Type and press Enter.

Vinkit kohtuuhintaiseen lentomatkailuun

Pandemian jälkeen lentojen hinnat ovat olleen reilusti korkeammat kuin ennen sitä. Venäjän hyökkäyssota myös nosti hintoja reilusti, koska polttoaineen hinta nousi ja Venäjän ilmatilan kiertäminen lisää matkaa – ja hintaa. Finnairin toimitusjohtaja sanoi vuonna 2019, että hinnat eivät voi enää laskea, mutta niistä ajoista ja halvasta lentämisestä on tultu todella kauas. (Moni on sitä mieltä, että näin on juuri oikein, mutta ei mennä nyt siihen.) Hinnasta pystyy kuitenkin tiristämään pois euron jos toisen, jos pystyy vähän joustamaan ja tietää muutaman vinkin.  

Kaupallinen yhteistyö: Cybersoup

Äkkilähdöt sopivat spontaanille reissaajalle

Untitled

Usein matkalle pääsee edullisemmin, kun varaa erikseen lennot ja hotellit, mutta monet matkanjärjestäjät tarjoavat viimeisiä matkapaketteja lähellä lähtöpäivää selvästi listahintaa halvemmalla. Kaikkia lempikohteita ei tietenkään äkkilähdöissä ole tarjolla, mutta jos on valmis tinkimään kohteesta, matkaan voi päästä hyvinkin edullisesti. Matkanjärjestäjät myyvät myös pelkkiä lomalentoja, jotka ovat usein esimerkiksi Madeiralle ja Kap Verdeen huomattavasti halvempia kuin reittilennot.

Äkkilähtöjen saatavuus vaihtelee paljon matkanjärjestäjien välillä. Joskus, kun Suomen kesäsää ei pistä parastaan, niitä ei välttämättä ole tarjolla lainkaan, eli koska niitä yleensä niitä on tarjolla vain hyvin rajoitettu määrä, tilaisuuteen kannattaa tarttua heti. Ai vitsit, miten ihana olisi napata nopea äkkilähtö ja lähteä reissuun vaikka huomenna – halvalla! Äkkilähtöihin saattaa muuten liittyä joitakin poikkeavia ehtoja, esimerkiksi tavallista tiukempia peruutusehtoja, joihin kannattaa tutustua ennen varaamista.

Matkusta suosituimpien aikojen ulkopuolella

Jos pystyy matkustamaan yleisten loma-aikojen ulkopuolella, voi saada lennot paljon halvemmalla. Lentoyhtiöthän luonnollisesti hinnoittelevat suosituimmat ajat kuluttajan silmissä härskin kalliiksi, koska ostajia riittää. Muina aikoina taas houkutellaan ihmisiä matkustamaan edullisemmilla lipuilla. Suosituimpien aikojen ulkopuolella myös hotellit ovat edullisempia.

Myös viikonpäiviin kannattaa kiinnittää huomiota. Lentäminen on edullisempaa keskellä viikkoa verrattuna viikonloppuun. Yksi tuttuni asuu puoliksi Suomessa, puoliksi Sveitsissä. Hän juuri kertoi lentävänsä tiistaisin ja torstaisin, koska lennot ovat selvästi viikonloppua halvempia. Kannattaa myös harkita pitkän vaihtoajan lentoyhteyksiä, sillä näissä on usein merkittävä hintaero suoriin tai lyhyen vaihtoajan lentoihin. Näin voi viettää päivän tutustumalla johonkin uuteen kaupunkiin ja jatkaa sitten matkaa pääkohteeseen tai kotiin. Lokakuussa matkalla Tbilisiin minulla oli yli seitsemän tunnin odotus Riiassa, mutta koska lentokenttä on lähellä kaupunkia ja Boltilla pääsi edullisesti kulkemaan, ehdin syömään ja kiertelemään kaupunkia pitkäksi aikaa.

Untitled

Suosi jatkoyhteyksiä muilla matkustustavoilla

Untitled
Untitled

Joskus voi olla edullisempaa lentää varsinaisen kohteesi naapurimaahan tai samassa maassa eri kaupunkiin ja ottaa sieltä jatkoyhteys jotakin toista matkustusvälinettä käyttäen. Tämä tarjoaa myös mahdollisuuden nähdä yhden reissun aikana enemmän. Varsinkin isompien kaupunkien välillä on usein maarajat ylittäviä bussi- ja junayhteyksiä. Saari- ja rannikkovaltioiden kohdalla laivamatkustaminen voi olla mukava ja halpa tapa siirtyä paikasta toiseen. Osa lentoyhtiöistä käyttää halvempia kenttiä eikä lennä pääkaupunkiin vaan esimerkiksi maan ns. kakkoskaupunkiin.

Untitled
Untitled

Joissakin maissa myös auton vuokraaminen voi olla niin edullista, että se kannattaa. Toki autoilu tuo matkustamiseen myös erilaista vapautta, josta monet ovat valmiita maksamaan. Omalla kyydillä on helpompi edetä juuri itselle sopivaan tahtiin ja käydä myös paikoissa, joihin ei julkisilla pääse.

Etsi oikeista paikoista ja oikeilla tavoilla

Samalla lennolla voi olla lukuisia eri hintoja. Hintojen ja vaihtoehtojen vertailu on helppoa Momondon ja Travellinkin kaltaisten sivustojen kautta, mutta lentoa ei aina kannata ostaa palvelujen kautta. Välityssivustot nimittäin lisäävät hinnan päälle oman osuutensa ja lopullinen hinta matkatavaroineen, paikkavarauksineen ja muine palveluineen näkyy vasta kassalla ja saattaa poiketa paljon siitä, millaisena sitä alun perin mainostettiin. Lennon hinta kannattaakin tarkistaa myös lentoyhtiön omilta sivuilta. Joskus erityiset kampanjatarjoukset eivät ole näkyvissä tai saatavilla vertailusivustojen kautta. Esimerkiksi Bangkok Airwaysin hinnat ovat olleet useita kymmeniä prosentteja edullisemmat yhtiön omilla sivuilla.

Hinnat saattavat muuttua vertailusivustolla vierailujen välillä, vaikka aikaa olisi kulunut van muutama minuutti. Se voi johtua selaimen keräämistä evästeistä. Sivusto muistaa tehdyt haut ja pyrkii painostamaan varaamaan lennot, ennen kuin hinnat taas nousevat. Tähän taktiikkaan perustuvat korotukset voi onnistua välttämään käyttämällä yksityistä selausta tai incognito-tilaa lentoja selatessa ja varatessa. Tällöin voi tehdä vertailua ja harkita rauhassa ilman painetta siitä, että hinnat ovat seuraavalla kerralla taas nousseet. Joskus olen onnistunut myös varaamaan huomattavasti halvemmalla käyttämällä VPN-yhteyttä ja sijoittamalla itseni ihan muualle, kuin missä oikeasti olen ollut.

Untitled

Onko sinulla näiden lisäksi jotain vinkkejä, miten säästää lentolipuista? Mikä on sinun salainen aseesi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

7 comments

  1. Tässä oli paljon hyviä vinkkejä. Itselläni on tosin aina tietty matkakohde johon haluan, niin lentotarjousten etsiminen ei oikein itselläni toimi. Loma- ja suosituimpien sesonkiaikojen ulkopuolella matkustelua tulee aika usein hyödynnettyä. Tuota kannattaisikin varmaan käyttää laajemminkin, että tsekkailee myös tietyissä tapauksissa esim. naapurimaan lentoyhteydet.

    1. Helposti tulee ajateltua, että äkkiä vaan perille juuri the kohteeseen, mutta halvemmalla yhtiöllä voi päästä toiseen kaupunkiin tai naapurimaahan paljon halvemmalla. Minulla monesti kohde valikoituu lentojen perusteella, ei niinkään kohteen. Lomani ovat liian usein juuri suosituimpina aikoina, mikä nostaa niin lentojen, hotellien kuin vaikka auronvuokrauksenkin hintaa.

  2. Kiva aihe! Lentäminen on todella muuttunut inhottavan kalliiksi. Saa nähdä, halpeneeko enää koskaan vuoden 2019 tasolle.

    Sellainen varoituksen sana, että lennot kannattaa minusta aina varata suoraan lentoyhtiön sivulta, silloinkin, jos hinta on muutaman kympin kalliimpi kuin nettimatkatoimistoilla. Niiden kanssa asiointi kun menee aivan mahdottomaksi, jos lentoyhtiö muuttaa aikatauluja, peruu lennon tai mitä tahansa muuta yllättävää sattuu. Kun varaa suoraan lentoyhtiöltä, jää välikäsi pois ja asiointi on paljon helpompaa.

    Ja vinkkinä voisi sanoa, että kannattaa katsoa, mitä maksaa matkan aloittaminen Tallinnasta, Tukholmasta tai miksei jostain muualtakin. Joskus käy niin, että lennot ovat merkittävästi halvempia näistä kaupungeista.

    1. Olen ollut niin onnekas, ettei koskaan ole tullut ongelmia varaussivustojen kautta varatuissa lennoissa. Siksi olen usein mennyt vain hinta edellä ja varmaan syyllistyn siihen jatkossakin. 🙂

      Tallinna-vinkki on kyllä hyvä. Toki Tallinnaan raahautuminen on oma juttunsa, ja kahteen suuntaan laivamatkaa ei ehkä enää jaksa ottaa seikkailuna. Mutta mikä jottei, jos säästö kunnollinen.

  3. Kuten edellä sanottu lentäminen kohteeseen Tallinnan tai Tukholman kautta. Itselläni kokemusta lentää Kapkaupunkiin Tukholman kautta (Ethiopian Airlines) sisältäen Finnairin erilliset lennot Tukholmaan – yhteensä 450 euroa. Samoin Qatarin kautta jos lentää niin ARN tai CPH kautta sisältäen Finnairin lennot, ja edelleen Finnarin operoimana Dohaan ovat yllättäen halvemmat kuin Helsingistä Dohaan. Toki tässä voi mennä 2-3 tuntia enemmän aikaa mutta säästö on kuitenkin huomattava. Ja kun varaa Qatarin sivuilta säästää myös verrattuna Finnairin sivustoihin. Itse en käytä brokerin sivustoja vaan aina varaan suoraan lentoyhtiöiden kautta — sekin on jo säästöä jos tai kun tulee aikatauluihin muutoksia.

    1. Mannertenvälisillä lentoajat ovat suorillakin lennoilla niin pitkät, että yhtään ei huvittaisi pidentää matkoja, mutta milloin säästö satasia, todellakin on harkitsemisen arvoista. Myös jos ottaa eri lipulla eikä saa matkatavaroita siirtymään automaattisesti lennolta toiselle, tulee tarpeetonta stressiä, riittääkö vaihtoaika.

  4. Kiitos vinkeistä.