Vespalla Toscanassa 

Ajelu Toscanassa omalla Vespalla on ollut haaveeni suunnilleen siitä asti, kun sain kymmenisen vuotta sitten oman Vespan. Mutta eihän sellaisella mopo-Vespalla olisi oikein tien päälle voinut lähteä, joten unelma uinui vuosia. Sitten pikku-Vespa vaihtui moottoripyörätehoiseen ja unelma nosti taas päätään. Unelma toteutui viime kesänä. 

Näin kauan minulta vei jäsentää ajatuksiani. Unelman toteuttaminen on iso juttu. 

Reissukaveri pakkasi kaksi Vespaa pakettiautoon ja ajoi halki Euroopan. Minä lensin Varnasta Bergamoon, otin bussin jonnekin reitin varrelle ja hyppäsin kyytiin. Alkuperäinen ajatus oli jättää paku viikoksi johonkin parkkiin, mutta tajusin, että ei minusta ole sittenkään olemaan viikkoa niin, että mukana on vain repullinen tavaraa. Se vaan tuntui hankalalta helteisessä säässä. Siksi päädyimme tekemään kaksi lyhyempää retkeä ja palaamaan yhden yön huoltotauolle siinä välillä. Sattumalta löytämämme agriturismo oli ihan loistava. Saimme pitää pakun pihassa, saatoin pestä jo pari viikkoa reissussa rähjääntyneitä vaatteitani, nautimme hyvästä ruoasta, viinistä, uima-altaasta ja jatkoimme taas pärisemistä seuraavana aamuna. 

Jotenkin tuota kokemusta on vaikea kuvailla. Kyllä ajelin tukka kypärän alla hulmuten, kuten olin haaveillut. Välillä oli niin kuuma, että topissa ja sortseissa oli ajaessakin hiki. Valitsimme pieniä teitä, koska en halua ajaa Vespalla kovaa (ja koska reissukaverin Vespalla ei pääse kovaa). Välillä olimme keskellä metsää, jollaista en tiennyt Toscanassa olevankaan. Hetkittäin maisema oli tylsä. Mutta sitten se yhtäkkiä oli juuri sitä lumottua Toscanaa, jota olin nähnyt ennen vain leffoissa ja kuvissa: kumpuilevia viinitarhoja, sypressikujia, kirkontorneja, vanhoja kivitaloja. 

Meillä ei oikeastaan ollut suunnitelmia. Ajelimme, mihin nenä vei. Etsimme lounasta, kun tuli nälkä. Myöhään iltapäivällä alettiin miettiä, missä olisimme yötä. Löysimme kivoja kaupunkeja ja hotelleja. Yksi oli Cortona ja siellä hotelli, joka oli aiemmin ollut luostari. Oikeastaan kaupungeilla ei ole merkitystä. Vaikka pysähdyimme kivoissa paikoissa, vaikka yövyimme hyvissä hotelleissa, tärkeintä oli ajella. 

Olen niin paljon kesäisin pois, että en ole kovin kokenut kuski nimenomaan tuolla moottoripyörätehoisella. Moposkootterilla koin itseni jo aika varmaksi kuljettajaksi, mutta nyt tuli välillä paikkoja, joissa on pakko sanoa, että minua pelotti. Ne olivat naurettaviakin tilanteita. Jokin käännös näytti yhtäkkiä liian tiukalta tai muuta älytöntä. En ollut kertaakaan lähellekään kaatua tai törmätä mihinkään, mutta oli jännä huomata, kuinka epävarmaksi voi yhtäkkiä tulla. 

Siksipä oli varsinainen koettelemus löytää itseni pörräämästä Firenzestä. Olimme päättäneet, että ei mitään isoja kaupunkeja. Mutta minun olisi pitänyt ostaa uusi kypärä. Katsoimme, että ihan kaupungin laitamilla olisi liike. Kun laskeuduimme kohti kaupunkia, näky oli vaikuttava. Duomon kupolit olivat suoraan siinä edessä. Ei voi sanoa, että olisimme olleet laitakaupungilla, jolleivät turistibussit ja sightseeingit viihdy siellä myös. Pärjäsin hyvin. Olin itsestäni ylpeä. Ai uusi kypärä? Liike oli kiinni. 

Reilut 300 kilometriä ajelimme. Se oli kivaa. Se oli ihan huippukivaa. Lyhensimme vespailua yhdellä päivällä, pakkasimme menopelit takaisin pakuun ja lähdimme Venetsiaan. Reissukaveri halusi sinne pitkästä aikaa. Ja minä en suinkaan sano koskaan ei tuolle kaupungille. Mutta vaikka jalkojeni alla oli Venetsian mukulakivikadut, minun mieleni tahtoi karata Toscanaan…

”Tästä tulee joko jotain aivan eeppistä tai täysi pannukakku. Tiedäthän, kun haaveilee jostain vuosia, ja toteutus ei ole sinne päinkään. Mutta toisaalta Italia ei luultavasti petä. Jos jokin menee pieleen, saan luultavasti katsoa kypärä päässä peiliin”, kirjoitin blogiin ennen matkaa. Eeppistä ei ehkä ollut kuin Firenzen Duomon ilmaantuminen silmien eteen ja muutamat aivan hurjan ihanat Toscana-maisemat (reissukaveri pysähtyi aina välillä kysymään, ”onko tämä tarpeeksi Toscana”, jos vaikka olisin halunnut ottaa kuvia), mutta toisaalta koko reissu oli jokseenkin sellainen, mitä olin toivonut. Nyt pitää keksiä uusia unelmia ja suunnata nenä kohti niitä.