkoi vihaisesti selittämään mulle kuinka vastuuton olin pitäessäni reppuani viereisellä istuimella… Kaupunki oli jees, Gaudista tykkäsin, mutta ei kyllä jäänyt tunnetta, että tarviisi palata.
Luulen, että tavoitetaan toistemme fiilikset: ei kaupungissa sinänsä ole mitään vikaa, mutta jokin siinä vain on sellaista, ettei se valloita.
Minä olen käynyt kaksi kertaa Barcelonassa. Ensimmäisen kerran jälkeen oli sellainen olo, että jotain jäi vielä näkemättä. Toisen kerran jälkeen “Ei enää tänne. Tämä on niin nähty.” Kyllä siellä kuitenkin ainakin kerran täytyy käydä. Samanlaisia fiiliksiä minulla on Rooman kanssa. Tosin sille haluaisin antaa vielä kolmannen mahdollisuuden.
Olen joskus miettinyt tuota etätyön tekemistä jossain muualla kuin kotona eli siis ulkomailla. En ole asialle lämmennyt, koska useampi näyttö, työergonomia eivät ole niin hyviä kuin kotona. Vielä suurempi syy on toki se, että haluan erottaa työn ja loman täydellisesti. Loma on täydellistä vain, kun pääsee 100%:sti irti työjutuista väjintään viikoksi. Lisäksi, kun puhutaan matkailusta, siihen mun vanhanaikaisen käsityksen mukaan kuuluu sen odottaminen, paikasta lukeminen ym. etukäteisjutut.
Tämä on luonnollisesti vain minun mielipide. Kukin tehköön niin kuin parhaaksi näkevät 🙂
Elämä tosiaan on valintoja. Lähden reissuun sen verran usein, että siitä on tullut tavallaan osa arkea myös. Voin tehdä töitä joskus kahviloissa, olla siis töissä mutta samalla lomalla. Vaihtoehto olisi jättää ne reissut tekemättä kokonaan, ja silloin vaaka kallistuu ehdottomasti menemisen kannalle. Suurin osa matkoista toki on niitä 100-prosenttisesti reissussa. Joskus tulee suunniteltua enemmän kuin joskus toiste. Koska muuten en ole erityisen luonnonlapsi, voin toteuttaa sitä puolta itsessäni välillä olemalla suunnittelematta, menemällä fiiliksellä. Onneksi jokaisella on mahdollisuus valita, miten matkustaa. 🙂